SEIDEL. Oikeaan aikaan läksit, muuten olisit saanut aika tukkapöllyn.
Olisi heitale ansainnut hyvän läksyn. -- Tulkoonpas vastakertana
pyytelemään.
PLESCHKE (oli hetkeksi poistunut, palaa taas): Sellainen se letukka
on... sellainen se letukka on.
SEIDEL. Kyllä minä saisin hänestä oikut lähtemään. Jos minä olisin
päällikkönä, niin ottaisin hyvän pajuisen raipan ja saisittehan nähdä
enkö saisi häntä työhön. Sellainen tyttö... nuori ja vahva. Mitä hänen
tarvitsee vetelehtiä köyhäinhuoneessa.
PLESCHKE. Tässä on... murunen... on murunen... pieni sokerin murunen --
satuin tuolta vielä -- satuin vielä löytämään.
HANKE (vetäen sieramiinsa grogin tuoksua): Mitähän jos minäkin tästä
kerran sairastuisin.
SCHMIDT (piirin vartija tulee lyhty kädessä. Tuttavallisesti ja
vaativasti): Tehkää tietä, herra piiripäällikkö tulee.
PIIRIPÄÄLLIKKÖ BERGER (entinen reserviväen kapteeni, kuten heti huomaa.
Pienet viikset. Vielä nuorekkaat, hyväntahtoiset kasvot, hyvin
harmahtunut tukka. Pitkä päällystakki, hieman keikarimainen. Keppi.
Leveälierinen hattu nuorekkaasti kallellaan päässä. Koko hänen
olennossaan on jotain hilpeän reipasta).
KÖYHÄINHUONELAISET. Hyvää iltaa, herra piiripäällikkö! Hyvää iltaa,
herra kapteeni!
BERGER. Iltaa! (Laskee hattunsa, keppinsä ja viittansa pois.
Merkitsevällä kasvojen ilmeellä): No ulos, ulos täältä!
SCHMIDT (ajaa köyhäinhuonelaiset eteiseen).
BERGER. Hyvää iltaa, herra Gottvald. (Ojentaa hänelle kätensä.) No,
kuinkas täällä on?
GOTTVALD. Vedimme hänet juuri äsken vedestä.
SEIDEL (astuu esiin): Suokaa anteeksi, herra piiripäällikkö. (Tekee
vanhaan sotilastapaan kunniaa tervehdykseksi.) Satuin viipymään
tuolla pajassa. Oli vähän asiaa, piti saada side kirveeseen. Ja kun
olin lähtemässä sieltä pajasta, niin siinä on vähän matkan päässä...
siinä Jeuchner'in pajan takana... sellainen lammen tapainen tai voisipa
sitä sanoa järveksikin. (Gottvaldille) Niin, kyllä se on melkein
niinkuin järvi. Ja -- kenties herra piiripäällikkö muistaa -- niin
siinä on yksi sellainen jäätymätön paikka. Ei milloinkaan jäädy oikein
umpeen. Kun minä vielä olin tuollainen pojan vekara...
BERGER. No niin, entä sitten? Mitä siellä oli?
SEIDEL (tehden taas kunniaa): No, kun minä tulen pajasta -- kuu
pilkahti juuri näkyviin -- kuulen minä niinkuin valitusta. Arvelin
ensin, että enkö liene vain kuvitellut. Mutta kohtapa minä jo näenkin
että joku kulkee jäällä. Ja yhä lähemmäksi vain menee sitä avointa
paikkaa kohti. Minä huusin -- mutta samassa se jo katosi. Minä tietysti
suoraa päätä pajaan, sieppaan laudan käteeni ja samaa kyytiä sanomatta
kenellenkään juoksen lammelle. Heitän laudan jäälle. Yks', kaks', kolme
-- ja vedän tytön niskasta ylös.
BERGER. Kas niin sitä pitää, Seidel. Tavallisesti teillä on vain
tappeluita, yhdeltä pää puhki, toiselta sääret poikki. Saa edes kerran
kuulla jotain muutakin. Toitteko hänet sitten suoraan tänne?
