Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Katu.
(Ravintolanemäntä, Kynsi ja hänen palvelijansa tulevat,
Jäljessä Ansa.)
EMÄNTÄ.
Herra Kynsi, onko manuu valmis?
KYNSI.
On, on.
EMÄNTÄ.
Missä on apurinne? Onko se tanakka, se apurinne? Onko siinä miehen
vastusta?
KYNSI.
Poika sinä, missä on Ansa?
EMÄNTÄ.
Ai jee, se hyvä herra Ansa!
ANSA.
Tässä ollaan.
KYNSI.
Ansa, meidän tulee vangita sir John Falstaff.
EMÄNTÄ.
Niin, hyvä herra Ansa; minä olen manannut hänet ja koko selsun.
ANSA.
Tuo voi maksaa muutamille meistä hengen; hän pistää.
EMÄNTÄ.
Voi, herrainen aika! Olkaa varuillanne; hän pisti minuakin omassa
huoneessani ja oikein petomaisesti. Hän maarin ei katso, mitä tuhoa
tekee, kun ase on maalla; pukkaa kuin itse piru, ei säästä miestä, ei
vaimoa eikä lasta.
KYNSI.
Kunhan vaan saan hänet kynsiini, niin en välitä hänen pukkauksistaan.
EMÄNTÄ.
Enkä liioin minä; minä seison takavarana.
KYNSI.
Kunhan vaan kerran saan häntä kouraista, kunhan vaan saan hänet
pihtiini, --
EMÄNTÄ.
Olen hukassa, jos hän pääsee menemään; uskokaa pois, hän se on oikein
velo tekemään velkaa. Hyvä herra Kynsi, pitäkää hänestä kiinni! Hyvä
herra Ansa, älkää päästäkö häntä! Hän tulee akuraatisti Ispinäkolkkaan
-- luvalla sanoen -- ostamaan satulaa, ja tänään hän on piutattu
päivälliselle Lomparttikadun Leopartinpäähän silkkikauppias Siljan
tykö. Ja koska hän jo on manattu ja haaraliikkeeni näin on ilkialaston
koko maailmalle, niin pyydän, että vedätte hänet siitä vastuuseen.
Sadan markan hajaus on jo aika vajaus köyhän, naimattoman vaimon
kukkarossa; ja minä olen kestänyt ja kestänyt, ja minua on peijattu ja
peijattu päivästä päivään, että oikein hävettää sitä ajatellakin.
Tämmöinen ei ole reilua kauppaa; nainenkaan ei ole sentään mikään aasi
eikä juhta, jota kaikenlaiset miehen lotkot saavat rääkätä.
(Sir John Falstaff, paashi ja Bardolph tulevat.)
Tuossa hän tuleekin, ja se kirottu pahkanokka Bardolph hänen kanssaan.
Tehkää virkanne, tehkää virkanne, herra Kynsi ja herra Ansa; tehkää,
tehkää, tehkää virkanne, sanon minä!
FALSTAFF.
Mitä nyt? Kenen märä on kuollut? Mikä hätänä?
KYNSI.
Sir John, me vangitsemme teidät rouva Vilkkaan velasta.
FALSTAFF.
Hiiteen, jorrit! -- Vedä miekkasi, Bardolph! Poikki tuon konnan kaula!
Lutka viskaa katuojaan!
EMÄNTÄ.
Minutko katuojaan? Minä sinut katuojaan viskaan, minä! Sitäkö tahdot?
Sitäkö tahdot? Senkin äpärä herja! -- Murhaa! murhaa! Oo, senkin katala
tappelmanni! Tapatko Jumalan ja kuninkaan virkamiehiä? Senkin
viheliäinen tappuri! Tappuri sinä olet; miesten kaataja, ja naisten
kaataja.
FALSTAFF.
Torju heitä, Bardolph!
KYNSI.
Apua, apua!
EMÄNTÄ.
Hyvät ihmiset, tuokaa tänne apu tai kaksi. -- Vai et tahdo? Tee se, tee
se, sinä konna, tee se, senkin kaakinruoka!
FALSTAFF.
Hiiteen, senkin kyökkyri! senkin ryöttä! senkin homenokka! Kyllä minä
takapääsi pehmitän.
(Ylituomari tulee seurueineen.)
YLITUOMARI.
No, mitä täällä? Olkaa hiljaa siellä!
EMÄNTÄ.
Armollinen herra, olkaa puolellani! Rukoilen, auttakaa minua!
YLITUOMARI.
Sir Johnko? Mitä täällä riitelette?
Kuink' arvo, aika, toimet moista sallii?
Jo teidän pitäis matkall' olla Yorkiin. --
Mies, päästä hänet! Hellitä, ma sanon!
EMÄNTÄ.
Kunnianarvoinen loordi, olen, teidän armonne luvalla, köyhä leski
Eastcheapista, ja hän on vangittu minun velastani.
YLITUOMARI.
Mistä erästä?
EMÄNTÄ.
Ei mistään erästä, herra hyvä, vaan kaikesta, kaikesta, mitä minulla
on. Hän on syönyt minut puti puhtaaksi, kotini ja kontuni; on koko
olemukseni pistänyt tuohon paksuun mahaansa; mutta jotakin minä siitä
aion kiskoa takaisin, muuten ajan sinua painajaisena joka yö.
FALSTAFF.
Voisin kai sitä minäkin painajaisena ajaa, jos vaan olisi jotakin
tilaisuutta päästä siihen tilaan.
YLITUOMARI.
Mistä tämä, sir John? Hyi! Kuka kunnon mies saattaa kestää tuommoista
haukkusanojen tulvaa? Ettekö häpeä pakottaa köyhää leskeä noin
törkeihin keinoihin saadakseen omansa?
FALSTAFF.
Kuinka suuria olen sitten velkaa sinulle?
EMÄNTÄ.
Toden totta, jos olet rehellinen mies, itsesi ja rahaa sitä paitse.
Vannoithan kullatun kolpakkoni kautta, kun istuit delfiinikamarissani
pyöreän pöydän ääressä kivihiilivalkean loisteessa keskiviikkona
helluntaiviikolla, silloin kuin prinssi löi läven päähäsi siitä, että
vertasit hänen isäänsä Windsorin lukkariin: silloin kuin siinä pesin
haavaasi, vannoit minulle naivasi minut ja tekeväsi minusta armollisen
rouvan. Voitko sitä kieltää? Eikö siinä samassa muori Talinen, lahtarin
vaimo, tullut sisään ja kummitellut minua? Mitä? Eikö tullut lainaamaan
kupollista etikkaa ja sanonut, että hänellä oli aika pöytyrillinen
rapuja, jolloin sinä sait halun syödä muutamia, johon minä sanoin,
ettei ne tee tuoreen haavan hyvää? Ja etkö sinä, kun hän oli mennyt
rappusia alas, pyytänyt, etten olisi niin tuttavallinen tuollaisten
halpasäätyisten kanssa? Ja etkö sanonut, että minua ennen pitkää
kutsuttaisiin rouvaksi? Ja etkö silloin suudellut minua ja pyytänyt
minua hankkimaan sinulle kolmeakymmentä killinkiä? Pane kaksi sormea
kirjan päälle, ja kiellä, jos voit.
FALSTAFF.
