IX

Harvo mnuu miälestän uni o nii hyväld maistunnk ko sinä ehtopualen

ja liki käve, ett koko teaatterreis olis jäänn meild tekemät, nii

raskast me nukusi. Mutt kyll turklaisep pitivä murhett siit, ett

me heräsi vähä ennengon darvittinga. Yhtäkki ruvetti meijä akknan

ali ajelema ettit-takasi ja trumbu ja pilli ja torves soisiva ja ai

joukkon guulus vähä kamala mölinä, juur niingo joku kauhja iso sonn

olis uhann ruvet ihmisten gimppun gäymä. Kyll mes semsse elämähä

heräsi vähä äkki ja Vilkk sanos: "Annast kattot, tleek täst mailma

loppu, vai kuik käyne."

Mutt ko mes siin oli aikan stää kamala meno kuulustell, ni me

ymmärsi, ett ol valuvaar meijä naaprisan ja Hakkri Iiro rupes

pitelemä, jos välisein tunnus kuumald meijä huanesan. Vilkk ja

mnää hai ittellen vesiämbri, niingo Raumallp pruukata, ja läksi

appuhu. Mutt Iiro sanos, ettei hän lähd mihinkkä, ennengo seinäk

kuumald tunduva. Mek karasi vähä äkki jokiranttaha ja ko me oli

saann vett ämbreihin, ni me meni siihen dalohon, gom balo. -- Ja

aika liäsk siäll oliki. Se ol yks rautpuad, kom balo ja ko siäll

ol myytt kruutti ja ladatuj patruunoj, ni sild liäkketten geskeld

kuulus ai joukko semssi paukauksi, ko olis kymmengund pyssy samall

aikka lauast. -- Rikkeme harkum bäällp portimbiäles istus yks vanh

juudlaisäij ja valittel sekanaisellk kiälelläs: "Voi, voi, kaikki

palamaks -- -- allt brinner -- -- Iisaki vaatte palamaks -- -- Saaras

nya palttoo brinner, hunda marks koftan" -- -- -- Mutt kesken kaike

hän huus: "Vem syytter, kuka ambuu -- --" ja kimmatt pelgo hallus

pystöhö joka kert kom batruunap paukusiva liäkketten geskell. Mnää

rupesi äijä parkka lohduttama, mutt Vilkk anno turklaisill oikke aika

kyytti. Ja kyll ol syytäkki. -- Ajatelkkast, ko nek klaakkri -- en

daedp parempi sanno -- kattliva vauhkottliivas siin eik pannt tikku

risti valkkjat samottakses. Siin ol vaimihmssi ja miähi, nuari ja

vanhoj, eik yhdelläkkä oli ämbri kädes, muttkon gateltti vahdatti

vaa niingo valuvaar olis jotta lysti oli. Mutt kyll hes saivak

kans kunnjas kuull Vilkuld. Viime Vilkk sanos: "Tulkkast Raumallk

kattoman, gui valuvaar samoteta; ei siällt tarvitt peljät, ett o

vedest puutett, siällk kandava vaimihmse ja mukula ja vanhema miähe

vett ja nuarema miähes samottava, eik siäll vaan gukka uskalais tuli

valuvaaraha ilma vesiämbri. Mutt Raum ongin Raum ja siäll on gomend,

mutt tääll ei ol mittä reglemendej ja kosk ett tet teet tyät, ni em

mnääkä viit teijä rytisköijäm bärjät, muutko anda ryähät vaa! Mnää

lähdem bois! -- Hyväst ny! -- Snää, Kalkke, tleef fölis." -- Ja me

meningi molemat tiähen ämbreinen.

Vilkk ol suuttunnk koko ehto, mutt Iiro sanos: "Pahustak teijän

darvitte pistä nokkatan joka paikkaha, olsitt huilann niingo mnääki,

ni olsitt paremmallp pääll ny!"

Teaattri edes Kuapus odott meit majavanahkasisas, niingo sovitt

ol. Vilkk ost meillk kaikillp piljeti, ja sitt me läksi hakemani

baikkatan. Ovells seiso yks miäs, kon gysys meijäm biljettiän. Ja

ko me näyti se, ni se olis tahtonn ottas sem bois meild. Mutt Iiro

sanos: "Älkkä andakk kekat ittiäm, boja! -- Nuujorkis mnuun gansan

dehti semmost ja ko mnää pisti itten vähäks aikka ulos teattrist,

ni em bääss enä sisällk, konei mnuullt tiketti oli." -- Iiro ol,

näättäk, oli Ammeriikkas ja puhel vallan diketeist.

