Ystävykset astuivat sisään Mokka-kahvilan ovesta. Paksu,
tupakansavuinen ilma ja värillinen puolipimeä peitti kaikki istujat
jonkinlaiseen raskaaseen, horrosmaiseen valohämyyn.
-- Ah tätä ihanaa ilmaa, huudahti Vaskio vilkkaasti istuutuen pöydän
ääreen ja tehden nopeasti tilauksensa.
-- Hirveää kerrassaan, huoahti Seipi, haukkoen ilmaa kuin kala
kuivalla maalla. Täällähän tukehtuu!
-- Äläpäs, tämä paikka on maallinen paratiisi. Istun täällä aina
vähintään neljä tuntia päivässä samoihin aikoihin. Silloin ajattelen,
keksin kaikki, muuten en tee mitään. Ah, kunpa olisi vain aineellista
pääomaa!
Vaskion silmät alkoivat kiilua, hänen puhetahtinsa nopeni
huomattavasti ja heikko rusotus kohosi hänen kellertäville
kasvoilleen.
-- Ja kunpa minulla olisi henkistä, virkahti Seipi. Mutta kuten jo
sanoin, olen köyhä, kyvytön ja paheellinen.
-- Enempää ei viisas mies menestymisekseen tarvitsekaan tänä aikana.
Siltä laudalta on moni gulashi ponnistanut. Hanki ensin rahaa! Sen
mukana tulevat sekä kyky että hyveet. Niin on maailman meno. Ja
aion minäkin yrittää. Minulla on, näes, ideoita, ei ihanteita, se
sopii. Kunpa olisi vain tuota kirottua pääomaa edes vähän, niin
paljon, että alkuun pääsisi. Silloin olisi kohtaloni ratkaistu.
Kuinka monta keksintöä olen jo tehnytkään yksistään tässä paikassa,
tässä mustan kahvikupin äärellä! Olenko jo kertonut siitä, että
minulla on tiedossani, miten voi saada halvalla tulta, kun tulitikut
loppuvat, penni päivässä tupakkamiestä kohden! Sitten on minun
päässäni eräs mekaaninen laite, joka vielä tulee kulumaan joka
pöydällä, ole vissi siitä. Aion hankkia myös patentin yksipyöräiselle
kilpa-ajorattaalleni. Partituurien monistamiskone on myös mielessäni
hahmoteltu melkein valmiiksi, samoin uudenlainen ja käytännöllisempi
nuottien merkitsemistapa. Oh, minulla on tuhat suunnitelmaa...
Vaskio aivan tärisi sisäisestä kiihkosta kirmaten ajatuksillaan
eteenpäin kuin ruoskan hurjistama orhi.
-- Niin, jos minä tahtoisin opetella venäjän kielen, saisin hyvän
paikan eräässä suuressa musiikkiyrityksessä. Sinähän tiedät, että
oikeastaan olen pohjaltani musiikkimies. Minulla on lukemattomia
rautoja tulessa yht'aikaa. Päähäni tulee ideoita kuin satamalla! Ja
aina vain täällä kahvilassa, tässä hämärässä, savuisessa ilmassa,
tässä suloisessa hornankeittiössä, jossa ei voi tehdä mitään muuta
kuin kuunnella omaa itseään vieraiden ihmisten epämääräisessä
sorinassa. Se nousee päähän kuin humala, se antaa sähkötäräyksiä
kuin ukkosilma. Taaskin, nyt juuri, leimahti päähäni eräs ajatus.
Erinomainen! Suuremmoinen! Se koskee kaupungin liikennettä. Mutta en
puhu siitä vielä, en vielä... Ja -- kun ei ole rahaa...
-- Ota liikekumppani, jolla on rahaa.
-- En. Siinäpä se juuri onkin niksi. En ota. En tahdo. Tahdon pitää
kaikki voitot itse.