SEIDEL. Herra opettaja Gottvald...
GOTTVALD. Satuin kulkemaan ohitse. Tulin opettajakokouksesta. Otin
hänet ensin kotiini. Vaimoni haki hänelle jotain kuivaa ylle.
BERGER. Kuinkahan se oikeastaan on tämän asian laita?
SEIDEL (vitkastellen): Se on... tuota... muurari Matternin tytärpuoli.
BERGER (hetkisen hyvin hämmästyneenä): Kenen? Tuon heittiön!
SEIDEL. Tytön äiti kuoli kuusi viikkoa sitten kyllä jokainen tietää.
Tyttö-rukka tappeli vastaan, kun luuli minua isäkseen.
BERGER (mutisee): Senkin roisto.
SEIDEL. Nyt istuu hän taas kapakassa, on juonut eilisestä asti yhtä
painoa. Antavat niin paljon kuin vaan tahtoo.
BERGER. Kyllä se mies vielä saa meiltä ansaitun löylyn. (Kumartuu
vuoteen yli puhutellakseen Hannelea.) No tyttö! Sanohan! Mitä sinä niin
valitat. Ei sinun ensinkään tarvitse niin arasti katsoa minuun. Minä en
tee sinulle mitään. Mikä sinun nimesi onkaan? -- -- -- Mitä sanot? Minä
en ymmärtänyt! -- -- -- (Ojentautuu.) Luullakseni on tyttö hieman
itsepäinen.
GOTTVALD. Hän on vaan niin pelästynyt. -- Hannele!
HANNELE (heikosti kuin huoaten): Mitä?
GOTTVALD. Sinun pitää vastata herra piiripäällikölle.
HANNELE (vavisten): Hyvä Jumala, minun on niin vilu.
SEIDEL (tulee tuoden grogin): Juoppas vähän tätä!
HANNELE (kuten äsken): Hyvä Jumala, minun on niin nälkä.
GOTTVALD (Bergerille): Ja kun hänelle tarjoo, niin ei hän tahdo syödä.
HANNELE. Hyvä Jumala, minuun koskee niin kovasti.
GOTTVALD. Mihin sinuun niin koskee?
HANNELE. Minä niin pelkään.
BERGER. Kuka tekee sinulle pahaa? Kuka? No, puhu nyt vaan. -- Minä en
ymmärrä tavuakaan, rakas lapsi. Siitä ei ole minulle mitään apua. --
Kuulehan, tyttöseni, onko isäpuolesi tehnyt sinulle pahaa? -- Onko hän
lyönyt sinua, sano? -- Sulkenut sinut lukon taa? Ajanut pois kotoa, Vai
mitä hän on tehnyt? -- -- -- Voi hyvä Jumala, no...
SEIDEL. Se tyttö on vaitelias. Silloin on jo pitänyt paljon tapahtua,
kun hän puhuu. Se tyttö on suoraan sanoen äänetön kuin lammas.
BERGER. Minä vaan tahtoisin saada tietää jotain varmaa. Kenties voin
minä nyt vihdoinkin panettaa sen roiston kiinni.
GOTTVALD. Tyttö pelkää aivan mielettömästi sitä ihmistä.
SEIDEL. Mitäpäs uutta siitä miehestä enää tarvitsee. Jokainen tietää
millainen se on. -- Voitte kysyä keneltä tahansa. -- Ihmettelen minä,
että tyttö on vielä voinut elää. Luulisi suoraan sanoen ihan
mahdottomaksi.
BERGER. Mitä hän sitten on tytölle tehnyt?
SEIDEL. No -- on suoraan sanoen tehnyt vaikka mitä. Kello yhdeksän
illalla ottaa ja ajaa tytön ulos sellaiseen Jumalan-ilmaan kuin on
tänäänkin ja tytön täytyy hankkia hänelle 5 kolikkoa, oli mikä oli.
