_Rummut, rummut: Tararam, tararam._
Me olimme kunniakomppania, me tiesimme: juhlallisesti
joka ainoa askel ja jäykkien kasvojen eljet
niinkauankuin marssia kaupungin kaduilla kesti.
Me olimme ennen kuin veljet,
kun elimme keskellä rauhanaikaa.
Nyt rummut raikaa:
Tararam, tararam.
_Rummut, rummut: tararam, tararam._
Me marssimme hitaasti, kiväärit olalla, kasvot jäässä,
hyvin hitaasti marssimme ruumisvaunujen jäljessä, joissa
meidän veljemme arkussa makas, granaatinsirpale
päässä,
ja järki aivoista, sielu rinnasta poissa.
Hän kuoli keskellä rauhanaikaa.
Ja rummut raikaa:
Tararam, tararam.
_Rummut, rummut: tararam, tararam._
Ah, veljemme oli nyt ruumis. Hän oli jo mätä.
Hänen nimensä oli jo sisällyksetön sana.
Me ääneti mietimme jokainen kaikkea, kaikkea tätä
kun marssimme jäykkänä kunniakomppaniana.
Me elämme keskellä rauhanaikaa.
Ja rummut raikaa:
Tararam, tararam.