Eräänä kauniina kevätaamuna Saint-Michelin bulevardin varrella olevan
talon n:o 178 talonmies heräsi oveltaan kuuluvaan koputukseen.
Hätääntynyt ääni huusi: -- Herra Trublet, nouskaa pian! Porraskäytävä
on täynnä kaasua.
Nämä sanat saivat talonmiehen nopeasti jalkeille. Hän avasi kaikki
ikkunat, jotka valaisivat käytävää. Vähitellen tukahduttava kaasunhaju
laimentui, niin että Trublet saattoi tutkia kaikki johdot. Niissä ei
ollut pienintäkään vuotoa. Kuitenkin kaasunhaju säilyi edelleen
viidennen kerroksen kohdalla, kuten eräs vuokralainen huomautti, joka
auttoi talonmiestä hänen tutkimuksissaan. -- Pahus, -- sanoi Trublet.
-- Vasemmanpuolinen vuokralainen, hra Grippon on ollut poissa viikon
päivät. Ehkä hän on unhottanut sulkea mittarinsa ja heittänyt samalla
jonkun hanan auki. -- Ei suinkaan, -- sanoi vuokralainen. -- Haju tulee
oikealta siiveltä. Nuuskikaa tässä oven alaosaa. -- Se on totta, --
sanoi talonmies kumarruksissaan. -- Mutta miten hra Carcel, joka asuu
tässä huoneustossa, ei ole huomannut mitään? -- Hän painoi kaikin
voimin soittokellon nastaa. Kuului kellon ääni, mutta asunnosta ei
mitään elonmerkkiä. Trublet soitti vielä kerran, toisen kerran, yhä
edelleen; sama hiljaisuus. -- Oh, oh, -- hän sanoi levottomana, -- nyt
on paha merrassa. On parasta heti murtaa ovi. Talonmies työnsi taltan
molempain ovenpuolikkaiden väliin ja voimakkaalla töytäyksellä saatiin
lukot rikotuiksi ja ovi lennähti auki. Sisältä tulvahti sakea
savupilvi, joka pani lähelläolijat peräytymään. -- Ei saa tulla sisään,
-- huusi Trublet. -- Se on vaarallista. -- Tämä huomautus ehkäisi
uteliaitten halun tunkea sisään. Talonmies meni yksinään huoneustoon.
Trublet kiiruhti ensinnä keittiöön, joka oli ensimmäinen huone
oikealla, avasi ikkunan ja sulki mittarin, joka, kuten hän ensi
silmäyksellä huomasi, päästi kaasun kulkemaan. Odotettuaan vähän aikaa
kaasunhajun häviämistä hän ryhtyi tutkimaan muita huoneita.
Makuuhuoneessa kaasunhaju oli vähäinen, koska ovet olivat kiinni. Vuode
oli tekemätön eikä hra Carcelia näkynyt, eikä hän ollut viereisessä
ruokasalissakaan. Kun talonmies avasi työhuoneen oven, hänen täytyi
peräytyä sakeaa kaasuvirtaa, joka lehahti vastaan. Kuitenkin hän
kerkesi huomata hra Carcelin istuvan työpöytänsä ääressä tuolin
selustaan nojaten. Hän näytti nukkuvan. Kun talonmies vähän ajan
perästä saattoi tunkeutua huoneeseen, totesi hän, että hra Carcel oli
kuollut. Uutinen levisi nopeasti vuokralaisten keskuudessa. Käytävässä
syntyi kiihkeä puheensorina, joka hetki hetkeltä kasvoi, kunnes joku
alhaalta huusi: -- Poliisikomisario tulee! -- Syntyi hiljaisuus.
Poliisikomisario, jolle asia oli käyty ilmoittamassa, tuli mukanaan
sihteeri ja eräs poliisi-inspehtori. Komisario jätti inspehtorin
vartioimaan ovea ja meni itse sisään mukanaan sihteeri. Talonmiehen
tiedonantojen nojalla hän astui suoraan työhuoneeseen. Mutta Trublet'n
suureksi hämmästykseksi hän palasi pian takaisin. -- Bernard, -- sanoi
hän ovea vartioivalle inspehtorille. -- Te jäätte tänne vartioimaan. --
Sitten hän enempää puhumatta lähti sihteerineen, jättäen Trublet'n ja
käytävässä olevan joukon aivan ymmälleen.