-- Se on todellakin idea, ei tosin aivan uusi kylläkään, nauroi
Seipi. Ja jos tahdot tuon kapitalistisen suur-unelmasi toteuttaa,
niin saatpa pitää kiirettä, että saat sen valmiiksi, ennenkuin kaikki
maailmassa jaetaan tasan. Muuten joudut, poikaparka, hyödyttämään
keksinnöilläsi kommunistista yhteiskuntaa. Ja minusta se olisikin
ainakin yhtä hyvä aate kuin tuo äskeinen. Minun kannaltani katsoen.
Minulla taas on ihanteita, mutta, kuten jo sanoin, voin surullisen
sisärakenteeni vuoksi niitä toteuttaa itseeni ja ihmiskuntaan
nähden yhtä vähän kuin sinä noita aatteitasi ja keksintöjäsi
-- rahan puutteessa. Pelkään sitäpaitsi pahoin, että nuo sinun
neronvälkähdyksesi jäävät tänne, mistä olet ne saanutkin.
-- Ei ikinä! Minulla on kiihkeä toimintahalu! Minä rakastan
tekoa, työtä, voimain liikkeelle panoa intohimoisesti. Mieluummin
teen vaikka tuhmuuksia kuin olen tekemättä mitään. Ja minulla
on riittävästi rohkeuttakin siihen, sillä minulla ei ole mitään
kadotettavaa, pelkkää voitettavaa... Niin, minä tiedän, että et
usko minuun, että pidät minua vain pelkkänä suupalttina. Olet
sitä mieltä, että minun pitäisi puhua vähemmän ja toimia enemmän.
Niin niin, niin sinä juuri ajattelet. Mutta ensinnäkin, en ole
sellainen kielikello kuin miksi sinä luulet minua, en puhu
kaikille. Sinulle yksin, joka olet ystäväni, ja niin luotettava ja
epäkäytännöllinen, ettet koskaan voisi varastaa keksinnöitäni tai
astua varpailleni tai kavaltaa ajatuksiani. Ja arvaas, miksi sinulle
puhun? Psykologisesta spekulatsionista itseeni nähden. Siksi, että
silloin on fantasioillani jo jokin todistaja, niillä on silloin
jo jonkinlaista todellisuutta, josta minun täytyy vastata. Olen
ikäänkuin kunniavelassa luottotoverilleni. Se kannustaa. Vetoaa
eräisiin loukkaamattomiin puoliin itsessäni. Minä tahdon näyttää,
että voin pitää sanani. Sen saat vielä nähdä.
-- Minun laitani on aivan päinvastainen. Minä olen usein
puhunut pois hyvät ajatukseni, heittänyt ne ilmaan. Puhuminen
on eräs kevytmielinen ja mukava tapa vapautua mielikuviensa
liikakuormasta. Sekin on eräs ilmaisumuoto. Kuinka monet
räiskyttelevätkään ilotulituksena ilmaan koko neronlahjansa!
Suurimmat kirjailijakyvytkin voivat siten sammuttaa itsensä ituunsa.
Inhimillisimmät ja parhaimmat ehkä!
-- Laiskimmat! Ne, jotka ovat liian velttoja panemaan mitään
paperille. Mutta anteeksi, sinullahan taisi juuri laiskuus olla
numero 1 ihanteiden joukossa.
-- Aivan oikein, se on juuri ihanteiden elinehto, taiteen ja runouden
ensi edellytys. Elää iankaikkisuudessa, ei ajassa! Minulle se ehkä
on ylellisyyttä, minä en ansaitse sitä. Mutta tositaiteilijoista
puhuen on laiskuus kaikkien hyveiden äiti. Se on hedelmällinen ja
plastillinen. Se kypsyttää tahattomasti, ahkeroitsee touhuamatta.
Useammin tulee Pyhä henki odottavan kuin etsivän luo. Tuo
taiteilijain kuuluisa laiskuus on vain näennäistä, vain laiskuutta
tuiki porvarillisessa tai sosialistisessa tai materialistisessa
mielessä, kuinka tahtoo sanoa, laiskuutta pintapuolisessa
merkityksessä. Syvemmässä merkityksessä he ovat ahkeria, heidän
työnsä on niin henkistä, että heidän ei tarvitse joka hetki pitää
työvälineitä kädessään. Ja sama on laita kaiken korkeimman henkisen
työn. Mutta sitä eivät monet ajattele...
