Produced by Tapio Riikonen
KOSTAJAN KOURISSA
Salapoliisikertomus
Kirj.
STEIN RIVERTON [Sven Elvestad]
Suomentaneet
V. ja H. Korsberg.
Porissa,
Otto Andersin,
1919.
SISÄLLYS:
I. Lääkärin kertomus
II. Salapoliisi alkaa toimia
III. Urkkijat
IV. Kuolleena löydetty
V. Vainaja
VI. "Kolmen huoneen salaisuus"
VII. Rouva Hjelm
VIII. Åkerholmin kuolema
IX. Rouva Hjelm kohottaa huntua
X. Punapartainen
XI. Hyvin tähdätty isku
XII. Yhdentoista luvun toinen osa
I
LÄÄKÄRIN KERTOMUS
Muuanna talvi iltana noin kolme vuotta sitten istui Asbjörn Krag
kamiinan vieressä työhuoneessaan selaillen paksua asiapaperikääröä,
jonka eräs salapoliisin apua tarvitseva oli hänelle hiljattain
jättänyt. Voimakkaasti valaiseva lamppu seisoi työpöydällä, jolle oli
asetettu erilaatuisia asiakirjoja, muutamia kellastuneita kirjeitä,
tilejä ja erikoinen osasto sähkösanomia. Yht'äkkiä kuuli salapoliisi
ovikellon soivan.
Hän työnsi asiapaperin syrjään.
Salapoliisi huomasi heti tulijan avunhakijaksi. Hän nousi sukkelasti,
kiersi lampun liekin alemmaksi ja sammutti sen. Sitten painoi hän
sähkönappulaa, ja samassa leimahti viheriällä varjostettu voimakas
sähkövalo oven kohdalla. Ovi avautui ja muuan herra astui sisään.
Tulija, keski-ikäinen, verevä ja lihavahko herrasmies kultasankaisine
silmälasineen, pysähtyi epäröivänä ja voimakkaan valon häikäisemänä
kynnykselle huomaamatta ollenkaan Asbjörn Kragia, joka oli jäänyt
valokehän ulkopuolelle.
Krag lähestyi hymyillen ja tervehti tulijaa voimakkaalla
kädenlyönnillä.
"Sulje ovi, hyvä ystävä, pakkanen on kintereilläsi!"
Herra sulki kiireesti oven.
"En huomannut sinua heti tuon kirotun sähkölampun vuoksi", sanoi hän.
Krag hymyili.
"Minulla on tapana tutkia vieraitani kohdatessani heidät ensi kerran",
sanoi hän, "Viisi vuotta sitten jouduin itse erään valepartaisen miehen
tarkastettavaksi ja sen jälkeen olen pitänyt huolen siitä, että valoa
on riittävästi saatavilla. Mutta istuhan tarinoimaan. On sangen hauskaa
tavata sinua. Viime tapaamistamme onkin jo vierähtänyt pitkä aika."
Herra työnnettiin nojatuoliin ja Asbjörn Krag asettui hänen viereensä.
Salapoliisi otti asiapaperit, joita hän oli tutkinut, ja heitti ne
välinpitämättömästi luotaan.
"Joutavaa roskaa", murahti hän, "nuo iankaikkiset huijaukset, joita
minun täytyy selvitellä paremman työn puutteessa. Heitämme ne sikseen.
-- Haluatko havannasikarin, parasta lajia, joita tässä kaupungissa on
saatavana?"
Vieras sytytti sikaarin.
"Sinä siis tunsit minut heti?" sanoi hän, "sitä en olisi odottanut."
"Minäkö en tuntisi koulutoveriani, Karl Raschia?" Vastasi Krag.
"Tosiaankin on kulunut aikoja siitä, kun viimeksi olimme yhdessä. Mutta
kuten tiedät, ei minulla ole paljoakaan vapaata aikaa näitten
poliisihommieni vuoksi. Ja sinusta on tullut lääkäri?"
"Niinhän tuota on tullut. Ja työpaikakseni olen saanut Smaalenenen
seudun."
Tohtori katsahti asiapaperiröykkiötä ja kysyi huvitettuna, mutta
epävarmasti:
"Onko sinulla näissä paljonkin työtä?"
"Ainoastaan vähäpätöinen juttu, johon ei kannata kiinnittää huomiota.
Nykyään ei ole kiirettä."
"Kenties voisit keskeyttää työsi muutaman päivän ajaksi?"
Asbjörn Krag tuli tarkkaavaiseksi. Hän nousi seisaalleen.
"Sinulla on erikoisempaakin asiaa?"
"Niin", vastasi tohtori, "suoraan sanoen pyydän apua. Asia koskee
erästä potilastani, vanhaa herraa, joka on yht'äkkiä saanut kiihkeän
halun mennä naimisiin."
"Kiusallista sairautta", huomautti Krag leikillisesti.
"Asia on vakava", jatkoi tohtori, "olen sitä miettiessäni viettänyt
monta unetonta yötä saamatta siihen kuitenkaan minkäänlaista
selvyyttä."
"Mitä sanoo poliisi?"
"Poliisia ei voi sekoittaa tähän."
"Ahaa!"
Krag tuli uteliaaksi.
"Asiasi on ilahduttavassa määrässä mielenkiintoinen", sanoi hän, "mutta
nyt täytyy sinun kertoa asia tarkasti alusta loppuun. En ensinkään pidä
viittauksista."
Tohtori katsoi kelloaan.
"Sinun täytyy lähteä mukaani", sanoi hän. "Tunnin ja kahdenkymmenen
minuutin perästä saapuu yöjuna etelästä. Meillä on siis vielä tarpeeksi
aikaa keskustella."
Salapoliisi kysyi:
"Ja montako päivää luulet minun tarvitsevan valmistuksiin?"
"Tarkkaan sitä en voi sanoa. Kolme tai neljä päivää, luullakseni"
Krag soitti. Palvelija ilmestyi heti ovelle ja sai lyhyet määräykset.
"Käsilaukku n:o 2. Itäisen radan junalla klo 10.45."
Palvelija aikoi poistua, mutta Krag pysäytti hänet. Jokin ajatus
pälkähti hänen päähänsä, ja hän kysyi tohtorilta:
"Vaarallistako?"
Tohtori näytti neuvottomalta eikä vastannut.
"No niin", sanoi salapoliisi. "Jens, pieni, musta lipas otetaan
mukaan."
Palvelija meni.
Krag istuutui nojatuoliin likelle kamiinia, jossa tuli rauhallisesti
lekotteli.
"Olen pelkkänä korvana", sanoi hän.
Tohtori alkoi:
"Kvambergin herraskartano on kai sinulle tunnettu? -- Sinä nyökkäät. --
Kukapa sitä ei tuntisi, suurinta ja mahtavinta koko maassa.
Kolme kertaa on se viimeisten viidentoista vuoden kuluessa
vaihtanut omistajaa. Noin viisi vuotta sitten muutti muuan
ruotsalais-amerikkalainen herrasmies, nimeltään Åkerholm,
paikkakunnalle. Kvambergin omistaja oli kuollut juuri samaan aikaan
tapaturmaisesti, -- hän oli pudonnut tornin akkunasta -- ja hänen
sukulaisensa myivät tilan Åkerholmille. Tämä teki pieniä muutoksia
päärakennuksessa ja järjesti huoneet oman makunsa mukaan. Alussa otti
hän seuraelämään vilkkaasti osaa, piti pitoja ja sai monta ystävää.
Tämä omituinen vanha herra, jonka puhe on norjan, ruotsin ja englannin
kielen sekoitusta ja joka monessa kohden muistuttaa vetelehtivää,
eläkettä nauttivaa kenraalia, oli erittäin suosittu, ja hänen kotinsa
oli tunnettu vieraanvaraisuudestaan. Mutta vähitellen kyllästyi hän
seuraelämään ja vetäytyi syrjään. Kahden viime vuoden kuluessa ei
talossa ole ollut kertaakaan pitoja. Kuitenkin on hänellä muutamia
hyviä ystäviä, joitten kanssa hän tapaa iltasin pelata korttia tai
istua kaupungin seurahuoneella juttuja kertoilemassa. Vanhus on aika
mestari juttujen kertomisessa; hän on liikkunut kokonaisen miespolven
ajan präärioilla, ollut kullankaivajana ja viettänyt seikkailurikasta,
rauhatonta elämää.