Meijä miälestän Iiro ol oikkjas, ja Vilkk sanos sill vahtmestarill:

"Jät snää, poik, vaan gaikk prakin guri ja tiäds se, ett täsäs nääkki

semssi poikki, konei ol ensmäist kertta pappi kyytis." Mutt äkseerama

se pakkas, ennengo mes sisällp pääsi, ja ko hän ol lakannp piljeteist

meno pitämäst, ni hän rupes Kuapukse majavannahkassi pälsyj tahtoman

bois. Se ol sitt yks kamal miäs. -- Kuapuksem bälsyj, kodei se oli

jättännp pois niskoildas koko aikank, ko me oli yhdess oli. Niis

se poik ol hikkoillt trahtööris ja tohtrill ja nisupuadis; ei mar

se niist olis luapunn. "Varastetais viäl", sanos se, ain go mek

koiti saad häne jättämä ne vähäksikki aikka. Ja ny ne olis viätt,

jumal tiäs, kuik kauas meist. Ei mar jätettykkä niit ny enemppä ko

ennengä, vaikk siin vähä riideltti, ennengon Guapus pääs sisällt

täödes mundeeringisas. Mutt voitoll me viimengi oli, niingo sanott,

ja kaunisse isso salihi mep pääsingi. Kados palo hirmuse iso kruun

ja siuill ol stää paitt kynttli vaikk kuip pali. Sali ol väkki täynn

niingon girkos ja Kuapus kumars ittes joka haarall, ennengo hän istus

ja sanos: "Hyvä ehtopäevä kans, väki hyvä." Mutt Vilkk ol kiukkune ja

meinas, ett niillt tarvittis sanno, ett hek kyll ova hartait lysteis

istuskleema, mutt ruti laiskoj valu samottama.

Em mnää oli ikänäs enne olit teaattris, vaikkan gans ole ulkmaillp

pali oleskeli, mutt Vilkk ja Iiro tunsivas semsekki lysti ja Vilkk

sanos, ett hän ol kerra Londos nähnt teaattris semsem bojan, go ol

heittän ittes yndkonde ilmoihi, kiärtänn ittes siällk kerra yli

niskas ja tuli alas taas seisvaltta. Ja notki se ol oli. Se ol

taitann ittes taappäi niim bali, ett se sai pääs kondettes väli ja

sitt se ol ruvenns seisoman gättettes nokas ja ko se viäl ol pistännk

konttis ylöspäi, niin goko miähe ruumis ol olis sekasi niingon Dolvi

housu.

Mutt em me lainkka semmost saann nähd. Kon deaatter algo, ni

siihen dul meijä ettem bari vaimihmist ja yks herr ja puheliva ja

naurovak krikotiva, eik se mittä lysti oli. Nep puhusivas sitt viäl

ruatti, ko em me ymmärtännp pali lainkka. Mutt kyll turklaise niist

tykkäsivä. Ja ko nek komeljanttri meniväp pois ja salin dakasein

panttim baikoilles jälle, niin durklaise hakkasivak kässiäs yhte

niingon gahko! Kuapus kysys Iirold, mitä se merkitte, ko nek kässiäs

paukuttleeva.

-- Het tykkäävä ett heill o lysti ja tahtova näyttäs se. --

Ammeriikkas viheletä, sillon go lysti o ja mnää tykkängi, ett se

o vähemä vaevaloist. -- No niin, gukin deke miäles jälkke, mutt

viheläisi mnää jos täsä vaan dliis jotta hauskemppa.

-- Nii mnääki, sanos Kuapus ja Vilkk tykkäs kans, ett semnen

gättettem baukuttlemine o lapselist.

Mutt ei siäld mittäm baremppa kuulunn ja me haukottiin gilppa

ikävöisän. Vihdo viimen Guapus rupes nuakkuma ja kuarsas ai joukko.

Mutt sillon duliki siihe meijä etten vähä lystelinem boik. Se hiistel

tapplust yhde herran gans, ko ol iso aikka puhutells siin yht flikka

ja lauleskeli ja iisutells sen gans. Ja tapplus siit tuliki. Kuapuski

heräs siihe hälinähä ja ol koht asjois kii. Meill ol täys tyä saad

häne olema verkalles, ko hän dykkäs, ett se ilonem boik ol ottann

huanombualsest kiis siihe herraha. "Tott mar mnää händ neuvos saas",

meinas Kuapus, "kyll häne vissi muuto huanost käy tuam bruurin gans."

