-- Kuules, Anna-Marja, minulla olisi vähän asiaa Piki-Juosepille. Minä
ajattelin käydä nyt sen puheilla, koska se taitaa olla aluksessaan.
-- Piki-Juosepille asiaa!
-- Niin.
-- Ei suinkaan se nyt niin tärkeää ole, ettet voi sitä toimittaa
huomennakin.
-- On se. Huomenna voi Piki-Juoseppi olla muualla.
-- Mitä asiaa sinulla on niin tärkeää, ettet voi huomiseksi jättää.
-- Kyllähän kuulet sitten perästä.
-- Ota nyt ainakin joku muu kanssasi. Älä mene yksin. Mene pyytämään
vaikka vanhaa Esu-setää mukaasi.
Noin puoli tuntia sen jälkeen sousi Sameli setänsä Esun kanssa
Piki-Juosepin kuutolle.
Kuuton kannella oli sattumalta yksi laivamiehistä. Hän laski
köysiportaat kuuton kupeelle, sillä kuutto oli tyhjä ja hyvin korkea.
Sameli ja Esu kiipesivät kannelle.
-- Hyvää iltaa!
-- Jumal'antakoon!
Miehet kättelivät toisiaan.
Sitten sanoi Esu laivamiehelle:
-- Tuulta lisää, tuulta lisää.
-- Niin lisää! Koko illan se on vaan sitä parantanut ja pakkasta
lisännyt ja meri pöllyää ihan yhtä mittaa. Niin on nytkin sakea, ettei
maalta tulet näy.
Sameli sanoi laivamiehelle:
-- Onkohan kapteeni itse laivassa?
-- On, on. Täällä se on kajuutassa. Käykää tänne vain!
Kajuutassa paloi lamppu. Piki-Juoseppi loikoili koijassa vasemmalla ja
poltti sikaria. Vastakkaisella puolella loikoi koijassa toinen Juosepin
laivamiehistä ja kuorsasi.
Kajuutta oli tupakan savua täynnä ja siellä oli hiostavan lämmin.
Siitä huolimatta paloi tuli kamiinassa, oikealla, ja kamiinalla porisi
vesikattila.
Miehet olivat äskettäin syöneet iltasensa ja keittivät teetä.
Viimeiseksi laskeutui kajuuttaan kannella ollut mies ja veti luukun
kiinni.
Kuutto huojui laineissa koko joukon.
Piki-Juoseppi katsoi tulijoihin pitkään ja hämmästyneenä, ikäänkuin
epäselvillä siitä, näkeekö näkyjä vai oikeita ihmisiä. Lopulta hän
kapsahti ylös, tekeytyi iloiseksi ja sanoi:
-- No jopas tuli harvinaisia vieraita tähän taloon. Ei ole noita
miehiä ennen nähty tässä kajuutassa! Laittakaapas pojat tee pöytään ja
sukkelaan. Tulittekin paraaseen aikaan! Meillä oli tässä juuri iltateen
aika.
Juotiin teetä ja pakinoitiin.
Juteltiin tämän ja muiden syksyjen tuulista ja ilmoista.
Jokainen koetti muistaa ilmojen puolesta mitä harvinaisimman syksyn.
Laivarikoistakin puhuttiin -- kaikista muista paitsi "Silkkilaivan".
Että se kuitenkin oli kaikkien mielessä, näkyi siitä, että niin
useita sellaisia laivarikkoja johtui mieleen ja puheeksi, jotka
tapahtuivat lumipyryssä ja joissa laiva tuhoutui kaikkine miehineen.
"Silkkilaivan" muistaminen ilmeni myös siinä, että vältettiin kertoa
niistä laivarikoista, jotka olivat tapahtuneet Pohjoisrivin tienoilla,
etenkin Rivinsäärellä. Moneen teelasiin oli jo sekoitettu viinaakin ja
keskustelu luisti yhä vilkkaammin.
Tunti kului kuin siivillä ja pian oli kello kymmenen.
Esu alkoi torkkua.