Hyvä herra, se raukka ei ole oikein viisas; hän huutaa toisesta päästä
kaupunkia toiseen, että vanhin poikansa on teidän näköisenne. Hän on
ollut hyvissäkin varoissa, ja totta on, että köyhyys on pannut hänen
päänsä vähän pyörälle. Mutta mitä noihin tyhmiin oikeudenpalvelijoihin
tulee, niin pyydän teitä niin laittamaan, että saan heiltä hyvitystä.
YLITUOMARI.
Sir John, sir John! Tunnen hyvin teidän tapanne vääntää suoran asian
vääräksi. Ei viaton katsantonne eikä tuo sanojenkaan tulva, joka teistä
virtaa mitä röyhkeimmällä julkeudella, voi estää minua asiaa
puolueettomasti punnitsemasta. Te olette, siltä minusta näyttää,
juonillanne kietonut tämän vaimon herkän mielen ja saanut
käytettäväksenne sekä hänen rahansa että hänen ruhonsa.
EMÄNTÄ.
Niin, se on totta, mylord.
YLITUOMARI.
Pyydän, vaiti. -- Maksakaa mitä olette hänelle velkaa, ja palkitkaa
mitä olette hänelle koiruutta tehnyt; toisen voitte tehdä puhtaalla
rahalla ja toisen ilmeisellä katumuksella.
FALSTAFF.
Mylord, noita nuhteita en aio pitää hyvänäni, mitään niihin
vastaamatta. Te sanotte ylevää suoruutta röyhkeäksi julkeudeksi; joka
vaan pokkuroi eikä sano niin mitään, se on muka hyviö. Ei, mylord,
syvimmällä kunnioituksella puhuen, minä en aio olla nöyrin
palvelijanne. Sen vaan sanon teille, että noista oikeudenpalvelijoista
mielin päästä, koska olen kiireissä toimissa ja kuninkaan asioilla.
YLITUOMARI.
Puhutte niinkuin teillä olisi valtuus tehdä vääryyttä; mutta osoittakaa
nyt mainettanne tosi työssä ja hyvittäkää tämä vaimo parka.
FALSTAFF.
Tulkaa tänne, emäntä.
(Vie hänet syrjään.)
(Gower tulee.)
YLITUOMARI.
No, herra Gower, mitä uutta?
GOWER.
Kuningas sekä Walesin prinssi Henrik
Tääll' ovat kohta; lisää kertoo tämä.
(Antaa kirjeen.)
FALSTAFF.
Niin totta kuin olen aatelismies, --
EMÄNTÄ.
Niin, tuon olen ennenkin kuullut.
FALSTAFF.
Niin totta kuin olen aatelismies; -- kas niin, ei siitä sen enempää.
EMÄNTÄ.
Kautta tämän taivaallisen maan, jota tallaan, täytyy kuin täytyykin
minun pantata sekä hopeani että ruokahuoneistani seinäverhot.
FALSTAFF.
Lasit, lasit, ne ne ovat parhaita juoma-astioita; ja
mitä seiniin tulee, niin pikku sievä pilajuttu, tai kertomus
tuhlaajapojasta, tai joku saksalainen vesivärillä maalattu metsäsianajo
vastaa tuhansia tuollaisia uutimia ja koin syömiä seinäverhoja. Laita
tänne kymmenen puntaa, jos voit. Jos ei sulla olisi noita oikkujasi,
niin olisit paras likka koko Englannissa. Mene ja pese silmäsi, ja
peruuta haasto. Kas niin, noin et saa minun kanssani oikutella. Etkö
tunne minua? Niin, niin, kyllä tiedän, että sinua on tähän houkuteltu.
EMÄNTÄ.
Hyvä sir John, eikö kaksikymmentä nobelia riitä? Tottakin,
vastenmielistä on minulle pantata hopeani, toden totta.
FALSTAFF.
No, olkoon menneksi; täytyy keksiä toisia keinoja. Sinä olet kuin
oletkin hupakko.
EMÄNTÄ.
No, no, saatte kaikki, vaikka hameeni menisi pantiksi. Tulettehan
illalliselle? Ja maksattehan minulle kaikki yht'aikaa?
FALSTAFF.
Tahdonko elää? -- (Bardolphille.) Mene mukaan, mene mukaan! Älä
hellitä! Älä hellitä!
EMÄNTÄ.
Kutsunko Torkko Hurstisen ruokaseuraksi teille?
FALSTAFF.
Ei sanaakaan enää! Tulkoon vaan.
(Ravintolanemäntä, Bardolph, oikeudenpalvelijat
ja paashi menevät.)
YLITUOMARI.
Olen parempiakin uutisia kuullut.
FALSTAFF.
Mitä uutisia, mylord?
YLITUOMARI.
Missä makasi kuningas viime yön?
GOWER.
Basingstokessa, mylord.
FALSTAFF.
Toivoakseni kaikki on hyvin, mylord. Mitä uutisia kuuluu, mylord?
YLITUOMARI.
Palaako kotiin koko sotavoima?
GOWER.
Ei suinkaan: viisisataa ratsua
Ja viisitoistasataa jalkamiestä
On Lancasterin prinssiin liittynyt
Northumberlandia ja piispaa vastaan.
FALSTAFF.
Arvokas loordi, palaako kuningas Walesista?
YLITUOMARI.
Minulta viipymättä kirjeen saatte;
Mua seuratkaa, ma pyydän, herra Gower.
FALSTAFF.
Mylord!
YLITUOMARI.
Mitä tahdotte?
FALSTAFF.
Herra Gower, saanko kunnian pyytää teitä päivälliselle?
GOWER.
Minun tulee noudattaa tämän armollisen herran käskyjä. Kiitoksia vaan,
sir John.
YLITUOMARI.
Sir John, te vitkastelette liiaksi; teidänhän tulee sotamiehiä nostaa
niistä kreivikunnista, joiden kautta marssitte.
FALSTAFF.
Suvaitsetteko illastaa kanssani, herra Gower?
YLITUOMARI.
Mikä houkko oppi-isä on teille tuollaisia tapoja opettanut, sir John?
FALSTAFF.
Herra Gower, jos ne eivät minulle sovellu, niin oli se houkko, joka
niitä minulle opetti. -- Sehän se on, herraseni, se oikea miekkailijan
tapa: pisto pistosta, ja sitten erotaan pois.
YLITUOMARI.
No, Herra sinua valaiskoon! Sinä se olet houkkojen houkko.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Lontoo. Toinen katu.
(Prinssi Henrik ja Poins tulevat.)
PRINSSI HENRIK.
Usko pois, minä olen tavattomasti väsynyt.
POINS.
Niiksikö on tullut? Minä kun uskoin, että väsymys ei uskaltaisi ryhtyä
noin ylhäiseen vereen.
PRINSSI HENRIK.
Mutta minuun se ryhtyy, vaikka kyllä ylhäisyyteni punastuu sitä
tunnustaessaan. Eikö ole minunlaiselleni hieman halpamaista haluta
kaljaa?
POINS.
Niin, prinssi ei todellakaan saisi olla niin pintapuolinen tiedoiltaan,
että ajattelisikaan noin heikkoa laitosta.
PRINSSI HENRIK.