Mutt ei mar käynykkän, go se ilonem boik krottasiki vähä nässist

se herra laattjaha ja sillongost turklaise hakkaman gässiäs ja me

viheldämä. Kuapus ol nii miälisäs, ett hän dek molemppi, hakkas

kässiäs ja vihels. -- Ihmelisem bitkäst net turklaise sendä rupesiva

meit kattleman, go me näyti elomerkej ja komeljanttrikki lakasivap

puhelemast ja vauhkottliiva meit. Eik oli aikkakka, niin dlee se

vahtmestrim bahus ja sano, ett meijän däyty lähtip pois.

-- Kyllkaiketakki snää meijäm bois ajaisi, mutt eks muist, ett

meill ongim biljeti jälill, sanos Vilkk ja pist klappus vahtmestri

noka ette. Ja me muukki hain glappun gäsill. Mutt ei se pahailkine

miäs vaa lakann jahnamast, ett meijän däyty mennp pois. Sillo Vilkk

riisus jakkus, sylk piohos ja sanos: "Jos täsä joku pois mene, ni

mnää pelkkä, ett se oles snää, kos vaa sanok, kumppa tiätäs tahdo

menn, ovest vai akknast." Ei Vilkk kiukuisas huamann, ett se ol nii

erinomane sali, ettei siin oli akknoj lainkka.

Olsitt kuull, mimne upra siins sillon dul. Vahtmestar huus appu

ja korjas luus vähä äkkin, go hän huamas, ett hänellt tosi etten

dul ja vaimihmses siunasiva ja kläppäsivä. Viimen dlee yks vanha,

hyvälaitase näköne herr siihe meijän dyän ja kysy: "Ming tähden de

vihelätt; ong tämä teaatter ni huan deijä miälestän?"

-- Ei se hyväkä ol, ikävät meillt tääll ol oli. Mutt em mes sendähde

viheldänn, mutt ko sendähde, ett täsä äskö ol vähä hauskemppaki

joukos -- selittel Vilkk.

-- No mutt ei sillo vihelttäp pruukata.

-- Pruukata mar, kuingastetei pruukatais. Menkkäst Ammeriikkaha vaa,

nii saatt kuuli, eik viheletä, sanos Iiro. -- Me olengi meripoikki

ja ole mailma nähn vähä enemän go moni näist turkulaisist Me ole

raumlaissi.

-- Vai nii, vai nii, sanos se vanha herr ja rupes naurama ja sitt

hän julist kovall äänell jottan goko seorkunnall ja sillongost niill

lysti tul niillt turklaisill. Ja kyll mes sitt rauhas istus sai ja

vihelttäk kans ja ain go me vihelsi, niin gaikk naurova. Em mnää niit

turklaissi oikke ymmär, mutt mnää luule, ett Kuapukses ol oikkeus, ko

hän jälkkembäi sanos, ett turklaisill ol oli enemä lysti meist kon

gomeljanttreist.

Sitt me menin gaikin gestkeevrihi ja syätti ehtot ja ko ol syätt,

nin Guapus men gortteerihis ja mep pani maat. Mutt ennengo nukutti,

niim bäätetti, ett huame lähdetän gottik, koht kom banki o avatt ja

Vilkk o saann asjas reedaha. Asja lait ol näättäk semne, ett siit

saakk, ko me Nästist läksi, ol ruvennk kylmättämä ja ko met tliin

deaattrist, ni ol oikkem bakase haju ulkon. Mes sanosingin doinen

doisellen, ett jos ei ny vaam bannak kiirusten gäymä, ni mes saan

dalve, ennengon gottip päästä. Ja rattaill o vähä surkki kulkkik, ko

o rekikeli maas. Sillaill oikke mep pääti. Iiro lupas lähti aamust

aikasi Skrama-Noorlundin dyä Valkot ja rattait hakema.

X

Seoravan aamun mnää heräsi jo neljä aigois eng saann enä und. Mnää

käändli ja väändli ittiän sängys, mutt kotei siit appu tuli, ni mnää

pääti, ett mnää menen gävelemän gaupunkkihi, siks kom bäev tlee.