Hän ei enää kertonut mitään, kuunteli vain ja torkkui. Hän istui pöydän
kulmalla, oikea käsi ja kyynärvarsi pöydällä ja käsi kuuman lasin
ympärillä, josta hän joskus ryyppäsi. Vasen käsi oli polvella. Hän
koetti kuunnella tai ainakin oli kuuntelevinaan -- todellisuudessa hän
ei tuosta toisinaan hyvinkin kovaäänisestä keskustelusta enää kuullut
mitään, etenkin kun välistä kaikki puhuivat yhtaikaa. Hän ei edes
nähnyt kunnolleen. Silmiä oli vaikea pitää auki ja vähän väliä pää
painui alaspäin ja retkahti rintaa kohti. Silloin Esu taas ryyppäsi ja
virkistyi hetkiseksi. Kun hänen lasinsa tyhjeni, sanoi hän:
-- Jaa-a. Minä ainakin lähden kotiin makaamaan!
Piki-Juoseppi tyrkytti Esulle vielä ryyppyä, mutta tämä ei huolinut.
Sameli ihmetteli, että hän ei ollut koko illassa muistanut asiaansa.
Nyt hän oli hiukan humaltunut ja leppynyt ja ajatteli jo lähteä Esun
kanssa pois ja nousi sitä varten, kun Juoseppi sanoi ivallisesti
hymyillen:
-- Sinulla, Sameli, oli luultavasti asiaakin. Jää sinä vielä
juttelemaan. Antaa Esun mennä yksin.
Samelin mieli kuohahti tuosta ilkeästä naamasta ja ivallisesta äänestä,
ja hän päätti puhua suunsa puhtaaksi ennenkuin lähtee.
-- Saahan näistä meidän pojista toinen mennä viemään Esua sinun
jollallasi, sanoi Juoseppi Samelille. Tuohan se sen takaisin, että
pääset omalla jollallasi maihin.
Molemmat laivamiehet läksivät auttamaan Esua alas jollaan, ja
työtä olikin saada humalainen ja uninen vanhus heiluvasta laivasta
köysiportaita pitkin alas vielä pahemmin kiikkuvaan ja hyppivään
jollaan.
Sameli jäi hetkeksi Juosepin kanssa kahden kajuuttaan ja sanoi:
-- Asia olisi sitä laatua, että se olisi kahden kesken puhuttava. Sinun
miehesi voivat tulla takaisin heti, ainakin toinen.
-- No se käy kyllä laatuun. Minä käsken miehet panemaan toista ankkuria
eteen. Siinä on niillä työtä pitkäksi aikaa.
Esua saattaneen miehen soutu kuului auki jääneestä kajuutan luukusta.
Mies tuntui palaavan. Pian hän nousi kannelle. Juoseppi nousi myös
kannelle ja kuului antaneen seuraavia määräyksiä: "Pane sinä sen jollan
pesti kiinni vanttiin ja anna jollan jäädä kupeelle. Kauppias lähtee
kohta maihin. Ja nyt menkää keulaan molemmat ja pankaa toinenkin
ankkuri eteen. Tuulta lisää, eikä tiedä mitä yö tuo tullessaan.
Syksyinen yö ajaa yhdeksällä hevosella."
Miehet kävivät työhön ja pian alkoi ankkurikela kilkattaa.
Piki-Juoseppi laskeutui alas kajuuttaan.
-- No -- sanoi hän -- annas kuulua sen asiasi.
-- Asia on pian sanottu. Sinä upotit sen "Anna-Marjan."
-- Ooho!! Ei vähä mitään! Johan sinä olet tullut hulluksi!! Ammu
veikkonen vähän hiljemmin!
Hetken olivat molemmat vaiti. Sitten sanoi Juoseppi:
-- Mistä sinulle sellaisia on päähän tullut! Heitä hiiteen jo koko
laiva, tai tulet hulluksi!
-- Ei sitä niin vain sovi heittää. Muista, että siinä meni vaimoni
isä ja paljon muita ihmisiä, lukuunottamatta kalliita tavaroita. Minä
vaadin sinua vastuuseen koko laivasta!
Sameli löi nyrkkiään pöytään, että lasit hyppivät.
-- So, so! Sinä et ole nyt kotonasi. Puhupas vähän hiljemmin, en minä
kuuro ole, enkä vielä niin hullukaan kuin luullaan!
Sameli nousi seisomaan nyrkit sojossa ja hyökkäysasennossa.
-- Sinä saatanan liittolainen! Minä viskaan sinut mereen kuin koiran
raadon!!
-- Älä anna mies käsien valtaa! Puhu vain suulla, ei nyrkeillä, ja
minulle, ei pöydälle!
