Seikkailu.
Henkilöt:
Kuningas Saul.
Mikal, hänen tyttärensä.
David.
Goljat.
Abner, Saulin sotapäällikkö.
Näkyy vehreä niitty israelilaisten ja filistealaisten leirin välillä.
Etupuolella muutamia puita.
Saul ja Abner tulevat eri tahoilta.
_Saul_. No, mitä kuuluu, Abner? Eikö kukaan minun sotilaistani uskalla
taistella Goljattia vastaan?
_Abner_. Ei, herra kuningas. Ei kukaan uskalla lähteä sellaista
hirviötä vastaan, jonka keihäskin on kolmatta syltä pitkä. Huomatkaa,
herra kuningas, että tavallinen mies ei ylety edes hänen
miekankahvaansakaan.
_Saul_. Totta, Kidronin ojain kautta! minä en ole tällaista häväistystä
vielä ikänäni kärsinyt! Minun översteilläni ei ole sen vertaa rohkeutta
rinnassaan kuin millä kuormapojan repaleella hyvänsä, ja minun
kapteenini ja luutnanttini ansaitsisivat selkäsaunan joka mies.
Neljäkymmentä päivää on nyt jo tuo filistealainen yllytellyt meitä,
eikä koko minun sotajoukossani ole ainoatakaan ritaria, joka uskaltaisi
astua miekan, keihään ja kilven kanssa tuota vihollista vastaan.
_Abner_. Se on rangaistus meidän ylpeydestämme. Meidän täytyy nöyrtyä
filistealaisten alamaisuuteen, ett'eivät he meitä kokonaan tuhoa.
_Saul_. Ei niin kauan, kuin minä olen kuningas ja jaksan kantaa miekkaa
sivullani. Minä itse astun taistelemaan Israelin puolesta.
_Abner_. Mitä aiotkaan, herra kuningas! Sinä olet vanha ja voimaton;
Goljat voisi pistää sinut keihääsensä kuin poika nauriin puikkoonsa.
_Saul_. Kas, tuossa tulee hän uudestaan, se pitkä roikale, meitä
ärsyttämään. Se roisto! Minä olen aivan tukehtua kiukusta.
_Abner_. Väistykäämme vähän syrjemmäksi.
Menevät.
Goljat, sittemmin Saul ja Abner.
_Goljat_. Kuulkaas, Israelin miehet, missä te piileskelette, pelkurit
raukat? Eikö täällä ole yhtään ainoata, joka uskaltaisi koetella voimia
minun kanssani? Neljäkymmentä päivää olen minä jo seisonut joka aamu ja
ilta tässä niityllä odotellen vastustajaa, mutta ei kellään ole ollut
rohkeutta nähdä edes minun partaanikaan. Mitä pitää minun oikeastaan
ajatella teistä, Israelin lapset. Te olette kaikki tyyni kuin varikset
aidan seipäissä: kun minä vain paukautan käteni yhteen, tulee teille
kiire lentää maihin matkoihinne. Nälkäisiä koiranpentuja te olette;
kyllä minä kuulen teidän haukkua räkyttävän, kun käännän teille
selkäni, mutta kun polkasen jalkaa ja sanon: makaamaan! ryömitte te
nelin kontin piiloon pensaihin. Menkää kotiinne, Israelin miehet, ja
pukeutukaa hameihin ja yömyssyihin sekä ruvetkaa neulomaan sukkia ja
keittämään puuroa, niin teette edes jotakin hyötyä, ettekä ole täällä
vastuksina kilpinenne ja kypäröinenne parempain tiellä! (Kuuntelee.) Ei
kukaan vastaa! Astunpahan kerran tämän niityn ympäri, ja kun ensi
kerran palaan, onkin se viimeinen kerta. Jos ei silloin ketään tule
taistelemaan, huudan minä Danista Bersabaan asti, että koko Israelin
kansa on pelkkiä raukkoja ja että yksi ainoa filistealainen on parempi
kuin kymmenen tuhatta israelilaista. Eespäin, mars!
Hän menee. Saul ja Abner tulevat.
