Ei tunnusteta.
Kuningas istui hetken ajan ajatuksissaan. Sitten hän katsoi ylös ja
sanoi --
"S' on kummallista -- todellakin kummallista. En voi sitä ymmärtää."
"Ei, herra kuningas, täss' ei ole mitään kummallista. Minä tunnen
hänet. Hänen käytöksensä on aivan luonnollinen. Hän on syntymisestään
saakka ollut konna."
"Ooh, mitä mä _hänestä_, sir Miles."
"Hänestä? Mistä sitten? Mistä kummallisesta sitten puhutte?"
"Siitä, ettei kuningasta kaivata."
"Mitä? Ketä? Luulen, etten teitä oikein ymmärrä."
"Todellakin? Eikö se sitten koskaan ole tuntunut teistä ihmeelliseltä,
ettei maa ole täynnään sananlennättäjiä ja julistuksia, joissa
kuvataan minun persoonaani ja kuulutetaan minua? Eikö se ole minkään
levottomuuden ja huolen syynä, että valtion pää on poissa? -- että minä
siis olen hukassa ja järjettömästi kadonnut?"
"Aivan oikein, herra kuningas; minä en tullut sitä ajatelleeksi."
Hendon huokaili ja mumisi: "Pikkuinen pyörtynyt pää parka -- aina
hommaa noissa korkeissa unissaan."
"Mutta mulla on tuuma, joka auttaa meidät molemmat. Kirjoitan kirjeen
kolmella kielellä -- latinan, kreikan ja englannin -- ja sen te otatte
ja riennätte Londoniin huomispäivänä. Antakaa se yksistään minun
enolleni, lord Hertfordille; kun hän sen näkee, niin hän tuntee sen
minun kirjoittamakseni. Ja silloin hän lähettää minua noutamaan."
"Eiköhän se olisi parasta, mun prinssini, että me vartoisimme täällä,
kunnes ennätän saada todistetuksi kuka olen ja varmistaa oikeuteni
tiloihini. Minä voisin silloin sitä paremmin -- --"