Astelen aamuna autereisena tutun kylän talvista tietä.
Askelteni alla kitisee kristalleina kimalteleva lumi, ylläni kaareutuu
korkea, pirteää pakkasta tietävä taivas, kupeillani kohoavat kookkaat
hongat valkovaippaisina, ylevinä, äänettöminä.
Käyntini on keveää, oloni onnekasta. On niin helppoa hengittää. Veri
virtaa suonissa sukkelammin, sydän sylkyttelee rinnassa ripeämmin.
Ajatukset ailahtelevat arkihuolista vapaina kuin suuret soiluvasiipiset
linnut. Kaikki on kaunista minusta, maailma mallikelpoinen, elämä
ehyttä ja ihminen erinomainen.
Huomaan hyräileväni: