Suksar, joka sijaitsee meidän maillamme, on seudun suurimpia
kauppakeskuksia. Toisella puolen järveä ovat myymälät auki kaiken
päivää, toisella puolella pidetään joka viikko markkinat. Sadeaikana,
jolloin järvi on joen yhteydessä ja venheet pääsevät kulkemaan läpi,
tuodaan sinne myytäväksi suuret määrät puuvillalankaa ja villakankaita
tulevaa talvea varten.
Innostuksemme ollessa korkeimmillaan Sandip selitti, että kaikki
vieraat tavarat, samoinkuin vieras vaikutus yleensäkin, oli poistettava
alueiltamme.
»Luonnollisesti», vastasin minä taistovalmiina.
»Minä olen puhunut asiasta Nikhilille», virkkoi Sandip. »Hän sanoo,
että saamme pitää suukopua minkä haluamme, mutta hän ei tule käyttämään
pakkoa.»
»Minä otan asiasta selkoa», vastasin minä ylpeässä voimantunnossani.
Minä tiesin hyvin, kuinka hellästi mieheni minua rakasti. Jos olisin
ollut järjissäni, olisin mieluummin antanut repiä itseni kappaleiksi
sen sijaan, että sellaisena hetkenä vetosin valtaani. Mutta Sandipin
piti saada täysin tuntea minussa asuvan jumaluuden voima.
Sandip oli selittänyt minulle vastustamattomaan tapaansa, kuinka
kosmillinen tarmo ilmenee kullekin yksilölle jonkin erikoisen
valintataipumuksen muodossa. Vaišnava-filosofia, sanoi hän, puhuu ilon
_šaktista_, joka asuu luomakunnan sydämessä vetäen aina puoleensa
ikuista rakkautta. Ihmiset ikävöivät lakkaamatta saada tuon _šaktin_
esille oman olemuksensa salatuista syvyyksistä, ja ne meistä, joille
se onnistuu, ymmärtävät heti kirkkaasti sen musiikin, joka soi meille
pimeyden keskeltä. Hän puhkesi laulamaan:
»Minun huiluni, joka helisi laulujansa, on vaiti nyt, kun seison
edessäsi ja näen kasvosi. Minun huutoni etsi sinua kaikkien taivaitten
alta niin kauan kuin olit minulta kätketty, mutta nyt heijastuu
kaipaukseni hymynä minun rakastettuni kasvoista.»
Kuunnellessani hänen vertauskuvallisia esityksiänsä minä olin
unohtanut, että olin vain Bimala enkä mikään muu. Minä tunsin olevani
_šakti,_ kosmillisen ilon ilmestymä. Mikään ei voinut minua kahlita,
mikään ei ollut minulle mahdotonta; kaikki, mihin kosketin, heräsi
uuteen elämään. Maailma ympärilläni oli minun uusi luomukseni, sillä
katso: ennen sydämeni vastaushuutoa ei syksyn taivas ollut niin täynnä
kultaa kuin nyt! Ja tuon sankarin, tuon uskollisen isänmaan palvelijan,
tuon hartaan palvojani, tuon leimuavan älyn, palavan tarmon, hehkuvan
hengen — hänet minä loin joka hetki uudestaan.
Enkö ole nähnyt, kuinka läsnäoloni alinomaa valaa häneen uutta elämää?
Äskettäin Sandip pyysi minua päästämään puheilleni Amuljan, erään
nuorukaisen, hänen innokkaan kannattajansa. Minä näin pojan silmissä
liekehtivän uuden tulen ja tiesin hänenkin vaistonneen minun
šaÄti-tehtävääni, tiesin luovan voimani alkaneen vaikuttaa hänen
veressään. »Millainen tenhotar te olettekaan!» huudahti Sandip
seuraavana päivänä. »Amulja ei ole enää poikanen, hänen elämänsä soihtu
palaa täydessä lieskassa. Kuinka voisikaan teidän tulenne piillä
kotinne katon alla? Aikaisemmin tai myöhemmin täytyy kaikkien saada
kokea sen sytyttävää voimaa, ja kun kaikki lamput palavat, millaista
verratonta _devali_-karnevaalia [Jumalien juhla, jota vietetään öisin
ilotulituksin] maamme silloin viettääkään!»
Oman loistoni häikäisemänä minä päätin suoda tuon lahjan hartaalle
palvojalleni. Minä olin itseluuloisen varma siitä, ettei mikään
voinut minua estää toteuttamasta vakaita aikomuksiani. Palattuani
keskustelun jälkeen huoneeseeni minä päästin hiukseni valloilleen ja
sidoin ne jälleen. Miss Gilby oli minulle neuvonut, kuinka ne voi
kammata niskasta korkealle ja kiertää kokoon päälaelle. Miestäni tämä
hiuslaite erikoisesti miellytti. »Mikä vahinko», sanoi hän kerran,
»että kaitselmus on ilmaissut minulle, vähäpätöiselle miehelle, eikä
runoilija Kalidasalle, naisen niskan kaikki ihmeet. Runoilija kenties
olisi sitä verrannut kukanvarteen, mutta minulle se on tulisoihtu, joka
kannattaa hiustesi tummaa liekkiä.» Samassa hän... Mutta miksi, miksi
tuota kaikkea muistelenkaan?
Minä lähetin kutsumaan miestäni. Muinoin minä osasin keksiä satoja
aiheita, kaikenlaisia, saadakseni hänet tulemaan luokseni. Nyt, kun
kaikki on aikoja sitten mennyttä, en enää ole niin kekseliäs.