Piki-Juoseppi veti koijasta päänsä aluksesta ladatun pistoolin ja
väänsi hanan vireeseen ja saneli:
-- Käy istumaan, sanon minä, ja puhu ihmisiksi! Minä olen pitänyt
sinua -- roistoa -- koko illan vieraanani kuin vanhaa ystävää ainakin,
ja kiitokseksi tämä rupeaa haukkumaan. -- Humalainen -- sika -- mikä
olet! Istu, sanon minä! No niin. -- Tämän pistoolin nimessä vaadin minä
sinulta selvitystä solvaavasta syytöksestäsi! Näytä toteen sanasi tai
peruuta!
-- Lähempiä selvityksiä saat talvikäräjillä, joihin sinut manuutan,
ja syytän siellä sinua "Anna-Marjan" tuhosta. Juotit sioiksi loiston
hoitajat ja loiston päälliköt ja sammutit loiston ja teit sumukellon
mykäksi. Selvityksiä voit sitten käräjillä kysyä loistonpäälliköltä ja
Jyrin Tuomaalta, jotka manaan todistajiksi. En minä niin paljon välitä
laivasta ja tavaroista kuin ihmisistä. Sinähän tiedät, että perämiehen
leski kuoli miltei mielisairaana surusta ja vuosi sen jälkeen anoppini
samalla tavalla ja vaimoni ei ole vieläkään päässyt entiselleen. Joka
hetki pelkään hänenkin menettävän järkensä. Näet siis, kuinka monien
ihmisten henki ja terveys vaativat kostoa. -- Sattumalta sain tänä
iltana tietää asian ja tulin varoittamaan, ettet lähtisi mihinkään
seilaamaan, varsinkin karkaamistarkoituksessa, sillä asiasi siitä vain
pahenee. Ymmärräthän sinä, ettet sinä tästä enää mihinkään pääse!
Ase Piki-Juosepin kädessä oli jo aikoja sitten painunut alas.
Hän istui ja tuijotti permantoon. Hän tunsi olevansa mennyt mies.
Keulanpuolelta kuului ankkurikelan kilkatus. Siellä yhä kelattiin
entistä ketjua lyhyemmäksi, että toisen ankkurin voisi heittää mereen.
Tuuli tuntui yltyvän. Se humisi ja vihelsi kuuton mastoissa ja köysissä.
Kauan istuivat miehet vaiti.
Piki-Juoseppi tuijotti käsi otsalla.
Lopulta sanoi Sameli rauhallisena:
-- Ei minulla muuta ollutkaan ja kun olen sanonut sanottavani, niin nyt
lähden kotiini. Hyvästi vain!
Juoseppi ei vastannut siihenkään mitään.
Kun Sameli nousi lähteäkseen, nousi Piki-Juoseppikin ja seurasi Samelia
kannelle.
Sameli pistäytyi vielä keulassakin katsomassa miesten hommaa ja
sanomassa niille hyvästi. Keulakantta valaisi lyhty. Toinen ankkuri oli
jo laskettu mereen ja parhaillaan heittivät miehet molempien ankkurien
ketjuja ulos, toinen mies toista ketjua ja toinen toista. Aika roikina
ja helinä kävi!
Sillä aikaa hommaili Piki-Juoseppi omia hommiaan.
Hän antoi Samelin jollan mennä menojaan. Tätä ei enää näkynyt, ei
kuulunut. Juoseppi seisoi keulapartuunien luona ja piteli jotain köyttä
käsissään. Näytti siltä kuin hänen käsissään olisi ollut auki päästetty
jollan pesti ja hän kohteliaana ja palvelevaisena isäntänä siinä
pitelee köysiportaiden kohdalla Samelin jollaa valmiina. "Hyvää yötä!",
kuului Sameli sanoneen miehille keulassa ja lähestyi Piki-Juoseppia,
joka sanoi:
-- Päästin jo jollasi pestin auki. Astuhan alas jollaan, niin viskaan
pestin jälkeesi. -- No niin. Mene Herran nimessä!
Sameli heittäytyi tottuneen merimiehen liikkeellä yli laivan partaan
ja alkoi laskeutua, ja kun hän oletti, että jolla on todellakin
köysiportaiden kohdalla, pudottautui hän alas ja huomasi vajoavansa
jääkylmään veteen, joka sieltä ja täältä hyökkäsi puremaan hänen ihoaan
ja sitten virtasi vaatteiden läpi kaikkialle.
-- Minä putosin mereen -- tuohan jolla tännemmäs!, sanoi Sameli. -- Tuo
lyhty keulasta, että näen! Auta hyvä mies, minä uppoan!!
Sitten ei kuulunut enää mitään.
