"Mitä! Eikö tämä ole pilantekoa? Nousevatko kuolleet haudastaan?
Jumalan kiitos, jos niin olisi! Meidän poloinen poikamme -- palanneena
syliimme kaikkein näiden viheliäisten vuosien perästä! Voi, se olisi
liian hyvää ollakseen totta, se _on_ liian hyvää ollakseen totta. --
Minä pyydän, säälikää meitä! Älkää tehkö pilaa! Kas niin -- tulkaa
valoon -- antakaa minun tarkoin katsella teitä!"
Hän tarttui Miles'iä käsivarteen, veti hänet ikkunalle ja alkoi oikein
syödä häntä suuhunsa silmillään, kääntäen ja vääntäen häntä sinne tänne
ja pyörien pirteästi hänen ympärillään, oikein tunteakseen hänet kaikin
puolin, sill'aikaa kun palannut tuhlaajapoika, ilmi iloissaan hymyili
ja naureskeli ja nyykäytti päätään ja sanoi --
"Katso vain, veikkoseni, katso vain. Älä pelkää ollenkaan. Sinä et ole
näkevä yhtään jäsentä etkä yhtään piirrettä, joka ei kestäisi tätä
tutkimusta. Tunnustele ja tuijota joka paikkaa niin kauan kuin tahdot,
mun vanha veljeni Hugh -- Minä olen sittenkin sun vanha veljesi Miles,
sun hävinnyt veljesi, enkö niin? Voi, onhan tämä suuri päivä -- sen
olen jo sanonut monta kertaa! Anna kätesi, käännä poskesi -- hyvä
Jumala, olenhan kuolla iloon!"
Hän oli juur syleillä veljeänsä; mutta Hugh teki kädellään poistavan
liikkeen ja kallisti sitten surullisesti leukansa rinnoilleen sanoen
liikuttavasti --
"Oi, Jumalani, anna mulle armostas voimia kestämään tätä kauheasti
rauennutta toivetta!"
Miles joutui aivan hämilleen eikä saanut sanaa suustaan hetkeksi.
Sitten hän kuitenkin sai kielensä käymään ja huudahti --
"_Mitä_ rauennutta toivetta? Enkö mä ole sinun veljesi?"