Kempin kasvoille tuli hieman kova ilme. Hän aikoi puhua, mutta
hillitsi itsensä. "Ehkä sittenkin", virkkoi hän muuttaen äkkiä
esiintymistapaansa, "teidän piti niin menetellä. Te olitte pinteessä.
Mutta kuitenkin..."
"Tietysti olin pinteessä -- helvetillisessä pinteessä! Ja hän sai minut
vielä vimmastumaan vainoamalla minua pitkin koko taloa, ilvehtimällä
revolverillaan, avaamalla ja lukitsemalla ovia. Hän oli kerrassaan
raivostuttava. Ette suinkaan te moiti minua, vai mitä? Moititteko te
minua?"
"En milloinkaan moiti ketään", vastasi Kemp. "Se on ihan sopimatonta.
Mitä sitten teitte?"
"Minun oli nälkä. Alakerrasta löysin leivän ja vanhentunutta juustoa
-- siinä oli enemmän kuin tarpeeksi ensi nälkään. Ryyppäsin vähän
vedellä laimennettua viiniä ja menin sitten häthätää tekaisemani
mytyn ohi -- se pysyi vielä hiljaa -- siihen huoneeseen, jossa oli
vanhoja vaatteita. Ikkuna oli kadun puolella liasta ruskeiden verhojen
peittämänä. Poikkesin kurkistamaan ulos niiden välistä. Ulkona oli
päivä häikäisevän kirkas -- vastakohtana tämän ikävän talon ruskeille
varjoille. Kadulla oli vilkas liike -- ohitseni kulkivat hedelmäkärryt,
kaksipyöräiset ajoneuvot ja nelipyöräiset, joilla oli pino laatikoita,
ja kalakauppiaan rattaat. Palasin takanani olevaan hämärään,
väritäplien leijaillessa silmissäni. Kiihtymykseni alkoi taas väistyä
asemani selvän arvioimisen tieltä. Huoneessa haisi hieman bensiiniltä,
jota luullakseni oli käytetty vaatteiden puhdistamiseen.
"Aloin seikkaperäisesti tutkia tätä paikkaa. Päättelin kyttyräselän
olleen jonkun aikaa yksin talossa. Hän oli omituinen olento... Keräsin
vaatevarastosta kaikki, mitä mahdollisesti saatoin käyttää hyväkseni,
ja sitten valitsin huolellisesti harkiten. Löysin käsilaukun, joka
näytti tarpeelliselta, vähän puuteria, punamaalia ja kiinnelaastaria.
"Olin ajatellut maalata ja puuteroida kasvoni ja kaikki, mitä minusta
puettuna voi näkyä, tehdäkseni itseni näkyväksi, mutta siinä oli se
varjopuoli, että olisin tarvinnut tärpättiä ja muita apukeinoja ja
melko pitkän ajan, ennenkuin olisin voinut sieltä poistua. Lopulta
valitsin paremmanpuoleisen nenän, joka oli vähän kummallinen, mutta
ei sen kummempi kuin useiden ihmisten, tummat silmälasit, harmaan
poskiparran ja teko tukan. En voinut löytää mitään alusvaatteita, mutta
niitä voisin ostaa myöhemmin. Toistaiseksi panin ylleni puuvillaisen
kaavun ja sidoin kaulaani kashmirihuivin. Sukkia siellä ei ollut, mutta
kyttyräselän saappaat olivat jokseenkin tilavat ja sopivat jalkaani.
Eräässä myymälän pöytälaatikossa oli kolme puntaa kultaa ja noin
kolmekymmentä shillingiä hopeaa. Lukitussa kaapissa, jonne murtauduin
sisemmässä huoneessa, oli kahdeksan puntaa kultarahoina. Voin siis
jälleen astua maailmaan hyvin varustettuna.
"Sitten minussa heräsi omituinen epäilys. Oliko ulkomuotoni todellakin
säädyllisen näköinen? Katselin itseäni pienessä sänkykamarin
kuvastimessa ja tutkin olemustani joka taholta huomatakseni
jonkin unohtuneen raon, mutta kaikki näytti olevan kunnossa. Olin
eriskummaisen näköinen, teatterimainen -- näyttämötaituri -- mutta
varmaankaan en sentään luonnontieteellinen mahdottomuus. Saaden
takaisin itseluottamukseni vein kuvastimen myymälään, vedin alas
ikkunankaihtimet ja tarkastelin itseäni joka puolelta nurkassa seisovan
kääntöpeilin edessä.
"Kului muutamia minuutteja, ennenkuin sain luontoni rohkaistuksi.
Sitten avasin myymälän oven ja lähdin ulos kadulle jättäen pikku miehen
selviytymään lakanastaan, milloin häntä halutti. Viiden minuutin
kuluttua oli minun ja vaatekauppiaan välillä tusinan verta kadunkulmia.
Ei kukaan näyttänyt tarkastavan minua kiinteämmin. Viimeinen vaikeuteni
tuntui voitetulta."
Hän vaikeni taas.
"Ettekö enää ollut huolissanne kyttyräselästä?" kysyi Kemp.
"En", vastasi Näkymätön Mies. "En myöskään ole kuullut, miten hänen
kävi. Luultavasti hän irroitti tai potkaisi itsensä ulos lakanasta.
Solmut olivat jokseenkin lujat."
Hän vaikeni ja meni ikkunan luo katselemaan ulos.
"Mitä tapahtui tultuanne Strandille?"
"Oi! Pettymyksiä taas. Luulin vaivojeni olevan lopussa. Melkeinpä
luulin voivani rankaisematta tehdä mitä halusin, kaikkea -- paitsi
ilmaista salaisuuttani. Niin ajattelin. Mitä tahansa teinkin ja
millaisia seurauksia menettelystäni tulisikin, siitä en välittänyt.