_Saul_. Ei, Abner, nyt minä en enää jaksa hillitä mieltäni. Mene
leiriin ja huudata, että ken tahtoo taistella Goljattia vastaan ja
surmata hänet, hänelle minä annan vaimoksi tyttäreni, prinsessa
Mikalin, ja hän on oleva minun poikani sekä korkein mies minun jälkeeni
koko valtakunnassa.
_Abner_. Se on tapahtuva, herra kuningas!
Menee.
Saul yksin, sitte David.
_Saul_. Ei pidä enää tapahtuman, että tuo pitkä roikale häpäsee meitä.
Tosinhan minun käteni ovat hiukan kankeat ja jalkojani kiusaa leini;
mutta jos ei kukaan minun väestäni lähde taistelemaan, niin lähden minä
niin totta, kuin olen kuningas ja kannan kruunua päässäni. Mutta mikä
poikanen tuolta tulee niityn takaa?
_David_ yllä leijonantalja, olkapäältä nauhasta riippumassa reppu ja
kädessä linko. Hyvää päivää, herra sotilas! Tiedätköhän sanoa minulle,
mistä tapaisin veljeni Eliabin, Abi Nadabin ja Samman, jotka palvelevat
täällä kuninkaan sotaväessä?
_Saul_. Kukas sinä olet ja mitä sinulla on asiaa?
_David_. Olen David, Isain poika, ja isäni lähetti minut tänne tuomaan
veljilleni tuoretta leipää ja juustoa.
_Saul_. Sinäpä näytät minusta reippaalta pojalta. Osaatko sä muutakin
kuin juosta toisten asioita?
_David_. Osaan minä paimentaa lampaita, soittaa harppua ja vähän
käyttää linkoa.
_Saul_. Hyvä on. Mene tuonne leiriin, niin tapaat siellä veljesi.
_David_ menee, mutta kääntyy takaisin. Tiedätkö, herra sotilas, sanoa,
mitä tuo pitkä filistealainen tuolla niin ylvästellen kävelee niityllä?
Hän minusta näyttää varsin sopivalta korvapuustitella.
_Saul_. Mitäs se sinuun koskee, pikku poika?
_David_. Eipä juuri mitään. Minua vain niin erinomaisesti himottaa
kiskaista häntä vähän parrasta.
_Saul_. Voi, poika parka, eivät paremmatkaan miehet kuin sinä uskalla
häntä edes katsoakaan. Sen pitkän miehen nimi on Goljat, ja hän on nyt
jo neljäkymmentä päivää ärsyttänyt meitä, mutta ei kukaan uskalla mennä
taistelemaan.
_David_. Sepä on suuri häpeä. Ell'ei kukaan muu anna hänelle selkään,
niin minä annan.
_Saul_. Sinäkö?
_David_. Niin, miksikä en? Tulihan tässä eräänä päivänä leijona ja
sieppasi minun laumastani lampaan. Ohoh, ajattelin, olisitpa voinut
jättää tuon tekemättä. Minä juoksin leijonan jäljestä, otin sitä kiinni
parrasta ja kaadoin sen maahan. Ja tässä on sen leijonan turkki minulla
palttona. Eiköpähän mies, joka on ottanut leijonaa parrasta, voi ottaa
parrasta yhtä filistealaistakin?
_Saul_. Oletpa sinä reipas poika; sinä minua miellytät. Mutta mitäs
kuningas siitä sanoisi?
_David_. Kuningas sanoisi: kiitos sulle, kunnon David; hyvin teit, kun
voitit sen kerskailijan.
_Saul_. No niin, minä olen kuningas, ja jos ei kukaan muu uskalla, niin
saatathan sinä koettaa.
_David_. Ohoh, oletko sinä itse kuningas? Minä en ole koskaan ennen
nähnyt kuningasta.
_Saul_. Jos surmaat filistealaisen, niin minä annan sinulle vaimoksi
tyttäreni Mikalin, ja sitte saat soitella minulle harppua.