Keulassa työskennelleet miehet eivät tienneet asiasta mitään.
Avunhuutoa eivät he kuulleet, sillä meri kohahteli keulan edessä
ja ketju helisi. Toinen kuitenkin keskeytti työnsä ja sanoi: "Minä
kuulin, niinkuin joku olisi huutanut apua!" -- Sitten kuuntelivat he
hetken, mutta kun ei mitään enää kuulunut, jatkoivat työtään. Työnsä
jälkeen he kävelivät perälle, vetivät ohimennen köysiportaat sisään,
sammuttivat lyhdyn ja menivät kajuuttaan. Siellä Piki-Juoseppi, heidän
"kapteeninsa", jo oli makuulla, kasvot seinään päin. Unisena hän
mörähti: "Sammuttakaa tuli ja käykää maata", ja niin tapahtuikin.
Niin sammui viimeinen tuli satamassa. Kylä oli ollut jo kauan pimeä.
Myrsky kiiti yli pimeän ja kuohuvan meren ja kiidätti mukanaan
meripöllyä kuin jäätynyttä sumua, jonka läpi ei näkynyt ainoakaan tuli
tai tähti. Se riehui yli jääsohjuisen meren, niinkuin oli vuosituhansia
tehnyt ennen ja tekee vuosituhansia tämän jälkeen.
* * * * *
Toinen kuuton miehistä heräsi päivän koitossa ennen muita ja nousi
kannelle.
Tuuli oli miltei kokonaan lakannut.
Meripölly oli hävinnyt.
Ei ollut pilviäkään.
Taivas oli kirkas.
Kaakossa alkoi päivä jo sarastaa.
Mutta mikä musta esine kuultaa tuolta rannalta, tuulen alta?!
Sehän on jolla!
Meriajolla oleva jolla.
Mies meni sisään ja herätti toiset.
-- Siellä näkyy olevan yksi jolla ajautuneena rannalle tuolla
satamassa, suoraan tuulen alla tästä.
-- Jolla!, säpsähti Piki-Juoseppi.
Pian olivat kaikki kolme jalkeilla ja kannella.
-- Jolla pakana se on kuin onkin!, sanoi Piki-Juoseppi. -- Mitäs
helkkaria me nyt tehdään!, pääsi häneltä heti sen jälkeen.
-- Mitäs se meihin kuuluu, oli se kenen jolla hyvänsä. Meillä ainakin
on jolla tallella tässä kannella.
-- Minä vain ajattelin, sanoi Piki-Juoseppi, -- että jos se on sen
Samelin jolla, että jos sille on käynyt joku vaara eilen täältä
lähtiessään, kun se oli hutikassa ja oli niin kova aalto. Ei se voi
mikään muu olla kuin Samelin jolla, ja nyt taitaa olla sen miehen asiat
huonosti. Pankaas oma jolla mereen niin lähdetään ottamaan selvää
asiasta.
Jolla oli pian meressä.
Pantuaan vähän vaatetta lisää päälleen, sousivat miehet maihin,
luotsisiltaan.
-- Ennenkuin mennään rantaan katselemaan, niin mennään ensin ottamaan
selvää onko Sameli tullut yöllä kotiinsa vai ei, sanoi Piki-Juoseppi.
Hän toivomalla toivoi sisimmässään, että Sameli olisi pelastunut, että
hän olisi jaksanut uida maalle. Hän katui eilistä tekoaan.
Piki-Juoseppi ei rohjennut eikä voinut mennä Samelin kotiin, vaan meni
miehineen Esun luo, joka olikin jo valveilla ja keitti aamukahviaan.
-- Onkohan Sameli päässyt yöllä kotiinsa? kysyi Piki-Juoseppi Esulta.
-- Minä en tiedä. Miksi sinä sitä epäilet?
-- Kun oli yöllä niin kova laine ja mies oli humalassa ja kun nyt
näyttää, niinkuin jokin jolla olisi ajautunut maalle sataman rantaan.
Lähdettiin heti tänne, kun nähtiin se jolla. Jos sinä kävisit siellä
Samelin kotona.
-- Minä käyn paikalla, sanoi Esu. -- Odottakaa te täällä sen aikaa.
Esu meni, minkä vanhoilta jaloiltaan pääsi. Vähän ajan perästä hän
palasi mukanaan Anna-Marja, joka sanoi itku kurkussa ja käsiään
väännellen:
-- Herra Jumala kuitenkin! Mitäs te oikein olette nähneet?! Sameli ei
ole kotona, ja minä olen koko yön levottomana odottanut saamatta unta
silmääni. Sanokaa, hyvät miehet, mitä Samelille on tapahtunut, vaikka
se olisi mitenkä pahaa!?
