"Mikä on tärkein asia maailmassa?" kysyi Ah Chun äkkiä yllättäen.
Mamma Ah Chun ihmetteli hetkisen; sitten hän vastasi: "Jumala."
Ah Chun nyökkäsi. "Jumalia on maailmassa paljon. Niitä on paperisia,
toisia on puisia, muutamia pronssisia. Minä käytän erästä pikkuista
jumalaa konttorissa paperien painona. Bishop Museossa on monta jumalaa
korallikivestä ja kivettyneestä tulivuoren laavasta."
"Mutta on vain yksi ainoa oikea jumala", ilmoitti rouva päättävästi,
asettaen avaran olemuksensa juhlalliseen asentoon.
Ah Chun huomasi uhkaavan vaaran ja kiiruhti muuttamaan keskustelua.
"Mikä on suurempi jumalaa sitten?" kysyi hän. "Sanon sen sinulle. Se
on raha. Aikoinani olen ollut asioissa juutalaisten ja buddhalaisten,
kristittyjen ja muhamettilaisten kanssa sekä käynyt kauppaa
Salomonin-saarilta ja Uudesta Guineasta kotoisin olleiden pienten
mustain miesten kanssa, jotka kuljettivat jumalaansa muassaan
käärittynä öljypaperiin. Heillä oli eri jumalat, näillä miehillä,
mutta kaikki he kuitenkin palvelivat rahaa. — Onhan täällä esimerkiksi
kapteeni Higginson, hän näkyy pitävän Henriettasta."
"Hän ei milloinkaan nai häntä", vastasi mamma Chun. "Hänen täytyy
päästä amiraaliksi ennen kuolemaansa —"
"Vara-amiraaliksi", keskeytti Ah Chun, "hyvä, kyllä ymmärrän. Sehän on
heidän tapansa erota virasta".
"Hän on eräästä Yhdysvaltain ylhäisimmästä perheestä. He eivät
tahtoisi, että hän naisi, jollei menisi naimisiin amerikkalaisen tytön
kanssa."
Ah Chun kopahutti tuhan piipustaan ja ajatuksiin vaipuneena täytti
pienen hopeapesän tupakalla. Hän sytytti sen ja veti muutamia savuja,
ennenkuin puhui.
"Henrietta on vanhin tyttö. Hänen hääpäivänään lahjoitan hänelle
kolmesataatuhatta dollaria. Joka merkinnee jotakin kapteeni
Higginsonille ja hänen ylhäiselle perheelleen. Anna hänelle tieto
siitä, jätän asian sinun huoleksesi."
Ja Ah Chun istui tupakoiden ja puhalteli savukiemuroita. Niiden hän
näki muodostavan kasvojen piirteet, jotka kuvasivat Tou Shueytä. Tou
Shuey oli palvelijattarena hänen setänsä talossa Kantonissa ja ansaitsi
vuoden työstä yhden dollarin. Ja hän näki nuoruutensa kuvastuvan
savukiemuroissa, sen nuoruuden, josta hän yli kahdeksantoista vuotta
oli kuluttanut setänsä pelloilla. Ja nyt hän, Ah Chun, talonpoika,
antaa tyttärelleen myötäjäisiksi kolmensadantuhannen sellaisen
vuosiorjuuden palkat. Ja tyttö oli vain yksi tusinasta. Eipä tuo ajatus
kuitenkaan herättänyt hänessä ylpeyttä. Se ajatus huvitti häntä, ja
nauraa hörähtäen hän sai mamma Chunin heräämään haaveiluista, joiden
ukko tiesi oleksivan niissä sielun salakammioissa, joihin hän ei ollut
koskaan tunkeutunut.
Mutta Ah Chunin lupaus kulki kuiskeena kapteeni Higginsonin tietoon.
Ja tämä unohti amiraaliarvonsa sekä ylhäisen sukunsa ja otti
vaimokseen kolmesataatuhatta dollaria sekä hienon ja sivistyneen
tytön, jossa oli yksi kolmaskymmeneskahdesosa polyneesialaista,
kuudestoistaosa italialaista, saman verran portugalilaista, yksitoista
kolmaskymmeneskahdesosaa englantilaista ja amerikkalaista sekä puoleksi
kiinalaista verta.
