Irene matkusti Zagrebiin. Hänellä on siellä asioimista itselleen ja
meille, ja hän palaa vasta huomenna.
Enkä minä voi pysyä tyynenä. Harhailen huoneesta toiseen hajamielisenä,
synkkänä.
Kuinka tyhmää tämä on! Onhan hän matkustanut useita kertoja, minä olen
ollut yksin moniaita päiviä, enkä koskaan ole tuntenut oloani näin
vaikeaksi. — Mutta tällä kertaa on kuin jokin tukehduttaisi minua, olen
levoton, mietin yhtenään: ellei hän palaisi takaisin?
Mitä tapahtuisi, jos hän ei palaisi?
Mladen on surullinen. Hän kaipaa äitiä, eikä jätä minua. Hän on
kerännyt leikkikalunsa yhteen, istuu lattialla ja leikkii, mutta ei
kutsu minua, eikä kysy neuvoa, kuten äidiltä, tai Albertilta, jonka
piti, aina rientää hänen avukseen. Eikö hän ole vielä antanut minulle
anteeksi — sen paremmin kuin pieni koiranikaan kerran?
Olen miltei pahoillani kun minulla on nyt niin vähän työtä. Koko
paikkakunta on kiihdyksissään lähenevästä pormestarinvaalista, ja
ihmiset ovat unohtaneet‘ sairastamisen.
He ovat kuin villiintyneet. Viisi ehdokasta kilpailee
pormestarinpaikasta, kaupunkilaiset ovat jakautuneet viiteen
puolueeseen, jokainen ponnistelee kaikin keinoin oman ehdokkaansa
puolesta ja neljää muuta vastaan. Kellään ei ole aikaa ajatella mitään
muuta; jokapäiväinen elämä on luiskahtanut pois polultaan, kuin
Punainenmeri, joka aukeni israelilaisille. Kaikki viisi ehdokasta
ja puoluetta ovat koettaneet värvätä minua puolelleen, mutta kun en
tahdo liittyä yhteenkään, ovat he kaikki minua vastassa. Ja enimmän
Ivaniz, s.o. hänen vaimonsa, joka koettaa kaikin voimin saada miehensä
pormestariksi. Eilen hän valitteli minulle kuinka ihmiset ovat
inhoittavia ja kiittämättömiä, että hän huomaa sen parhaiten nyt kun
hänen miehensä tarvitsisi ystäviä, kuinka ne, joille hän on tehnyt
paljasta hyvää, pakenevat vastapuolueen leiriin täi vetäytyvät syrjään,
ettei tarvitsisi antaa ääntänsä hänelle.
Noiden kiittämättömien joukkoon hän laskee myöskin minut. Ivaniz oli
ensimmäinen potilaani. Luonnollisesti pitäisi minun olla hänelle
kiitollinen koko ikäni, sillä kun sellainen herra luotti minun
taitavuuteeni, kääntyivät kaikki muutkin minun puoleeni.
Parasta olisi, että tuo vaali tapahtuisi mahdollisimman pian ja että
he valitsisivat vaikka Ivanizin, jolla on enemmän rikkauksia näistä
viidestä ehdokkaasta — tosin myöskin vain sitä...
Ja huomenna tulee Irene. Ellei mitään estettä satu menen häntä, vastaan
muutaman asemavälin yllättääkseni hänet.
Vain siksikö? Ei, vaan ikävästä nähdä hänet pikemmin, saattaa hänet
mahdollisimman nopeasti kotiin, joka ilman häntä on autio ja surullinen.
Ja minä tarkkaan häntä — tarkkaan itseäni, etten loukkaisi häntä
alhaisella epäilykselläni — omaa Ireneäni, onneani!