_David_. Kiitoksia paljon, herra kuningas. Mutta en minä osta sikaa
säkissä. Ennenkuin minä otan vaimon, tahdon nähdä, miellyttääkö hän
minua.
_Saul_. Tuollahan hän tuleekin minun sotapäällikköni Abnerin kanssa.
Saul. David. Abner. Mikal.
_Mikal_. Onko totta, kun sanotaan sinun, isä hyvä, aikovan taistella
Goljattia vastaan.
_Saul_. Saammepahan nähdä, hyvä lapsi.
_Mikal_. Rakas isä, älä suinkaan mene taistelemaan sitä rumaa
partamiestä vastaan! Minä tulin niin levottomaksi sinun tähtesi, että
kiiruhdin tänne rukoilemaan, että olisit varovainen. Hyvä, rakas isä,
älä mene taistelemaan.
_Saul_. Oleppas vaiti, pikku hupakko; kuulkaamme, mitä Abnerilla on
sanomista.
_Abner_. Herra kuningas, minä olen tehnyt, niinkuin sinä käskit, mutta
ei kukaan huoli lähteä taistelemaan. He sanovat kaikki, ett'eihän
kukaan voi taistella sellaista sotilasta vastaan, jonka keihäs on paksu
kuin kangastukki.
David ottaa maasta kiven ja pistää sen reppuunsa.
_Saul_. Mitä sä teet, David?
_David_. Enpä juuri mitään, herra kuningas. Löysin vain oivallisen
linkokiven.
_Saul_. Kuuleppas, Abner. Kosk'ei kukaan muu tahdo taistella, niin
taistelkoon tämä poikanen. Vai mitä, David?
_David_ katsoo hetkisen Mikalta. Kyllä minä taistelen, herra kuningas.
_Abner_. Tuoko pikku poika menisi taistelemaan Goljattia vastaan?
_Saul_. No, ken on kaatanut leijonan, voinee toki vähän rinnustella
yhden filistealaisenkin kanssa.
_Abner_. Enpä ole vielä mokomaa kuullut!
_Mikal_. Vai niin, onko sinun nimesi David ja oletko sinä niin
urhollinen poika? Minua miellyttää, että pojalla on rohkeutta rinnassa.
Mutta David parka, jospa hän vain ei surmaisi sinua!
_Saul_. David saakoon minun sotapukuni.
Sovittelee Davidille kypärän, kilven ja miekan.
_David_ yrittää astua, mutta ei jaksa; riisuu nauraen Saulin aseet. Ei,
herra kuningas, tämä ei mitenkään käy päinsä, en minä ole tottunut
tällaisiin koristuksiin. Antakaa minun mennä sellaisena, kuin olen,
ainoastaan linkoineni ja kivineni, niin tulen toimeen paljon paremmin.
_Saul_. Tee miten tahdot, mutta syytä itseäsi, jos hän halkasee sinut
kuin morajuuren.
_Abner_. Kyllä poika on hulluna.
_Mikal_. David, David, minun sydämmeni sykkii! Jos hän sinut surmaa, ei
minulla ole koskaan enää iloista hetkeä!
_David_. Jos hän surmaa minut, pikku prinsessa, niin testamenttaan minä
sinulle harppuni. Kun sitä soittelet, niin minun henkeni suhisee sen
kielissä ja kertoo sinulle: muista Davidia, Isain poikaa, joka kuoli
nuoruudessansa Dammimin laaksossa filistealaisen Goljatin miekkaan!
_Mikal_. Ja silloin Mikal itkee siniset silmänsä punaisiksi, ja hänen
kyyneleensä putoilevat Davidin harpunkielille, kunnes ne sulavat.
_Saul_. Ei, lapset, lakatkaa jo, minunkin sydämmeni alkaa pehmitä, eikä
nyt ole aikaa ujeltaa. Tuollahan jo Goljat näkyykin palaavan tänne
päin. Me muut nyt siirtykäämme vähän syrjemmälle katselemaan taistelua!
Rohkeutta, David!
_Mikal_. Jää hyvästi, David!
_David_. Hyvästi, prinsessa!
