Siink koht jälkken Gynttlä samant talvenk, ko met Turusakkin gäve,
Vilkku luanist nii erinomasest, ett hän sai ammutuks sude. Ja
sillongost hänes vast äijä ol. Eik ol ihmekä. Ei sendähde, ett
sudeist siihe aikka mailma puutett oli olis, ei maare. Kaupungi
nurkis nes sillon garaliva, mutt harvo heit sembualest tapettu
saatti, ja ko Vilkk ny ol ambunns semsem bedo, nin goko kaupung
meinas, ett se vast pyssmiäs ongi, se Tasala Vilkk. Ja Vilkk ol nii
ylppi, ett valla syljeskel pisi rinnoijas.
Yks ehto mes sitt kaikin golmen giskosi se suden Dasalam bakartuvas
ja ko se tyä ol teht, ni mentti salihi istuma ja juhla pitämä. Iiro
ol ollk koko ehto nii hissuksis, ett mnää valla hyvi ymmärsi, ett
hänell ol jotta erinomast tuumalemist, ja ko siin nys sitt istuttim
böydä ymbärs, ni hän jua klasis tyhjäks, lyä sen böyttähä ett yks
helin vaa o ja sano: "Jaa-a, ny ongi asi semme, ett tämä poik osta ja
pyssy ja ruppe kans sussi ampuma. Ko sais vaa josta semsem byssy ett
käy hyvi."
Meijä lensiväs silmä ens vähäm bystö, mutt sitt me rupesi naurama ja
Vilkk sanos: "Oi voi sendän, gumssi snääkim bauha. Niingon gaikk olis
valmist kos vaa saisis semsem byssyn, gon gäy hyvi. Ei, Iiro, ei se
sendä vallam byssym bääll ol. Nääks pyssyn dakant tarvita ja jotta;
siällt tarvitam byssmiäst ja ongost se sanott, ett snää oles siks
luatt. Mnää ole syndynnp pyssmiäheks, mutt siit ei tiäd mittä, ett
ong snuus stää vikka. Se on gans, nääks, yks Jumala lahi, ko anneta
synttyis, eik saada oppemall."
-- Nii händ, niingo se ittiäs kehumisen daitoki, mörätt Iiro pöydän
dakka, ko Vilkk saarnama rupes.
Anda tullt tommost vaa, ni yks kaks nua miähe ovat tukast yhdes mnää
ajattli ja tei ittellen uuden glasi.
Mutt Vilkk ol nii hyväll miälells sinä ehton, ettei Iiroka saann händ
suuttuma ja hän jatko vaa saarnatas, niingo hän ei olis lainkkan
guullukka Iirom buhett.
-- Nii oikke, erityine Jumala lahi oikke se pyssmiähe luand o, mutt
ymmärrettävästengi siin harjandumist kans tarvita. Ja hyvä pyss kans
tarvita, jos jotta saada meinata. Mutt ei siinäkkä sendä viäl olk
kylliks, ett pyss käy hyvi ja ett se on daitava miähen gynsis.
-- No, mitäst siins sitt muut viäl tarvitais? kysysi mnää, ko rupesi
jo kans tykkämä, ett Vilkk pan omias.
-- Jaa, ett mitä siin viäl tarvita, snää kysy, niingo semnen gysy,
kodei tiäd näist asjoist juur mittä. -- Näättäk, poja, ei siin olt
tarppeks ett pyss käy hyvi. Sen däyty tappak kans hyvi, sillett
surkkjamppa parselli ei olt täsä mailmas, ko semnem byss kon gäy,
mutt ei tap. Jos snuus olis hiukangi mettmiähe vikka, ni snää
tiädäisis se. Sen diätä jokanen go vaa haulpyssylläkim bräiskyttle.
Mutt ei monika heist tiäds stää, että hyväkim byss saada muuttuma
semseks, ettei se tap ja hyvi harv tiätä, kuit tämne vika paraneta.
-- Mutt mnää tiädä sengin, go olen goko piäne ikän semste vehketten
gans pelann, ja kosk meillt täsä ny o aikka ja Iiroki meina pyssy
rustat ittelles, ni mnää juttlen deill niingo esimerkiks yhde jutun,
go olishyväks opetukseks monell vanhemmallekkim byssmiähell. -- Mutt
maistetast ens näist klaseist yks tilkaus.
