Mnää muista viäl valla hyvin dämäm bäevä, Antonim bäevä, nelikymmend
aastaikka takasi. Sillo el viäl -- helkkris nii -- ja elä viäläkki
Anders Anton Kringelin. Hän asus siihe aikka Isollp Poikkiskadull
vastpäät Simeli ja ol hausk miäs, vaikk olikin givuloine. Antonim
bäev ol sinä vuank keskviikko päevän. Tiista ehtost tlee Tasala Vilkk
mnuun dyän ja sano: "Kuulestis, niingos tiädä o huame Antonim bäev
ja Kringelinin darvittis herättä huameltta vähä juhlalisemin gon
davalist."
-- Tarvittis mar niingi, -- oleks ajatell, millaills se tapaduis.
-- Soittas semsis toimituksis pruukata ja jos Hakkri Iiro puhalais
klanettias ja snää krahnaisif fiooli, niin gyll mar siit jo koko juhl
tliis.
Mutt ei mnuum duuman Vilkullk kelvann. Se poik pan ai asjak kunttohon
doisellt tavallk kon davalise ihmse, ja tuski mnää oli saanns
sanotuks, millaill mnää ajattlin Gringelini herättämist, ennengo
hän rupes kattlema mnuu niingon girko vaevast ja sanos: "Soitta! --
soiteta oikke semsis menois; soiteta ja päristellä. Mutt tykkäks
snää, ett se o juhlalist. Ei yhtikäm behu. Toist se on go ammuta ja
mnää olengi ajatell, ett Kringelin herätetäm barill laukauksell huame
aamust."
-- No niin, gyll se vaam bäis käy. Ammuta vaa. Mutt mistäst mek
kaikk saam byssy? Em mnää vaa sunkkan dulf föleihi, jos snää yksnäs
päräyttlep pyssyines, mnää tahdo amppuk kans ja kyll mnää sengin
diädä, ett Hakkri Iiro ja ampput tahto, kon gerra ambumisen doimeis
olla.
-- Ol vai olk, kukast täsä pyssyst om buhell ja pyssyj ajatell.
Tykkäks snää, ett se olis juhlalist, jos joku snuu nimipäevälläs
tliis akknas allp pyssyllp paukuttleema? Takkaks, ettäs heräisi
haulpyssym bräiskäyksest?
-- Engöst mahdais sendä herät? Mutt Herra nimes, milläst mes sitt
ammu, josei pyssyill?
-- Mill me ammu? -- Kanuunallt tiätyste; eik siint tarvita Iiroj
eik Aaroj; mes saa sen gahden doime valla hyvi. Snää laita Minervan
ganuuna huameltta aikasin dänn ja ko mnää se lada, ni mnää takka, ett
se käy kolmest pyssyst ja ussemastakkin, go se lauasta. Tiädäks se om
boikka se Minervan ganuun; mnää ole sill ennengi jyräytell.
-- No om mar snuull vaan goeran guri, mutt ei snuu meiningis hulluma
ol. Ja kyll mnää kanuunan dännt toimita hyvis ajois. Ko ensmäine
lehterkuarm mene haminaha huame aamust, ni mnää hyppän guarmam bääll,
mene Minervaham, bistän ganuuna säkkihi ja pääsen dalomboja heosell
haminast kotti jällk kanuunoinen. Se käy niingo äksäst vaa.
Ja nii mnää teingi. Minervan ganuun ol meill jo enne viitt seoravan
aamun ja Vilkk rupes koht ladamisen doimeihi. Kruutti se poik ajo
sinnp piolissi, ni ett mnää jo pakkasin dyyreksymän goko juhlalisutt
ja kruutim bäälls se hakkas ja mänttäs rohtmi, nii ettei sill oli
mittä määrä. Kyll mnää händ koiti hillitäkki, mutt luulettak, ett
se mittä autt. Ei maare; se hakkas vaa vasarall ja puumbalikallt
topningeitas kanuunaha ja sylk ai joukko, ett kummingim biukka olis
menn. -- Em mnää olp pali kanuuna ladamisen doimeis oll, mutt kyll
mnää se sendä ymmärsi, ett siit juhlalinem baukaus pit tleeman, go se
lauasti, se Vilku lading. Sill ett kruutti siin ol, niingo sanott,
oikkem Borvo mitall ja topningeit Vilkk ol hakanns se juur jämt
täytte suuhu saakk. Olsitt nähnk, kuit tytyväise näköne Vilkk ol, ko
hän ol saannt tyäs valmiks. Häne silmäs kiilsiväp pääs juur niingon
dinaknapik, ko hän viäl kerran goitt sormellas, ett olik rohtmep
piukas. Ja sitt hän siäppas koko rustingin gainlohos ja me läksin
dosa pual kuude aikka aamustem bainaman Gringelinin dyä. Hissuksis me
liikusi ja pääsin göökkihi, nii ettei Anton tiätänn mistä. Kuultti
vaan, gom boik kuarsas toises huanes. Koko talos ei oli liikkell
viäl kukka muu kom biik. Se ol tehn valu takkaha ja pelas siink
kaffepannuines. Mutt mnää sanosi händ: "Kuulestis flikk, menestis
hiukam bois tiäld siitt muuri viärest, meill on däsä kans piänd
toimitust."