Minun ruokahaluni siis ei näytä olevan ruhtinaallista alkuperää, sillä,
totta totisesti, nyt minä ajattelen tuota halpaa luontokappaletta,
kaljaa. Mutta nämä nöyryyttävät ajatukset tekevät, totta puhuen,
suuruuteni minulle vastenmieliseksi. Mikä häpeä onkaan minulle muistaa
sinun nimesi? Tai tuntea huomenna sinun kasvosi? Tai hankkia tietooni,
kuinka monta paria sinulla on silkkisukkia, nimittäin nuo tuossa ja ne
entiset persikankarvaiset? Tai pitää lukua paidoistasi: nimittäin yksi
liikanainen ja yksi käytännössä? Mutta tuon tietää pallohuoneen isäntä
paremmin kuin minä, sillä sinun pyykissäsi on paha vesipako, kun et ole
siellä pallosauvaa heiluttamassa; ja sitä et ole tehnyt moneen aikaan
siitä syystä, että alankomaittesi jätteet ovat paittoutuneet nielemään
hollantilaisen alusmaasi; ja Jumala tiesi, saavatko nuo, jotka parkuvat
liinavarastosi raunioissa, periä hänen valtakuntaansa. Mutta kätilöt
sanovat, että lapset eivät sille mitään voi; siitä vaan ihmiskunta
lisääntyy ja sukulaisuudet vahvistuvat armottomasti.
POINS.
Huonosti soveltuu niin raskaan työn perästä puhua tuommoista roskaa!
Sanokaa, kuinka moni nuori prinssi sitä tekisi, jos hänen isänsä olisi
niin sairas, kuin teidän tällä haavaa on?
PRINSSI HENRIK.
Sanonko sinulle jotakin, Poins?
POINS.
Sanokaa, mutta sanokaa jotakin oikein oivaa.
PRINSSI HENRIK.
Kyllin oivaa sinun kaitaisellesi älyniekalle.
POINS.
No, antaa tulla; minä olen jo varuillani sitä torjumaan.
PRINSSI HENRIK.
No niin, sen sanon sinulle, että ei sovi minun olla murheellinen siitä,
että isäni nyt on sairas; vaikka kyllä voisin sanoa sinulle --
mokomalle, jota suvaitsen, paremman puutteessa, kutsua ystäväkseni --
että voisin olla murheellinen, ja oikein toden perästä murheellinen.
POINS.
Tuskinpa tällaisessa tilassa.
PRINSSI HENRIK.
Kautta tämän käden! Luulet, että minä olen yhtä syvään piirretty
paholaisen kirjaan paatumuksesta ja kovakorvaisuudesta kuin sinä ja
Falstaff. Lopussa se nähdään. Sen vaan sinulle sanon, että sydämmeni
sisällisesti vuotaa verta siitä, että isäni on niin sairas; ja
sellainen huono seura kuin sinun, on syystä tehnyt kaiken ulkonaisen
murheen osoituksen mahdottomaksi.
POINS.
Mistä syystä?
PRINSSI HENRIK.
Mitä ajattelisit minusta, jos itkisin?
POINS.
Ajattelisin, että olette mitä ruhtinaallisin tekopyhä.
PRINSSI HENRIK.
Sitä joka ihminen ajattelisi; ja sinä olet onnellinen mies, kun
ajattelet mitä joka ihminen ajattelee. Ei ole toista maailmassa, jonka
ajatukset pysyisivät niin yleisellä valtatiellä kuin sinun; todellakin,
jok'ainoa ihminen luulisi minua tekopyhäksi. Ja mikä se panee sinun
korkea-arvoista ajatustasi niin ajattelemaan?
POINS.
Se, että olette ollut niin maailmallinen ja niin kovin takertunut
Falstaffiin.
PRINSSI HENRIK.
Ja sinuun.
POINS.
Kautta päivän valon! Minusta ei muuta puhuta kuin hyvää; sen minä
saatan kuulla omin korvin. Pahin, mitä voivat minusta sanoa, on se,
että olen nuorin veli ja poika, jolla on sydän paikallaan; ja näitä
kahta asiaa en voi auttaa, sen tunnustan. Tuhat tulimmaista, tuossa
tulee Bardolph.
(Bardolph ja paashi tulevat.)
PRINSSI HENRIK.
Ja poika, jonka annoin Falstaffille. Kun hänet annoin, oli poika
kristitty; ja katsos, eikö se lihava lurjus ole siitä tehnyt apinaa!
BARDOLPH.
Jumala varjelkoon teidän armoanne!
PRINSSI HENRIK.
Samoin teitä, jalosukuinen Bardolph!
BARDOLPH (paashille).
Vai niin, sinä siveä aasi, sinä häveliäs narri, oikeinko punastut?
Miksi nyt punastut? Mikä neitseellinen asemies sinusta on tullut? Onko
se nyt mikään hirveä asia viedä neitsyys oluthaarikalta?
PAASHI.
Armollinen herra, vast'ikään hän minua huusi punaisen
ristikko-ikkunan takaa,[6] ja minä en voinut hänen naamaansa vähääkään
erottaa ikkunasta; vihdoin keksin hänen silmänsä, ja silloin luulin,
että hän oli tehnyt kaksi läpeä krouvariakan uuteen alushameeseen ja
tirkisteli niistä.
PRINSSI HENRIK.
Eikö ole poika edistynyt?
BARDOLPH.
Hiiteen, senkin kirottu kököttävä kaninpoika! Hiiteen!
PAASHI.
Hiiteen, senkin riivattu Althean uni![7] Hiiteen!
PRINSSI HENRIK.
Selitä, poika; mikä uni?
PAASHI.
Niin, nähkääs, armollinen herra, Althea näki unta, että hän synnytti
tulipalon, ja siksi sanon häntä Althean uneksi.
PRINSSI HENRIK.
Hyvä selitys, kruunun arvoinen. -- Kas tuossa, poika!
(Antaa hänelle rahaa.)
POINS.
Oo, että tämä kaunis kukkanen säilyisi madoilta! -- Kas, tuossa viisi
penniä varokeinoksi!
BARDOLPH.
Jos ette laita niin, että tämä joutuu hirteen teidän kanssanne, niin
tapahtuu hirsipuulle vääryys.
PRINSSI HENRIK.
Kuinka voi herrasi, Bardolph?
BARDOLPH.
Hyvin, armollinen herra. Hän kuuli, että teidän armonne oli tulossa
kaupunkiin; tässä on kirje teille.
POINS.
Sisäänjätetty asianomaisessa järjestyksessä. -- Ja kuinka voi se
Martinpäivä,[8] teidän herranne?
BARDOLPH.
Ruumiillisesti hyvin, herraseni.
POINS.
Tosiaankin, hänen kuolematon osansa tarvitsee lääkäriä; mutta se ei
häntä liikuta. Vaikka se poteekin, niin ei se siltä kuole.
PRINSSI HENRIK.
Minä sallin tuon risapaiseen olla kanssani samalla tuttavan kannalla
kuin koirani, ja hän onkin siihen virkaan omansa; sillä nähkääs, kuinka
hän kirjoittaa.
POINS (lukee).
"John Falstaff, ritari", -- niin, sen saa jokainen kuulla joka kerta,
kun hänellä vaan on tilaisuus nimeään mainita; samoin kuin ne, jotka
ovat kuninkaan sukua, aina kun sormeensa pistävät, sanovat: "tässä
vuotaa kuninkaallista verta." "Kuinka niin?" kysäisee joku, joka ei ole
yskää ymmärtävinään; vastaus on käsillä, niinkuin lainanhakijan lakki:
"minä olen, herraseni, kuninkaan köyhä sukulainen."