-- Nii, näättäk, sillo alkvuasink ko mnää tähäm byssmiähe virkkaha
rupesi, mnää pääti osta ittellen uudem byssy. Eik mnuu lainkkan
darvinnf fundeerat, mist mnää se ostaisi. Lapi Ylikeeren Gniht o
semnem byss-sepp, ettei niit ol monttaka semmost koko Suame maas, ja
hänen dyyijös mnää sitt läksingin gauppa tekemä. Hänell osasiki oli
valmin yks oikkem bahukse nätt ja sopev luadpyss, ja kodei siin oli
hinttaka liiaks, ni mes sovesi yks kaks kaupoist. Mutt tiätystengi
stää ens koitetti, mimne se ol käymä, vaikk se oikkjastas olikin
durha, sill ett sen diätä koko mailm, ettei Lapin Gniht päästä
kelvotond kalu pois kynsistäs. Mutt se o nyk kerra nii, ett pyssy
koiteta juur niingo heostakki, ennengo se osteta. Ja nii mekkin
dei. Kniht pan neli halstoopimbotum gorkki kive nokkaha, astus
kuuskymmend askeld pois kivest -- eik se poik astunnukka mittä
mamsälli askleit -- ladas pyssys ja ammus täräytt ensmäisen gorki
mäsäks. Sitt hän anno pyssy mnuull ja sanos: "Ny o snuu vooros". Ja
mnuun däyty sanno, ett mnää hiukam belkäsi, ettän häpäsisi itten,
go mnää niim biänehe maalihi ambumam bantti. Mutt mnää sihtasingi
vähä nuugaste ja flättäsi, niingo flättäsingin gorki säpäleiks. Ja
kuingasteten olis flätänns, sill ett konei pyssys vaa vikka ol, ni
ei olp pyssyn dakanakka, sillon go se tämsem bojan gäsis o, vaikkan
se itt sano. -- Nii händ, ja sitt ammus Kniht kolmanen gorki rikk ja
käsk mnuu sitt amppus se neljäne. Se olis ollk kylläkki huakki tyä
mnuull, mutt em mnää viittinn enä semssen doimehe ruvet, ko sanosin
Gnihti, ett "Pahustak met täsä korkej palottlen, gyll mar niit vaa
huushollisakkin darvita. Eik stää ny enä eppällt tarvitt, ettei tämä
pyss käy. Ei maaren, gon gäyki niingo ihmse miäl."
Mnää koperoitti sitt rahap plakkristan, mutt ennengo mnää nek
Knihtill anno, ni mnää kysysi sendä vissemäks vahvudeks: "Mutt
tappakost tämä ja hyvi?"
Siilon Gniht katos luinautt mnuu vähä kiukkusest ja sanos: "Ei
semmost tarvitt lainkkan gyssykkä mnuun dekosist pyssyistäni sen
diätä koko mailm, ett ko niist vaa o luad sattunn lailssem baikkaha,
nin gyll siins sitt kans o viimenem bapuruak edes, olkko elukk sitt
suureve taikka piäneve. Mutt koskas eppäle, ni mnää anna snuull
muutma luadi ja hiukan gruutti, niis saak kotti mennes pistä ittes
mettähä ja nähd, ett se pyss tappa yht hyvin go se käyki." Nii oikken
Gniht sanos ja anno mnuull viis luadi ja bualem biolist kruutti.
Mnää oikke häpesi, ettän oli semmost kysynnykkän Gnihtild, mutt oli
ai mnää samas miälisänikkin, go hän mnuullk kruutti ja luadej anno,
ja mnää ajattli itteksen ett kosk mnuull o viis luadi, ni mnuull
o sitt viis linttuakkin, go mnää pyssyinen gottit tlee. Nii mnää
tuumali, ladasim byssyn ja läksin gruunusarkka tramppaman gottippäi.
Mutt ko mnää pääsi sinn Vuatla Vahtriston gohdall, ni mnää poikkesi
mettähä vasemallk kädell ja rupesi linnuj vahtama. No, ko mnää siins
sitt kävele, nin dlee se Häpplämberä Viku, yks niit oikke mailma lopu
miähi, mnuu vasta ja kysy: "Oleks linnustusreisull?"
