"Jumala tietää, etten mielelläni tahdo pahoittaa sun sydäntäsi, mutta
minä en todellakaan ole nähnyt sinun kasvojasi ennen."
Vaimo vaipui alas istuvaan asemaan lattialle ja puhkesi, peittäen
silmänsä käsillään, sydäntä särkeviin nyyhkytyksiin ja voivotuksiin.
"Antaa pelin jatkua!" huusi Canty. "Mitä? Nan! -- mitä? Hei! Onko
teillä ihmistapoja, lutkat? Aiotteko te seisoa prinssin eessä? Alas
polvillenne, viheliäiset hylyt, ja näyttäkää kunniaa hänelle!"
Hän remahti tämän sanottuaan uuteen romonauruun. Tytöt alkoivat arasti
rukoilla veljensä puolesta, ja Nan sanoi --
"Anna hänen vain mennä maata, isä, lepo ja uni kyllä parantaa hänen
mielivikansa. Anna hänen mennä, mä pyydän sinua."
"Tee se, isä, hän on väsyneempi kuin tavallista. Huomenna saa hän kyllä
voimansa jälleen ja kerjääpi ahkerasti eikä palaa tyhjin käsin kotiin."
Tämä muistutus jäähdytti isän iloisuuden ja johti hänen ajatuksensa
afääreihin. Hän kääntyi kiukuissaan prinssiin, sanoen --
"Huomenna täytyy meiän maksaa kaks pennies'tä tämän hökkelin
omistajalle; kaks pennies'tä, kuulkaa, -- kaikki nämä rahat puolvuoden
hyyrystä, muuten saamme me mennä. Näytä nyt mit' oot saanut laiskalla
kerjuullasi."