-- Me ei tiedetä yhtään enempää kuin sinäkään, sanoi Piki-Juoseppi.
-- Tullaan suoraan aluksesta ja nähtiin joku merenajojolla sataman
rannalla ja nyt olisi lähdettävä sitä katsomaan, olisiko se sinun
miehesi jolla. Ajateltiin, että ehkä tämä Esu lähtee mukaan, kun ei
teillä tämän likeisempiä miessukulaisia taida elossa olla.
-- Lähdetään paikalla katsomaan mitenkä asiat ovat, sanoi Esu.
-- Ja minä lähden mukaan, sanoi Anna-Marja.
-- Mene sinä vain kotiin, sanoi Esu -- Rannassa voi olla sellaista
nähtävää, joka ei sovi sinun silmillesi.
-- Minä tahdon nähdä! Minä tahdon nähdä!! Minä en tiedä miten on käynyt
Samelille, ja minä en mene kotiin, ennenkuin näen ja tiedän. Mennään
pian, Herra Jumala, kuinka minua peloittaa!!
Anna-Marjaa ei voinut Esu estää lähtemästä. Anna-Marja miltei juoksi.
Toiset tuskin mukana pysyivät, varsinkaan vanha Esu, joka jäi
viimeiseksi ja paljon jälkeen toisista. Tuolla Anna-Marja jo juoksee
lähellä jollaa, pysähtyy sen luo -- tarkastelee sitä hetken, mutta
sitten alkaa, oikea käsi otsallaan, tuijottaa ohi jollan, pitkin
rantaa, johonkin pisteeseen muutama askel jollasta eteenpäin. Sitten
syöksyy hän kohdalle, lysähtää kädet ristissä polvilleen jääpenkereelle
ja tuijottaa alas veteen.
Pian ovat saapuvilla miehetkin.
He näkevät Anna-Marjan edessä harvan ummikkaan sinne tänne
heilutteleman vatsallaan pohjahiekalla makaavan miehen ruumiin,
jonka kädet ovat koukussa ja kämmenet kahden puolen päätä. Laine
läikkyy siitä yli. Maihin tuleva laine lykkää sitä hiukan maihin päin
ja ulos menevä ulos päin. Sen harteilla on iso mykeväpäällyksinen
jäämöhkäle, yön kuluessa syntynyt. Sen reunojen alapinnasta riippuu
kymmeniä nousevan auringon valossa kimaltelevia jääkynttilöitä, joista
vesipisarat helminä tippuvat aina laineen paetessa.
Miehet paljastavat päänsä ja seisovat mykkinä kuin Anna-Marjakin,
joka kumartuu yhä syvemmä ja syvemmä ja kädet polvilla puristuvat yhä
lujemmin ja lujemmin ristiin.
Miehet näkevät, että vainajan lyhyt turkki on tuolla lähempänä jollaa,
myös merenajona. Vainaja on siis meressä riisunut turkin päältään,
voidakseen paremmin uida. Hän oli tunnettu parhaaksi uimariksi
saaressa. Hän on uinut matalaan veteen saakka, sillä muutoinhan hän
olisi uponnut syvemmälle ja jäänyt sinne. Hän on jäisessä vedessä niin
kohmettunut, ettei ole jaksanut nousta tämän jääpenkereen yli kuivalle
rannalle, vaan on väsynyt ja aallon lyömänä kaatunut takaisin veteen.
Esu on lähestynyt Anna-Marjaa, kumartunut hänen puoleensa, laskenut
kätensä hänen olkapäälleen ja sanonut: "Anna-Marja -- Sameli on
jättänyt meidät" jolloin Anna-Marja kohottautuu suoraksi, nauraa
hohottaa ja sanoo:
-- Tuoko olisi Sameli! Ohho, vähänpä teillä on älyä! Eihän tuo ole kuin
mikä lienee merenajona tullut jauhokuli, jota meri heiluttelee!
Sitten meni hän kotiinsa, lastensa luo, eikä antanut tuoda ruumista
kotiin, ei pitää hautajaisia kotona, eikä itse ottanut osaa
hautajaisiin.
Hän selitti, että Sameli on omalla kuunarillaan, "Anna-Marjalla"
pitkällä reisulla ja tulee kotiin ja tuo paljon silkkiä.