Varhaisena iltahetkenä istui tohtori Kemp työhuoneessaan
puistorakennuksessa kukkulalla, josta on näköala yli Burdockin.
Se oli hauska pikku huone, jossa oli kolme ikkunaa -- pohjoiseen,
länteen ja etelään -- ja kirjahyllyjä täynnä kirjoja ja tieteellisiä
julkaisuja. Siellä oli myös suuri kirjoituspöytä, mikroskooppi,
lasilevyjä, pieniä työkapineita, muutamia koeviljelyksiä ja eri
paikoissa reagenssipulloja. Tohtori Kempin aurinkolamppu paloi, vaikka
päivänlasku vielä valaisikin taivaanlakea, ja hänen ikkunankaihtimensa
olivat ylhäällä, koska ei ulkona ollut mitään kurkistelijoita, joiden
vuoksi olisi pitänyt vetää ne alas. Tohtori Kemp oli pitkä ja hoikka
nuori mies, jolla oli pellavankarvainen tukka ja melkein valkeat
viikset. Työtä, jota hän paraikaa valmisteli, hän piti niin arvokkaana,
että toivoi sen hankkivan hänelle Kuninkaallisen Seuran jäsenyyden.
Hänen silmänsä, kun hän nyt kohotti ne työstä, näkivät auringonlaskun
liekehtivän sen kukkulan takarinnettä vasten, joka on vastapäätä hänen
omaa kukkulaansa. Minuutin verran hän ehkä istui kynä suussa ihaillen
harjanteen yläpuolella näkyvää voimakasta kullan väriä. Sitten hänen
huomiotaan kiinnitti eräs pieni sysimusta miehen hahmo, joka juoksi
pitkin kukkulan rinnettä häntä kohti. Se oli lyhyehkö mies, jolla oli
päässään korkea hattu ja joka juoksi niin nopeasti, että hänen säärensä
ihan vilahtelivat. "Joku toinen samanlainen aasi", sanoi tohtori Kemp.
"Samanlainen kuin se, joka nurkan takaa juoksi tänä aamuna suinpäin
minuun kiinni huutaen: 'Näkymätön Mies tulee, herra!' En ymmärrä, mikä
ihmisiä villitsee. Voisi melkein luulla elävänsä kolmannellatoista
vuosisadalla."
Hän nousi, astui ikkunan luo ja tähysti hämärää vuorenrinnettä ja
tummaa pikku olentoa kohti, joka syöksyi kovaa vauhtia sitä alas.
"Hänellä näyttää olevan vietävä kiire", sanoi tohtori Kemp, "mutta
ei näy pääsevän paljon eteenpäin. Jos hänen taskunsa olisivat täynnä
lyijyä, ei hän voisi juosta raskaammin."
"Ponnista vain, miekkonen!" virkkoi tohtori Kemp.
Pian oli korkeampi niistä huviloista, jotka olivat kiivenneet
Burdockista ylös kukkulalle, peittänyt juoksijan. Sitten hän taas
näkyi hetkisen ja uudestaankin, kolme kertaa, lähinnä olevien kolmen
erillisen talon välillä, ennenkuin pengermä kätki hänet.
"Aasit", sanoi tohtori Kemp kääntyen kantapäillään ja astellen takaisin
kirjoituspöytänsä luokse.
Mutta ne, jotka näkivät karkurin lähempää ja huomasivat toivottoman
kauhun hänen hikeä tihkuvilla kasvoillaan, kun itse olivat avoimella
tiellä, eivät halveksineet häntä niinkuin tohtori. Mies oli löylyssä
ja kilisi juostessaan kuin täysinäinen rahakukkaro, jota heitellään
sinne tänne. Hän ei katsellut oikealle eikä vasemmalle, vaan hänen
laajentuneet silmänsä tuijottivat suoraan alas rinnettä, missä
sytytettiin lamppuja ja ihmisiä kerääntyi tielle. Hänen rumamuotoinen
suunsa levisi, munanvalkuaisen tapainen vaahto pursui hänen huulilleen
ja hänen hengityksensä kuului käheänä ja äänekkäänä. Kaikki, joiden ohi
hän kulki, pysähtyivät ja alkoivat tuijottaa kumpaankin suuntaan pitkin
tietä ja kysellä toisiltaan vähän levottomina, mikä oli syynä tähän
kiireeseen.
Silloin äkkiä ulvahti ylhäällä kukkulalla koira ja juoksi tieltä portin
alle, ja kun he yhä ihmettelivät, kohahti ohi jokin -- kuin tuuli --
puh, puh, puh, ikäänkuin läähättävä hengitys.
Ihmiset kirkaisivat ja syöksähtivät katukivitykseltä. He ryntäsivät
huutaen vaistonsa vetäminä alas kukkulan rinnettä. He kiljuivat
kadulla, ennenkuin Marvel oli siellä puolivälissäkään. He sulkeutuivat
taloihin, paukauttivat ovet kiinni takanaan ja julistivat uutistaan.
Hän kuuli sen ja teki viimeisen epätoivoisen ponnistuksen. Pelko kulki
hänen rinnallaan, syöksähti hänen edelläänkin ja oli hetkessä vallannut
koko kaupungin.
"Näkymätön Mies tulee! _Näkymätön Mies!"_