"Ammattini vuoksi käyn usein hänen luonaan. Hän ei pelkää mitään.
Lukemattomia kertoja on hän katsellut kuolemaa silmästä silmään.
Samalla hän, kuten niin monet muutkin, sairastaa jonkun verran
luulotautia, ja minut kutsutaan sen vuoksi sekä mahdollisina että
mahdottomina aikoina. Kerran sattui, että minun täytyi jäädä yöksi
taloon, ja silloin sijoitettiin minut huoneeseen, joka oli
mahdollisimman etäällä vanhuksen makuuhuoneesta. Aluksi en kiinnittänyt
siihen huomiotani, mutta saatuani palvelusväeltä kuulla, että vanhus
nukkuu aina yksin ja että hän oli ankarasti kieltänyt palvelijoita
tulemasta makuuhuoneensa viereisiin huoneisiin, herätti se minussa
ihmettelyä. Ajattelin, että vanhuksella on kenties jokin harvinaisuus
tai arvoesine säilytettävänä..."
Asbjörn Krag keskeytti tohtorin.
"Sanoit: huoneisiin. Monessako huoneessa ei ole lupa liikkua?"
"Päästäkseen vanhuksen makuuhuoneeseen on kulettava kahden huoneen
läpi. Näissä kahdessa huoneessa ei ketään ole kielletty päivällä
oleskelemasta, mutta senjälkeen kun kello on illalla lyönyt kaksitoista
ja vanhus on mennyt levolle, ei kukaan saa mennä näihin huoneisiin. Hän
lukitsee ne huolellisesti ja säilyttää avaimet itse."
"Missä kerroksessa ne huoneet ovat?"
"Toisessa. Ja estääkseen ketään pääsemästä ikkunan kautta sisään hän on
varustanut sen piikkilankaverkolla, joka tekee mahdolliset yritykset
mahdottomiksi."
"Onko olemassa mitään muuta sisäänkäytävää vanhuksen makuuhuoneisiin
kuin kaksi mainitsemaasi huonetta?"
"Ei. Hänen makuuhuoneensa on viimeinen talon kylkirakennuksessa."
"Kenties piilottelee hän kalleuksia huoneissaan. Onko hän tavallista
rikkaampi?"
"Sangen rikas. Rahansa hän tallettaa norjalaisissa ja ruotsalaisissa
pankeissa."
Krag istuutui taas kamiinin viereen polttaen sikaariaan. Hän mietti.
"Seuraa sitten kertomukseni omituisin kohta."
"Joka varmasti alkaa vanhan Åkerholmin avioliittosuunnitelmalla?"
"Aivan niin. Ensiksi siis muutama sana morsiamesta. Kvambergiin
tultuasi saat nähdä hänet. Hän kuuluu keskisäätyyn, ei ole enää aivan
nuori, mutta on silti verrattain kaunis leskirouva, joka kalliitten
pukujen vuoksi tunnetaan nimellä 'Silkkihelmi.' Miesvainajansa, puu- ja
tukkukauppias Hjelmin eläessä matkusti hän usein ulkomailla. Heidän
elämänsä oli ylellistä ja loisteliasta. Hjelmin kuoleman jälkeen
pidetyssä pesänselvityksessä tuli kuitenkin todetuksi, että leski
olikin jäänyt puille paljaille. Hänen on sen jälkeen täytynyt pitää
tarkkaa huolta toimeentulostaan, eikä sen vuoksi ole ollenkaan
ihmeteltävää, että hän tahtoo sangen mielellään ohjata purtensa siihen
varallisuuden rauhaisaan satamaan, jonka vanha Åkerholrn hänelle
Kvambergissa tarjoo."
Krag nyökkäsi.
"Nyt kai tulemmekin pääasiaan?"
"Niin teemme. Åkerholm on tarpeeksi älykäs ymmärtääkseen, ettei aiottu
avioliitto rouvien puolelta perustu yksinomaan tunteisiin. -- Noin
kolme viikkoa sitten mainitsi Åkerholm minulle, että naimiseenmeno
tulee tapahtumaan kahden kuukauden kuluessa, siis viimeistään joulun
aikana. Pari päivää tämän jälkeen sain minä kutsun saapua pikaisesti
Kvambergiin. Vanhus oli äkkiä sairastunut ja tällä kerralla hän oli
todenteolla kipeä."
Tohtori sytytti uuden sikaarin ja jatkoi:
"Vakuutan Sinulle, etten minä koko lääkärinäoloaikanani ole milloinkaan
nähnyt niin lyhyessä ajassa tavattomasti muuttunutta sairasta.
Terhakka, rohkeakatseinen ja voimakas Åkerholm oli nyt vapiseva vanhus
raukka. Tapasin hänet loikomassa vastannottohuoneen sohvalla. Hänen
tukkansa ja partansa olivat tulleet melkein lumivalkeiksi, silmät
tuijottivat pelokkaina ja kasvot olivat aivankuin pelon laihduttamat.
Tutkin hänet heti ja huomasin hänen hermostonsa olevan sangen
kiihtyneessä tilassa. Tein sen johtopäätöksen, että jokin voimakas
mielenliikutus oli ollut vähillä ottaa häneltä hengen.
"Annoin hänelle rauhoittavaa lääkettä ja noin tunnin kuluttua hän
toipui. Tiedustelin häneltä silloin, mitä oli tapahtunut, mutta hän
vastasi torjuen:
"'Ei mitään.'
"Määräsin hänet menemään vuoteeseen, ja vanhus lähti hitaasti
laahustaen ja valittaen makuuhuoneeseensa. Aioin seurata häntä, mutta
hän kääntyi ensimäisen huoneen kynnyksellä ja, nähdessäni sangen
vihaisen ilmeen hänen kasvoillaan, peräydyin kiireesti. Kului muutamia
päiviä ja vanhus rauhoittui vähitellen. Jonkinlainen miettivä ilme jäi
hänen kasvoilleen; samalla oli hän tullut hiljaiseksi ja araksi. Kävin
useasti vanhuksen luona, ja hän toivoi minun jäävän pitemmäksi ajaksi
taloon."
"Pyydän kysyä", keskeytti salapoliisi, "pysyykö hän edelleenkin
naimisiinmenopäätöksessään?"
"Ei. Nyt hän ei välitä vähääkään koko asiasta."
"Hyvä. Edelleen."
"Eräänä iltapäivänä -- noin kahdeksan päivää sitten -- tarinoin
Åkerholmin kanssa ja silloin tapahtui jotain sangen omituista. Istuin
nojatuolissa likööriä maistellen, ja vanhus käveli edestakaisin
lattialla polttaen piippuaan. Äkkiä kiintyi hänen huomionsa johonkin,
hän pysähtyi kuin naulattu ja tuijotti äänettömänä ja pelokkaana
vastaanottohuoneen seinällä olevaan suurikokoiseen peiliin. Ennenkuin
minä ehdin estää häntä otti hän raskaan hedelmämaljakon ja heitti sen
niin voimakkaasti peiliin, että peili ja maljakko menivät tuhansiksi
pirstaleiksi. Nousin hämmästyneenä huudahtaen: 'Herran nimessä! Mitä
tämä merkitsee?' Hän rauhoitti minua ja asettaen vapisevat kätensä
olkapäilleni sanoen: 'Ei mitään, ei mitään... Pyydän, jättäkää minut,
haluaisin olla yksin.' Ja minä poistuin."
Asbjörn Krag nyökkäsi mietteissään.