PRINSSI HENRIK.
Niin, meidän sukuja he tahtovat olla, vaikka sukulaisuutensa
johtaisivatkin Japhetista saakka. Mutta kirje!
POINS.
"Sir John Falstaff, ritari, kuninkaan pojalle, isänsä lähimmäiselle,
Henrikille, Walesin prinssille, tervehdys." -- Ha, ha, tämähän on
atesti!
PRINSSI HENRIK.
Vaiti!
POINS.
"Jäljitellen kuuluisaa roomalaista tahdon olla lyhyt" -- tarkoittaa
varmaankin: lyhyt- tai ahdashenkinen. -- "Jätän itseni sinun suosioosi,
jätän hyvästi ja jätän sinut. Älä ole liiaksi tuttavallinen Poinsin
kanssa, sillä hän väärin käyttää suosiotasi siihen määrään, että vannoo
sinun naivasi hänen sisarensa Leenan. Tee katumusta joutohetkinä
voimaisi mukaan, ja sillä hyvästi.
"Sinun, niin totta kuin jaa ja ei se on, aina sen mukaan,
miten häntä kohtelet -- Hannu Falstaff hyvien ystävien
kesken, John veljien ja sisarien kesken, ja sir John koko
Europan kesken."
Prinssi hyvä, tämän kirjeen kastan sektiin ja pakotan häntä syömään
sen.
PRINSSI HENRIK.
Siten pakottaisit häntä syömään omat sanansa. Mutta niinkö minua
pitelet, Eetu? Pitääkö minun naida sinun sisaresi?
POINS.
Suokoon Jumala, ettei tyttö pahempiin joutuisi! Mutta tuota en ole
koskaan sanonut.
PRINSSI HENRIK.
Näin me teemme pilaa ajasta, ja viisaitten henget istuvat pilvissä ja
ilkkuvat meitä. -- Onko herranne täällä Lontoossa?
BARDOLPH.
On, armollinen herra.
PRINSSI HENRIK.
Missä hän illastaa? Vieläkö se vanha karju vanhassa lätissään
herkuttelee?
BARDOLPH.
Vanhassa paikassa, armollinen herra, Eastcheapissa.
PRINSSI HENRIK.
Ketä on hänellä seurana?
PAASHI.
Ephesiläisiä,[9] armollinen herra, vanhan kirkon miehiä.
PRINSSI HENRIK.
Onko naisia mukana pöydässä?
PAASHI.
Ei, armollinen herra, muita kuin vanha rouva Vilkas ja mamseli Torkko
Hurstinen.
PRINSSI HENRIK.
Mikä pakana tuo lienee?
PAASHI.
Siivo rouvasnainen ja herrani sukulainen.
PRINSSI HENRIK.
Yhtä läheistä sukua kuin pappilan lehmät on herraskartanon sonnille. --
Eetu, yllätämmekö heidät kesken illallista?
POINS.
Olen varjonne, prinssi, seuraan teitä.
PRINSSI HENRIK.
Kuule, poika -- ja te, Bardolph! Ei hiiskausta herrallenne, että minä
olen kaupungissa! -- Kas tuossa kielen pitimeksi!
BARDOLPH.
Minulla ei ole kieltä, herra.
PAASHI.
Ja mitä minun tulee kieleeni, niin sen kyllä hillitsen.
PRINSSI HENRIK.
Hyvästi siis, ja menkää. --
(Bardolph ja paashi menevät.)
Tuo Torkko Hurstinen on varmaankin joku valtamaantie.
POINS.
Yhtä yleinen, sen takaan, kuin Saint Albansin ja Lontoon välinen.
PRINSSI HENRIK.
Miten saisimme nähdä Falstaffin tänä iltana oikeassa karvassaan ja itse
olla näkymättöminä?
POINS.
Puemme yllemme nahkatakit ja esiliinat ja palvelemme häntä passareina
pöydässä.
PRINSSI HENRIK.
Jumalasta härkä? Ankara alennus! Mutta niin teki Jupiter.
Kuninkaanpojasta viinuri? Katala muutos! Mutta niin teen minä; sillä ei
niin hyvää asiaa, ettei hieman hullutusta. Tule, Eetu.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Workworth. Linnan edusta.
(Northumberland, lady Northumberland ja
lady Percy tulevat.)
NORTHUMBERLAND.
Voi, rakas vaimo, kallis tytär, älkää
Mun hurjaa hankettani estelkö;
Pois heittäkää tuo ajan nuiva muoto,
Vaivaksi muuten käytte niinkuin sekin.
LADY NORTHUMBERLAND.
Ma luovun siis ja enempää en puhu;
Tee tahtos, älysi sua johtakoon.
NORTHUMBERLAND.
Armaani, panttina on kunniani,
Ja lähtöni sen yksin lunastaa.
LADY PERCY.
Pois tästä sodast' olkaa, Herran tähden!
Sananne, isä, kerran ennen söitte,
Kun enemmän se velvoitti kuin nyt:
Kun Percynne, kun kallis Henrikkini
Loi monet katseet Pohjaan, nähdäksensä
Isänsä apujoukot, mutta turhaan.
Ken silloin vaati teitä kotiin jäämään?
Siin' ehtyi kahden maine, isän, pojan.
Isänpä maineen kirkastakoon taivas!
Poikanne maine, se niin säkenöitsi,
Kuin sinitaivaalt' aurinko; sen loiste
Englannin koko ritariston johti
Urosten töihin; kuvastin hän oli,
Miss' aateliset nuoret peilailivat.
Ken niin kuin hän ei käynyt, oli rampa;
Ja sorahdus, jok' oli virhe hällä,
Se tuli sankarien ihanteeksi;
Ne, joilla puhe oli vieno, tyyni,
Tät' aimo lahjaa väärin käyttivät,
Vaan häntä matkiakseen. Kieleen, käyntiin,
Elämän tapaan, mielihuvituksiin,
Sotataitohon ja veren-oikkaan nähden
Hän oli ohje, peili, kirja, malli,
Jot' apinoittiin. Ja tuon miesten ihmeen,
Tuon jumaloidun, tuon te jätitte,
Väistyitte tuosta väistymättömästä,
Jok' epäedukseen sai sodan julmaa
Jumalaa katsella ja pitää puoltaan,
Kun mikään muu kuin Hotspur-nimen kaiku
Ei kestänyt; -- näin hänet jätitte,
Oi, älkää henkeään nyt solvatko
Sill', että muille paremmin kuin hälle
Sananne pidätte! Ne jättäkää!
On vahva marsalkin ja piispan voima:
Jos puolet siit' ois armaallani ollut,
Nyt Hotspuria kaulaisin ja Monmouth
Makaisi haudassansa.
NORTHUMBERLAND.
Kirousta!
Miehuuden multa riistät, tytär kaunis,
Kun uudelleen sa revit vanhaa haavaa.
Nyt vaara etsiä mun täytyy, muuten
Se etsii minut toiste, kun en ole
Näin varustettu.
LADY NORTHUMBERLAND.
Pakoon Skotlantiin,
Siks että aateli ja nostoväki
On hiukan saanut voimiansa koittaa!
