"Voi, se ei ollut siis mitään unta! Menkää levolle taas, hyvä sir --
jättäkää minut yksin suruineni."
Tom nukahti taas, ja hetken päästä näki hän tämmöisen ihanan unen.
Oli olevinaan kesä, ja hän oli leikkivinään sillä kauniilla niityllä,
jota sanottiin Kunnon Miehen Kentäksi, kun eräs kääpiö, joka oli jalan
pituinen, pitkä- ja punapartainen, kyttyräselkäinen, äkkiä ilmestyi
ja sanoi: "Kaiva tämän kannon juurelta." Hän teki niin ja löysi
kaksitoista kiiltävää uutta pennyä -- ihmeellinen rikkaus! Mutta tämä
ei kuitenkaan ollut seikassa parasta; kääpiö sanoi --
"Minä tunnen sinut. Sinä olet hyvä poika ja hyvin ansiokas. Sinun
murheesi on loppuva, sillä palkintosi päivä on tullut. Kaiva tästä
joka seitsemäs päivä, ja sinä löydät aina saman aarteen, kaksitoista
kiiltävää uutta pennyrahaa. Älä kellekään kerro -- pidä salaisuutena."
Sitten katosi kääpiö, ja Tom lensi Offal Court'iin saaliinensa sanoen
itsekseen: "Joka ilta annan mä isälleni yhden pennyn; hän uskoo minun
kerjänneeni sen, se ilahuttaa hänen sydäntään, ja minä en enää saa
selkääni. Yhden pennyn saa joka viikko hyvä pappi, joka on opettanut
minua. Äiti, Nan ja Bet saavat toiset neljä. Nyt hyvästi nälkä ja
repaleet, nyt hyvästi pelko ja pöyhistys ja paha pitely!"
Unissaan saapui hän nyt surulliseen kotiinsa, aivan hengästyneenä,
mutta silmät säihkyen kiitollisesta innostuksesta. Hän viskasi neljä
kappaletta pennyrahoistaan äidin syliin huudahtaen --
"Ne on sinulle! -- kaikki tyyni, jok' ainoa! -- Sinulle ja Betille ja
Nanille -- ja n' on rehellisesti saatu, ei kerjätty eikä varastettu!"