"Osuiko sinun katseesi silloin peiliin?" kysyi hän.
"Ei", vastasi tohtori, "en istunut sinne päin. Peili oli muuten vanhan
ajan mallia ja melkoisen arvokas."
"Voitko tietää, ovatko sirpaleet säilyneet?"
"Luullakseni voisi ne löytyä jostain rikkakasasta."
"Oletko puhutellut vanhusta sen jälkeen?"
"Olen useastikin, mutta hän ei ole sanallakaan maininnut peilin
särkemisestä. Eilen sain minä taas kutsun saapua kiireesti Kvambergiin,
ja minä tapasin vanhuksen entistä heikontuneempana. Levottomana ja
kuoleman kalpeana palasi hän kävelyltään kartanon puistosta.
Hoidellessani häntä kuulin hänen useasti kuiskaavan:
"'Onko hän perkele vaiko ihminen?' Tänään kävin taas tapaamassa
vanhusta; hän oli jonkun verran parempi. Kysyin, mitä hänelle on
tapahtunet puistossa, mutta hän vastasi torjuen: 'Ei mitään, ei
mitään...'
"Päätin heti ilmoittaa asiasta sinulle. Teinkö siinä tyhmästi?"
Krag katsahti kelloansa ja nousi.
"Et", sanoi hän, "siinä sinä menettelit viisaasti, ja sen vuoksi kiitän
sinua."
"Vanhus ei tiedä mitään tulostasi."
"Sen ymmärrän hyvin."
"Kvambergissä sinä kenties voisit esiintyä hermotautien
erikoistuntijana?"
"Tai jonakin muuna, siitä päätämme myöhemmin. Mutta nyt täytyy meidän
lähteä, sillä juna saapuu muutaman minuutin kuluttua."
Tohtori kysyi:
"Luuletko tässä kaikessa piilevän jonkin salaisuuden, ehkä rikoksen?"
"Epäilemättä."
Salapoliisi meni ovelle ja huusi palvelijalleen:
"Älä suinkaan unohda pientä mustaa lipasta!"
Kääntyen tohtoriin jatkoi hän:
"Oli sangen hyvä, että tulit ajoissa ilmoittamaan minulle asiasta.
Kuka lähetti pikaviestin sinulle?"
"Åkerholmin kasvattipoika."
"Vai on vanhuksella kasvattipoika! Johtopäätökseni, ettei vanhus ole
yksinäinen, oli siis oikea. -- Lähtekäämme sitten. Matkalla voit jotain
kertoa kasvattipojasta."
Herrat ajoivat Kristianian kadun kautta itäisen radan asemalle. Oli
pyryinen talvi-ilta.
II.
SALAPOLIISI ALKAA TOIMIA.
Asbjörn Krag ja tohtori saivat erikoisen vaununosaston etelään
menevässä pikajunassa. He tekivät olonsa mahdollisimman mukaviksi ja
sytyttivät sikaarit. Ikkuna peitettiin ja kaksoisovi työnnettiin
kiinni.
"Olen iloinen saatuani sinut mukaani", sanoi tohtori. "Sinulla on
kaiketi tavattoman paljon työtä?"
"Riittävästi", vastasi Krag, "mutta kun minä saan ratkaistavakseni
vaikean pulman, jätän kaiken muun. Ja tämä asia tuntuu olevan erikoisen
mielenkiintoinen. No niin, se kasvattipoika..."
"On noin 25 tai 30 vuotias nuorimies."
"Enemmän hänestä!"
"Paljoa en hänestä tiedä. Ammatiltaan on hän laivanvarustaja, asuu
kaupungin hienoimmassa osassa ja häntä pidetään etevänä liikemiehenä,
mutta mikään erikoiskyky hän ei ole."
"Kansallisuus?"
"Ruotsalais-amerikalainen, kuten kasvatusisänsäkin, joka otti hänet
noin 18 vuotiaana huostaansa?"
"Mistä syystä?"
"Varmaankin sen vuoksi, että hän oli erään Åkerholmin vanhan ystävän
poika. Pojan isä oli kuollut Amerikassa. Åkerholm on pohjaltaan
hyväsydäminen ihminen."
"Mitä sanoo kasvattipoika kertomistasi omituisista tapauksista?"
"Hän ei sano ymmärtävänsä niitä."
"On päivänselvää", jatkoi Krag, "että vanha Åkerholm on nähnyt jotain
sellaista, joka on ankarasti järkyttänyt häntä."
"Hän on vanhentunut muutamassa viikossa", sanoi tohtori, "varmaan on
tulossa onnettomuus, ja se voi milloin hyvänsä viedä häneltä hengen."
"Voit olla hyvinkin oikeassa", virkkoi Krag, "joku häntä varmasti
vaivaa, mutta kuka, kenties kasvattipoika?"
"Aikaisemmin oli minulla sama ajatus, mutta se osottautui vääräksi. En
voi tietää, mitä vanhus on nähnyt tai kuullut, mutta se ainakin on
varmaa, että vaara uhkaa häntä talon läheisyydessä. Kummallakaan
kerralla kasvattipoika ei ollut saapuvilla. Ensi kerralla ilmoitin minä
hänelle asiasta puhelimella. Hän oli silloin konttorissaan kaupungissa
ja saapuessaan Kvambergiin hän oli kovin liikutettu."
"Häntä ei voi kuitenkaan jättää huomioonottamatta", jatkoi Krag. "Jos
tässä on rikos tekeillä, mikä tuntuu olevan hyvin uskottavaa, niin ensi
sijassa täytyy epäillä kasvattipoikaa. Hän on kaiketi vanhuksen
ainoa perijä, ja sen vuoksi luonnollisesti vastustaa hänen
avioliittopuuhiansa?"
"Niin tekee. Mutta Åkerholm on selittänyt, että kasvattipojan
aineellinen tulevaisuus on avioliitosta huolimatta täydellisesti
turvattu, niin rikas on ukko."
Kun Asbjörn Krag ja tohtori jäivät junasta pienelle maaseutuasemalle,
oli Åkerholmin lähettämä kyytimies hevosineen heitä vastaanottamassa.
Herrat kääriytyivät sudennahkapeitteisiin ja kiitivät tuulen tavoin
eteenpäin kirkkaassa kuutamossa pakkasviiman leikatessa terävästi
kasvoja.
Puolen tunnin kuluttua saapuivat he muhkean puiston ympäröimään
herraskartanoon, ja Krag kuvaili mielessään, miten talo on kesäisin
vihreitten puitten varjostamana. Reki suhahti nopeasti suureen
puistokäytävään, ja tohtori käski kuskin pysäyttää hevoset.
"Tähän", huudahti hän osoittaen puistoa, jonka keskiosassa, muutamien
lyhtyjen valossa, näkyi liikkuvan ihmisiä.
Tohtori kumartui kuskiin päin ja kysyi:
"Mitä ihmettä täällä puuhataan?"
"Herra Åkerholm vain revityttää puistopaviljongin hajalle", vastasi
kuski.
Salapoliisi huomasi kuskin hymyilevän. Hän ymmärsi sen merkitsevän
jotain.
"Menkäämme sinne", sanoi hän. Herrat nousivat reestä ja lähtivät
kahlaten syvässä lumessa valoa kohti. Perille päästyään pysähtyivät he
ihmettelemään omituista näkyä. Viisi tai kuusi miestä oli paraillaan
repimässä alas vanhaa puistopaviljonkia. Katto ja pari seinää oli jo
purettuina. Reippain huudoin mursivat miehet lahonnutta puuainetta ja
kokosivat jäännökset kasoihin.
Turkkiin puettu valkopartainen herra liikkui kiihtyneenä edestakaisin
valvoen työn kulkua. Hän jakeli miehille runsaasti neuvoja ja koetti
mahdollisimman paljon jouduttaa työtä. Miehet työskentelivät hymyillen;
homma näytti heidän mielestään olevan hauskaa leikkiä. Asbjörn Krag
muisti kuskin hymyilyn. "Varmaan he pitävät ukkoa hupsuna", ajatteli
hän.