-- Ole oikke, mnää vastasi, -- osti uudem byssy ittellen ja ole stää
ny vähä niingo freistamas.
-- Vai om mar snuull uus pyss; annast mnääkin gato stää.
Ja mnää hull annom byssyn Vikun gässihi. Se kattel stää ens joka
kandild, sihtaskel sillk kolmell eri haarall, ja ko se ruakoton viime
ol pannp piipum bää suuhus ja puhaldanns siihe, ni se anno se mnuullt
takasi ja sanos: "Kyll se hyvi henges pitä, mutt käyköst se ja?"
-- Ei, kyll stää pahust roikottat täyty, vastasi mnää, kon diäsi,
ettei Häpplämberä Viku ymmärtänp pyssyst enemppä kon Diilvuaren damm
taevan dähdist, vaikk hän ny ol nii viissa ja ymmärtäväise näköne. Ja
nii me erosi.
Ko mnää sitt hetke aikka oli siink käveli, ni mnää vihdo viime näim
byy yhdellp puuoksall, oijensim byssyn ja täräyti stää koht. Mutt
jos uskott taikk ei, ni ei se paha pudonn, eikän, go lens toissem
buuhu ja vahtas mnuu siäld puun dyven dakka, niingo olis tahtonns
sanno: "Katost tota, ko o saannp pyssyn grapan gättehes ja sojottle
ja paukuttle niingo mikäki." Mnuu harmitt vähä kamalaste se lind.
Mutt älästis hual, mnää ajattli, älästis hualk, kyll snää ny luulek
korjus olevas, kodei snuust näyk kom bää, mutt tiäds se, ett täsä
ongi semnem boik, kon goppa luadillp pyyt päähän gosk hyvänäs. Ja
sitt mnää paningim byssyn oikken duell, sihtasi stää linttu raatto
päähä ja laukasi. Mutt ei pyy ko lensi pyräytt jällk kapple matka
ja piilott ittes, niingom byy pruukka. Ja sinns se jäi mnuust ja
siälls se o viäläkki mnuum bualestan. -- Kyll se ymmärätt, kuis
suuttunn mnää oli, ja se mnuu viäl enemä suututt, koden enä nähn
mitta muutakka linttu taikk metäelävä, ettän olsi saann uudestas
onnian goitta. Engä nähnykkän, gon durham bäite mnää siink käveli. En
löytänn Äöhö-järvest suarssiakka, vaikkan giärsi melkken goko järve
ja meni viäl Lensum baikoill yli joengi. Mutt semne se pyssmiähe onn
o, ja kon gerra yks klumm tlee, ni niit tlee ussemangi, ajattli mnää
ja rupesi odottama ett mikä harm mnuull ny viäl tulleka. Eik mnuun
gaua odottat tarvinnukka.
Ko mnää olim bääss siihe Mälikän danhua suum baikkoill, ni mnää näi
orava yhden goivu ladvas. Hyvi se siin näysikin, go ol Mikom bäevä
aik, ettei oli lehdeijäkkä enä puis, ko joku aino siällt tääll. Mnää
pysäsin gattlema stää, ko se siin istus kuusemommone etukondettes
välis. Ja ko mnää stää siink kattli, ni mnuum bist päähän, ett mnää
ammu sengin, gosken muutakka ols saann. Mnää sihtasi sitt stää
keskellk kroppa, sanosi itteksen, ett "Kyll snääki elukk park nys
siins sendä viimest kuusemommost sortteera", ja ammusin däräyti.
Mutt ei orav juur pali tiättos pistänn. Eikän, gom ban vaam bari
kertta: Tjukk, tjukk, ja rupes jällk kuusemommostas kiärittleemän
gäpälättes välis. -- No, mutt ny ova vissin gaikk metä-elävä noidutu,
ajattli mnää, ladasi uudestas pyssyn ja ammusi jäll. Mutt ei siit
sem baremppa tuli, siäll orav vaa istus koivus niingo muin miähin,
eik muut tehnk kon gääns selkäs päi mnuu niingo olis meinann ett
"Koitastis kert täldäkkin gandild, taita luanistap paremi."