Ja nii mnää teingi. Ilm ol käynn ai vaan gylmemäks ja ko mnää tlii

ulos, ni mnää näi, ett yäll ol oli aika pakane. No, ko mnää siins

sitt käveli suattan, ni mnuum bist miälehen, ett mnää teem biäne

veisu ja veissa se sitt Vilkull ja Iirollk, ko matkall olla. Mnuus

o näättäk ai olis semmost piänd vikka, ett mnää sillo dällön dee

veisu. Ei semne halu usse mnuum bäällen dul, mutt sitt ko se tlee,

ni se o niingon daut ja sillon däyty tehd veisu, ei siin mikkän guri

aut. Ja ny mnää oli semsell humöörill. Mnää kävelin goko aamuskautte

yht kattu ylös ja toist alas ja löi riimei kokko. -- Ei se ol niingä

huakkja tyät, ko moni luulis, siins saa sovittas sanoijas sendä vähä

monellk kandill, ennengo nep paikkas hakeva. -- Mutt olkkon gui

hyvänäs, nin dosa vähä enne yhdeksät mnuull ol yks "meripoikkatte

veis" valmis ja mnää läksin gestkeevrihi. Ko mnää tlee sinn, ni

mnää nää Vilku ja Iiro ja Kuapukse istuvas isos salis pöydä ymbärs

todiklasi noka ali. Ilosellp päällp poja oliva ja niin därkkjä

pauhamist heill ol, ettei he mnuust mittän diätänn, ennengo mnää

sanosi: "On dämäkin gaunist toimitust, ko juadan dodi aamust aikasi."

-- Ei tämä todi ol, sanos Kuapus ja siirs sikaris toisse suupiälehe,

-- tämä on duutninkki. Ja täsä o snuullekki yks, ettes siink

kiukuttel.

* * * * *

Mnää istusi sitt heijä joukkohos ja tein glasi ittellen. Mutt ko mnää

sai se valmiks, ni mnää kysysi Iirot: "Jokos käve Valkot hakemas?"

-- En gäynn viäl, katost, ko asja lait o semne, ett Kuapus toimitta

meill vaunu ja kaks heost ette ja sitt mennängi herroiks. -- Kuapus

tlee Rauman gautt kotti.

-- Vai semssi te olett tuumaskell; mihist Valko ja rattas sitt panna?

-- Valko saa karat vaunuttem beräs ja ratta jätetän dänn. Mitäst

Knappika niillt talvellt teke ja kyll nes sitt tääld ain gulkevak,

ko marknoillt tulla. -- Nii händ ja Vilkk osta kolmengymmne marka

harmoniikka ja mnää, ko soittat taeda, vetelen gaike mailma marsi ja

valsik, ko mep paina Rauma kohde.

-- Nii oikke, sanos Vilkk, -- harmoniikk osteta ja hyvä ja herroiks

kuljeta.

Kyll nep poja asjak kunttoho olivaf fundeerann. Mutt mnuu harmitt

koko jutt ja mnä sanosi Iiroll: "Tiädäks, ko mek kerra ole lainannk

Knapi Valko ja linjaali, ni me viä nek kottik kans lailes. Linjaaleit

ei jätetät tänn ja Valkot ei pannak karama vaunutten dakan; ei

maaren, gom bannangin gulkema edell, ni löydetän gummingi laillset

tiähaara. Mnää en dult teijä vaunuihin, go aja vaikk yksnäs

linjaaleis Raumall. -- Tehkän dek kuit tahdott."

Kyll mnää se näi, ett Iiro omatund rupes händ hiuka vaevama, mutt

Vilkk ei muuttann lainkka miäldäs. Se ol semne, ett mitä se kerra sai

päähäs, ni stää ei saanns siäld pihdeilläkkä. Ja konei Vilkum bää

käändynn, ni ei Iiroka oli haluline jättämä vaunuis ajelemistas. Mutt

se verra Iiros sendä ol miäst ett hän lupas koht lähti Valkot hakema.

-- Se sopiki hyvi, mens snää, Kalkke, fölis, niin des saatt mennes

kahde ostas se harmoniikka. Täsä o raha, sanos Vilkk ja löi

flombuukkis pöyttähä.

Sillo mnää äkkäsingi, mitä mnuum bit tekemä. Mnää tunsin, diädättäk,

Vilku ja olin goko ajam beljänn, ett se yhtäkkin duhla kaike rahas.

Ja ko mnää nys sai häne flombuukkis kässihin, ni mnää päätingi

itteksen, ett ko harmoniikk o ostett, ni mnää viä lopu Vilku rahoist

pankkihi.