Minun oli vain heitettävä pois vaatteeni ja kadottava näkymättömiin. Ei
kukaan voinut pidättää minua. Voisin ottaa rahaa, missä vain näkisin
sitä. Päätin suoda itselleni uhkean juhla-aterian ja sitten asettua
johonkin hyvään hotelliin ja hankkia uusia varoja. Olin hämmästyttävän
luottavainen. Ei ole kovinkaan mieluista muistella, että olin aasi.
Menin erääseen hotelliin ja olin jo tilaamaisillani puolisen, kun
mieleeni juolahti, etten voinut syödä, jollen paljastaisi näkymättömiä
kasvojani. Tilasin aterian ja ilmoitin tarjoilijalle, että tulisin
takaisin kymmenen minuutin kuluttua, ja lähdin katkerin mielin ulos. En
tiedä, lienettekö te koskaan ollut siinä asemassa, ettette olisi voinut
tyydyttää ruokahaluanne."
"En aivan niin pahassa", sanoi Kemp, "mutta voin sitä kuvitella".
"Olisin voinut lyödä noita tyhmiä tomppeleita. Lopulta, ihan
näännyksissä himosta saada maukasta ruokaa menin toiseen hotelliin
ja tilasin yksityishuoneen. 'Kasvojani on kohdannut paha tapaturma',
sanoin. He katsahtivat minuun uteliaina, mutta tietenkään se ei ollut
heidän asiansa -- ja niin sain lopulta aterian. Se ei ollut erikoisen
hyvä, mutta riitti kuitenkin, ja syötyäni istuin poltellen sikaaria ja
koettaen laatia toimintasuunnitelmaa. Ja ulkona alkoi taas pyryttää
lunta.
"Mitä enemmän mietin asiaa, Kemp, sitä paremmin aloin käsittää, kuinka
avuton ja kömpelö olento on Näkymätön Mies -- kylmällä roskailmalla
ja vilkasliikenteisessä sivistyneessä kaupungissa. Ennenkuin tein
tämän mielettömän kokeen, olin haaveillut tuhansista seikkailuista.
Sinä iltapäivänä tuntui kaikki pettymykseltä. Kävin ajatuksissani läpi
kaikki ne asiat, joita ihminen pitää toivottavina. Epäilemättä teki
näkymättömyys mahdolliseksi niiden saavuttamisen, mutta mahdotonta oli
niistä nauttia senjälkeen, kun ne ensiksi oli hankkinut. Kunnianhimo
-- mitä hyötyä on ylpeydestä ja komeudesta siellä, missä ei voi
esiintyä? Mitä hyötyä on naisen rakkaudesta, kun hänen nimensä pitää
välttämättä olla Delila? Minulla ei ole mitään halua politiikkaan,
maineen konnankoukkuihin, hyväntekeväisyyteen, urheiluun. Mitä oli
tehtävä? Ja nyt minusta oli tullut vaatteisiin verhottu pöpö, kapaloitu
ja siteisiin kääritty ihmisen irvikuva."
Hän vaikeni, ja hänen asentonsa ilmaisi hänen katselevan eri tahoille
ikkunasta.
"Mutta kuinka te jouduitte Ipingiin?" kysyi Kemp, kovasti haluten saada
vieraansa yhä puhumaan.
"Menin sinne työskentelemään. Minulla oli yksi toivo. Se oli
puolittainen aate! Minulla on se vieläkin. Nyt se on täysin kypsä aate:
kuinka pääsen ennalleen, palauttaakseni sen, mitä olen hävittänyt.
Nimittäin sitten, kun haluan. Kun olen tehnyt kaikkea, mitä haluan
tehdä näkymättömänä. Ja siitä nyt etusijassa tahdonkin puhella
kanssanne..."
"Menittekö suoraan Ipingiin?"
"Menin. Minun oli vain hankittava käsiini kolme muistiinpanokirjaani
ja shekkikirjani, matkatavarani ja alusvaatteeni ja tilattava joukko
kemiallisia aineita toteuttaakseni tämän suunnitelmani -- näytän teille
kaikki laskelmat -- niin pian kuin saan kirjani takaisin -- ja sitten
lähdin. Voi taivas! Muistan nyt sen lumipyryn ja kirotun vaivan, joka
minulla oli koettaessani estää lunta kostuttamasta pahvinenääni..."
"Ja sitten te", virkkoi Kemp, "toissapäivänä, jolloin teidät saatiin
ilmi, panitte toimeen -- sanomalehdistä päättäen..."
"Niin. Aivan niin. Tapoinko minä sen konstaapelitomppelin?"
"Ette", vastasi Kemp. "Hän luultavasti toipui."
"Se on siis hänen onnensa. Minä suorastaan menetin malttini. Voi niitä
hupsuja! Mikseivät he jättäneet minua rauhaan? Entä toinen hölmö, se
maustekauppias?"
"Ei hänelläkään ole hengenvaaraa", vastasi Kemp.
"Mutta kulkuristani en tiedä mitään", sanoi Näkymätön Mies
vastenmielisesti naurahtaen.
"Jumaliste, Kemp, teidäntapaisenne ihmiset eivät tiedä, mitä raivo
on!... Kun on tehnyt työtä vuosikausia, suunnitellut ja pohtinut
ja sitten joku kömpelö, lyhytnäköinen tomppeli turmelee kaikki
saavutuksenne!... Joka ainoa moukka on lähetetty minun tielleni...
Jos osakseni tulee vielä lisää sellaista, niin minä ihan vimmastun
ja nujerran joka sorkan. Nyt ne ovat tehneet tilani tuhat kertaa
pulmallisemmaksi."