Koska salongin ovi oli auki, kuuli salapoliisi piilopaikkaansa
jok'ainoan sanan, joka kannella lausuttiin.
Moottorivene oli nyt saapunut aivan höyrypurren viereen, ja
ensimmäisenä hyppäsi purteen Thomas Busch.
Hän astui laivan portaalle ja ojensi kätensä paroonille, joka ei
tuntunut olevan oikein perehtynyt tällaisiin kiipeämisiin.
Parooni hymyili vain alentuvaisen armollisesti.
Vihdoin pääsi hän kannelle ja ojennellen jäykkiä jalkojaan sanoi:
"Tämähän on todellakin soma laiva, soma pieni laiva."
Kohta tämän jälkeen hyppäsi myöskin Thomas Buschin apuri, sinisilmäinen
mies laivaan.
Thomas Busch viittasi salonkiin päin ja pyysi paroonia astumaan sisään.
"Kiitos, kiitos", vastasi tämä. "Tekisi todellakin hyvää saada hiukan
levähtää kaiken tämän puuhan jälkeen. Ikävä, että moottoriveneeni meni
rikki. Niin, sillätavoin käy, kun ottaa viransijaisen. Muuten minulla
onkin moottorinkuljettajana oikein kelpo mies. Hänen nimensä on Boman.
Hän on varmaan sairastunut, mies parka."
"Mies parka", mutisi Busch säälivästi. "Jos teidän ylhäisyytenne
haluaa, lähetän hyvin mielelläni jonkun miehistäni korjaamaan
moottoria."
"Ei, tuhannen kiitosta vaan!" vastasi hänen ylhäisyytensä istuutuen
salongin pöydän ääreen. Asbjörn Krag näki piilopaikastaan hänen
hienojen kiiltonahkakenkiensä kärjet.
"Haluaako teidän ylhäisyytenne mennä maihin Pääsaarella?"
"Ei, kiitos", vastasi parooni. "Luulen jättäväni sen toiseen kertaan.
Pelkään pahasti, etten saa koskaan nähdä noita kuuluisia raunioita. Nyt
sain jo toisen kerran tyhjin toimin lähteä takaisin."
"Sepä ikävää", vastasi Busch. "Teidän ylhäisyytenne haluaa ehkä mennä
maihin Bygdössä. Mehän voisimme ohjata pikku purtemme merikylpylän
laituriin. Sopiiko se herra paroonille?"
"Kyllä", vastasi hänen ylhäisyytensä kiitollisena, "se sopii mainiosti.
Olen hyvin kiitollinen teille tarjouksestanne, herraseni."
"Annan kapteenille määräyksen ohjata Bygdöseen", sanoi Busch mennen
kannelle.
Hetken kuluttua lähti pursi täyttä vauhtia liikkeelle.
Thomas Busch tuli takaisin salonkiin ja sulki huolettomana oven
jälkeensä. Krag kuuli lukon napsahtavan hiljaa.
"Ahaa", ajatteli hän, "nyt luulee hän saaneensa linnun satimeen."
Pari minuuttia keskustelivat herrat kaikenlaisista yleisistä asioista.
Äkkiä hätkähti parooni. Hän oli avonaisista peräikkunoista tullut
silmäilleeksi maisemaa.
"Minne ihmeelle laivanne oikein kulkee? Minusta tuntuu kuin emme
kulkisi lainkaan Bygdöhön päin. Bygdöhän on takanamme ja me etenemme
hetki hetkeltä yhä kauemmas siitä."
"Minä en periaatteellisista syistä sotkeudu koskaan asioihin, jotka
kuuluvat kapteenille, eivätkä minulle", sanoi Busch nousten. "Haluaako
teidän ylhäisyytenne nauttia jotain virkistyksekseen?"
"Ei, kiitos", vastasi parooni, "mutta sensijaan haluaisin kernaasti,
että laiva ohjattaisiin Bygdöhön."
"Kapteeni tuntee kuitenkin seudun paremmin kuin yksikään meistä."
"Mutta joka tapauksessa olemme jo kaukana Pääsaarelta", sanoi parooni
yhä levottomampana, "ja etenemme yhä enemmän Bygdöstä."
Hän oli selvästi alkanut epäillä jo hiukan rakastettavia isäntiään.
Asbjörn Krag kyyrötti yhä edelleen pöydän alla odottaen jännittyneenä,
mitä tuleman piti.
Äkkiä nousi parooni sanoen:
"Aion pistäytyä hiukan kannella."
Hän aikoi avata oven, mutta Thomas Busch esti hänet siitä.
"Siellä tuulee aika navakasti", sanoi hän.
"Se ei ole totta", vastasi parooni kiivaasti, "näenhän itse, että meri
on melkein tyyni. Sitäpaitsi ei tee mitään, vaikka siellä hieman
tuulisikin."
"Olen lukenut sanomalehdistä, että teidän ylhäisyytenne terveys kärsii
Norjan raa'asta ilmastosta."
Parooni hämmästyi ja kiivastui enemmän.
Hän sanoi:
"Pidän kyllä itse huolen terveydestäni. Käytöksenne, herraseni, tuntuu
minusta lievimmin sanoen kummalliselta."
"Todellakin", sanoi Busch hymyillen.
"Pois tieltä", huusi parooni, "minä vaadin teitä päästämään minut
kannelle. Pois tieltä, sanon minä!"
"Älkää kiivastuko, herra parooni."
"Mutta, herraseni, tehän kohtelette minua aivan kuin olisin vanki."
"Siinäpä se, herra parooni. Se olitte te, joka käytitte ensin tuota
sanontatapaa -- enkä minä."