Ei siink kaua viivytt, ennengo Iiro ol löytänn yhdest puadist oikken

gomja harmoniika. En mnää semsist ylipäätäs juur mittä ymmär eng

olk koska semsest kopast mittä nuatti ulos saann, vaikkan diädä,

ett semses ovak kaike mailma laulu ja marsi ja tansik, ko o vaa

miäs repelemäs stää. Mutt kyll Iiro tuns semse vehke. Se poik tais

soitta ja ko se ott harmoniikan gässihis, ni se sorme vilasiva, nii

ettei niit tahtonnt toinen doisestas erotta ja kyll nuati liikkell

läksivä, oliva hes sitt mitä sortti hyvänäs. Kyllkaiket niit o

harmoniikasoittaji joka kyläsäkki, mutt ei tarvitt koittas sannoakka

ett näillk kulmkunnill olis toist semmost poikka siihen doimehen go

Iiro. Vaikkei se kuul ny oikkjastas tähä, mutt kuulu se sendä se

verra, ett ymmärrätt, ett se ol kelvollinen galu, ko mes siit puadist

osti. Siin ol vähä heli, kaunis ään ja kaikengaldasek klaffi ja

rustingi joka kantill. Kolmkkymmend markka siit pyydetti, mutt mnää

tinkkasi sen gahtengymmenttengahdeksaha ja Iiro ol vähä ilonen, go

häm bist sen gainlohos ja läks enos tyyijö Valkot hakema. Mutt mnää

menim bankkihi ja pani sinn Vilku nimehe 400 markka. Enemppä em mnää

uskaldannp pankk, ko Vilku raha olivah hipunn nii vähihi, ettei jäänn

enä ko 50 markka flombuukkihi. -- Kyll semse reissu vaan dyyriks

tleeva. -- Vaikk em mnää viäl tänä päeväns saap päähän, kui me oli

saann 250 markka menemä juur niingo me olsi ne jokkem baiskann. Mutt

nii se vaa ol.

Ko mnää tliin gestkeevrihi, ni ol Hakkri Iiro juur pääss sinn

Valkoines ja Skrama-Noorlund ol tulls saattama. Poja jatkovas sama

tyätäs ko ennengi ja Skrama-Noorlundillekki ol toimitett yks niit

heijän duutningeijas. Mutt mnää rupesi säälimä ittiän gottippäi vähä

jouttu. Ja ko mnää oli saannk kaikk reeda, ni mnää kysysi heild kerra

viäl: "Mitäst nyt teett, pojat; tleettak kotti mnuun gansan vai

jäättäk tänn?"

-- Kyll maare mek kottit tlee, mutt em me rattaill rönkkämä rupp.

Tämsellk kelill o rattaillk kulkemine juur niingom bohtmes istuis,

sanos Vilkk.

-- Ni oikke, sendähde met tleengi vaunuis, lisäs Iiro siihem buhesse

ja rupes soittamam Borilaiste marssi harmoniikall.

-- No, hyväst sitt, mnää lähde ny.

Em mnää sitt enä viivytellk kauan, go oti Vilku fölisän gestkeevri

emänän dyä ett saatti maksak kortteer. Se makso 10 markka. Ja 50

penni mep pääti anttaf flikall, ko ol meijä huanestan murhem bitänn.

-- Mnää makson gaiken dämä Vilku rahoist oikke häne nähdes ja anno

sitt flombuuki hänellt takasi. Vilkk pist flombuukkis poviplakkrihis,

ja mnää oli vähä ilone, ettei hän kattonns siihe. Jos se poik olis

huamann, ett siit ol raha pois, ja saannk kuuli, ett mnää oli viänn

nep pankkihi, niin gyllän olsi saannk kuullk kunnjan. Mutt eikä

huamann mittä ja mnää ajattli: "Pid vaa meno kuip pali hyvänäs, ko

mnää kerra olem bääss menemä; ei se mittän dee." -- Eik siins sitt

enä muut tarvitt, ko mnää kanno sänttin rattaill ja läksi. Mutt ko

Skrama-Noorlund kuul rattatten grapina, ni äij tlee heng kurkus ulos

ja sano, ett hän dahto tuli Valkot saattama. Mitäst täst, mnää oti

äijä rattaillen ja sitt mentti. Hiljaksis kuljettiin bisin gaduj ja

kon dullihin bäästi, ni Skrama-Noorlund käsk mnuum bysättä ja kiipust

alas rattaild. Mutt ei hän goht meit jättännk, ko rupes Valkot

silittämä ja taputtama ja puhuttel stää niingo se olis oli ihmne.