Hra Carcelin kuolema näytti todellakin johtavan mitä tärkeimpiin
tapauksiin, ja uteliaat joutuivat kerrassaan tuskan valtaan, kun vähän
ajan perästä saapui tutkintotuomari, joka heti aloitti tutkimuksensa.
Tuomarilla oli mukanaan kirjurinsa ja itse etsivän poliisin päällikkö
oli liittynyt heihin. Hänen vierellään näkyi pienikokoinen, pyylevä ja
punakka brigadieri Paimpol, jota kelpo miestä olisi paremmin luullut
joksikin vaatimattomaksi viinikauppiaaksi kuin yhdeksi Parisin
poliisilaitoksen etevimpiä etsiviä. Tavallista onnettomuustapausta tai
itsemurhaa varten olisi riittänyt alueen poliisikomisarion läsnäolo.
Mutta tutkimukseensa ryhtyessään tämä alempi virkamies oli tehnyt
löydön, jolla hänen mielestään oli suuri merkitys. Hän näet oli
huomannut hra Carcelin pöydällä vainajan edessä levällään kirjeen,
jonka sisältö oli seuraava: "Herra Tasavallan prokuraattori.
Minä voin ilmaista teille _Kellotornin_ varastajan nimen. Sattuman
kautta olen saanut sen tietooni. Jos suvaitsette kutsua minut
vastaanottohuoneeseenne, voin antaa todistettavasti luotettavat tiedot,
joiden avulla ainakin saadaan varas kiinni, ellei päästäisikään perille
taulun kätköpaikasta." -- Tämä kirje oli tehnyt valtavan vaikutuksen
poliisikomisarioon.
Kuusi kuukautta takaperin Louvren museon vartijat olivat eräänä aamuna
huomanneet, että kuuluisa taulu _Kellotorni_, jonka arvo oli 800,000
frangia oli hävinnyt paikaltaan. Innokkaista etsimisistä ja poliisin ja
eräiden sanomalehtien lupaamista palkinnoista huolimatta ei oltu päästy
taulun eikä varkaan jäljille. On helposti ymmärrettävissä, minkä vuoksi
tapahtuma Saint-Michelin bulevardin varrella sai nyt niin erinomaisen
tärkeyden ja minkä vuoksi niin korkeat viranomaiset puuttuivat asiaan
tutkiakseen hra Carcelin kuoleman syitä, jotka näyttivät niin
yksinkertaisilta. Poliisilaitos toivoi, ettei salaisuus ollut mennyt
vainajan mukana, vaan että huoneustoa tarkastettaessa löydettäisiin
jonkunlainen todistuskappale, joka paremmin kuin tuo lopettamaton kirje
johdattaisi sen asian perille, jonka hra Carcel oli aikonut ilmoittaa
silloin, kun kuolema hänet kohtasi.
-- Hyvät herrat, -- sanoi tutkintotuomari, kun Trublet oli johdattanut
nämä arvokkaat viranomaiset viidenteen kerrokseen. -- Me tutustumme
ylimalkaisesti paikkoihin sillävälin kuin brigadieri Paimpol
säännönmukaisesti tarkastaa huoneuston kaikki sopet. Senjälkeen
koetamme saada selville asianhaarat, jotka ovat aiheuttaneet hra
Carcelin kuoleman. -- Niin tehtiin. Sillävälin kuin Paimpol penkoi
kaikkia huonekaluja, tuomari ja etsivän osaston päällikkö menivät
huoneeseen, jossa ruumis oli. He panivat siihen vain vähän huomiota.
Tuo merkillinen kirje kiinnitti sitä enemmän heidän mieltään. -- Tuossa
se on, -- virkkoi tuomari kumartuen sitä lukemaan. -- Todellakin, siinä
on vain vähäinen viittaus siihen, mikä mieltämme tässä asiassa eniten
kiinnittää, jätetään se hetkeksi tuohon paikoilleen. Kun Paimpol on
lopettanut tutkimuksensa, palaamme vielä siihen. -- Virkamiehet
siirtyivät ruokasaliin ja istuutuivat odottamaan. -- Eikö teistä tunnu
omituiselta, -- virkkoi äkkiä tutkintotuomari, -- ettei hra Tapinois
ole vielä pistänyt tänne nenäänsä? -- Todellakin se on omituista, --
vastasi toinen hymyillen. -- Se mitä olemme saaneet tietää, olisi
epäilemättä hänelle hyvin mielenkiintoista.