-- Vai pilkka snää mnuust ruppet tekemä -- ajattli mnää, ladasi jällp
pyssyn ja ammusi uuden gerra, vaikkan oli niin suuttunn, ett koko
ruumin väris kiukust. Orav kimmat vähä äkki ylös, heitt kuusemommoses
menemä ja kas näim bainaman goivuladva ylimäisse nippuhu. "Vai
ylöspäi snää pakka, ko mnää snuu alas koita" -- kihisi mnää kiukuisan
ja rupesim banema uutt ladinkki pyssyhyn. Mutt sillo mnää huamasingi,
ettei mnuull oli enä yhtikä luadi jälill. Se mnuu vast kismitt, eng
mnää harmeisan taitannt tehd muut ko heriti nyrkkiän sill oravam
bahall ja sanosi: "Nääks, semssi puffej tääld annetam, berhanam
bihknokk." -- Kyll mnää ny ymmärsi, ett mnää oli saanns semsem
byssyn, gonei tap, ja semne o, niingot sanott, viheljäinen galu. --
Mnää läksingi sitt kotti oikke aika kiäru. Ja ko mnää pääsi sinn,
ni mnää pani sem byssym bahukse naulaha ja pääti, ett ko mnää saan
Gnihtin kässihin, ni mnää sano hänell oitis päi silmi, ett hän o
mnuun gekann.
Eik ollk kulunn kom bari päevä se jälkke, nin Gniht tul meill ja mnää
anno hänell oikke aika pyhkes siit pyssyn gaupast. Mutt ei Gniht ko
nauro vaa, ja ko mnää oli saarnan lopettann, ni hän gysys: "Ekköstis
snää andanns stää pyssy viärän gässihi, ennengos sill rupesi linnuj
ambuma."
-- Viärän gässi! -- mnää sanosi -- kene viäran gässihi mnää se andann
olsin, godei mnuu vastangan tuli yhtä ihmist, mutt ko se Häpplämberä
Viku, ja se ei ole mnuull mikkä viäras enemppä kon deillekkä.
-- Vai nii, mutt sanostis ny, annoks snää pyssys Vikun gässihi?
-- No, annon gaiketakkin, go häm byys kattos stää -- ja nuugaste hän
stää syynäliki ja sihtas sillk kolmell eri haarall.
-- Siin oltti, sanos Kniht. -- Vai kolmell haaralls se sihtaskel.
Oles snääki sendä aika viti, kodes tiäd, kuip pyssy hoideta. No
annast kuuli, mitä hän viäl tek sillp pyssyll?
-- Mitä hän dek? Ei hän mittä muut sitt enä tehnykkän, gom buhals
siihem biipu suust ja sanos, ett "kyll se vaa hyvi henges pitä."
Pahukse halju, pit kaiketakki se henges, ko se täödes ladingis ol.
-- Aim baremppa ja paremppa, sanos Kniht ja nauro nii ett ol vallan
gaksingerro.
-- Eks snää ymmär, ett Viku o noitunns snuum byssys. Nääks, se ei
olis tehn mittä, jos snää olsi andann hänen kattos stää, muttko snää
anno hänem bidells stää, ni sillo hän sai sen durmelluks. -- Se
verram bidäis sendä jokattem byssmiähen diätämä.
-- No, om mar hän nyk klookku sendä. Vai siinäk sitt vika ongi, ett
mnää vallan dyhjä paukuttli? -- Saadang semne vika enä paranettukka?
-- Saada händ, kon gonstit tiädetä. Ja kyll ne myäs tiädetä. -- Se
pyss ei tarvitt ny mittä muut, ko ett se panna maantiändrumbu ali,
vähä ennengo joku ruumis se ylitten guljetetan, daikk ettäs ammu
hoppikuulallk, kos ensmäitten gerra ny jäll linnustama menes sillt,
taikk ladas se eläväll hoppjall ja ammus se ladingim bäim bohjast.
Sitt se tappa niingo ennengi, mutt älä vaa anns stää toist kertta
turmell, muist se ja hyväst ny.
Seoravanp päevän mnuull ja Tiula Fretull ol sitt vähä kamala
vähti, ko stää pyssy huussama ruvetti. Mnää oli ostann apteekist
elävähoppja, ja Fretu ol oikken gompassi jälkke hakennp pohjose,
ja kon gaikk sitt ol saatt klaariks, ni mnää ammusi se elävähoppja
Staketintaustan galljoihi, nii ett yks tömäys ol vaa.