Viime hän sitt sanos vedes silmis hyväst ens mnuull ja sitt Valkoll

ja läks menemä. Mnää nytkäsi ohjaksist, nii ett Valko olis ymmärtänn

lähti liikkell, mutt ei se vaa lähtennk, kon gatos taanes äijäm beräs

ja hirnautt hiljaksis. Äij kuul se ja huus: "Hyväst ny Valko!" Mutt

sillo Valko käänsiki ymbärs eik totell vaikkan olsin guik koittan

nytki ohjaksist. Mnää rupesingi jo itteksen siin ajattleema, ett ong

hän ny niin gamal, ett mnuun däyty jättä Valkon Durkkuhu daikk otta

Skrama-Noorlundi Raumall. Mutt kyll äij asjak kunttohom ban. Hän

gääns Valko jäll laillssen gurssihin, daputtel ja silittel stää ja

sanos sill, ett sen däyty menn Raumall mnuun gansan. Sitt hän gäsk

mnuun dull alas rattaild ja talutta Valkot suupiälist kapple matka

ettippäi. Mnää tein dyät käsketty, astusi alas rattaild, oti Valko

suupiälihin gii ja rupesin gävelemä. Mutt sillo äijä sanos: "No, no,

ei nii sendä mennäp, pyssäst nyt viäl hiuka!" Ja ko mnää olim bysänn,

ni hän ott lakkis pois päästäs ja luk Herra siunaukse. Sitt vast,

ko se ol luett, ni hän viäl kerra sanos meill hyväst, kääns ittes

ymbärs ja läks kävelemän glongauttaman Durkku kohde. Mnää seisosi

lakk kouras ja vedes silmis, nii oikke, vedes silmis oikke -- em mnää

häpp stää sannoaksen -- eng vähäld aikka ymmärtänn, misä mnää oikke

olinga. Mutt kyll mnää siit sitt sendä vähitelle virkosi ja rupesin

daluttama Valkot Rauma kohde. Taluttli händ siin virsta verra ja meni

sitt vasta rattaill. Valko kävel hiljaksis ettippäi eng mnää malttann

vaatti händ karaman, go ajattli ett kyll mar hän sitt ittelläskin

garama ruppe, ko hän o ikäväs voittann. Ja nii se olikin; go ol

kuljett viäl runsas virst, ni Valko huakkas yhden kerra, nost korvas

pystöhö ja pist oikken gaunist hyrrytyst kottippäi.

Nii mes sitt kulji tytyväisint toinen doissehen. Mutt ko mep pääsi

sen gorkkja alasahtem bäällk, kon Durust päin dulles o hiuka enne

Humikkalan gestkeevri, ni mnää kuuli vähä kamala elämä takapualellan

ja tuski olin gerjennk käändämäm bään sinnppäi, ni vaunuk, kaks heost

edes, ajava mnuu siutten niingon duli ja leimaus. Se verra mnää

vaan gerkesi näkemä, ett Kuapus ja Vilkk ja Iiro istusiva vaunuttem

beräpuales, Kuapus ja Vilkk rinnasi ja Iiro vastpäät heit. Iiro soitt

harmoniikka, niim bali ko henkki ol, Vilkk heilutt porokello ja

Kuapus huus yhtmitta: "Pelakkam boja!"

"Terveksi Teiskost", sanos Vilkk ja nost lakkias, ko he mnuu siutten

menivä. Enempä en mnää kerjennk kuulema, sill'ett he olivas samas

silmäräpäykses kaukan mnuust ja ko mnää tliin gestkeevrihi, ni oliva

heose jo saann vett ja söiväk kauroijas. Mnää pani heini Valko ette

ja menin gans sisäll, mutt siäläköst vast upra ol. Kuapus ol hukannf

flombuukkis ja äkseeras vähä kamalast sendähde. Eik oli ihmettäkkä,

ko siin ol oli raha oikke vähä isoma jouko. Mnää meinasim bittä

heillk kova saarnan, gom bääti heijä hurjast menostas, ett he olivap

pöhnäs, mutt ny mnää näingi, ettei niis pahois stää vikka oll; ei

Vilkus eik Iiros kumminga. Kuapuksem buhe tais fiirat yhde eine.

Mutt Vilkk ja Iiro oliva ai semse ylönannetu, ett ihmse luuliva

niist pahemppa, ko olis saanukka luull. -- No, mitäst tästä, me hai

sitt stää Kuapukse flombuukki, käänetti äijäm blakkrik kaikk väärim

buali ja köljätti vaunum berä läpitte. Mutt ei stää vaa löytynn.

Me rupesi siins sitt fundeerama, ett mitä nyp pidäis tehtämä, mutt

sillon Guapus nouseki ylös ja sano: "Helkkris sendä, mnää unhotingi

sem bääalusen allk kortteerihi." Nii händ, sinn oikke hän se ol

unhottannk, kyll hän se ny muist. Eik siins sitt muu auttannk, kon

Guapuksen däydys lähtit Turkuhun dakasi rahoijas hakema ja vaunuis

hän dahdos menn. Kyll häm byys, että Iiro ja Vilkk jäisivä odottama

händ Humikkalaha, siks ko häm bala, mutt kon Guapus ol lähtenn, ni

Vilkk sanos: "Kyll se o semnem baikk, Kalkke, ettei Kuapuksest olt

tiätto, kosk hän Durust selkke, ko hän sinnk kerran daas om bääss, ja

mnää tleengi snuu fölisäs kotti."