Tohtori osoitti valkopartaista ja kuiskasi:
"Tuo tuolla on Åkerholm."
"Olen jo arvannut sen."
Vanhus tunkeutui miesten joukkoon huutaen: "Lattia ylös. Joutukaa --
lattia!"... Krag huomasi läheisyydessä henkilön, jota hän tähän asti ei
ollut nähnyt. Salapoliisi piilottautui kiireesti puun taakse voidakseen
paremmin tehdä huomioitaan. Hän ymmärsi, että tämä oli Åkerholmin
kasvattipoika. Hän oli puettu metsästyspukuun ja pitkävartisiin
saappaisiin. Rauhallisena ja tyyneenä seisoi hän katsellen miesten
touhua. Hän tuprutteli sikaariaan välinpitämätön ilme kasvoillaan.
Kasvattipoika huomasi tohtorin, jonka huomio oli kokonaan kiintynyt
vanhaan Åkerholmiin. Ilme nuoren miehen kasvoilla vaihtui äkkiä.
Silmissä liekehti viha. Samassa lähestyi hän ystävällisesti hymyillen
tohtoria. Salapoliisi jätti piilopaikkansa.
"Tervetuloa takaisin, tohtori!" sanoi kasvattipoika. "Kuulin teidän
käyneen pääkaupungissa. Tämä herra on luullakseni..."
"Tohtori Krag, Bengt Åkerholm", esitti tohtori. "Mitä ihmettä täällä on
tekeillä?" lisäsi hän.
"Joku on ampunut vanhusta", vastasi kasvattipoika.
"Ampunut häntä!"
"Niin hän ainakin väittää."
Samassa saapui vanhus paikalle.
"Hän ei kuitenkaan uskaltanut hyökätä kimppuuni!" huudahti hän
hermostuneesti. "Näin hänen tulevan paviljongista, ja kun minä lähdin
juoksemaan häntä kohti, ampui hän minua pistoolilla."
"Minkätähden juoksitte häntä kohden?" kysyi Krag.
Vanhus heitti nopean silmäyksen salapoliisiin ja vastasi:
"Huomasin, että hänellä oli aikomus murhata minut. Olen ennenkin ollut
murhaajan käsissä."
Krag nyökkäsi.
"Ja kun laukaus ei osunut, kiirehti hän..."
"Takaisin paviljonkiin."
"Ja te?"
"Minä kiiruhdin sisään apua hakemaan. Ensimmäinen, jonka kohtasin, oli
poikani Bengt. Hän kiirehti heti paviljonkiin."
"Mutta lintu oli sillävälin lentänyt tiehensä?"
"Ei", vastasi vanhus terävästi, "lumessa ei näkynyt paviljongista
poispäin johtavia jälkiä."
"Ja murhaaja ei kuitenkaan ole siellä", huomautti Bengt. "Isä on
jotenkin erehtynyt."
"Minä en ole erehtynyt", sanoi vanhus ja lähti mietteissään taloon
päin. Tohtori seurasi häntä. Asbjörn Krag ja Bengt jäivät jälemmäksi.
"Mikä on teidän mielipiteenne tässä asiassa?"
"Isä raukka", vastasi Bengt välttäen. "Kenties pidätte tätä kaikkea
kiihtyneen mielikuvituksen tuotteena?"
"Niin teen, ja sama on kai teidänkin ajatuksenne?"
"Minulla on päinvastainen ajatus; tapaus on hyvin kummallinen."
Bengt kääntyi hämmästyneenä.
"Te olette nopeasti muodostaneet mielipiteenne."
"Tapahtuma on minulla täysin selvillä."
"Mutta minä kaiketi tunnen kasvatusisäni paremmin kuin te ja minä olen
vakuutettu siitä, että kaikki on pelkkää luulottelua."
"Millaiselta näytti vanhus silloin, kun hän saapui sisään ilmoittamaan
rikosyrityksestä?"
"Hän oli suunnattomasti kiihtynyt."
"Näin ollen tuntuu minusta äskeinen käytöksenne arvoitukselliselta. Sen
sijaan, että olisitte rauhoittanut vanhusta, seisoitte te vallan
tyynenä katsellen miesten työtä."
Kasvattipoika suutahti.
"Minä tiedän kyllä, mitä teen", vastasi hän.
"Niin minäkin luulen. Ja te tulitte luullakseni ensimmäisinä
paviljonkiin?"
"Niin tein, mutta minä en nähnyt siellä ketään."
"Te kai huomasitte heti, ettei paviljongista poispäin johtavia jälkiä
näkynyt lumessa?"
"Niin, ja te ette jättäneet huomauttamatta siitä seikasta
kasvatusisälleni."
"En."
Asbjörn Krag pysähtyi mietteissään, ja asettaen tuttavallisesti kätensä
Bengtin olalle virkkoi hän painavasti:
"Jäljet ovat kuitenkin olemassa."
Bengt peräytyi hämmästyneenä pari askelta.
"Mitä jälkiä tarkoitatte?"
"Teidän", vastasi Krag tyynesti.
"Tuli ja leimaus, minun?"
Krag ei vastannut heti. Hän katseli kauan Bengtiä, jolla oli täysi työ
hillitessään kiukkuaan. Yht'äkkiä alkoi Krag sydämellisesti nauraa.
"Luonnollisesti", sanoi hän, "ovat paviljongista poispäin johtavat
jäljet teidän. Tehän olitte siellä sisässä. Kuinkapa voisitte muutoin
tietää, ettei ketään ollut sinne piiloutunut."
Bengt nauroi myöskin, vaikka väkinäisesti. Ja kumpikin astui hymyillen
sisään aivan kuin he olisivat palanneet hauskalta seikkailuretkeltä.
Herrat kerääntyivät Åkerholmin arkihuoneeseen. Asbjörn Krag teki sen
havainnon, että kasvattipojan käytös teki vastenmielisen vaikutuksen.
Hänen puhetapansa oli teeskenneltyä ja murteellista kuten
ulkomaalaisen. Hän oli lihava, voimakas, yli kolmenkymmenen vuoden
vanha mies. Åkerholm mieltyi heti salapoliisiin ja otti hänet
kohteliaasti vastaan. Mutta näytti vanhus kärsineeltä ja itseensä
sulkeutuneelta.
"Isä hyvä", sanoi Bengt, "luulen että meidän on nyt viisainta mennä
nukkumaan." Bengt koetti olla rauhallinen, mutta se ei oikein ottanut
onnistuakseen. Lähtiessään paukautti hän oven niin lujasti kiinni, että
seinät tärisivät. Pian sen jälkeen lähti vanhuskin levolle. Hänen
mentyään huomautti tohtori:
"Nyt meni hän niihin kolmeen huoneeseensa, joihin kukaan ei saa häntä
seurata. Mitä arvelet?"
"Luultavasti hän nukahtaa pian. -- Tämä on salaperäinen talo
ihmeellisine asukkaineen."
Palvelija osoitti herroille vierashuoneen kolmannessa kerroksessa.
Tohtori heittäytyi heti väsyneenä vuoteelle, mutta salapoliisi oli
valpas ja jännittynyt.
"Sinä kaiketi tunnet talon?" kysyi hän. "Voiko täältä nähdä vanhuksen
huoneisiin?"
Tohtori nousi ja meni ikkunan luo.
"Kas tuolla", sanoi hän, "näetkö viimeisiä ikkunoita kylkirakennuksen
toisessa kerroksessa? Siinä ovat ne kolme huonetta."
Viimeisestä akkunasta loisti valo, mutta äkkiä se sammui.
"Vanhus meni levolle", sanoi Krag. Kääntyen lääkäriin päin jatkoi hän:
"On muuan asia, jonka sinun täytyy ennen nukkumaan menoasi toimittaa."
"Tulee tapahtumaan."