-- Tuolla hän nyt on, kuiskasi Vaskio, keskeyttäen ystävänsä. Lapsi
laiskuuden maasta, Vera...
Seiven silmät kääntyivät toverin viittaamaan suuntaan.
Nuori tyttö merenvihreässä viitassa oli astunut sisään erään
vanhemman herran mukana, joka kumarsi keveästi Vaskiolle vastaten
tämän tervehdykseen.
Tytön päätä ja hänen lyhyeksi polkkatukaksi leikattuja mustia
hiuksiaan kiersi pieni turbaanin tapainen päähine, joka jätti
avoimeksi kauniskaartoisen otsan viivat. Hänen lempeän hiiltyvästi
ja unelmoivasti hehkuvat tummat silmänsä näyttivät katselevan
jonkunlaisella surumielisellä välinpitämättömyydellä epämääräiseen
johonkin.
-- Sinä tervehdit häntä? kysyi Seipi.
-- En, vaan herraa hänen seurassaan.
-- Kuka hän on?
-- Kylläpä sinä siellä Orkokummussa todellakin olet maalaistunut ja
jäänyt ajastasi jälkeen, kun et tunne edes tohtori Linnaa. Hän se
on, tuo kuuluisa politikoitsija ja sanomalehtimies. Etevä lääkäri
sitäpaitsi. Nerokas kaikin puolin, mutta kiivas. Kuin tulta ja
tulikiveä, pippuria ja tappuroita koko mies.
Seipi tarkasteli salavihkaa tohtorin piirteitä. Hän saattoi olla
siinä vähän yli neljänkymmenen ikäinen. Huulet ja posket paksut, ihon
väri punertavan-ruskea muistuttaen sitä väkevää sikaaria, joka hehkui
hänen suupielissään. Silmät olivat raskaiden luomien takana melkein
piilossa, mutta siitä huolimatta niiden kiilteinen, hypnotisoiva
tuike ja valkuaisten väkevä välkähtely melkein herättivät huomiota.
-- Häijy välke hänellä silmissä.
-- Koleerisen temperamentin tunnus. Sehän on ihmisillä hyvin
tavallista.
-- Minusta se on yhtä harvinaista kuin erikoinen hyvyyden
sädehtelykin.
-- Niin, kyllä kai hän ainakin osaa pitää muijansa kurissa. Pieni
tyrannius juuri naisiin tepsii. Siitä he pitävät. Rouva, joka ennen
naimisiin menoaan oli jonkinlainen pieni laulajattaren alku, ei enää
liiku missään, eikä koskaan heitä näe yhdessä ulkona...
-- Hän on siis naimisissa?
-- On, ja kovasti onkin. Paljon lapsia. Tohtori on oikein patriarkka
vanhaa lajia luonteeltaan. Hänellä on muuten tavaton työkyky,
isänmaallinen mieli. Sanalla sanoen hän on miesten mies joka
suhteessa. Lisäksi mitä hauskin seuramies ja suuri naisten hurmaaja.
Hänellä on suunnaton trafiikki...
-- Ihmekös tuo, kun tohtori kahvittaa potilaitaan ja pitää heitä
hyvänä, lisäsi Seipi pieni ilkeä väre äänessä, sillä hänessä oli
jostakin selittämättömästä syystä heti herännyt epämääräinen
vastenmielisyys tohtoria kohtaan.
-- Sinä erehdyt, tohtori ei välitä naisista, vaikka naiset
välittävät hänestä. Neiti Soroinen, jonka kanssa hän nyt on, kuuluu
vähän niinkuin hänen perheeseensä. Kaikki minä tiedän. Hän asuu
tohtorin sisaren, tuon ihmeellisen Kaarina Linnan luona. Tiedätkö,
tuon rauhan-sanomalaisen, tuon naisasianaisen, tuon kasvissyöjän!
Ehkäpä juuri tuo kasvatti-äiti on leikkauttanut tytön tukankin.