LADY PERCY.
Jos etua he saavat, silloin heihin
Te liittykää kuin teräksinen vanne
Lujuutta lujittain; mut, Herran tähden,
Ensinnä antakaatte heidän koittaa.
Niin teki poikanne, se sallittiin;
Niin tulin minä leskeks, eikä kyllin
Nyt elämäni riitä kastelemaan
Silmäini kyynelillä muistokukkaa,
Ett' itäis se ja pilviin kohoaisi
Tuon jalon puolisoni muisteloksi.
NORTHUMBERLAND.
Pois sisään tulkaa. Nyt on mieli mulla
Kuin luode korkeimmilleen paisuneena;
Se seisoo, valumatta puoleen, toiseen.
Tavata arkkipiispaa tahtoisin,
Mut tuhansia syit' on estämässä.
Pois menen Skotlantiin ja sinne jään,
Siks kunnes aika käskee kääntymään.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Lontoo, Huone Metsäsianpään ravintolassa Eastcheapissa.
(Kaksi viinuria tulee.)
1 VIINURI.
Mitä hittoja sinä tuossa tuot? Ritari-ispinöitäkö? Tiedäthän, ettei
Hannu ritari pidä ritari-ispinöistä.
2 VIINURI.
Totta puhut, piru olkoon. Prinssi kerran pani hänen eteensä kupollisen
ritari-ispinöitä ja sanoi, että siinä niitä oli viisi kappaletta lisää
Hannu ritaria; sitten hän otti hatun päästänsä ja lisäsi: "sulkeudun
näiden kuuden vanhan, kuivan, kutistuneen ritari-mallukan suosioon."
Tuo karvasteli hänen sydäntänsä; mutta sen hän nyt jo on unhottanut.
1 VIINURI.
No, kata nyt vaan pöytä ja pane ne esille; ja kuulehan, koeta saada
käsiisi Luikun soittokunta; mamseli Hurstinen tahtoisi kuulla hiukan
soittoa. Mutta joutuin! -- Huone, missä illastavat, on liian kuuma; he
tulevat heti.
2 VIINURI.
Kuules, prinssi ja herra Poins ovat täällä tuossa tuokiossa; tahtovat
saada meiltä pari takkia ja esiliinaa, joihin pukeutua; mutta sir John
ei saa siitä mitään vihiä saada; Bardolph on tuonut sanan.
1 VIINURI.
Saakeli soikoon, nyt saamme oikein hauskaa; tästä syntyy verraton kuje.
2 VIINURI.
Lähden katsomaan, enkö tapaisi Luikkua.
(Menee.)
(Ravintolanemäntä ja Torkko Hurstinen tulevat.)
EMÄNTÄ.
Oikein totta, sydänkäpyseni, minusta sinä nyt olet oikein erikoisen
hyvässä templatuurissa: punssisi lyö niin tavattomasti, ettei sen
parempaa voi sydän toivoa, ja ihokarvasi on, usko pois, niin punainen
kuin mikäkin ruusu. Mutta liian paljon olet, totta puhuen, juonut
kanaljansektiä; se viini se raukaisee ihmeellisesti ja huumaa veren
niin, että humahtaa. -- No, kuinka sinun nyt on?
TORKKO.
Paremmin kuin äsken. Uh!
EMÄNTÄ.
Sepä hyvä sana; hyvä sydän on kullan väärtti. Kas, tuossa tulee sir
John.
(Falstaff tulee laulaen.)
FALSTAFF.
"Ol' Arthur hovissaan" -- Tyhjennä pottu! --
"Kuningas arvossaan."
(Viinuri menee.)
No, kuinka voitte, mamseli Torkko?
EMÄNTÄ.
Hänellä on se pyörtymyksen setki; on oikein.
FALSTAFF.
Niin on kaikkien naiseläjäin; kun saavat setken, niin pyörtyvät.
TORKKO.
Senkin likainen turvakko! Senkö lohdutuksen teiltä saan?
FALSTAFF.
Te niitä turpeita turvakoita teette, neiti Torkko.
TORKKO.
Minäkö niitä teen? Syömäryys ja taudit niitä tekevät, enkä minä.
FALSTAFF.
Jos kokin kautta tulee syömäryys, niin tulee teidän kauttanne taudit,
Torkko. Teiltä me ne saamme, Torkko, teiltä me ne saamme; eikö totta,
puhto pulmoseni, eikö totta?
TORKKO.
Totta kyllä: vitjamme ja hohtokivemme.
FALSTAFF.
Niin, "korut, päärlyt ja punahelmet", -- sillä joka uljaasti ottelee,
tulee ontuen leikistä, tiedäthän sen; tulee rikosta, peitsi uljaasti
sojossa, ja sitten uljaasti haavurin luo; ryntää uljaasti tykinsuuta
vastaan; --
TORKKO.
Hirteen, senkin siivoton likakinttu, hirteen!
EMÄNTÄ.
Niin, niin, aina vaan sitä vanhaa nuottia! Aina kun te kaksi yhdytte,
niin joudutte jupakkaan. Toden totta, te molemmat olette niin
vastakarvaisia kuin kaksi kuivaksi paahdettua leivänviipaletta; toinen
ei voi kantaa toisen heikkouksia. Hyväinen aika! Toisen pitää kantaa,
ja sitä tulee (Torkolle) sinun tehdä; sinä olet se heikompi astia,
niinkuin sanotaan, se tyhjempi astia.
TORKKO.
Mikä heikko, tyhjä astia voi kantaa tuollaista suunnatonta ja
täysinäistä härkätynnyriä? Hänessä sitä on koko laivalastillinen
Bordeauxin värkkiä; ette ole koskaan nähnyt laivanruumaa niin täyteen
sullottua. -- No niin, Hannu, olkaamme ystäviä taas; sinä menet sotaan,
ja saanko sinua enää koskaan nähdä vai en, sitä ei kukaan ihminen kysy.
(Viinuri palajaa.)
VIINURI.
Herra, vänrikki Pistooli on tuolla alhaalla ja tahtoo teitä puhutella.
TORKKO.
Hirteen se riivatun öyhkäri! Älkää päästäkö häntä tänne; niin
rivosuista ilkiötä ei ole toista koko Englannissa.
EMÄNTÄ.
Jos hän öyhkäilee, niin ei hän saa tulla sisään; ei totta totisesti
saakaan! Minun pitää naapurieni kanssa elää; en kärsi mitään
öyhkäreitä. Minulla on hyvä nimi ja maine siinä kuin toisellakin. Ovi
kiinni! Tänne ei pääse mitään öyhkäreitä. En ole näin pitkälle elänyt,
että nyt sallisin öyhkäreitä. Ovi kiinni, sanon minä.
FALSTAFF.
Kuuletko, emäntä?
EMÄNTÄ.
Malttakaa mielenne, sir John; tänne ei pääse mitään öyhkäreitä.
FALSTAFF.
Etkö kuule, hän on minun vänrikkini.
EMÄNTÄ.