"Haet tuon koiran tänne." Krag osoitti ulos pimeyteen, jossa jotain
tummaa näytti hiljakseen edestakaisin liikkuvan.
"Minkätähden?"
"Se on välttämätöntä."
Tohtori meni.
Muutaman minuutin kuluttua kuului pihalta heikkoa murinaa. Sen jälkeen
oli kaikki hiljaista. Tunnin perästä palasi tohtori iloisesti
tepasteleva koira mukanaan.
Krag odotti vielä puoli tuntia. Valot talon monissa ikkunoissa olivat
sammuneet.
Salapoliisi pisti revolverin taskuunsa ja hiipi vuorostaan pimeyteen.
Hän laskeutui alas monimutkaisia portaita, nosti oven saranoilta
taitavasti kuin murtovaras ja tuli pihalle. Hän veti täysin siemauksin
raikasta yöilmaa keuhkoihinsa. Korvia kirvelevä pakkanen paukkui vanhan
talon nurkissa.
Krag siunasi pimeyttä ja hiipi seinän vierustaa pitkin, kunnes hän tuli
kolmannen huoneen kohdalle. Salapoliisi sai selville, että ensimäinen
kerros kylkirakennuksessa oli melkein varastohuoneena täynnä laatikoita
ja tavarapakkoja. Yläpuolella olivat vanhuksen huoneet. Krag kuunteli
muutaman minuutin ajan, mutta mitään epäilyttävää ei kuulunut.
Katolta johtava vesiränni oli asetettu rakennuksen nurkkaan. Krag
koetti kiivetä sitä myöten ylös, mutta se ei onnistunut, ja hän luisui
takaisin maahan. Hän yritti uudestaan ja onnistui kohoamaan toisen
kerroksen kohdalle. Silloin kuuli hän kaukaista huutoa, joka kuulosti
erikoisen oudolta. Salapoliisi tarttui lujemmin kiinni vesiränniin ja
kuunteli edelleen. Huuto kuului toisen kerran. Krag odotti edelleen
tarkkaavaisena. Taas kuului jostain kauempaa huuto ja nyt voi hän
erottaa sanat: "Näetkö?... Piru!"
Krag laskeutui nopeasti alas; nahka irtautui sormista. Hän kiirehti
sille ovelle, jonka hän tullessaan oli nostanut saranoilta pois ja
asetti sen mahdollisemman hiljaa paikoilleen.
Samassa, kun hän aikoi nousta huoneeseensa vieviä rappusia, huomasi hän
liikettä ulkorappusilla.
III.
URKKIJAT.
Asbjörn Krag peräytyi seinän viereen ja seisoi liikkumattomana
paikallaan. Sysimusta pimeys ympäröi hänet. Hän tunsi ihmisen olevan
läheisyydessään. Kului pari minuuttia.
Silloin kuuli salapoliisi aivan läheltä tukahutetun pilkkanaurun. Hän
säpsähti.
"Mitä tekee tohtori näin myöhään ulkona?" kuului kasvattipojan
pilkallinen ääni.
"Sen te kyllä arvaatte."
Bengt tuli ovelle. Krag huomasi, että hän oli puettu metsästyspukuun.
Selässään oli hänellä nahkaremmillä varustettu reppu ja kädessään
piteli hän kivääriä.
"Metsästämässäkö näin yösydännä?" kysyi Krag.
Bengt, joka seisoi ovella katsellen pilkallisesti Kragia, ei vastannut.
"Kysyin teiltä", sanoi hän, "mitä tohtori tekee näin myöhään ulkona.
Puistopaviljonki yksistään ei voine huvittaa teitä?"
"Sen se kuitenkin tekee", vastasi Krag, "aioin juuri lähteä levolle,
mutta tulin ajatelleeksi, että paviljongin perustuksissa voisi olla
jokin piilopaikka, jota ei purettaessa oltu huomattu."
"Mutta oliko välttämätöntä ottaa ovi paikoiltaan päästäksenne ulos?"
"Minulla ei ollut avainta ja oven irroittaminen oli varsin helppoa."
"Herra tohtori, te käyttäydytte kuin murtovaras."
"Tai niinkuin salapoliisi", vastasi Krag nauraen.
Bengt pureskeli huuliaan ja tarttui kivääriin pidellen sitä
merkitsevästi käsissään.
"Kun yösydännä näkee miehen tuolla tavoin kulkevan ovien läpi, voi sitä
luulla rikokselliseksi. Olin vähällä ampua teidät, herra tohtori."
"Olen ennenkin seisonut pyssynpiipun edessä."
"Mutta se voi käydä hengenvaaralliseksi, ja sen vuoksi pyydän teidän
olemaan varuillanne."
"No niin, ensikerralla en varmaankaan välty kuuliltanne."
"Ette, ellette ota seurataksenne hyvää neuvoa. Mutta tahtoisitteko olla
niin ystävällinen, että laskette koirani vapaaksi? Hyvää yötä."
Bengt heilautti pyssyn olalleen ja lähti metsää kohden.
Asbjörn Krag lähti huoneeseensa.
Tohtori oli odottanut jännittyneenä.
"Kuulin ääniä, kenen kanssa keskustelit?"
"Bengtin", vastasi Krag.
"Menikö hän ulos?"
Krag nyökkäsi.
"Minne?"
Salapoliisi viittasi kauempana häämöttävää metsää kohden.
"Oletko huomannut jotain?"
"Olen."
"Merkillistäkö?"
"Niin."
"Tein siis oikein pyytäessäni sinut tänne?"
"Olen siitä kiitollinen sinulle."
"Tässä kaikessa piilee siis jotain vakavampaa kuin vanhuksen
mielikuvitus?"
"Ihan varmasti."
Krag oli aivan tyyni. Kukaan ei olisi voinuti huomata, että hän juuri
oli palannut jännittävältä yölliseltä seikkailulta. Hän seisoi kädet
selän takana lämmitellen kamiinin edessä.
"Suunniteltiin ilkeää rikosta", sanoi hän, "ja Jumala tietää, eikö se
jo ole tapahtunut."
Tohtori nousi ja tirkisteli pelokkain silmin salapoliisia.
"Ja kuka on rikollinen?"
"Sitä en vielä tiedä, mutta huomispäivän kuluessa otan siitä selvän.
Nyt ei meillä ole muuta tekemistä kuin mennä levolle. Pyydän, laske
koira ulos ja hoida näitä käsiä vähän." Salapoliisi ojensi hymyillen
molemmat kätensä. Sormet olivat veriset.
* * * * *
Kun tohtori seuraavana aamuna kymmenen tienoissa heräsi, palasi Asbjörn
Krag juuri varhaiselta aamukävelyltään. Hän pilaili, nauroi ja oli
säteilevän iloinen.
"Mikä ihana talvi-ilma ja viehättävä maaseutu!" huudahti hän
Tohtori hypähti ylös vuoteesta.
"Sinä olet hyvällä tuulella tänään", sanoi hän, "asiasi ovat kai
hyvässä järjestyksessä?"
"Erinomaisessa. Vanhus voi hyvin, ainakin paljon paremmin kuin eilen.
Nyt on sinulla hyvä tilaisuus tutkia, mitkä pelottavat tapaukset
vaikuttavat hermostoon. Hyvätuulisuuteeni on syynä se, että olen saanut
selville kolmen huoneen salaisuuden."
"Onko se mahdollista? Milloin se tapahtui?"
"Yöllä, sinun nukkuessasi."
"Sitten on yöllä tapahtunut jotain merkillistä?"
"Ei ollenkaan. Minä vietin yöni nojatuolissa tupakoiden ja miettien
asiaa. Ja vihdoin oli minulla kaikki selvillä."
"Ja mikä on arvoituksen selitys?"
"Jätetään se tuonnemmaksi, täytyy kiusata sinua vähäisen, mutta
aikanaan saat tietää kaikki."
"Siis rikos?"