Mutt ko se ol teht, ni Fretu meinas, ett olis mar oikke lyst nähd,
ett paranusikost se nys siit kuurist.
-- Lysti oikke stää nähd olis, tuumali mnääki, -- kodei ny ol yhtä
varestakkan duallk kalljoill ett sais freistat.
-- Ei maare niit sillo olk, ko niit tarvitais, vaikk he muuton dosa
rääkyväp päevkautte, ettei heild leppo tahds saad, vastas Fretu
ja kattel ulos akknast. Muttko hän siin hetke aikka ol vahdann
ymbrilles, ni hän nous vähä äkki ylös, nyhjäs mnuu kyynärpäälläs ja
sanos: "Katostis pahust, tuall naapurtalo navetan gadom bääll makka
Korpplaiste muarin gollkatt, amms se, niis tee hyvän dyä samas, sill
ett nii saastast elukka ei olt toist täsä mailmas ko se katt. Se on,
diädäks, niin gamal tapplema, ett kaikkitte muitte ihmisten gateild
se repele silmä ja korvap pois pääst, ja tosa se nauku ja parku
yäkautte nurkis, niingo Jumal olis andanns sen doime hänell oikke
urakall. Ja niin gamal se o sitt viäl varastamangi, ett se viä lihap
padast kuumald hellaldakki. Se katt on, diädäks, koko korttelkunnam
bainajaine."
Semssi oikke Fretu pauhas ja mättäs semse synnindaaka sen Korpplaiste
muarin gollkati niskaha, ett mnää tykkäsi, ettän teksi oikke hyvän
dyän koko meijän gristelisells seorkunnallen, go mnää se elukam
bäästäisim bois päevild. Ja nii mnää sitt ladasim byssyn, avo akkna,
sihtasi stää kauhja elukka siinnätte väli ja ammusi flajauti. Mutt
ei koll jäsenem bäätäs värkättännk, ko makas auringom baistes juur
niingo ennengin kondi oikkjan.
-- Ei kureist ols, sanos Hull-Reikk, mnää tuumali ja Fretuki meinas,
että kyllkaiketakki se pyss pysy semsenk, ko Häpplämberä Viku ol se
laittann.
Mutt juur ko mes siink kiukuttli ja kattli stää katti, ni me näin,
gon Gorpplaiste muar tlee pihallt tass kädes ja riäska tassis ja
ruppe haukuttleeman gattias alas kadom bääld. Mutt ei se paha vaan
dull. Fretu kattel ihmeisäs stää peli vähä aikka, mutt yhtäkki hän ol
asjois kii ja sanos: "Kyll snuum byssys ny jäll o reedas; tiädäks,
tua katt on guall; mnää tunne sem bruuri ja tiädä, ett se tliis alas
niingo yks kihaus riäskatas syämä, jos se olis hengis."
Ja nii se oliki. Korpplaiste muarin gatt ol pois hengild ja se
olikin guall nii äkki, ettei kerjenn häälättämängä, ennengo hän ol
unhottannt tapplukses ja parkumises ja varastamises. -- Kyll se Kniht
vaan diäs, kuip pyss paranetan, go se o noidutt, ja nys sen diädätt
tekki. Eik teijä lainkkan darvitt ruvet toiste ihmisten gatej ambuma
uskon vahvistukseks. Eikän darvittekka, ja hyvä ongi, ettei tarvitt,
sillett mnää tiädä sanno, ettei semsest saa mittän giitost, ko valla
harmi. Vaikk sama se o; ne harmi ova oll ja menn, eik nek kuult tähä
juttuhu. Mnää olengi vaan goittanns selittät teill, ettei siinn olk
kyll, ett pyss käy. -- Kyll se käymäst pia lakka jos ei stää hoittat
taed, -- Kas niim, boja maistetast jäll!
Ja ko mes sitt oli maistann ja hetke aikka fundeerannk kuki omias,
ni Iiro sano: "Saamare säseräk kapena nep pyssys sitt sendä ovakkin,
guulem. Mnää anna vissin goko kauppan lahot paljaihi meiningeihi."
Ja silles ai se Iiron gaupp jäiki. Kyll sude hänem bualestas saiva
loikkroit vaikk pisin gaupungin gaduj.