Meitä oli joitakin kaupunkimme ahväärieppuja viime keväänä kauppa-
ja huvimatkalla Helsingissä. Kierrettyämme kylliksemme kahviloissa
ja kinograahveissa vietimme lopuksi viattoman illan hotellimme
numerohuoneissa Viron kansan veljestervehdyksistä nautiskellen.
Pikkutunneille päästyämme aloimme kukin kehua erikoisuuksillamme,
kuten tämän kauppiassäädyn tapana on. Yksi kehui kaupoillaan, toinen
gulasseerauksillaan, kolmas liiketuttavuuksillaan ja mikähän milläkin
tavalla.
Nestori Nikkinen kehui voimillaan. Nestorihan kehuu aina määrättyyn
tunnelmaan tultuaan niillä, ja hänellä, hyvin syöneellä miehellä, onkin
voimia enemmän kuin monella muulla.
Eikä hän ainoastaan kehunut, vaan näyttelikin voimiaan.
Hän nosteli yhdellä kädellä selustasta tuoleja, kohotteli meistä
milloin mitäkin rinnasta ilmaan, löi rystysillään ruutuja pöytään ja
hiilihangon luokiksi hauislihakseensa.
Lopuksi hän aikoi nostaa yhdellä kädellä jalasta pöydän koholleen.
Silloin me suutuimme ja epäsimme jyrkästi tällaisen tuuman. Ja kun hän
ei totellut meitä, hyökkäsimme joukolla häneen käsiksi, kaadoimme hänet
lattialle, kannoimme hänet viereiseen huoneeseen ja suljimme hänet
sinne lukkojen taa.
Unohdimme hänet puoleksi tunniksi.
Sitten joku huomautti, että viereisestä huoneesta kuului kummallista
ärinää ja ähkimistä.
Aavistellen jotakin kamalaa tapahtuneeksi syöksyimme miehissä sinne.
Se, mitä siellä näimme, oli sekä naurettavaa että säälittävää.
Nestori seisoi valtavan rautasängyn päädyn luona sängyn suuri
pyöreä nuppi suussaan. Tiedäthän ne rautasänkyjen päissä olevat
messinkipollukat.
Me kysyimme, mitä hän tuollaisella ilveellä tarkoitti, mutta Nestori
vain viittoi käsillään ja mongerteli jotakin, mitä emme käsittäneet.
Silloin me ymmärsimme.
Voimiaan näyttämään innostunut Nestori oli saanut päähänsä nostaa
hampaillaan rautasängyn paikoiltaan ja ottanut sitä varten sängyn
pollukan suuhunsa. Pollukka oli kuitenkin kovin iso eikä Nestori saanut
sitä enää ulos suustaan.
Koetimme kiskoa häntä yhdistynein voimin siitä pollukasta erilleen, ja
Nestori ärisi ja härisi hirvittävästi.
Kaikki yrityksemme olivat turhia. Nestori oli ja pysyi kiinni kahden
hengen maattavassa hotellin rautasängyssä.
Olimme pitkän aikaa ymmällä mitä tehdä. Nestori katsoi meihin kaiken
aikaa apua anovasti että ihan sääliksi kävi. Yritimme uudestaan,
mutta luovuimme siitä pian, kun Nestorin suusta alkoi vuotaa verta ja
pelkäsimme hänen hampaittensa heltiävän ennen kuin pollukan.
Äkkiä sitten Käkriäinen sylkäisi kouriinsa ja viittasi meille. Kävimme
taas Nestoriin käsiksi, nostimme hänet Käkriäisen neuvon mukaan
vaakasuoraan — asentoon, siirsimme sängyn keskelle lattiaa ja aloimme
kieputtaa häntä ympäri, kunnes pollukka oli kiertynyt ruuveistaan
ja sängystä irti ja Nestori pääsi vapaaksi vuoteesta, joskaan ei
pollukasta.
Mitäkö sitten teimme?
Etsimme puhelinluettelosta lähimmän lääkärin osoitteen, talutimme
Nestorin kadulle, huusimme ajurin ja kyyditsimme Nestorin
suuntäyteisineen lääkärin luokse.
En tiedä, kuinka pompula saatiin hänen suustaan. Suuri puuha siinä
kuitenkin lienee ollut, sillä Nestori tuli tänne kotiinsa vasta viikkoa
myöhemmin kuin minä.
Mainitsin hänelle kerran matkastamme, mutta Nestori suuttui
silmittömästi ja läksi pois kuin puhaltaen. Hän ei kerro kenellekään
tuosta sängyn pompulasta eikä siitä ole hyvä mennä häneltä kenenkään
kyselemäänkään.
Ja jos hän joskus eksyy jossakin toveriseurassa viettämään hauskaa
iltaa, katsoo hän aina aluksi, onko huoneessa rautasänkyjä ja niissä
pompuloita.
Jos niitä on, ruuvaa hän ne heti irti ja lähettää keittiöön tarkoin
talletettaviksi.
Kotiinsa hän on laittanut kaikki vuoteet puusta.
Pompuloitta.