Ah Chunin anteliaisuus teki vaikutuksensa. Hänen tyttärensä tulivat
äkkiä aviokelpoisiksi ja halutuiksi. Clara oli seuraava, mutta
piirihallituksen sihteerin muodollisesti häntä kosiessa Ah Chun
ilmoitti, että hänen täytyy odottaa vuoroaan, kunnes Maud, joka oli
vanhempi, tulisi ensin naiduksi. Se oli ovelaa menettelyä. Koko
perheelle kävi asia tärkeäksi. Maudin tieltänaittaminen tapahtuikin
kolmessa kuukaudessa. Ned Humphrey, Yhdysvaltain siirtolais-asiamies,
oli se onnellinen. Mutta nuoren parin täytyi valittaa myötäjäisiä,
sillä Maudille annettiin vain kaksisataatuhatta. Ah Chun selitti, että
hänen alkuperäinen anteliaisuutensa oli raivannut tien auki ja että
hänen jäljelläolevat tyttärensä saivat odottaa yhä alenevia hintoja.
Clara seurasi Maudia ja sen jälkeen kahden vuoden aikana oli häitä
myötäänsä Ah Chunin huvilassa. Sillä välin ei hän itse ollut
toimettomana. Liikeyrityksiin kiinnitetyt summat otettiin ulos
toinen toisensa jälkeen. Hän myi vähitellen pois osuutensa eri
liikeyrityksissä; mutta askel askeleelta, ettei se synnyttäisi hintojen
laskua markkinoilla. Hän luovutti suuret alueensa käsistään. Lopulta
hän myi jo häviölläkin. Tämän kiireen aiheuttivat ne pilvet, joiden
nousun hän näki jo taivaanrannalla. Silloin kun Lucille naitiin,
kaikui hänen korvissaan riitelemisen ja toraamisen melu. Ilma oli
sumea juonitteluista ja vastahankkeista, kun he koettivat hyötyä hänen
suosiostaan ja vehkeilivät toinen toistaan vastaan. Kaikki se ei
ennustanut rauhaa ja lepoa, jota hän oli aikonut vanhoiksi päivikseen.
Ah Chun joudutti ponnistuksiaan. Pitkän aikaa hän oli ollut
kirjevaihdossa Shanghaissa ja Macaossa olevien pääpankkiensa
kanssa. Jokainen höyrylaiva oli jo monta vuotta kuljettanut hänen
pankkisijoituksiaan koskevia maksumääräyksiä. Ne käsittivät yhä
suurempia nippuja. Hänen kaksi nuorinta tytärtään olivat vielä
naittamatta. Hän ei odottanut, vaan lupasi heille myötäjäisiksi
satatuhatta kummallekin, mitkä summat olivat Hawaiin pankissa ja
nostettavina heidän hääpäivänään. Albert otti käsiinsä, Ah Chun
& Yungin liikkeessä johdon, kun Harold, vanhin, mieluummin otti
neljännesmiljoonan ja muutti Englantiin asumaan. Charles, nuorin, sai
satatuhatta ja lähti lukemaan lakimieheksi, tietysti Keeleyn opistoon.
Mamma Chunille annettiin huvila, vuoristotalo Tantaluksessa uuden
merenpuolisen palatsin korvaukseksi, jonka Ah Chun myi hallitukselle.
Lisäksi mamma Chun sai puoli miljoonaa rahassa hyvin sijoitettuna. Ah
Chun oli nyt jo valmis särkemään probleeminsa pähkinän. Eräänä kauniina
aamuna perheen ollessa koossa aamiaisella hän oli pitänyt huolen siitä,
että kaikki hänen vävynsä ja tyttärensä olivat saapuvilla hän ilmoitti
päättäneensä palata esi-isäinsä maaperälle. Kauniissa lyhyessä puheessa
hän selitti pitäneensä yllin kyllin huolta perheestään ja esitti heille
elämisenohjeita, joiden hän arveli auttavan heitä elämään keskinäisessä
sovussa ja rauhassa. Sitä paitsi hän antoi neuvoja liikeasioissa
vävyilleen, teroittaen heidän mieliinsä kohtuullisen elämän ja vannojen
rahasijoitusten merkitystä sekä antoi heille hyviä tietoja laajasta
kokemuksestaan teollisuuden ja kaupan tilasta Hawaiilla.
