»Minulla ei ole ollut lepoa eikä rauhaa, Amulja, senjälkeen kuin
lähetin sinut myymään korujani»; sanoin minä.
»Miksi ei, Rani-sisko?»
»Minä pelkäsin sinulle koituvan siitä vaikeuksia — olisivat voineet
luulla sinua varkaaksi. Olisin mieluummin ollut ilman noita
kuuttatuhatta rupiaa. Nyt sinun pitää vielä tehdä jotakin mielikseni:
lähteä kohta kotiin äitisi luo.»
Amulja veti esiin pienen käärön ja sanoi: »Mutta sisar, minä olen
hankkinut ne kuusituhatta rupiaa.»
»Mistä?»
»Minä tein voitavani saadakseni kultaa», jatkoi hän minun kysymykseeni
vastaamatta, »mutta se ei minulle onnistunut. Niinpä minun täytyi tuoda
seteleitä.»
»Sano minulle totuus, Amulja: mistä olet nuo rahat saanut?»
»Sitä en sano.»
Silmissäni pimeni.
»Mitä kauheata oletkaan tehnyt, Amulja?» huudahdin minä. »Oletko...»
»Minä tiedän, että sanotte minun hankkineen rahat väärällä tavalla.
Olkoon niin, minä myönnän sen. Mutta minä olen maksanut täyden hinnan
rikoksestani. Senvuoksi rahat ovat nyt minun.»
Minä en tahtonut tietää enempää. Veri tuntui hyytyvän suonissani.
»Vie ne pois, Amulja», rukoilin minä. »Vie ne takaisin sinne, mistä
olet ne ottanut.»
»Se olisi tosiaankin kovin vaikeata!»
»Se ei ole vaikeata, hyvä veli. Se hetki, jolloin ensi kerran tulit
luokseni, oli kohtalokas. Ei edes Sandip ole voinut tehdä sinulle niin
paljon pahaa kuin minä.»
Sandipin nimi sai hänet säpsähtämään.
»Sandip!» huusi hän. »Teiltä yksin minä olen oppinut, millainen mies
hän on. Tiedättekö, sisar, hän ei ole käyttänyt kolikkoakaan niistä
rahoista, jotka hän teiltä otti. Teidän luotanne lähdettyänsä hän
vetäytyi huoneeseensa ja ahmi katseillaan kultaa, jonka oli levittänyt
eteensä lattialle. 'Nämä eivät ole kultarahoja’, huudahti hän, 'vaan
mahdin jumalallisen lootuksen terälehtiä; ne ovat kristalleiksi
muuttuneita sointuja huiluista, jotka helisevät rikkauden paratiisissa!
Minä en raski niitä vaihtaa, sillä ne näyttävät pyrkivän olemuksensa
täydellisyyteen, kauneuden kaulaa koristamaan. Amulja, poikaseni,
älä katsele niitä ruumiillisin silmin; ne ovat kuin Lakšmin hymyily,
Indran puolison lumoava sädeseppele. Ei, ei, minä en voi niitä antaa
tuolle tuhmalle tilanhaltijalle. Olen varma siitä, Amulja, että hän
on meille valehdellut. Poliisi ei olekaan venheen upottajan jäljillä.