Hui hai, sir John, turhaa puhetta! Teidän öyhkäri vänrikkinne ei tule
sisään tämän muijan ovesta. Tässä taannoin olin käsketty herra Hivusen,
komisarjuksen, eteen, ja hän kun sanoi minulle -- se oli viime
keskiviikkona, ei siitä sen kauempaa ole -- "naapurin muori Vilkas",
sanoi hän, -- herra Mykkänen, pastorimme, oli hänkin siinä saapuvilla,
-- "naapurin muori Vilkas", sanoi hän, "päästäkää tykönne vaan siivoa
väkeä, sillä", sanoi hän, "teillä on huono maine"; ja miksi hän sen
sanoi, sen kyllä tiedän; "sillä", sanoi hän, "te olette kunniallinen
vaimo ja teistä luullaan hyvää; katsokaa siis, mitä väkeä päästätte
tykönne; älkää mitään öyhkäriseuraa päästäkö", sanoi hän. -- Ei, tänne
ei öyhkäriä päästetä. -- Siunaillut olisitte, jos olisitte kuullut,
mitä hän sanoi. -- En, minä en kärsi öyhkäreitä.
FALSTAFF.
Hän ei ole mikään öyhkäri, kuuletkos, vaan mitä hiljaisin kruununmies,
usko pois; hän antaa sinun silitellä itseään yhtä siivosti kuin
susikoiran penikka; hän ei öyhkäise kalkkunakanallekaan, jos se
vähänkin pöyhistää höyheniään vastarintaan. -- Viinuri, kutsu tänne
hänet.
EMÄNTÄ.
Kruununmies, niinkö sanotte? Minä en huoneestani kiellä ketään
rehellistä miestä enkä ketään kruununmiestä liioin. Mutta minä en pidä
öyhkäreistä. Totisesti, minä voin pahoin, jos joku sanoo: öyhkäri.
Tunnustelkaas, herrat, kuinka vapisen; nähkääs, enkö puhu totta?
TORKKO.
Todellakin vapisette, rouva.
EMÄNTÄ.
Niin, enkö? Niin, toden totta, vapisen, ja lisäksi kuin haavan lehti;
en voi kestää noita öyhkäreitä.
(Pistooli, Bardolph ja paashi tulevat.)
PISTOOLI.
Jumala teitä varjelkoon, sir John!
FALSTAFF.
Terve, vänrikki Pistooli! Kas tässä, Pistooli, tässä panen sinuun
sektipanoksen: laukaise nyt emäntääni.
PISTOOLI.
Laukaisen häneen oikein kaksi luotia, sir John.
FALSTAFF.
Hän on luodin pystymätön; häntä sinun on työläs loukata.
EMÄNTÄ.
Minua ei liikuta luotinne eikä pistoolinne; minä en juo kenellekään
mieliksi enempää kuin siedän, enpäs vaan.
PISTOOLI.
Sitten teihin, mamseli Torkko; laukaisen teihin.
TORKKO.
Laukaisetko minuun? Huuti, senkin rupipää! Tuommoinen halpa, kurja,
hävytön veijari, jolla ei ole paitaakaan ruumiillaan! Pois, senkin
homenokka, pois! Minä olen herrasi herkkua.
PISTOOLI.
Tunnen teidät, mamseli Torkko.
TORKKO.
Hiiteen, senkin lakkarivaras! senkin likainen pitkäkynsi, pois! Pois
minusta riettaat hyppysesi, muuten tämän viinin kautta, isken veitseni
homeiseen kitaasi! Hiiteen, senkin olutpönttö, senkin kampura,
miekkakulu töhrys! -- Onko siitä jo paljonkin aikaa, herraseni? Hei
vaan, kaksi nauhaa olalla! Onpas sitä siinä!
PISTOOLI.
Tuosta pistän kaularöyhelönne puhki.
FALSTAFF.
Hilly, Pistooli: täällä et saa purkaa panostasi. Painalla pois meidän
seurastamme.
EMÄNTÄ.
Älkää, hyvä kapteeni Pistooli, älkää täällä, kapteeni kulta!
TORKKO.
Kapteeni! Senkin iljettävä, kirottu veijari, etkös häpeä vähän antaa
kutsua itseäsi kapteeniksi? Jos kapteeneilla olisi minun sisuni, niin
pieksisivät sinut täältä ulos, kun anastat heidän nimensä, ennenkuin
olet sen ansainnut. Sinäkö kapteeni, mokomakin katala! Ja miksi?
Siksikö, että porttolassa revit rikki tyttöraukan röyhelön? -- Hänkö
kapteeni! Hirteen koko elävä! Elää homehtuneilla hautaluumuilla[10] ja
vanhoilla henkisillä. Kapteeni! Tuollaiset konnat mielivät tehdä
'kapteeni' sanan yhtä vihattavaksi kuin 'liike' sanan, joka oli
erikoisen hieno sana, ennenkuin se joutui huonoon seuraan; tuosta
pitäisi siis kapteenien ottaa vaaria.
BARDOLPH.
Menehän nyt täältä, hyvä vänrikki.
FALSTAFF.
Pst! Sananen, mamseli Torkko.
PISTOOLI.
Minä en mene. Sanon sinulle jotakin, korpraali Bardolph; tahtoisin
repiä rikki tuon naikon, -- vaadin kostoa.
PAASHI.
Mene täältä, ole hyvä.
PISTOOLI.
Ensin olkoon hän kirottu,[11] -- Pluton kirottuun järveen, hornan
kuiluun Erebuksen seuraan ja muun häijyn piinan lisäksi. -- Kestä,
vekara ja naru, sanon minä! -- Hornaan, senkin koirat, hornaan! Hornaan
senkin osattaret! Eikö Ireene ole täällä?
EMÄNTÄ.
Rauhoittukaa, hyvä kapteeni Pisi! Tottakin, nyt on jo kovin myöhä.
Pyydän, keventäkää kiukkuanne.
PISTOOLI.
Sisua oivaa! Kuormahevosetko
Ja Aasian laihat konit, jotka päiväss'
Ei sataa virstaa ehdi, Caesareihin
Ja Kannibaleihin on verrattavat
Ja Troian kreikkalaisiin? Ennen menkööt
Kuningas Kerberuksen kanssa hornaan!
Rymytköön taivas! Turhastako riitaa?
EMÄNTÄ.
Sangen katkeria sanoja, kapteeni, toden totta!
BARDOLPH.
Mene nyt, hyvä vänrikki, täällä syntyy muuten kahakka.
PISTOOLI.
Kuin koirat kuolkoot ihmiset!
Kuin neulat kruunut hajotkoot!
Ireene eikö täällä?
EMÄNTÄ.
Ei, toden totta, kapteeni, täällä ei ole ketään sen nimistä. Hyväinen
aika! Luuletteko, että häntä teiltä kieltäisin? Rauhoittukaa, Herran
tähden!
PISTOOLI.
Siis syö ja liho, kaunis Calipolis!
Hoi, tänne sektiä!
_Si fortuna me tormenta, sperato me contenta_.
Me laukaust' emme säiky: anna tulta!
Hoi, sektiä! Sa makaa tuossa, helttu.
(Laskee pois miekkansa.)
Joko tuli piste? Eikö enää mitään "ynnä muuta"?
FALSTAFF.
Pistooli, minä tahtoisin olla rauhassa.
PISTOOLI.
Armas ritari, suutelen nyrkkiäsi. Hei, pojat! Me olemme nähneet
seulaiset.
TORKKO.
Herran tähden, paiskatkaa hänet ulos! Minä en voi kärsiä tuollaista
riitapukaria.
PISTOOLI.
