Oli lauantai-iltapäivä myöhään seuraavana syksynä.
Tuuli puhalsi koillisesta ja kuljetti mukanaan sakeaa meripöllyä.
Monta päivää oli ollut pakkanen, niinkuin koillistuulilla marraskuussa
aina.
Rannoille syntyi aaltojen hyrskeistä jäävalli, jossa oli kiinni
jäätyneenä hatrua. Sataman hiekkarannalle syntyvässä jääpenkereessä
taas oli miltei yhtä paljon hiekkaa kuin jäätäkin. Joka laine viskasi
ylös veden mukana hiekkaa, joka jäätyi kiinni penkereen jäälle.
Satamassa ankkuroitujen alusten keuloihin muodostui jääpartoja,
ketjuissa kiikkui isoja jääkimpaleita.
Sameli istui lämpöisessä tuvassaan ja vuoleskeli nuorimmalle pojalleen,
Pennalle, laivaa.
Penna istui jakkaralla ja katseli.
-- Mikähän sille laivalle pantaisiin nimeksi?, kysyi Penna.
-- Eipä tiedä, vaikka pantaisiin "Kotimatka".
-- "Kotimatka" -- eihän se mikään laivannimi ole! Pannaan "Ukoksi",
niinkuin isänkin uusi laiva.
-- Ei kahta "Ukkoa" saa olla samassa talossa.
-- Sitten ei Penna muuta nimeä muistakaan!
Samelilla on kaikkiaan kolme poikaa. Vanhin on kymmenvuotias ja hänen
nimensä on Johannes.
Keskimmäinen poika, joka on vuotta nuorempi Johannesta, on nimeltään
Anterus.
Muut pojat ovat ulkona kylän poikain kanssa juoksemassa. Penna vain on
kotona. Hänellä on yskää ja äiti ei laske ulos.
Äiti panee leipiä uuniin paistumaan ja palvelustyttö näyttää hänelle
tulta päreellä. Vaikkei vielä olekaan hämärä, on päivä pilvinen ja ilta
lähenee ja leivinuuni on jo pimeä.
Puotikello soi.
Sameli lähtee puotiin.
Palkattua puotiapulaista ei nimittäin heillä ole. Milloin Sameli
on pois kotoa, hoitaa kauppaa Anna-Marja. Toisinaan käy myymässä
Johanneskin. Kun ostajia ei ole, on puodin ovi lukossa ja puotiin
pyrkijän on soitettava kelloa, nykäistävä eräästä nuorasta, joka panee
kellon tuvassa soimaan.
Puotiin oli tullut Eljaksen Ieva, hieroja ja kuppari, jolla oikeastaan
ei ollutkaan mitään ostettavaa, vaan kerrottavaa -- tuotavana tärkeitä
tietoja silkkilaivan uppoamisesta.
Ieva haastaa hätäisesti ja supatellen ja vähän väliä hokien: "Niin --
enkös minä arvannut!" -- tai: "Ilmankos minä näin sellaista unta sinä
yönä, jolloin silkkilaiva upposi!"
-- Olin eilen illalla hieromassa loistonpäällikköä Pohjoisrivillä,
supattelee Ieva, ja kuppaamassa harteisiin. Sitä on ruvennut vaivaamaan
hengenahdistus ja jäseniä on ruvennut särkemään. Sitä täytyy käydä
kerran viikossa hieromassa, joka perjantai-ilta. Viinaa sillä on aina
joka kerta mukanaan saunassa. Sanoo, että "jos ei viina ja sauna
auta, niin tulee kuolema". Taisi olla jo vähän humalissaan, koska
rupesi haastamaan, mitenkä Piki-Juoseppi juotti Jyrin Tuomaan ja
hänet humalaan ja sitten sammutti tulen, ja kun ei ollut sumukellon
soittajaa, eikä tuli palanut, niin siitä syystähän se "Silkkilaiva"
ajoi Rivinsäärelle. Tätä minä vain tulin sinulle sanomaan. Että
kaikkea sitä pitää kuullakin vielä vanhoilla päivillään! Mutta
älä sinä Sameli sano kenellekään keltä sinä kuulit tämän! Olkoon
niinkuin minä en tietäisi mitään. Ja jos minut käräjiin viet, niin
et sinä minusta mitään hyödy. "Minä en tiedä siitä asiasta mitään",
sanon minä tuomarille ja vannon myös. Sellaisista hullunpäistä, kuin
Piki-Juoseppi, ei tiedä mitä ne tekevät kun pääsevät linnasta. Ja
saathan sinä todistajaksi sen Jyrin Tuomaan ja loistonpäällikön.
Mielellään päällikkö sanoi tulevansakin, kun ei muka Piki-Juoseppi
hänelle enää maksa sovintorahoja, vai äänettömyyspalkkaa, vai mitä se
lie. Niin se sanoi päällikkö, kun sitä illalla hieroin, että kolme
miestä heitä ainakin tulee todistamaan ja mielellään tuleekin. -- On
tämäkin aikaa -- että voi voi!
Ieva puhui paljon ja perinpohjin selväksi kaikki mitä oli sanonut se,
ja mitä se, näiden pitkien vuosien kuluessa.
Ievan haastaessa oli ennättänyt ilta hämärtyä, oli jo miltei pimeä.
Sameli seisoi jälleen yksin puodissaan, miettien mitä tekisi.
Hän muisti, että Piki-Juoseppi oli päivemmällä yrittänyt lähteä
purjehtimaan, mutta meripöllyn vuoksi palannut takaisin satamaan.
Sameli käveli kotoaan rantakujaa pitkin. Hän meni katsomaan, onko
Piki-Juoseppi aluksessaan.
Sameli tuli luotsisillalle, jolta oli hyvä näköala satamaan.
Rannassa ja luotsisillalla oli muitakin miehiä. Yleisenä puheenaiheena
oli kysymys: Mihin Piki-Juoseppi mahtanee yritellä?
Piki-Juosepin alus oli ankkurissa sataman suulla. Sieltä kuului ketjun
helinää ja puhetta. Pari miestä heitti ketjua lisää ankkurin jälkeen.
Piki-Juoseppi jäi yöksi satamaan ja jäätävä olikin, vaikka meripöllyä
ei olisi ollutkaan. Eihän kukaan lähde merelle syysyönä! Kiittää
onneaan, että on satamassa!
Sameli jutteli hetkisen miesten kanssa ja palasi sitten kotiinsa.
Koko illan hän oli kuitenkin levoton.
Hänen piti välttämättä päästä Piki-Juosepin puheille!
Hän jo aikoi jättää asian huomiseen -- ja jos hän sen huomiseen olisi
jättänyt, olisi se jäänyt kokonaankin.
Sitä pelkäsi hän itsekin.
Hän ajatteli, että jos aamulla on tuuli sopivalta puolelta ja selvä
ilma, lähtee Piki-Juoseppi liikkeelle jo ennen päivän valkenemista.
Samelin mieli oli niin kuohuksissa, ettei hän voinut lykätä asiaa
tuonnemmaksi.