"On suunniteltu, mutta sillä ei ole mitään yhteyttä kolmen huoneen
kanssa, joten uudet pulmat vaativat ratkaisua. Sitä ennen menkäämme
nauttimaan vähän aamiaista."
Salapoliisi ja tohtori tapasivat alakerrassa Åkerholmin
kasvattipoikineen. Keskustelun aikana tuhlaili Krag ehtymätöntä
huumorivarastoaan ja vanhus nautti siitä. Myöskin Bengtin täytyi vasten
tahtoaankin yhtyä nauruun.
Päivä kului rauhallisesti. Iltapäivällä tuotiin Kragille laatikko,
jonka hän sanoi sisältävän kirjoja.
"Olen niin innostunut opinnoihin", sanoi hän, "että minulla pitää olla
kirjat matkoillakin mukana." Laatikon antoi hän heti kulettaa
huoneeseensa.
Tohtori kummasteli. Hän tiesi, ettei Asbjörn Krag lukenut muita kuin
muutamia rikosalaa koskevia kirjoja. Hän ymmärsi, että salapoliisilla
oli jokin juoni tekeillä, ja salapoliisin lähdettyä huoneeseensa lähti
tohtorikin sinne.
Krag oli jo avannut laatikkonsa.
"Sulje ovi!" huudahti hän tohtorille.
"Mitä kummaa sinä puuhailet?" kysyi tohtori uteliaana.
"Järjestelen vähän kirjojani."
Tohtori tuli lähemmäksi ja huomasi, ettei laatikossa ollut muuta kuin
-- lasipalasia, joita Krag asetteli järjestykseen.
"Katsohan näitä!" sanoi Krag innostuneena, "tässä ovat sirpaleet siitä
peilistä, jonka Åkerholm murskasi."
"Mistä kummasta sinä ne olet saanut?"
"Etsin niitä tänä aamuna kartanolta, ja löydettyäni ne toimitin erään
kuljeksivan romukauppiaat ostamaan sirpaleet tallipojalta. Minä ostin
ne sitten romukauppiaalta. Itse en voinut ostaa niitä tallipojalta,
etten olisi herättänyt huomiota." Salapoliisi jäi mietteisiinsä. "Tämä
ei vielä riitä. Peili täytyy saada kokonaan kootuksi."
Hän katseli pellinpalasia pudistaen päätään.
"Ihmeellinen peili, ihmeellinen peili", puheli hän itsekseen.
Iltakahvia juotaessa antoi Krag tohtorin ja Åkerholmin jutella
keskenään ja siirtyi etemmäksi puhelemaan Bengtin kanssa.
Asbjörn Krag halusi tietää muutamia Åkerholmin morsianta koskevia
seikkoja, ja Bengt kertoi samaan suuntaan kuin tohtorikin.
"Niin ollen hän on nuori ja kaunis?"
"Niin on."
Krag katseli Bengtiä läpitunkevasti ja kysyi leikillisesti:
"Eikö olisi sopivampaa että te naisitte hänet?"
Bengt aikoi lopettaa keskustelun poistumalla, mutta salapoliisi
pysäytti hänet.
"Minun mielestäni", jatkoi hän, "on kasvatusisänne suoraan sanoen liian
vanha naimisiin mennäkseen."
"Samaa mieltä minäkin olen", vastasi Bengt.
"Ihmettelempä, ettette ole vastustanut vanhuksen naimapuuhia."
Bengt viivytti vähän aikaa vastausta. Sitten sanoi hän:
"Luonnollisesti olen vastustanutkin. Mutta se on minun puoleltani ollut
jokseenkin gentlemannimaista ja hienotunteista lastua."
"Taloudelliselta kannalta katsottuna", jatkoi Krag, "tulisi teille
olemaan etua siitä, jos tämä naimakauppa ei tulisi päätetyksi.
Perintö --"
Bengt ei voinut enää hillitä suuttumustaan. "Millainen aasi!" huudahti
hän.
Samassa nauroi tohtori Åkerholmin kertomukselle. Åkerholm kertoi
paraillaan, miten hän kerran prääriolla ollessaan keikkui Villin
hevosen selässä ajaen indiaanien kanssa puhvelilaumaa takaa.
"Ja minä en valehtele", vakuutti hän innokkaasti, "minä tähtäsin noin
200 askeleen päästä elukan vasempaan silmään ja kuula sattui ihan
silmäterään."
Asbjörn Krag tuli lähemmäksi ja kysyi:
"Anteeksi, ammuitteko revolverilla?"
Vanhus heittäytyi nauraa kohottaen tuolin selkänojaa vasten.
"Ei, mutta kuulkaahan, mikä pyhä yksinkertaisuus! Metsästyskiväärillä
minä ammuin."
Åkerholm käytti häikäilemätöntä sanatapaa varsinkin, jos hän oli
innostunut, mutta Krag ei siitä välittänyt vähääkään. Hän hymyili vaan
välinpitämättömästi:
"Vai kiväärillä."
Vanhus riemastui yhä enemmän.
"Kuulkaahan tohtori!" sanoi hän, "te ette kaiketi ole unissannekaan
haistanut ruudin savua?"
"Pistoolilla ampuminen on minun mieliurheiluani", vastasi Krag, "ja
minä kykenen hyvin käyttämään sitä asetta."
"Sitäpä minä haluaisin nähdä."
"Olen käytettävänänne; pyydän odottamaan hetkisen", sanoi hän lähtien
huoneesta.
Vähän ajan perästä palasi hän pieni lipas mukanaan. Hän avasi sen ja
otti esille kaksi kultakoristeista, sirorakenteista revolveria.
Vanhus tarkasteli huolellisesti aseet. Hänen arvostelunsa mukaan ne
olivat huonoa työtä ja sopivia pikkupoikien leikkikaluiksi.
"Antakaapas nyt meille merkki taituruudestanne!" sanoi hän ojentaen
toisen revolverin salapoliisille ja pitäen itse toisen.
Krag kiinnitti pienen paperipalasen verannan ovipielessä olevaan
paksuun tammilankkuun.
Tämän jälkeen siirtyi hän etemmäksi, tähtäsi silmänräpäyksen ajan ja
laukaisi. Kuula sattui paperipalaseen. "Pyydän äskeisiä sanojani
anteeksi!" huudahti Åkerholm, "ja nyt koetan minä vuorostani."
Åkerholm sai entisen terveen värinsä poskilleen, ja hänen silmänsä
loistivat. Hän nuuski mielihyvissään ruudinsavua. Sitten hän astui
samalle paikalle, jossa Asbjörn Krag oli seisonut ja ampui. Hänenkin
kuulansa sattui paperipalaseen.
"Tuollainen laukaus on kumarruksen arvoinen", sanoi Krag.
Vanhus kumarsi takaisin.
"Pelikortti!" huudahti vanhus. "Pelikortti tänne!"
Hän otti patakolmosen ja kiinnitti sen tammilankkuun. Hän laukaisi,
mutta kuula hipaisi vain pienen palasen kortin reunasta.
Tämän jälkeen ampui Krag kolme nopeasti toisiaan seuraavaa laukausta.
Tohtori tarkasti kortin ja ilmoitti, että Krag oli lävistänyt kortin
kolme silmää. Bengt katseli ihmeissään Kragia, mutta vanhus heitti
ylenkatseellisesti revolverinsa lattialle.
"Uudenaikaisia rojukapineita!" huudahti hän. "Odottakaahan, niin saatte
nähdä, mihin minun pistoolini kelpaavat."
Tohtori katseli kysyvästi Kragia. Hän ymmärsi, että Krag oli
järjestänyt ampumakohtauksen. Minne tähtäsi hän? Tohtori aavisti, että
pian tulee jotain tapahtumaan.
IV.
KUOLLEENA LÖYDETTY.
Herrat odottivat uteliaina vanhuksen paluuta. Bengt katseli
patakolmosta, jonka silmät Asbjörn Krag oli revolverin kuulilla
lävistänyt. Sillä välin siirsi Krag muitten huomaamatta tuolinsa sille
kohdalle, joka oli ollut herrojen tähtäyspaikkana.