Paiskatkaa ulos, niinkö? On niitä tuollaisia juoksutammoja ennenkin
nähty!
FALSTAFF.
Nakkaa ulos hänet, Bardolph, niinkuin noppakivi. Jos hän on niin turha
mies, että puhuu vaan turhaa, niin on turhaa, että hän on täällä.
BARDOLPH.
Kas niin, alas portaista, mies!
PISTOOLI.
Lihaako tehdään siis ja veritahraa?
(Tarttuu miekkaansa.)
Nukuta siis mua, tuoni! Tuskanpäivät päätä!
Avoimet, syvät, julmat haavat päästäkööt
Nuo kolmoissiskot irti! Riennä, Atropos!
EMÄNTÄ.
Tästä tulee kaunis historia.
FALSTAFF.
Poika, anna tänne miekkani.
TORKKO.
Älä, Hannu hyvä, älä paljasta, minä pyydän.
FALSTAFF.
Alas portaista, sanon minä.
(Paljastaa miekkansa.)
EMÄNTÄ.
Tämäpä kaunista meteliä! Ennen heitän koko liikkeen, kuin elän näin
pelossa ja sätkässä. Kyllä täällä vielä murhia tulee, uskokaa pois. --
Jesta, jesta, pankaa pois nuo paljaat aseet, pois nuo paljaat aseet!
(Bardolph ja Pistooli menevät.)
TORKKO.
Rauhoitu, Hannuseni, rauhoitu; se konna on jo poissa. Voi, sinä
riivatun urhakka pikku vesa, sinä!
EMÄNTÄ.
Saitteko haavan sapsoonne? Minusta hän teki hirveän pukkauksen mahaanne
kohti.
(Bardolph palajaa.)
FALSTAFF.
Viskasitko hänet ulos?
BARDOLPH.
Kyllä, herra. Se lurjus on päissään. Te haavoititte häntä olkaan,
herra.
FALSTAFF.
Lurjus! Vastustaa minua!
TORKKO.
Ah, sinä suloinen pikku hirtehinen! Voi, sinä apina parka, kuinka olet
hiessä! Tulehan, kun pyyhin kasvosi, -- tulehan, pikku simaturpa! --
Voi, sinä riiviö, kuinka sinusta pidän! Olet urhoollinen kuin Troian
Hektori, viiden Agamemnonin veroinen ja kymmenen kertaa parempi kuin ne
yhdeksän sankaria.[12] Voi, sinä senkin vintiö!
FALSTAFF.
Senkin pannahinen ruoja! Minä sen roiston kimmahutan ilmaan sängyn
peitteessä.
TORKKO.
Tee se, jos sydämmeltäsi hennot. Jos sen teet, niin minä sinua lakanain
välissä valppaan.
(Soittajia tulee.)
PAASHI.
Soittokunta on täällä, herra.
FALSTAFF.
Siis pillit soimaan! -- Soittakaa, hyvät miehet! -- Istu tuohon
polvelleni, Torkko! -- Se viheliäinen öyhkäri! Se riiviö luisti
käsistäni kuin elohopea.
TORKKO.
Niin kyllä, ja sinä häntä kinnersit kuin kirkko. Sinä riivattu pikku
sievä jouluporsas, milloin sinä heität nuo tappelemiset päivin ja
riuhtomiset öisin ja alat somistaa vanhaa ruhoasi taivasta varten?
(Perälle ilmestyvät prinssi Henrik ja Poins,
viinureiksi puettuina.)
FALSTAFF.
Vaiti, rakas Torkkoseni! Älä haastele niinkuin ruumiinkallo: älä
muistuta minulle loppuani.
TORKKO.
Kuulehan, minkälaatuinen mies tuo prinssi on?
FALSTAFF.
Hyvä, typerä, nuori mies; hänestä olisi tullut hyvä pöydän kattaja, hän
leikkelisi leipiä hyvin.
TORKKO.
Poins kuuluu olevan hyväpäinen.
FALSTAFF.
Hänkö hyväpäinen! Hirteen koko kuvatus! Hänen päänsä on niin paksu kuin
Tewksburyn sinappi; hänessä ei ole enempää älyä kuin pölkyssä.
TORKKO.
Mutta miksi prinssi häntä niin suosii?
FALSTAFF.
Siksi että heillä kummallakin on yhtä laihat sääret, ja että hän
heittää hyvin noppaa, ja syö meriankeriaista ja saksankuminaa,[13] ja
hörppää kynttilänpätkiä palavasta viinakeitoksesta, ja leikkii
selkähevosta kapakkapoikien kanssa, ja hyppää jakkaran yli, ja
vannoskelee sievästi, ja käy saappaissa yhtä sileissä kuin suutarin
kilpisaapas, eikä synnytä riitaa puhumalla järkiasioista; lisäksi hän
osaa tuollaisia vanhoja ilmakeikarin temppuja, jotka todistavat heikkoa
älyä ja notkeata ruumista, ja senvuoksi prinssi hänen seuraansa sietää,
sillä prinssi on itse samanlainen: hiuskarvakin jo kallistaisi vaa'an
toiselle puolelle.
PRINSSI HENRIK.
Eiköhän pitäisi korvat leikata tuolta pyöränrummulta?
POINS.
Pieskäämme häntä hutsunsa nähden.
PRINSSI HENRIK.
Katsohan kuinka tuo lakastunut vanhus antaa takaraivoansa kynsiä kuin
papukaija.
POINS.
Eikö kummallista, että halut elävät niin monta vuotta kauemmin kuin
kyky?
FALSTAFF.
Suutele minua, Torkko.
PRINSSI HENRIK.
Saturnus ja Venus tänä vuonna yhdysasennossa! Mitä almanakka siihen
sanoo?
POINS.
Ja katsokaas, kuinka tuo tulinen kolmio,[14] hänen palvelijansa,
suostuttelee herransa vanhaa paperia, hänen rekisteriänsä, hänen
muistikirjaansa?
FALSTAFF.
Maireita pusuja sinä annat.
TORKKO.
Tottakin, sinua suutelen perin uskollisesta sydämmestä.
FALSTAFF.
Vanha olen, vanha olen.
TORKKO.
Enemmän pidän sinusta kuin kaikista nuorista keltanokista yhteensä.
FALSTAFF.
Millaista kangasta tahdot kaapuksesi? Minä saan rahoja torstaina;
huomenna tuon sinulle hatun. -- Nyt hauska laulu! Tulee myöhä, aika on
mennä levolle. Kun olen poissa, niin et kai muistakaan minua.
TORKKO.
Rupeamme totisesti itkua vääntämään, jos tuollaisia puhut. Saatpa
nähdä, etten kertaakaan somaksi pukeudu, ennenkuin sinä palaat. Nyt
kuunnelkaamme loppuun.
FALSTAFF.
Sektiä, Frans!
PRINSSI HENRIK ja POINS.
Heti, herra, heti.
(Astuvat esiin.)
FALSTAFF.
Haa! kuninkaan äpäräpoika! -- Ja etkö sinä ole Poinsin veli?
PRINSSI HENRIK.
Sinä maapallo, syntiä täynnä mannermäärät, millaista elät elämää?
FALSTAFF.
Parempaa kuin sinä: minä olen aatelismies, sinä olet tapinpitelijä.
PRINSSI HENRIK.
Aivan oikein, herraseni; ja nyt tulen vähän selkääsi pitelemään.