Tämä hra Tapinois, josta tutkintotuomari ja etsivän osaston päällikkö
puhelivat, oli eräs sanomalehtimies. Kun _Kellotornin_ varkaus tuli
tunnetuksi, oli _Päivän Uutiset_, eräs Parisin huomatuimpia ja
suurimpia lehtiä, tehnyt itselleen kunnia-asiaksi tuon hämmästyttävän
rikoksen tekijän tai tekijäin löytämisen ja tämän oli lehti julistanut
niin suuriäänisesti, ettei kukaan ollut sen aikeesta tietämätön.
Kaikki ymmärsivät, että lehti aikoi lähettää varkaan jäljille
henkilön, jonka harvinainen taitavuus pani varjoon etsivän poliisin
parhaimmatkin kyvyt. Tämä henkilö oli kuuluisa herra Tapinois,
Hän oli opiskellut polyteknillisessä opistossa, oli lakitieteen
tohtori, filosofian lisensiaatti ja osasi viittä tai kuutta kieltä.
Näihin tietoihin liittyi hyvä kasvatus, soitannolliset lahjat,
taipumus maalaustaiteeseen ja runouteen. Näin ollen hän olisi voinut
tavoitella sellaista yhteiskunnallista asemaa, joka olisi suonut
hänelle mukavuuksia ja rauhaa. Mutta hän oli antautunut kokonaan
sanomalehtimiesuralle, vieläpä sille sen erikoisalalle, joka on
kiihkein, vilkkain ja eniten onnekkaan sattuman varassa: reportterin
toimelle. Hän oli aloittanut _Päivän Uutisissa_ neljänkolmatta
vuotiaana kirjoittamalla huomattavia artikkeleita Transvaalin
sodasta. Hän oli seurannut taisteluita buurien puolella käyskennellen
tappelukentällä kävelykeppi kädessä ja tehden rauhallisesti
muistiinpanonsa kuulasateessa. Muutamia vuosia myöhemmin hän oli
Mandschuriassa Venäjän-Japanin sodassa ja oli vähällä saada surmansa
Port-Arthurin piirityksessä. Messinan maanjäristys oli tuskin kerinnyt
lakata, kun herra Tapinois ilmestyi paikalle ja kulki vaarallisimmilla
paikoilla horjuvien raunioiden keskellä kynä ja muistiinpanokirja
kädessä. Aina pukeutuneena aistikkaaseen matkailijapukuun, älykkäine
kasvoineen, joita kaunistivat komeat viikset, hän oli kaikissa
tilaisuuksissa niin muodikas ja siro, että täytyi ihmetellä, miten hän
oli voinut harhailla raunioiden keskellä ja rämpiä loassa saamatta
ainoatakaan tahraa pukuunsa. Eipä tapahtunut mitään tärkeämpää,
ettei hän yht'äkkiä ilmestynyt, usein ajalla, jolloin häntä vähimmin
odotettiin, mutta jonka hän oli katsonut otolliseksi. Tällainen oli
mies, jonka _Päivän Uutiset_ oli määrännyt paljastamaan _Kellotornin_
varkaan. Vaikka hänen nimeään ei oltukaan mainittu, ei siitä ollut
epäilystäkään poliisiviranomaisilla, oikeuspalatsissa ja suuren yleisön
keskuudessa. -- Mutta tällä kerralla näytti kuuluisan reportterin
vainu pettäneen. Kuuteen kuukauteen ei _Päivän Uutisissa_ ollut ollut
riviäkään, josta olisi käynyt selville, että sen etevä avustaja olisi
päässyt langan päästä kiinni. Hra Tapinois'n tähti alkoi himmetä.
Nyt oli hänen kovan onnensa kukkuraksi virallinen poliisi -- hänen
kilpailijansa -- löytänyt jälkiä. -- Tämä on todellinen onnettomuus
hänelle, -- naureskeli tutkintotuomari. -- Miesparka varmaankin
sairastuu harmista. -- Samassa kuului ruokasalin ovelta kevyt kahina.
Tuomari loi sinne silmänsä ja ällistys kuvastui hänen kasvoillaan. Oven
kynnyksellä seisoi hra Tapinois hymyilevänä ja kumarsi hattu kädessä.