_Abner_. Pois ja pian! Goljat tulee!
_David_. Goljat.
_Goljat_ alussa huomaamatta Davidia. Nämä israelilaiset eivät ole sen
arvoiset, että minä kuluttaisin kenkiäni täällä mättäikössä heidän
tähtensä. Asekan hirvet ja Bitoon jänikset ovat sankareja heidän
rinnallaan. Minun kärsivällisyyteni on loppunut ja minä kuulutan heidän
häpeänsä ympäri koko maailman.
_David_. Maltahan vielä vähän, herra Goljat. Onpa tässä yksi, jolla on
vähä tekemistä sinun kanssasi.
_Goljat_ katselee häntä kummastellen. Mitä pikku itikka sinä olet, kun
uskallat puhua minulle lankeamatta polvillesi ja rukoilematta minua
säästämään henkeäsi?
_David_. Minä olen David, Isain poika, Betlehemistä, enkä minä ole
tullut lankeamaan polvilleni sinun eteesi, vaan taistelemaan.
_Goljat_ nauraen niin, että vatsaansa pitelee. Ha ha ha, ho ho ho, hi
hi hi... ei, mene matkoihisi, minä, minä nauran itseni kuoliaaksi, ja
olisipa vahinko minun laisestani miehestä. Ho ho hoi, oi oi! minä
menehdyn.
_David_ äreästi. Naurapahan varovasti, pitkä roikale ja sivalla
miekkasi. Saammehan nähdä, kumpi meistä viimeksi nauraa.
_Goljat_ yhä nauraen. Malta, minä en jaksa enää, minä säästän henkesi,
itikka, jos vain menet tiehesi. Totta tosiaan, jos elän tämän
hauskuuden ohi, syön minä varmaankin koko harjan aamiaisekseni, sillä
naurusta sanotaan tulevan hyvän ruokahalun.
_David_. Niin, jos elät tämän hauskuuden ohi.
_Goljat_. Mitä nyt? Luulenpa itikan rupeavan surisemaan vielä kotkan
nokassakin. Katsos tarkkaan minua. Kuinkahan pitkäksi minua luulet?
_David_. No, onhan sinulla pituutta noin kuusi kyynärää ja kämmenen
leveys. Se ei paljoa merkitse.
_Goljat_. Vai ei. Ja mitä luulet minun panssarini painavan?
_David_. Noin viisituhatta vaski-sikliä. Vaan ei sekään merkitse
mitään.
_Goljat_. Entä rauta minun keihäässäni, paljonko se painaa?
_David_. Noin kuusisataa sikliä. Mitä minä huolin sinun panssaristasi
ja keihäästäsi?
_Goljat_. Sepä olisi ihme. Olenko minä sitte koira, että tulet minua
vastaan keppi kädessä?
_David_. Et olekaan; mutta sinä luotat pituuteesi ja voimaasi ja
aseihisi, vaan minä luotan Israelin Jumalaan.
_Goljat_. Sepä lienee köyhä Jumala, kun hänellä ei ole parempia miehiä
lähettää minua vastaan kuin sinut. Laskeudu heti maahan palvelemaan
meidän jumaliamme Astarotia ja Baalia, niin minä vain kuritan sinua
vitsalla ja päästän sinut menemään.
_David_. Eikö ole niin sanottu, että jos minä surmaan sinut, saa minun
kansani hallita sinun kansaasi? Mutta jos sinä voitat minut, pitää
Israelin palveleman filistealaisia.
_Goljat_. Niin on sanottu. Ja koska sinä, mulikka, välttämättömästi
tahdot, niin pistänpähän sinut keihääseni ja hakkaan sinut ruoaksi
kanoille filistealaisten kaupungissa Ekronissa.
_David_. Ja minä otan sinun pääsi, vaan jätän suunnattoman ruumiisi
korppien ruoaksi, kun olet häväissyt Israelin Jumalaa.
_Goljat_. Astarot ja Baal! Astarot ja Baal! Varo, muurahainen, mahtavaa
kättäni!