Kyll piik meit vähäm bitkäst katos, mutt men se sitt sendäm bois
muuri viärest, nii ett Vilkk pääs kanuunatas panema laillsse
asenttoho siihen dakall. Kaua hän stää siins sovitteli ja justeeras,
mutt viime se ol häne miälestäs hyvim baikallas ja mnää sano se,
ett se näytt oikke juhlaliseld, ko se siin makas takalls suu päi
Antoni huanett. Eik nys sitt tarvitt enä muut ko ruvet laukasemisen
doimeihi. Mnää ajattli itteksen, ett kyll mar Vilkk sen gunnjan dahto
ittelles, ko hän se ol ladannukki ja muutongi ol semnem byssmiäs. Eng
mnää tahdk kiälttä, ett mnää hiukam belkäsingi stää kanuunam bahust
ja siirsingi ittiän vähitelle ovem bualehem biika seljän daa. Mutt em
mnää siälls saannk kaua seisso. Vilkk ott pärehe valu, tul mnuun dyän
ja sanos: "Jaaha, Kalkke, snää joudak kyll nähds sem biäne vaeva,
ettäs laukaset tuan, go mnää ole se ladinkkin doimittan."
Mnää ymmärsin gyll, ettei täsä ollk kysymyst vaevoist, muttko ett
Vilkk pelkäs ja, niingo sanott, pelkäsi mnää, pahus soikko, ittekkin
goko rustinkki. Mutt samas silmäräpäykses mnää muistin, gui mnää
oli maistraati edes saannk kehumist rohkeudestan, gon oli oli valu
samottamas, sillon go engelsman Rauma haminam boltt. Ja ko mnää se
muisti, ni mnää puri hammastan, graappasim bäresoito Vilkun gädest ja
sohasi sillf fänkpannuhu. -- --
Sillo se paukatt! -- Jumalist, ko se paukatt! -- Kyll se ol
juhlalinen däräys! Kaffepann lens, jumal tiäs, mihi, piik seisos
silmä riipi raapim bääs eik saanns sanaka ulos suustas ja kaikk
akknat talos krapisivap palasiks. Mutt Vilkk siäppas vähä äkkin
ganuunan gainlohos ja kas näi lykkämäm bakko, Vilkk edell ja
mnää peräs. Ja ko me olim bääs ulos portist, ni me huamasi, ett
naaprisakki oliva akkna rikk. Ko mes se näi, ni meillt tul viäl
suureve kiiru. Mnää katosi sendän daanen ja sillo mnää näin
Gringelinim bistäväm bääs ulos tyhjist akkumboogist ja mek kuulin go
hän huus: "Kyll mnää teijä vaa nää, junkkri." -- Em mes sendä ollk
kuulevannas, kon garasim Balotondi makasiinetten daam biiloho.
Mutt kyll se Vilkk ol aika poik! Ja hyvä kurssi ei meild kummaldakkam
buuttunn, vaikkan se itt sano. -- Arvakkast mitä met tei? Jiiu,
ladattin ganuun uudestas ja ko se ol saatt kunttoho -- se Vilkk ol
siint toimes koko mestar -- ni menttin doinen gert Gringelinin dyäm,
banttin ganuun vanhallp paikalles ja jyskäytetti uus kert. Mutt se
jälkke em me enä lykänn liässuhun go meni sisäll Anttonin gousill.
Ja hyvin Gringelin meit trahteeras ja kiit meit vähä mond kertta
juhlalisest herätyksest. Ja juhlaliset täräykse ne olivakki. Niin
gaikk tykkäsiväk, ko olivak kuuli ne.
Nii händ, muista mar mnää sem bäeva. Se ol siihe aikkan, go viäl sai
vähä lystiäkkim bittä. Mutt menkkäst tähä aikka mailma panema jotta
juhlalisemppa toime, ni ovaf fiskaali ja poliisik koht kimbusan.