-- Herra tutkintotuomari on kovin ystävällinen huolehtiessaan minun
terveydestäni, -- virkkoi hän erinomaisen kohteliaasti.
Virkamiesten hämmästys kilpailijan äkillisestä ilmestymisestä kesti
vain vähän aikaa. Tutkintotuomari aloitti keskustelun niin
rakastettavalla äänellä kuin tässä äänilajin vaihdoksessa oli
mahdollista. -- Te saavutte hyvään aikaan, hra Tapinois, -- hän sanoi,
-- työ on tuskin vielä aloitettu. Ehkä tiedätte, että on kysymyksessä
kuolemantapaus? -- Sain sen tietää, -- reportteri vastasi, -- ja
nähdessäni Teidät täällä herra päällikön kanssa arvelin, että on
kyseessä vakava asia. -- Eipä juuri -- sanoi tuomari. -- Alueen
poliisikomisarion ensimmäisten toteamisten mukaan on huoneuston ovi
ollut suljettu sisältäpäin. Ei siis voi ajatella, että kukaan olisi
tunkeutunut hra Carcelin luo. Sillävälin Paimpol oli lopettanut
etsimisensä ja kun hän palasi, niin hänen kasvoistaan näkyi niin
selvästi hänen tehneen turhaa työtä, ettei tuomarin tarvinnut kysyäkään
hänen onnistumisestaan. Kaikki lähtivät nyt työhuoneeseen, jossa hra
Carcelin ruumis oli. Se oli jätetty samaan asentoon, jossa se oli ollut
talonmiehen tullessa. Työhuoneen kalusto oli hyvin yksinkertainen, ja
se samoin kuin seinillä olevat keskinkertaiset kuvataulut osoittivat,
että omistajan taideaisti ei ollut erinomainen. Pöydän keskuksen peitti
imupaperi, jonka päällä oli levällään tuo merkillinen kirje. Avonaisen
mustepullon reunaa vasten nojasi kynänterä: Vasemmalla oli
paperisäiliö, oikealla muistiinpanovihkonen ja piippu. Pöydän
yläpuolella riippui katosta hehkuttimella varustettu kaasulamppu.
Todettiin, että kaasulampun hana melkein kokonaan oli auki. Tätä tietä
siis kaasu oli levinnyt työhuoneeseen ja siitä eteiskäytävää myöten
ulko-oven hatarasta alaosasta porraskäytävään.
Nähdessään pöydällä kirjeen, jonka hra Carcel oli kirjoittanut
Tasavallan prokuraattorille, tutkintotuomari irvisti itsekseen. --
Miten varomattomia olimme, kun emme heti ottaneet sitä haltuumme, --
hän ajatteli.
-- Nyt tuo toinen näkee sen. -- Mutta ei ollut syytä uskoa, että
reportteri olisi huomannut kirjeen. Hän seisoi pöydän toisessa päässä
ja näytti vajonneen tarkastelemaan piippua, joka oli imupaperin
oikealla puolen.
Tuomari hengähti helpotuksesta. Sitten hän varovaisesti ojensi kätensä,
otti kirjeen, taittoi sen ja pisti salkkuunsa, joka hänellä oli
kainalossa. Hra Tapinois oli seurannut kaikkia näitä liikkeitä, vaikka
hän ei ollutkaan niitä huomaavinaan. -- Hyvät herrat, -- lausui
tutkintotuomari. -- Minulla on näissä asioissa niin paljon kokemusta,
että tiedän jo, miten tämäkin tapaus on otettava. Kuitenkin on
tarpeellista, että saamme joitakin tietoja vainajasta. Siten ehkä
saamme tietää joitakin syitä, jotka ovat aiheuttaneet tämän tapauksen.
Paimpol, olkaa hyvä ja kutsukaa tänne talonmies. -- Ukko Trublet oli jo
ollut harmissaan, ettei oltu pyydetty hänen tietojaan. Häntä ei
tarvinnut kahdesti kehoittaa kertomaan, mitä hän tiesi vuokralaisesta.
Hra Carcel oli noin kuudenkymmenen ikäinen. Hän oli pitkä, laiha ja
kuivettunut. Kasvot olivat tuimat ja silmissä oli ilme, joka työnsi
ihmiset loitolle paremmin kuin kaikki sanat. Hänen elintapansa olivat
äärimmäisen yksinkertaiset. Hän eli yksin, palvelijanaan ainoastaan
siivoojatar, joka tuli aamulla seitsemän aikana ja läksi yhdeksältä.