-- Ja mnää kans, sanos Iiro.

-- No nii, sanosi mnää, tulkka vaam, boja, mutt kyllkaiketakkin

deijä nyt tlee vähä surkkjangaldane istu rattaillk, ko olett vaunuis

tottunn herrastleema.

Ei pojas sanaka vastanns siihem buhessen, go hakivas sänttis ja

veivä ne Valko rattaill. Iiro ei soittann enä harmoniikka ja Vilkk

käsk mnuu sittop porokello linjaalette aissaha. Ja ko sitt Valko ol

tarppeks puhaldann, ni me läksi jällk kottippäim bainama. Nörköksis

poja istusiva omis ajatuksisas ja Valkokin garas huanomin, go hän ol

saanns semse synnin daaka lissä. -- Ei siin vaa monttaka sana puhutt.

Kaikk ol nii ykstoikkost ja hiljast. Porokellokim baukus vaa sillon

dällö ja muistutt mnuu miälestän lapsehoittajat, ko nuakku kehdo

viäres ja tarttu kii vanhan drallituksehes ain go hän hetkeks pääse

unevärppeistäs. -- Ko näi sitt ol kuljett iso aik ja pääst Nästin

gankkall, ni mnää ajattli, ett nyt taedais ollp paras aik ruveta

veissama stää veissu, ko mnää oli laittannt Turus. Mnää rupesin

goittama, mitä het tykkäisivä, jos pistetäis lauluks ja sanosi:

"Tiädättäk poja, mnää olen dehn uude veisu."

-- Vai nii, sanos Vilkk.

-- Vai uude veisu, sanos Iiro.

Jos mnää tode sano, ni mnuu harmitt semne vastaus. Kon doine vaeva

ajatuksias koko aamuskautte saadakses veisun gokko -- eik se olekka

mikkäm biän dyä -- ni odotais sendä, ett toiset tahdoisivak kuuli,

mimseld se tyä näyttä, ko se o valmistunn. -- Mutt sama se, ajattli

mnää, koskett tahdk kuuli, ni olkka ilma, ja rupesi itteksen

hyräyttlemä stää uutt veissuan. Kuljetti sitt sillaill jäll virst ja

pariki, ni Vilkk räyhäse: "Pahusikost siin nys sitt o, ettes snää

veiss niit uusi virssiäs?"

-- Ei olk kukkam byytännykkä mnuu veissama.

-- Ongost kukkan giäldänns sitt?

-- Ei olk kiäldänn eik käskenn ja sendähde mnää veissangi se itteksen.

-- Vai ittekses snää täsä veissama ruppe, mutt mnää tykkä, ett om

bareve, ettäs ole juur verkalles, ko ettäs siinp pörisek ko mikäkin

gorro. -- Anns snää, Kalkke, iloll äänes kuulut vaa.

-- Kaunist snää pyydäkki, mnää meinasi sanno, mutt ajattli, ett

jos mnää se sano, ni ei siit sunkka se hauskemppa tul ja sendähde

mnää pääti, ett mnää veissa sittengi se veisu, vaikk mnuu kylläkkin

gismitt. Nii händ, kismitt oikke. Mutt mnää olen gaiketakki

niingo muukki värs- ja veismaakri, ett ko nek kerra ovas saann

jotta valmiks, ni ei mar nes stää ittekses pidäis, ei maaren, gon

guuluiks sen dullt täyty. Sillaill oikke. Ja nii se asi päätys, ett

mnää kröhäsim bari kertta kurkkum buhtaks, sanosi: -- Tämä o yks

"Meripoikkatte veis" -- ja algo:

Meripoikki meit varjelkkon daevas!

Vaevaloine o elämän dääll,

Ko me ansatte leippätän laevas,

Kaukans seilaile valdmerem bääll.

Mnää oti uudestas siit: "Ko me ansatte leippätän laevas" j.n.e. ja

odoti, ett het tapas jälkke olsiva veisann mnuun gansan. Mutt ei

mittän guulunn. Mitäs täst, mnää veisasin doise värsy:

Kon duul puhku ja aallo nep pauha,

Sillo meill aika armoton dyä,

Sillo miähill ei suadakka rauha

Olkkom bäev sitt taikk syyspimi yä.