Tilanhoitaja vain tahtoo ansaita rahoja. Meidän täytyy yrittää
saada kirjeet häneltä takaisin.’ — Minä kysyin Sandipilta, kuinka
tuo oli tehtävä. Hän käski käyttämään uhkausta tai väkivaltaa. Minä
tarjouduin niin tekemään, jos hän luovuttaa rahat takaisin. Siitä
voidaan sopia myöhemmin, sanoi hän. Minä en halua kiusata teitä,
sisar, yksityiskohtaisesti kertomalla, kuinka sain miehen siinä
määrin peloitetuksi, että hän luovutti kirjeet, jotka sitten poltin
— se on pitkä juttu. Vielä samana iltana minä tulin Sandipin luo ja
sanoin: 'Nyt meidän ei tarvitse pelätä. Antakaa rahat minulle; minä
jätän ne huomenna sisarelleni, armolliselle rouvalle'. Hän huusi:
'Mitä hullutuksia! Kalliin sisaresi _sari_ pimittää sinulta pian
koko isänmaan. Sano _Bande Mataram_ ja manaa pois paha henki!' — Te
tunnette Sandipin lumousvoiman, Rani-sisko. Rahat jäivät hänelle. Minä
vietin koko yön järven uimalaiturilla hymisten _Bande Mataram'ia_ —
Kun sitten annoitte minulle myytäviksi jalokivenne, menin jälleen
Sandipin luo. Hän oli ilmeisesti minulle vihoissaan, mutta yritti olla
sitä osoittamatta. 'Jos ne vielä löydät jostakin laatikosta, saat
ne ottaa', sanoi hän heittäen minulle avaimensa. Niitä ei näkynyt
missään. 'Sanokaa minulle, missä ne ovat', pyysin minä. 'Kunhan olet
parantunut hupsuudestasi, ei ennen', vastasi hän. — Huomattuani,
ettei hän ollut suostutettavissa, minun täytyi miettiä muita keinoja.
Minä yritin saada häneltä kultarahat tarjoamalla kuusituhatta rupiaa
seteleinä. 'Sinä saat ne', virkkoi hän ja meni makuuhuoneeseensa
jättäen minut odottamaan. Siellä hän mursi matkalaukkuni lukon, otti
teidän korulippaanne ja lähti toisesta, ovesta suoraan luoksenne.
Hän ei tahtonut antaa minun sitä tuoda ja nyt hän julkeaa sanoa sitä
lahjaksensa. Kuinka voisinkaan sanoa, mitä hän on minulta ryöstänyt!
Minä en anna hänelle milloinkaan anteeksi. — Mutta varmaa on, sisko,
että hänen mahtinsa minuun nähden on lopullisesti murtunut. Ja sen
olette saanut aikaan te, sisar!»
»Rakas veljeni», sanoin minä, »jos niin on laita, en ole elänyt suotta.
Mutta meillä on vielä paljon tekemistä, Amulja. Ei riitä se, että taika
on murrettu. Sen tahrat on pestävä pois. Älä viivyttele, mene heti
viemään rahat sinne, mistä olet ne ottanut. Etkö voi sitä tehdä, rakas
veli?»
»Teidän siunauksenne tekee kaikki mahdolliseksi, Rani-sisko!»
»Muista, ettei ole kysymyksessä ainoastaan sinun rikoksesi
sovittaminen, vaan myöskin minun. Minä olen nainen; minulta
on ulkomaailma suljettu, muuten olisin lähtenyt itse. Ankarin
rangaistukseni on se, että minun täytyy sälyttää sinun kannettavaksesi
syntini taakka.»
»Älkää puhuko niin, sisar! Tie, jota kuljin, ei ollut teidän tienne.
Sen vaarat ja vaikeudet houkuttelivat minua. Nyt, kun teidän tienne
minua kutsuu, se saa olla tuhat kertaa vaikeampi ja vaarallisempi;
teidän siunauksenne on auttava minua onnistumaan. Te siis käskette
minua viemään nämä rahat sinne, mistä olen ne ottanut?»
»Käsky ei ole minun, se tulee korkeammalta.»
»Siitä en tiedä mitään. Minulle riittää, kun se tulee teidän
huuliltanne. Sisar, tehän kutsuitte minut tänne aterialle. Sitä en
tahdo menettää. Teidän tulee antaa minulle _prasad_ [kunnioitetun
henkilön kosketuksen pyhittämä ruoka], ennenkuin lähden. Sitten minä
suoritan tehtäväni, jos mahdollista, jo ennen iltaa.»
Silmiini tulvahtivat kyynelet, kun yritin hymyillen sanoa: »Niin
tapahtukoon.»