Hra Carcel poistui hänen jälkeensä, lukiten huolellisesti ovensa, ja
palasi vasta illalla kello kymmenen aikoina. Ruokasalia hän ei
käyttänyt mihinkään tarkoitukseen, sillä hän söi ateriansa muualla. Hän
oli kauppain välittäjä, jonka toimisto oli Orleansin puistokadulla.
Suoritettuaan päivän työt hra Carcelilla oli tapana mennä illoin
_Kolmen Pylvään Kahvilaan_, joka on Orleansin puistokadun ja
Denfert-Rochereau-torin kulmassa. Siellä hän istahti rauhalliseen
nurkkaan ja ryypiskellen kahvia vaipui lueskelemaan sanomalehtiä ja
aikakauskirjoja, mutta luki yksinomaan lehtien ilmoitussivut ja
aikakauskirjojen kannet, joissa oli yleisölle ratkaistavaksi annettuja
kilpatehtäviä ja kuva-arvoituksia. Kahvilassa hän oli tunnettu nimellä
Setä Oidipus, kun sattuman kautta oli tullut ilmi, että hän se oli,
joka nimimerkillä Kolmen Pylvään Kahvilan Oidipus, Parisin
Montrougesta, otti osaa näihin sanomalehtien toimeenpanemiin
kilpatehtäväin ratkaisuihin ja esiintyi usein palkinnonsaajain
joukossa.
-- Kaikesta tästä ei käy selville, minkä vuoksi hra Carcel on tehnyt
itsemurhan, -- sanoi tutkintotuomari. Hra Tapinois, joka seisoi ikkunan
luona ja näytti katselevan vastapäätä olevaa huonetta, kääntyi
hitaasti. -- Te siis arvelette itsemurhan tapahtuneen, hra
tutkintotuomari? -- hän kysyi. -- Epäilemättä. Kaikki on selitettävissä
aivan yksinkertaisella tavalla. Jos olette eri mieltä asiasta voitte
ilmoittaa sen meille, -- lopetti tuomari hiukan terävällä äänellä.
Reportteri hymyili mitään vastaamatta ja kääntyi talonmiehen puoleen.
-- Olkaa hyvä ja sanokaa minulle, onko tuo toisella puolen pihaa
vastapäätä samassa kerroksessa oleva huoneusto samanlainen kuin tämä.
-- Trublet myönsi. -- Siis vastapäätä oleva ikkuna valaisee huonetta,
joka on samalla tavoin rakennettu kuin tämäkin? -- Aivan niin. -- Ja
kuka asuu tuolla vastapäätä? -- Eräs ilmailija, hra Grippon. -- Hänkö,
jolla on ennätys lennossa kanaalin yli? -- En tiedä, -- vastasi
Trublet, jota ilmailua koskevat asiat eivät liikuttaneet. -- Voin vain
sanoa, että hän on ollut poissa viikon ajan ja viipyy vielä toisen
viikon. Niin ainakin kertoi hänen sihteerinsä Le Huppé, joka käy
hakemassa hänen postinsa joka päivä. -- Hra Tapinois kiitti
tiedonannoista ja kääntyi tuomarin puoleen. -- Herra tuomari, -- sanoi
hän kunnioittavasti. -- Sallitteko minun toimeenpanna pienen kokeen?