Juopotteluun, mihinkäs muuhun. Ja mistäpä se tyttö-raukka ottaa ne 5
kolikkoa. Seistä värjöttää puoleen yöhön asti ulkona kylmässä. Jos
menee kotiin ilman rahaa, saavat ihmiset juosta hätään, kun tyttö-parka
huutaa sen käsissä ihan pakahtuakseen.
GOTTVALD. Äidin eläessä oli tytöllä edes hänessä puolustaja.
BERGER. Minä toimitan sen miehen joka tapauksessa heti lukkojen taa.
Hän on jo kauan ollut juoppojen luettelossa. No, tyttöseni, katsohan
minuun.
HANNELE (rukoilevasti): Antakaa minun olla.
SEIDEL. Häneltä ei helposti saa sanaa suusta.
GOTTVALD (lempeästi): Hannele!
HANNELE. Mitä?
GOTTVALD. Tunnetko minua?
HANNELE. Tunnen.
GOTTVALD. Kuka minä olen?
HANNELE. Olette -- opettaja -- Gottvald.
GOTTVALD. No hyvä. Katsos nyt. Minä olen aina tarkoittanut sinun
parastasi. Sinä voit nyt heti kertoa minulle kaikki -- sinä olit siellä
pajalammella. -- Miksi et pysynyt kotona? No? Miksi?
HANNELE. Minä niin pelkään.
BERGER. Me menemme syrjään, kerro vaan kaikki herra opettajalle.
HANNELE (arasti ja salamielisesti): Minua kutsuttiin.
GOTTVALD. Kuka kutsui?
HANNELE. Rakas Herra Jeesus.
GOTTVALD. Mistä -- rakas -- Herra Jeesus kutsui sinua?
HANNELE. Vedestä.
GOTTVALD. Mistä?
HANNELE. Sieltä syvältä -- veden pohjasta.
BERGER (ottaa, muuttaen aikeensa, päällystakin ylleen): Täällä
tarvitaan ennen kaikkea lääkäriä. Minä luulen, että hän istuu
vielä Miekan ravintolassa.
GOTTVALD. Minä jo lähetin hoitajatarta hakemaan. Lapsi tarvitsee
ehdottomasti hoitoa.
BERGER. Minä menen puhumaan lääkärille. (Schmidt'ille.) Toimittakaa
poliisi luokseni. Minä odotan Miekan ravintolassa. Hyvää yötä, herra
Gottvald. Me otamme miehen vielä tänä iltana korjuuseen. (Menee
Schmidt'in kanssa. Hannele nukkuu.)
SEIDEL (äänettömyyden jälkeen): Ei hän sitä miestä kiinni pane.
GOTTVALD. Miksikä ei?
SEIDEL. Kylläpähän itse tietää syyn. Kukas on sen tytön maailmaan
saattanut?
GOTTVALD. Oh, Seidel, se on vain juorua.
SEIDEL. Noo, tiedättekö: se mies on aikoinaan elänyt iloisesti.
GOTTVALD. Kaikkeahan ne ihmiset juoruavat. Ei voi puoliakaan uskoa. --
Kunpa se tohtori vain pian tulisi.
SEIDEL (hiljaa): Minä en luule että tyttö enää siitä nousee. (Tohtori
Wachler tulee, hän on noin 34-vuotias, vakava mies.)
TOHTORI WACHLER. Hyvää iltaa.
GOTTVALD. Hyvää iltaa.
SEIDEL (auttaen häntä turkin riisumisessa): Hyvää iltaa, herra tohtori!
TOHTORI WACHLER (lämmittelee uunin luona käsiään): Tarvitsisin vielä
kynttilän. (Toisessa huoneessa väännetään posetiivia.) Nuo ihmiset
tuolla ovat kai järjiltään.
SEIDEL (jo takahuoneen avatun oven luona): Olkaahan siellä vähän
hiljemmin. (Melu taukoo. Seidel katoo toiseen huoneeseen.)
TOHTORI WACHLER. Herra Gottvald? Eikö niin?
GOTTVALD. Nimeni on Gottvald.
TOHTORI WACHLER. Hän on aikonut hukuttaa itsensä, kuulin minä.