Vihdoin palasi vanhus innostuneena.
"Tätä, hyvät herrat, tätä kannattaa sanoa ampuma-aseeksi!" huudahti hän
näyttäen samalla kaksipiippuista vanhanaikaista pistooliaan. Hän
tähtäili leikillään herroja ja Asbjörn Krag, joka istui lähimpänä, sai
pistoolin piipun melkein vasten kasvojaan.
"Se on ladattu", huusi vanhus nauraen. "Varokaa! Jos tahdotte säilyttää
kulmakarvanne, niin pysykää paikoillanne. Tämä on kokonaan toisenlainen
ase kuin tohtorin 'kellonperäin koristus'."
Åkerholm potkaisi halveksivasti Kragin revolveria, joka oli jäänyt
lattialle. Sitten kiinnitti hän ovenpieleen uuden kortin. Se oli hertta
ässä. Hän asettui tähtäysasentoon ja ampui. Kuula sattui kortin
silmään.
Huone oli tällä välin tullut savua täyteen. Mutta vanhus näytti
erittäin hyvin viihtyvän kirpeässä ruudin hajussa. Hän asteli ylpeänä
Asbjörn Kragin luo odottaen tunnustusta ampumataidostaan.
Mutta Krag istui aivan tyynenä ja välinpitämättömänä. Hän pyysi nähdä
tarkemmin pistoolia. Vanhus ojensi sen hänelle.
Salapoliisi punnitsi sitä vaieten kädessään ja luki pistoolin perässä
olevat kirjoitukset. Tämän jälkeen sanoi hän:
"Tämä on siis pistooli."
Vanhus oli kuin pistoksen saanut. Katsellen vihaisin silmin Kragia
änkytti hän:
"Mitä... mitä tarkoitatte?"
Krag näytti entistäänkin välinpitämättömämmältä.
"En mitään erityistä", vastasi hän "Tämä on tarkka pistooli, tahdoin
vain sanoa."
Vanha Åkerholm katseli läpitunkevasti Kragia. Omituinen, hämmästynyt
ilme ryppyisillä kasvoillaan istuutui hän suureen nojatuoliinsa.
Pari palvelijaa avasi ovet ja akkunat ja lehyttelivät savun ulos
huoneesta. Talon muut palvelijat olivat laukaukset kuultuaan hyökänneet
säikähtyneinä huoneeseen. Asbjörn Krag huomasi heidän katseistaan, että
he olivat luulleet tapahtuneen jonkin kamalan onnettomuuden. Bengt
viittasi palvelijat poistumaan, mutta jo eteisessä alkoi kuulua
supatusta laukauksista ja hullusta isännästä.
"Sekä tohtori että Bengt olivat kovin säikähtyneitä", sanoi kokki, joka
ensimmäisenä oli saapunut paikalle, "mutta huomasitteko sitä vierasta
herraa? Hän ei varmaankaan ole mikään äskeisen teeren poika, istui vain
rauhallisena sikaariaan poltellen, vaikka kuulat olivat vinkuneet
korvien ohi."
"Ja hän naureskeli vain meidän saapuessamme paikalle", lisäsi toinen.
"Mutta kenen luulette ampuneen?"
"Vanhuksen tietysti."
Palvelijat jatkoivat keskustelua keittiössä, ja kaikki olivat
yksimielisiä siitä, että elämä talossa oli joutunut pois oikealta
tolaltaan.
Herrojen huoneessa tuntui vieläkin ruudin haju. Sen vuoksi ehdotti
Asbjörn Krag siirtymistä toiseen huoneeseen, mutta Bengt vastusti
innokkaasti tätä, ja salapoliisista tuntui se hyvin kummalliselta.
"Miksi emme yhtä hyvin voi olla täällä?" kysyi Bengt epäkohteliaasti.
"Sitäpaitsi ruudinsavu on isälle mieluista. Hän ei ole niin äärimmäisen
hienostunut kuin kaupunkilaiset."
Krag hymyili heikosti. Mutta vanhus oli samaa mieltä kasvattipoikansa
kanssa.
"Istukaamme vain täällä", sanoi Åkerholm. "Minusta täällä on yhtä hyvä
kuin muuallakin."
Ja herrat jäivät paikoilleen.
Krag istuutui mukavasti nojatuoliin, sytytti sikaarin ja pian
kiertelivät paksut savupilvet huoneessa. Tohtori katseli häntä
tarkkaavaisesti. Salapoliisin silmät olivat puoliksi suljettuina aivan
kuin hän olisi ollut uneen vaipumaisillaan. Tohtori huomasi kuitenkin,
että Krag tarkasteli salaisesti ja terävästi huoneessaolijoita ja että
hän hyvin kuuli kaikki.
Bengt keskusteli tohtorin ja Åkerholmin kanssa laivoista
ja rahtimaksuista; hän valitteli kovin Englannin alhaisia
hiilenkuletusmaksuja. Asbjörn Krag sanoi silloin tällöin jonkun sanan
keskustelun jatkoksi. Tohtorilla oli ikävä.
Kävellessään huoneessa edestakaisin pysähtyi Bengt aivan Kragin eteen.
"Oletteko väsynyt?" kysyi hän. "Eikö olisi parasta mennä nukkumaan?"
"Ei, kiitos", vastasi Krag, "se on vain ohimenevää väsymystä."
"Joka johtuu siitä, ettette käytä öitä nukkumiseen."
"Mahdollisesti."
Tohtori käsitti, että Kragin väsymys oli teeskentelyä, mutta sen
tarkoitusta hän ei voinut ymmärtää. Mitä tarkoitti revolverikohtaus?
Miksi oli vanhus hämmästynyt ja tullut ihmettelevän näköiseksi
kuultuaan Kragin välinpitämättömän huomautuksen? Ja miksi ei Bengt
tahtonut lähteä ruudinsavuisesta huoneesta? Tohtori mietti näitä
kysymyksiä, mutta ei löytänyt vastauksia niihin.
Vaiettuaan kymmenisen minuutin ajan kysyi Asbjörn Krag äkkiä:
"Kuulkaapas, herra Åkerholm, oletteko varma siitä, että eilen illalla
tapaamanne mies seisoi paviljongissa ja tähtäsi teitä?"
Vanhuksesta näki selvästi, että kysymys oli hänelle odottamaton ja että
hänellä oli kiusallista vastata siihen.
"Aivan varma", vastasi hän.
Krag tuprutteli vähän aikaa sikaariaan ja kysyi taas: "Miten hän oli
puettu?"
Vanhus vaikeni. Viimein sanoi hän hämmästyneenä:
"Siitä minä en saanut selvää. Ja luvallanne sanoen, keskustelu
tästä asiasta on minulle vastenmielistä. Sitäpaitsi se ei ole
tarpeellistakaan."
"Anteeksi, tiedänkin jo riittävästi."
Åkerholm siirtyi kirjoituspöydän luo. Äkkiä huudahti hän hämmästyneenä
ja peitti käsillään kasvonsa, mutta koettaen salata liikkeensä hän
nosti nopeasti päänsä pystyyn. Tohtori aikoi rientää vanhuksen luo,
mutta Kragin silmäys pysäytti hänet. Bengt oli vähän aikaisemmin mennyt
viereiseen huoneeseen. Vanhus puristi kouristuksen tapaisesti
paperipalasta kädessään ja selaili hätäisesti jotain pöydällä olevaa
kirjaa. Tohtori ei voinut nähdä vanhuksen kasvoja, mutta hänen
vapisevat kätensä ilmaisivat ankaraa mielenliikutusta.