Tahtoisin jälleen avata kaasumittarin. -- Olkaa hyvä. -- Kun mittari
oli avattu, alkoi kaasua virrata kattolampusta. Hra Tapinois tuotti
automatisen sytyttäjän ja vei sen lampun hehkuverkon lähelle, joka
syttyi heti ja alkoi palaa vilkkaalla liekillä. -- Hra tuomari, --
jatkoi reportteri. -- Pyydän nyt lupaa saada koskea lampun hanaan. Kun
olen lopettanut kokeeni, asetan sen jälleen alkuperäiseen asentoon, --
Olkaa hyvä, olkaa hyvä, -- vastasi tuomari äänellä jossa tuntui, että
nuo kummalliset pyynnöt alkoivat häntä harmittaa. Hra Tapinois avasi
lampun hanan kokonaan, ja liekki, joka tähän asti oli ollut kirkas ja
tasainen, kävi nyt lepattavaksi ja himmeäksi. -- Erinomaista! -- mutisi
reportteri ja siirsi hanan entiseen asentoon, jolloin liekki kävi
jälleen kirkkaaksi. -- Ja nyt saa mittarin sulkea, sanoi hän tehden
sukkelasti muistiinpanoja pieneen kirjaseen, jonka hän oli ottanut
taskustaan. Tuomari ja etsivänpoliisin päällikkö vilkaisivat hymyillen
toisiinsa ja Paimpol tulkitsi heidän ajatuksensa kohouttamalla
olkapäitään. Reportterilta ei tämä jäänyt huomaamatta, mutta hän aivan
tavallisella äänellä pyysi etsivänpoliisin brigadieriä näyttämään
hänelle paperilippua, joka oli hra Carcel-vainajan oikean jalan alla,
Paperi hra Carcelin jalan alla! Virkamiesten mieltä ahdisti. Ehkä
paperissa oli tieto siitä asiasta, johon oli viitattu kirjeessä, jonka
sisällön he, kuten luulivat, olivat onnistuneet salaamaan
reportterilta. -- Paperissa ei kuitenkaan ollut muuta kuin
muutama rivi peräkkäin kirjoitettuja kirjaimia, jotka nähtävästi
kuuluivat johonkin kilpatehtävään, joiden ratkaiseminen oli "setä
Oidipuksen" ajanvietettä. Virkamiehet eivät antaneet paperilapulle
mitään merkitystä. Mutta hra Tapinois kopioi nämä kirjainrivit
muistikirjaansa. -- Minä annan ne _Päivän Uutisille_. Tuosta _Kolmen
Pylvään Kahvila_-jutusta saa mieltäkiinnittävän artikkelin otsakkeella:
Setä Oidipuksen viimeinen kilpatehtävä. --
-- Meillä ei ole täällä enää mitään tehtävää, -- virkkoi tuomari. --
Lähdetään pois ja annetaan sulkea ovet. Loppu on omaisten asia, jos
hänellä on omaisia. -- Tuomari otti salkkunsa. Kaikki valmistautuivat
lähtemään. Hra Tapinois lähti ensimmäisenä, ja kun toiset laskeutuivat
portaita, luulivat hra Tapinois'n olevan jo kaukana. Mutta he tapasivat
hänet neljännen ja viidennen kerroksen väliltä. Hän oli kumarruksissaan
kasvot seinään päin ja tutki suurella huomaavaisuudella kahta
porraskäytävän askelmaa. Kuullessaan toisten tulevan hän oikaisihe,
kirjoitti jotakin muistikirjaan ja laskeutui toisten kanssa kadulle.
Paimpol tuli levottomaksi reportterin omituisesta käytöksestä, vaikka
hän koettikin näyttää varmalta virkamiesten läsnäollessa. Hän antoi
näiden mennä ohitse ja kumartui sitten vuorostaan tarkastamaan
noita kahta askelmaa, jotka reportteri oli huomannut muita
mielenkiintoisemmiksi. Hän huomasi vähän pölyä ja askelten jälkiä,
siinä kaikki. Tämän aamupäivän kuluessa oli niin suuri ihmisjoukko
kulkenut käytävässä, ettei noiden jälkien vuoksi kannattanut pysähtyä
hetkeksikään. Paimpol kohautti olkapäitään ja laskeutui esimiestensä
jälkeen. Saapuessaan kadulle hän näki hra Tapinois'n puristavan
automobiiliinsa nousevan tuomarin kättä. -- Näkemiin, hyvä herra --
sanoi tuomari, -- Ette hukannut aikaanne tänne tullessanne. Saitte
aiheen sievään artikkeliin. -- Aivan niin, -- vastasi reportteri. -- En
hukannut aikaani, mutta otin itselleni vaikean tehtävän muutamien
kuukausien ajaksi. -- Minkä tehtävän? -- Selon ottamisen "setä
Oidipuksen" murhaajasta! -- Kun tuomari, Paimpol ja muut läsnäolijat
jäivät seisomaan suu auki, hän lisäsi: -- Sallikaa minun toivottaa
teille hyvää vointia! -- Ja hän hävisi, ennenkuin toiset toipuivat
hämmästyksestään.