Heittää Davidia keihäällä, mutta David hypähtää
syrjään sen tieltä.
_David_ heilutellen linkoansa. Katsokaammepas, auttavatko jumalasi
sinua Israelin Jumalaa vastaan.
Heittää kiven. Goljat kaatuu.
_Goljat_ kuolemaisillaan. Voi minua... Kyllä osasit hyvästi. Sinun
Jumalasi on suurempi minun jumaliani... Hyvästi, Ekronin ylpeät
muurit... filistealaisten sankari on kaatunut... minun kansani pitää
palveleman Israelia... minä kuolen...
David. Kuoleva Goljat. Saul. Mikal. Abner.
_David_ vetää Goljatin miekan ja polkee häntä niskalle. Voitto! Voitto
Israelille!
_Saul_. Voitto! Voitto ja ihme! Paimenpoika on voittanut kaiken
filistealaisten voiman!
_Abner_. Onko tuo poika loitsittu! Enhän oikein voi uskoa omia
silmiäni!
_Mikal_. David, David on voittanut! David on meidän pelastajamme. David
on uskollisin poika koko Israelissa!
_Saul_. Ylistys ja kunnia Davidille, Goljatin voittajalle! Hän saa
palkaksensa minun tyttäreni sekä kultaistuimen minun istuimeni viereen.
_Abner_. Koko Israelin kansa on kantava häntä kilvillänsä, ja huilut ja
rummut ilmoittavat hänen kunniansa Danista aina Bersabaau asti.
_Mikal_. Israelin tyttäret kylvävät ruusuja ja myrttejä hänen
tiellensä, ja Mikal sitoo vehreän seppeleen hänen tummien kiharainsa
peitoksi. Isäni ja kuninkaani, katsos, sotilaasi rientävät suurin
joukoin julistamaan Davidin kunniaa.
_Monta ääntä näyttämön takaa_. Kunnia, kunnia Davidille, Isain pojalle,
Israelin pelastajalle!
_Saul_ synkästi ja ajatuksissaan. Enkö minä ole heidän kuninkaansa, ja
nyt he antavat kaiken kunnian tälle poikaselle!
_Äänet kuin äsken_. Kunnia, kunnia Davidille. Isain pojalle, Israelin
sankarille!
_Saul_ hiljaa. Tuo poika tulee vaaralliseksi...
_Äänet kuin äsken_. Kunnia, kunnia Davidille, Isain pojalle, joka
kerran on tuleva Israelin kuninkaaksi!
_Saul_ vielä hiljemmin. Tämän pojan pitää kuoleman.
_David_ laskee maahan Goljatin miekan, paljastaa päänsä ja puhuu
nöyrästi. Israelin kansa, mitä sanoja minä tässä kuulen teidän
suustanne! Ettekö tiedä, että minä kukistin tämän filistealaisen
Jumalan voimalla enkä omallani? Jumala yksin on kyllin väkevä
kukistamaan mahtavain ylpeyden, mutta David, Isain poika, on vain köyhä
paimenpoika, joka ei mitään voi itsestään. Sentähden kunnia, kunnia
Israelin Jumalalle, joka on pelastanut kansansa!
_Kaikki_. Kunnia, kunnia Israelin Jumalalle, joka on pelastanut
kansansa!
_David_ Saulille. Nyt voit ottaa henkeni, jos sen katsot hyväksi.
_Saul_ taluttaen hänen luoksensa Mikalin. En minä tahdo henkeäsi, vaan
rakkauttasi ja harppuasi. Ota tyttäreni, jos hän on kyllin hyvä
Israelin paraimmalle pojalle. Ja soittele joskus minullekin, David!
_Mikal_. Oletko niin hyvä, että otat minut, David?
_David_. Niin, otanpa sinut niin totta, kuin ei kukaan vielä tätä ennen
ole lingollansa rikastunut.
_Abner_. Filistealaiset pakenevat joka taholle!
_Saul_. Israel voittaa!
_Kaikki_. Kunnia, kunnia, Israelin Jumalalle!
Esirippu laskeutuu.