"Totta maaria! Kumpahan olisin muassa! Kerro enemmän."
"Me taistelemme kilpajuoksussa, nähdäksemme kuka on sukkelin."
"Tahtoisin olla muassa siinäkin. Jatka."
"Kesällä kahlaamme ja uimme me kanavissa ja joessa, ja jokainen kokee
sukelluttaa lähimmän toverinsa ja oikein roiskia häntä vedellä, ja
sukeltaa ja huutaa ja piehtaroida ja -- --"
"Olisipa isäni kuningaskunnan arvoista saada kerrankaan koetella sitä!
Jatka, mä pyydän."
"Me tanssimme myös ja laulamme tanssiriu'un ympärillä Cheapsidessä;
me leikimme sannassa ja jokainen koettaa peittää toverinsa sillä; ja
välistä leivomme me leivoksia mudasta -- oi, sinä oivallinen muta,
jolla ei ole vertaista suloudessa koko maailmassa! -- Me oikein
piehtaroimme mudassa, armollinen herra, teidän suostumuksellanne."
"Oi, ma pyydän, älä puhu enempää, se on mainiota! Voi, jos minä vaan
yhdenkään kerran voisin pukeutua pukineeseen, niinkuin sinun, ja riisua
jaloistani ja piehtaroida mudassa, jos vain voisin sen kerran ilman
kenenkään moittimatta tai kieltämättä minua, niin antaisin minä koko
kruununi mennä!"
"Ja jos minä vain yhdenkään kerran voisin pukeutua niinkuin te olette
puettu, sir!"
"Ohoh, huvittaisiko se sinua? No tapahtukoon tahtosi. Riisu pois
repaleesi ja pukeudu tähän loistavaan pukuun, poikaseni! Se on lyhyt
onni, mutta koettakaamme sitä kuitenkin. Niin kauan kun sitä kestää,
on se hyvä kyllä, ja sitten saadaan muuttaa taas ennenkuin joku tulee
tiellemme."
Muutama minuutti sen perästä oli pikkuinen Walesin Prinssi puettuna
Tomin vilpoisiin kääryihin, ja pieni Köyhyyden Prinssi oli koristettu
kuninkuuden hurmaavalla loistolla. Molemmat menivät ja seisahtuivat
vieretysten erään suuren peilin eteen, ja mikä ihme! silloin ei
näkynytkään mitään muutosta tapahtuneen! He tuijottivat toisiaan,
sitten peiliin ja sitten taas toisiaan. Viimein sanoi hämmästynyt
prinssi --
"Mitä sanot sinä tästä?"
"Ah, teidän hyvä armonne, älkää pyytäkö että vastaan. Eihän käy
laatuun, että semmoinen kuin minä sanoisin mitään tästä."
"Sitten tahdon _minä_ sanoa sen. Sinulla on samat hiukset, samat
silmät, sama ääni ja samat liikenteet, sama muoto ja ruumiinrakennus,
samat kasvot ja sama katsanto kuin minulla. Jos molemmat olisimme
alasti, ei kukaan voisi sanoa, kumpiko on Walesin prinssi. Ja nyt kun
minä olen puettu niinkuin sinä olit puettu, niin tuntuu siltä kuin
voisin vielä selvemmästi tuntea mitä tuo raaka sotamies -- Kuules, eikö
tämä ole mustelma siitä sinun kädessäsi?"
"On, mutta se on joutava asia, ja tietäähän teidän korkeutenne, että
sotamies raukat -- - --"
"Älä hiiskukaan! Se oli häpeällinen ja julma työ häneltä!" huusi
pikkuinen prinssi, polkien paljaalla jalallaan lattiaa. "Jos kuningas
-- Pysy siinä kunnes tulen takaisin! Se on komentosana."
Silmänräpäyksessä oli hän eräältä pöydältä siepannut erään
kansalliskalun ja sänttäsi ulos ovesta ja linnanpihan poikki liehuvissa
repaleissaan, posket punaisina ja silmät leimuavina. Heti tultuaan
suurelle portille, tarttui hän rautaristikkoon ja koetti vavahuttaa
sitä ja huusi --
"Auki! Auki portit!"
Sotamies, joka oli pidellyt Tomia pahoin, totteli heti. Ja kun prinssi
sänttäsi ulos portista, puoleksi tukehtuneena kuninkaallisesta vihasta,
antoi hälle sotamies oivallisen korvapuustin, joka pani hänet vyörymään
pari kertaa maantiellä, ja sanoi --
"Siinä saat sinä kerjäläissikiö, siitä mitä saatoit mulle hänen
korkeudeltaan."
Kansanjoukko ulvoa nauroi minkä jaksoi. Prinssi nousi äkkiä ylös
mudasta ja sänttäsi vahtimiehen kimppuun, huutaen --
"Minä olen Walesin prinssi, minun henkeni on pyhä, ja sinun pitää
hirteen, koska olet koskenut minuun."