Eikö se kuulu nais-asian säädöksiin sekin? Luulen, että tuo
edistysmielinen täti on niistänyt hänen sielunsakin kynttilän.
Vahinko! Hm, en hänestä oikeastaan enää välitäkään, olen katsellut
häntä jo tarpeekseni. Olen osoittanut aivan selvästi hänellekin
olevani intresseerattu hänestä. Ei mitään vaikutusta! Kuin kuva!
Kuin kivipatsas! Luulen, ettei hänellä ole sydäntä, että hänkin on
jo tuollainen emansipissa. Hyi saakeli. Mutta samapa se muuten.
Peijakas! Katso, miten tohtorin ohimosuonet pullistuvat. Hän ei
voi missään salata kiivasta luonnonlaatuaan. Hänessä on elämää,
verta, voimaa! Mikä lehti hänellä onkaan kädessään? Jotakin hänelle
harmillista siinä tietysti on. Katsos, täällä on samanlainen! _Rauhan
sanomain_ irtolehtinen! "Älä tapa!" No sen saatoin arvatakin. Nyt
ymmärrän. Hän raivoaa sisartaan vastaan. Hän ei yleensäkään kuulu
voivan sietää sisartaan. Ja oikeastaan olen minä aivan tohtorin
kannalla siinä, etten pidä tuollaisista itsenäistä näyttelevistä
naisista. Naisliike, naisliike, mikä aate sekin on: olla nainen! Yhtä
hyvin voisin minä perustaa miesliikkeen. Ei, parempi on, että nainen
vaikenee seurakunnassa. Tai puhukoon, jos hänellä on hyvin kauniit
hampaat! Ei ole ihme, että tohtori on suutuksissaan. Veli tahtoo
koota itsenäisen Suomen sotajoukon ja sisar on perustanut liiton
hajoittaakseen sen. Se on mielenkiintoista, häh?
-- _Rauhan sanomat_ on hyvä lehti, virkahti Seipi hajamielisesti
kuunnellen Vaskion rupattelua.
-- Mutta katsopas! Täältä löydän vielä parempia, hörisi Vaskio
kaivaen sanomalehtipöydän paperipinkasta esiin pari hektografeerattua
arkkia. No enpä ole hullumpaa nähnyt. Enkö ole aina sanonut, että
nämä kahvilat ovat oikeita kulttuuriarkistoja? Tarkastelepas tätä
veliseni! Eikö maailma sitten nykyään ole pelkkien hullujen ja
roskajoukkojen paratiisi? Saattaa siitä järkevän ihmisen otsasuonet
pullistuakin. Hei kansalainen! Kas tässä vasta on valtiollinen
julistus hienointa lajia. Vaskio luki ääneen:
'_Herran kansan tasavallan perustuslaki_.
I. Ihmiskunnan on keräännyttävä yhden korkeimman henkisen johtajansa
Jeesuksen ympärille ja vannottava uskollisuutta Hallitsija
Jeesukselle.
II. Perheet, kodit, ovat rauhoitettuja piirejä. Perheet ovat
yhteiskunnan perusta. Perheet valitsevat edustajansa tasavallan
neuvostoihin.
III. Nainen on yhdenvertainen miehen kanssa. Äiteys on
yhteiskunnallinen toimi. Yhteiskunta huolehtii äideistä ja lapsista.
Jokaiselle lapselle kuuluu äidin ja isän rakkaus.
IV. Kylät ovat yhteiskunnan toimintayksilöjä. Yhteiskunnalliset
asetukset laaditaan ja virkailijat valitaan kylittäin.
V. Nykyisen yhteiskunnan kulkuneuvot: työpääoma, varapääoma ja
liikenero vaihdetaan kaksipyöräiseen siirtämällä varapääoma
voittoineen työpääoman ja liikeneron haltuun yhteiskunnalle, ja
poistetaan korko.
VI. Maa y.m. kiinteimistöt, tarveaineet ja liikeneuvot ovat
yhteiskunnan hallussa.
VII. Elintarpeet tehdään niin halvaksi kuin suinkin poistamalla
välikädet ja yksityisvoitot.