EMÄNTÄ.
Oo, Jumala varjelkoon teidän hyvää armoanne! Totta totisesti,
tervetultua Lontooseen! -- No, Herra siunatkoon sinun kauniit kasvosi!
Jesta sentään, oletteko Walesista palannut?
FALSTAFF.
Sinä kirotun hassu majesteetin moska, -- tämän hauraan lihan ja
pilaantuneen veren kautta, ole tervetullut!
(Laskee kätensä Torkon päälle.)
TORKKO.
Häh, sinä syötetty narri? Tiedä huutia!
POINS.
Armollinen herra, hän tahtoo teitä vieroittaa kostostanne ja kääntää
kaikki leikiksi, jos ette tao, kun rauta on kuuma.
PRINSSI HENRIK.
Senkin kirottu talikaivos! Kuinka halpamaisesti minusta puhelit
vast'ikään, tämän kunniallisen, siveän ja hienon fröökinän kuullen!
EMÄNTÄ.
Herra siunatkoon hyvän sydämmenne! Se hän onkin, toden totta.
FALSTAFF.
Kuulitteko, mitä puhuin?
PRINSSI HENRIK.
Kuulin hyvinkin; ja sinä tunsit minut nyt niinkuin silloinkin, kuin
Gadshillissä pötkit käpälämäkeen; tiesit, että minä olin takanasi, ja
puhuit niin ehdollasi, siten koetellaksesi kärsivällisyyttäni.
FALSTAFF.
Ei, ei, ei, eipäs niinkään; en luullut, että sinä olit kuulemassa.
PRINSSI HENRIK.
Siis pakotan sinua tunnustamaan ehdollisen herjauksesi; ja sitten kyllä
tiedän, miten menettelen kanssasi.
FALSTAFF.
Ei herjausta, Heikku, kunniani kautta, ei herjausta!
PRINSSI HENRIK.
Eikös vaikka pilkkasit minua ja sanoit pöydänkattajaksi ja
leivänleikkaajaksi ja tiesi miksi?
FALSTAFF.
Ei herjausta, Heikku!
POINS.
Eikö herjausta?
FALSTAFF.
Ei herjausta, Eetu, ei toden totta, kunnon Eetu, ei vähintäkään.
Pilkkasin häntä vaan jumalattomain kuullen, etteivät jumalattomat
häneen ihastuisi: ja siinä tein mitä huolellisen ystävän ja uskollisen
alamaisen tulee; ja isäsi on minulle siitä kiitoksen velassa. Ei
herjausta, Heikku! -- ei vähääkään, Eetu, ei vähääkään! -- toden totta,
pojat, ei vähääkään!
PRINSSI HENRIK.
Näetkös nyt, että sulasta pelosta ja puhtaasta pelkuruudesta loukkaat
tätä siveätä fröökinää, lepyttääksesi sillä meitä. Onko hän niitä
jumalattomia? Onko tämä emäntäsi niitä jumalattomia? Tai onko poika
tuossa niitä jumalattomia? Tai kunnon Bardolph, jonka into palaa hänen
nokassaan, onko hän niitä jumalattomia?
POINS.
Vastaa, laho kynneppää, vastaa!
FALSTAFF.
Bardolph on auttamattomasti paholaisen kirjoissa; hänen naamansa on
Luciferuksen eriskyökki, jossa tämä yksinomaan juomareita paistaa. Mitä
poikaan tulee, niin on hänellä hyvä enkeli puolellaan, mutta piru
hänessäkin tuppaa voitolle.
PRINSSI HENRIK.
Entä mitä tulee naisiin?
FALSTAFF.
Mitä toiseen tulee, niin on hän jo helvetissä sielu-parkoja
paistamassa. Ja mitä toiseen tulee, niin olen hänelle rahavelassa,
mutta onko hän siitä syystä kadotettu, sitä en tiedä.
EMÄNTÄ.
Ei, totta vieköön, olekaan.
FALSTAFF.
Niin, en luule sitä minäkään; arvelen, että siitä olet kuitti. Mutta
sinua syytetään toisestakin: sallit lihaa syötävän talossasi vastoin
lakia; ja siitä, luulemma, joudut vielä kerran parkumaan.
EMÄNTÄ.
Niin tekevät kaikki ruokarouvat. Ja mitä on lampaanreisi tai pari koko
paastonajaksi?
PRINSSI HENRIK.
Te, fröökinä, --
TORKKO.
Mitä sanotte, teidän armonne?
FALSTAFF.
Hänen armonsa sanoo jotakin, jota vastaan hänen lihansa nousee.
(Kolkutusta kuuluu.)
EMÄNTÄ.
Kuka se niin kovasti oveen kolkuttaa? Katsohan, Frans!
(Peto tulee.)
PRINSSI HENRIK.
No, Peto, mitä nyt?
PETO.
Westminsterissä
Isänne kuningas on; parikymment'
On raihnast', uupunutta sanantuojaa
Pohjasta tullut; matkallani tänne
Sivuutin kymmenkunnan päällysmiestä
Hikistä, avopäistä; kapakoista
Rymyllä kyselivät Falstaffia.
PRINSSI HENRIK.
Poins, jumal'auta, tuntoani soimaa
Näin viettäissäni turhaan kallist' aikaa,
Kun myrsky kapinan, kuin lounatuuli,
Utua mustaa luoden, sulaa alkaa
Ja meidän aseettomain päähän tippuu.
Miekkani, viittani! -- Hyv' yötä, Falstaff!
(Prinssi Henrik, Poins, Peto Ja Bardolph poistuvat.)
FALSTAFF.
Nyt tulee yön paras pala, ja meidän täytyy mennä ja jättää se
nauttimatta. (Kolkutusta kuuluu.) Taaskin kolkutusta!
(Bardolph palajaa.)
No mitä? Mitä asiaa?
BARDOLPH.
Sir John, teill' oiti hovihin on matka:
Ovella vartoo kymmenkunta herraa.
FALSTAFF (paashille).
Maksa soittajat, poika! -- Hyvästi, emäntä! -- Hyvästi, Torkko! --
Nähkääs, hyvät naikkoset, kuinka arvomiehiä kysellään; epatot saavat
nukkua, kun kyvykkäät käsketään aisoihin. Hyvästi, hyvät naikkoset! Jos
ei minua lentokyydillä pois laiteta, niin näen teidät vielä ennen
lähtöäni.
TORKKO.
En saa sanaa suustani, -- sydämmeni on tuohon paikkaan pakahtua, --
niin, rakkahin Hannu, ole arka hengestäsi...
FALSTAFF.
Hyvästi, hyvästi!
(Falstaff ja Bardolph menevät.)
EMÄNTÄ.
Hyvästi vaan, hyvästi! Olen tuntenut sinua kokonaista yhdeksänkolmatta
vuotta, kun taas papu palkoutuu: mutta sen rehellisempää, sen
uskollisempaa miestä, -- hyvästi vaan, hyvästi!
BARDOLPH (ulkoa).
Mamseli Hurstinen!
EMÄNTÄ.
Mitä? Mitä?
BARDOLPH (ulkoa).
Käskekää mamseli Hurstinen herrani luo.
EMÄNTÄ.
Juokse, Torkko, juokse! Juokse, juokse, Torkkoseni!
(Menevät.)