"Ei liioin palvelijat teitä tunne, sir. Minä pelkään jonkun erehdyksen
tässä tapahtuvan. Näittehän, ettei myöskään vaimoni teitä tunne."
"Sinun _vaimosi!"_ Tuossa paikassa oli Hugh pusertuneena seinää vasten
ja rautakoura hänen kurkullansa. "Sinä konnamainen orja! Nyt ymmärrän
kaikki. Sinä kirjoitit itse tuon valehtelevan kirjeen, ja minun
varastettu morsiameni ja tilukseni ovat hedelmänä siitä. Tuoss' on
-- korjaa nyt täältä luus, niin pääsen minä häpäisemästä rehellistä
sotilaskunniaani tappamalla semmoista viheliäistä kääpiötä kuin sinä!"
Veripunaisena kasvoiltaan ja melkein tukehtuneena horjahti Hugh
lähimmälle tuolille ja komensi palvelijat panemaan kiinni ja sitomaan
tuon murhamielisen vieraan. He arvelivat kuitenkin, ja yksi sanoi --
"Hän on aseissa, sir Hugh, ja me olemme aseettomat."
"Aseissa! Mitä sitten, ja teitähän on niin monta! Pankaa kiinni hänet,
sanon mä!"