Puoliksi suljetuin silmin seurasi Asbjörn Krag vanhuksen jokaista
liikettä. Viimein näytti hän löytävän etsimänsä kohdan, luki siitä
ahmien muutaman rivin ja sulki sen jälkeen äkkiä kirjan viskaten sen
pöydälle ja lähtien huoneesta. Tohtori lähti käsivarresta tukien,
saattamaan vanhusta. Sitä ennen ehti hän kuitenkin huomata, että Krag
sieppasi vanhuksen kirjan pöydältä ja pisti sen näppärästi kuin
taskuvaras taskuunsa.
Kun tohtori vähän ajan kuluttua palasi takaisin, tapasi hän Bengtin ja
Asbjörn Kragin tyyneesti keskustelemassa.
"No, seurasitteko häntä perille saakka?" kysyt Krag.
"En", vastasi tohtori, "hän paukautti oven kiinni aivan nenäni edessä."
Salapoliisi nauroi.
"Isäänne alkoi väsyttää", sanoi hän Bengtiin päin kääntyen. "Teillä on
kai aikomus lähteä jonnekin, koska olette pukeutunut turkkiin?"
"Olen lähdössä klubiin."
Krag haukotteli.
"Toivoisin pääseväni mukaanne."
"Se käy kyllä päinsä. Kyytimies odottelee portilla. Entä tohtori
Rasch?"
"Ei tule mukaan", vastasi salapoliisi reippaasti. "Hän tahtoo
mieluummin jäädä tänne."
"Minulla ei ollut aikomusta lähteä", lisäsi tohtori hämillään.
Bengtin ja salapoliisin lähdettyä tohtori rauhoittui kokonaan. Hän
ymmärsi, että Krag oli täysin selvillä asiasta.
* * * * *
Pikkukaupungin klubihuoneustoon oli kerääntynyt sangen kirjavaa väkeä.
Krag ja Bengt saapuivat siksi myöhään, että seuraukset väkijuomien
nauttimisesta olivat jo helposti havaittavissa. Bengt sai iloisen
vastaanoton ja hän hymyili juhlallisesti.
Pian häipyi Krag kaupunkilaisten joukkoon. Täällä kohtasi hän lihavan
varapormestarin, parantumattoman juopon, jolla oli punakat pöhöttyneet
kasvot ja jonka lääkäri oli ennustanut saavan halvauskohtauksen milloin
tahansa. Myöskin oli siellä kaupungin poliisimestari, jonka käypänä
nimenä oli "Poliisi", hiljainen herran tuherrus, kalpeana
päihtymyksestä. Hän istui huolettomana ja vakavana tuolillaan
kallistellen ahkerasti lasiaan ja vastaten kaikkeen, mitä hänelle
puhuttiin: "Epäilemättä, epäilemättä..." Muuan eteenpäinpyrkivä
asianajaja viittoili rajusti pitäessään pitkiä puheita, joita
ainoastaan lähinnä istuva herrasmies toisinaan kuunteli. Krag huomasi
joutuneensa politiikkaa harrastavien herrasmiesten seuraan. Vieressään
kuuli hän kuiskattavan: "Meidän täytyy vastustaa..." Tämä oli olevinaan
jonkinlainen oppositsionikiubi, jonka jäsenet olivat päättäneet sinä
iltana tutustua lähemmin toisiinsa.
Silloin tällöin läheni Bengt jotakin vierasta, kilisti sekä puheli
imarrellen hänen kanssaan ja poistui jälleen.
"Kerrassaan mainio mies", sanoi kovaääninen asianajaja. "Tarmokkuutensa
kautta kohoaa hän vielä huomattavaan asemaan."
"Epäilemättä, epäilemättä", vahvisti "Poliisi."
Halvauskohtausta odotteleva nousi ja ilmoitti olevansa samaa mieltä.
Bengt oli yleisenä puheenaiheena. Krag kuuli klubin puheenjohtajan
sanovan:
"Varmasti on hänen ja hänen kasvatusisänsä välillä erimielisyyttä. Hän
ei pidä siitä, että vanhus aikoo mennä 'Silkkihelmen' kanssa naimisiin.
Ja se onkin luonnollista."
"Epäilemättä", myönsi "Poliisi" ja tarttui lasiinsa.
Seurue kurottautui kuiskailemaan pöydän yli, mutta kuiskailu oli siksi
kovaäänistä, että Asbjörn Krag voi hyvin kuulla sanat: "Voisihan Bengt
itse..."
Samassa lähestyi Bengt hymyillen ja asianajaja ryhtyi heti pitämään
puhetta korostaen huomattavasti sanat: "Kaupungin toivo, puolueen
tukipylväs." Bengt kiitteli: "Me gentlemannit..." Enempää ei Krag
kuullut; hän siirtyi toisen pöydän ääreen.
Mutta kaikkialla politikoitiin ja ryypättiin, sillä vaaliaika oli aivan
lähellä. Täytyi varustautua.
Nuoret, enimmäkseen nuoria luutnantteja, tukkukauppiaita ja joku vasta
nimitetty konsuli, huvittelivat viereisessä huoneessa. Soitettiin
pianiinoa.
Äkkiä puhkesi nuorten joukossa hillitön naurunremakka ja pari herraa
juoksi toiseen huoneeseen kertomaan siellä tapahtuman.
Kapteeni, vanha Evensén oli juovuspäissään pudottanut olutpullon
pianiinon sisään. Keinuen tanssin tahdissa oli hän olutpullolla lyönyt
tahtia, mutta pullo oli kirvonnut hänen kädestään ja lentänyt avatun
pianiinon sisään. Pudotessaan oli se katkaissut pari pianiinon kieltä
ja vajonnut niin syvälle, ettei sitä saatu pois.
Asianajaja nousi pitämään puhetta isänmaalle. Monet tulivat
liikutetuiksi ja puheen loputtua päätettiin laulaa isänmaallinen laulu.
Pianisti rupesi soittamaan, mutta samalla alkoi olut tippua pianiinon
koskettamien välistä ja olutpullo vaimensi kokonaan diskanttiäänet.
"Poliisi", asianajaja ja pormestari muodostivat kuoron, joka kuitenkin
laulun kestäessä sulautui yksiääniseksi.
Samassa avautui ovi äkkiä, muuan nuori tukkukauppias syöksyi sisään ja
pyysi hiljaisuutta. Juhlijat katselivat hänen kalpeita, liikutettuja
kasvojaan. Krag ymmärsi, että jotain on tapahtunut ja hänet valtasi
kauhea aavistus.
"Hyvät herrat", sanoi tulija, "on tapahtunut surullinen onnettomuus.
Muutama minuutti sitten ilmoitettiin Kvambergista puhelimella, että
vanha Åkerholm on kuollut. Hänen ruumiinsa on löydetty puistosta."
Lasi putosi Bengtin kädestä ja murskaantui. Kalpeana kallistui hän
ovipieltä vasten.
V.
VAINAJA.
Kragin ja Bengtin saavuttua kiireesti Kvambergiin huomasivat he että
talo oli vahvasti valaistu. Paluumatkalla he eivät olleet vaihtaneet
montakaan sanaa, Yhtäkkiä kysyi Bengt: "Mitenkä voi olla mahdollista,
että ruumis on löydetty puistosta?" -- Tämä kysymys antoi
salapoliisille miettimisen aihetta.
Kalpeana ja avopäin riensi tohtori tulijoita vastaanottamaan. Hän oli
niin hämmästynyt ja liikutettu, että hän tuskin voi puhua. Mutta Krag
et kysynyt mitään.
Palvelijat auttoivat Kragin ja Bengtin ylös reestä. Lähellä seisoi
muutamia itkeviä naisia, joita kokki koetti rauhoitella.
"Missä vainaja on?" kysyi Bengt.
"Arkihuoneessa."
Bengt lähti heti sinne ja Asbjörn Krag sekä tohtori seurasivat häntä.
Mennessä kuiskasi tohtori: "Åkerholm on ampunut itsensä, kuula on
sattunut suoraan sydämeen."
Salapoliisi kiirehti ja ehti ennen Bengtiä huoneeseen. Ruumis makasi
pöydällä valkealla lakanalla peitettynä.