Sitten hän kutsui ajurinsa ja ajoi itkevän mamma Chunin seurassa
Pacific Mailin höyrylaivalle jättäen taakseen huvilan äkilliseen
hämmästykseen. Kapteeni Higginson nosti kovan melun ja vaati
uhkakieltotuomiota. Tyttäret vuodattivat runsaita kyyneleitä.
Eräs heidän puolisoistaan, entinen liittovaltain tuomari, pani
kyseenalaiseksi Ah Chunin selväjärkisyyden ja kiiruhti viranomaisten
luo siitä selkoa saamaan. Hän palasi tuoden sen tiedon, että Ah Chun
oli käynyt siinä toimistossa jo päivää aikaisemmin tutkituttamassa
tilansa. Ei siis ollut mitään tehtävissä, joten he menivät rantaan
ja sanoivat jäähyväiset vanhalle pikku miehelle, joka viittasi
kädellään kävelykannelta laivan puskiessa keulaansa merellepäin
korallikallioitten lomitse.
Mutta vanha pikku mies ei matkustanut Kantoniin. Hän tunsi tarpeeksi
hyvin oman maansa ja mandariinien kiristyshalun antautuakseen
sille alttiiksi melkoisine omaisuuksineen, joka hänellä oli vielä
jäänyt jäljelle. Hän meni Macaoon. Ah Chun oli kauan tottunut
käyttämään kuninkaan valtaa ja hän olikin kuin itsevaltias kuningas.
Saavuttuaan maihin Macaossa hän meni suurimman eurooppalaisen hotellin
vastaanottohuoneeseen, mutta hotellin kirjuri sulkikin häneltä
matkustajapäiväkirjan, selittäen, ettei kiinalaisia sinne päästetty.
Ah Chun kutsui johtajan paikalle, mutta sai tältä halveksuvaa kohtelua
osakseen. Hän ajoi pois, mutta palasi kahden tunnin kuluttua. Nyt hän
kutsui kirjurin ja johtajan luokseen, maksoi heille kuukauden palkan
sekä erotti heidät toimestaan. Hän oli sillä välin ostanut hotellin
itselleen ja asui sen hienoimmassa huoneistossa ne monet kuukaudet,
joiden aikana hän rakennutti komean palatsin kaupungin lähistölle.
Tällä välin hän tunnetulla kyvyllään koroitti suuren hotellinsa voiton
kolmesta sentistä kolmeenkymmeneen.
Ne rettelöt, joita pakoon hän oli lähtenyt, alkoivat aikaisin. Jotkut
hänen vävypoikansa sijoittivat rahansa huonosti. Toiset leikkivät
voileivänheittoa Ah Chunin myötäjäisillä. Kun Ah Chun oli poissa, niin
he alkoivat keinotella mamma Chunin puolella miljoonalla. Eikä tämä
ollut omiaan herättämään heissä parhaita tunteita toisiaan kohtaan.
Lakimiehet lihoivat heidän riidoillaan. Haasteita ja vastahaasteita
olivat oikeuslaitokset tulvillaan. Eikä päässyt poliisioikeuskaan
niistä rauhaan. Sattuipa näet ankaria yhteenottoja, joissa kovat sanat
ja vielä kovemmat iskut vaihtelivat. Ja kukkaruukkuja heiteltiin
lisäämään sanojen tehoa. Kunnianloukkausjuttuja vedottiin oikeudesta
toiseen, ja ne riittivät pitämään Honolulun mieluisassa jännityksessä
todistajain paljastusten takia.
Mutta palatsissaan, kaiken itämaisen komeuden ympäröimänä, Ah Chun
veteli levollisena savuja piipustaan ja kuunteli rettelöiden kaikua
meren takaa. Joka ainoan höyrylaivan postissa kulki Macaosta Honoluluun
virheettömällä englanninkielellä ja amerikkalaisella kirjoituskoneella
kirjoitettuja kirjeitä, joissa hän kehoitti heitä elämään rauhassa ja
sovussa. Itse puolestaan hän kyllä on rettelöistä erillään ja hyvin
tyytyväinen. Hän on saanut levon ja rauhan. Väliin hän nauraa ja
vilkuttaa pieniä vinosilmiään ajatellen tämän maailman menoa. Sillä
kaikesta elämästään ja kokemuksistaan on hänelle jäänyt se vakaumus,
että — tämä maailma on kovin hullunkurinen.