Ja sitt mnää otti jäll uudestas se lopumbuale, mutt konei hes

sillonga ruvenn veissama mnuun gansan, ni mnää sanosi: "Ei tämä veis

näy olevas se väärtt, ett te viiteisit stää trallitta. Ja koten mnää

viit yksnäs koko aikka veisat, ni mnää lakka valla."

-- Ol ny vai, sanos Vilkk, luuleks snää ett mes se nuati nii oppe.

Siin on gaunis nuatt siins snuu veisusas. Mistäs se olek keksinn?

-- Huals snää siit, mnää sanosi, ja mnuu harmitt jäll, ettei hän

veisust mittäm buhunnk, ko nuatist vaa. Mutt mnää voiti vanha Aadami

ja veisasi:

Siilon gokkiki märsraagall huakka

Eik pääs piilohom bannuttes taa.

Sillo ei kerjet laittama ruakka,

Mutt ko vyätän mep piukota vaa.

Kyll hes sillo sitt jo veisasivat toissen gertta se lopumbuale

mnuun gansan, mutt ko se ol teht, ni he rupesiva mnuu haukkuma ja

Vilkk sanos: "Ain helkkrisäk snää olek kulkennk, kos ole nähnk koki

märsraagall." Se o nys sendä vallam bilivinnihi semnem buhe. Pahus

soikko, jos niis laevois, ko mnää olen gulkennk, kokk olis tuli

märsraagall, sillongo mnää oli reivamas, ni mnää olsi sanonn: "Men

helvettin, gokk!" Nii, sillaill oikke mnää olsi sanonn, ja sillaill

jokane vanhemb merimiäs sanois. -- Kokk märsraagall! Kyll mares sen

diädä, ett kokk saa kiittä Jumala, ko häne anneta näö vuaks täkill

haalat jongum brassi viimesest nipust -- Pahus soikko, enne snää

nääk kalkaksen guuse ladvas, kon goki märsraagall, jos vaa jomnengin

gomend laevas o.

Semssi he oliva, Vilkk ja Iiro. Ei net tiätänn yhtikäm behu,

kuip pali siin on dyät, ko sovitta sanas veisuks ja ett sendähde

värsmaakreill ongi lupa pistä hiuka muinassi, ett sana vaa saada

sopimam baikoilles. -- Mutt mnää suutusi viime heijä nälkkimisestäs

ja sanosi: "Kosk tämä veis o nii huan, ni ei teijä stää kuulit

tarvitt, mnää veissa se itteksen daikk ole valla verka." Ja nii mnää

teingi, mnää istusi valla mykkän. Mutt luulettak, ett mnää sai oli

rauhas. Ei maaren, gyll nep poja mnuu veissamam baniva jäll, ens

moittimall ja sitt rukkolemall. Ja mnää veisasi sitt:

Vede vallas o skändäkk ja reeling

Ja mek kiipusta reivaman gaikk,

Kapteen huuta: "Hei, haala po jeeling!"

Se on dylkki ja totinem baikk.

-- Ja vissi, sanos Vilkk, se on dylkki ja totinem baikk.

-- Se on dosi puhe, lisäs Iiro siihe, totine ja tylkki paikk se o,

mutt ole mnää enne siinp paikka, ko näis Valko ohjaksis. Vaikk näist

kui vedäis, ni ei siit sem baremppa tul.

Ja kyll se tosi oliki, ett Valko men huanost ettippäi, mutt mnää

luule, ett hangin dahdos kuull mnuu veissuan ja mnää kiiti Jumala,

ettei hänell ollp puhelahja suatt. Hän olis, tiämäs, kans tehn mnuu

veisun gunkkan gelppamattomaks. -- No nii, mnää oli sendä ilone, ett

yksiki värs ol heijä miälestäs osannp paikall ja veisasi ettippäi.

Hän saa miälelläs huutta ja käski,

Kyll hän leppy, kon gaikk o "ol reitt".

Ja meills syätetäm bauj, voit ja fläski

Ja meill annetan dyyny ja peitt.

-- Annetan dyyny ja peitt! huus Vilkk. -- Oles snää sendä aika halju,

kuka niit meill annais. Kodes viäl pann, ett kyyppär tlee meijä

sänkkyn viäre ja mes sano: "Tuastis yks tuutning!" taikk: "Ryypp ja

voileip ja pual pottu olutt, mutt liukkast!" -- Ei, Kalkke, kyll snää

ole vähä hössättännk, kos semssi veissaile.