"Mitä se tahtoo sanoa?"
"Herra parooni sanoi meidän kohtelevan häntä aivan kuin vankia."
"Niin, siltä tuntuu ainakin."
"Herra parooni on aivan oikeassa."
"Mitä tarkoitatte?"
"Tarkoitan sitä mitä sanonkin. _Herra parooni on todellakin vankimme_",
vastasi Thomas Busch rauhallisesti ja kylmäverisesti kuten aina.
Salongissa vallitsi muutamia sekuntteja täydellinen hiljaisuus, joka
Asbjörn Kragista tuntui ikuisuudelta.
Vihdoin katkaisi hiljaisuuden parooni D:n soinnuton nauru.
"Hyvä", ajatteli Krag, "parooni koettaa pysyä kylmäverisenä. Siitä on
hänelle hyötyä tässä tilanteessa."
"Minä huudan apua", sanoi parooni.
Tuli jälleen aivan hiljaista, ja Krag kuuli vain heikon napsahduksen,
joka syntyy, kun revolverin hana vedetään ylös. Thomas Busch oli
vetänyt revolverinsa esille.
"Sen jätätte kauniisti tekemättä", sanoi Busch, "minulla on kunnia
ilmoittaa teidän ylhäisyydellenne, että kapteeni, samoinkuin koko
miehistökin, on minun väkeäni, joka tottelee pienintäkin viittaustani.
Sitäpaitsi -- jos pidätte liian kovaa melua, ammun teidät."
"Haha. Tämäpä on kaunis juttu. Millaisten roistojen joukkoon olenkaan
joutunut!"
"Herra parooni!"
"Roistot!" raivosi parooni.
"Kuuletko, Charlie", sanoi Busch pilkallisesti, kääntyen sinisilmäisen
apurinsa puoleen. "Hauska poika, vai mitä?"
Charlie hymyili rasittuneesti. Koko tapaus ei tuntunut olevan hänelle
mieleen, mutta täytyihän hänen olla mukana niin kauan kuin oli
esimiehensä käskynalainen.
"Kirottuja kiristäjiä!"
"Hienoa seuraa todellakin", jatkoi Busch entiseen pilkalliseen
tapaansa. Hän käänteli revolveria kädessään.
"Minua ilahduttaa", jatkoi hän sitten, "ettei teidän ylhäisyydellänne
ole revolveria mukanaan. Olen kuullut kehuttavan herra paroonia
mainioksi ampujaksi."
"Minne aiotte viedä minut?" kysyi parooni.
"Olen antanut määräykseni kapteenille."
"Minulla on tällä haavaa mukanani satasen puntaa", sanoi parooni. "Ja
sitäpaitsi voin luvata teille kahdensadan punnan maksuosoituksen, jos
viette minut heti takaisin Bygdöhön."
"Jossa herra parooni käskee ensimmäisen vastaantulevan poliisin
pidättää meidät."
"Ei", vastasi parooni vihaisesti. "Sitä en tee. En halua nähdä nimeäni
minkään skandaalin yhteydessä kaikissa Norjan sanomalehdissä.
Varjelkoon! Jos saataisiin tietää, että olen antanut muutamien
kiristäjien vetää itseäni nenästä, syntyisi siitä hirveä melu. Ei,
siihen ei minulla ole minkäänlaista halua, herraseni! Aateliskunniani
kautta vannon jättäväni teidät rauhaan, jos suostutte ehdotukseeni."
"Mahdotonta", vastasi Busch.
"No, lupaan neljäsataa puntaa."
"Vaivainen ropo! Vaikka jättäisimme kaikki vaivamme ja vaaraamme
huomioonottamatta, ei mainitsemanne summa olisi sittenkään puoltakaan
siitä summasta, jonka olemme kiinnittäneet tähän yritykseen."
"Paljonko vaaditte siis?"
"Olin ajatellut pyytää viittätuhatta puntaa käteisellä. Teidän
ylhäisyytennehän on yksi Englannin rikkaimmista miehistä."
"Lurjus!"
"No sanokaamme kuusituhatta puntaa sitten."
"Sitä ette saa minulta koskaan!"
"Sitä emme koskaan olleet uskoneetkaan saavamme, teidän ylhäisyytenne.
Mutta herra paroonin sukulaiset maksaisivat kyllä vieläkin enemmän
saadakseen teidät takaisin."
"Viemme nyt teidät, herra parooni, erääseen varmaan piilopaikkaan,
josta -- sen voin sanoa jo etukäteen -- ette pääse pois ennenkuin
kuudentuhannen maksuosoitus on kädessäni. Ja elleivät teidän
sukulaisenne syystä tai toisesta haluaisi maksaa meille pyytämäämme
summaa kyllin pian, niin voimmehan kiirehtiä heitä lähettämällä
esimerkiksi jonkun herra paroonin sormista silloin tällöin
spriipurkkiin pantuna. Ettekö luulisi sen keinon tepsivän, herra
parooni?"
"Te olette todellakin suuri rikollinen", mutisi parooni kauhuissaan.
"Te olette todellakin aivan kypsä hirtettäväksi."
"Kiitos kohteliaisuudestanne!"
"Roisto!"
"Ei, kuuleppa, Charlie. Eikös olekin hieno poika? Luulenpa, että on
aika napauttaa häntä hiukan. Tuleppa hiekkapussinesi!"
Hetki oli lyönyt. Nyt oli salapoliisin vuoro astua areenalle.
Nopeasti kuin pantteri syöksyi hän esiin ja ampui laukauksen ilmaan.
Hän tiesi, millä puolella salonkia rikolliset olivat, ja
browningpistooli kummassakin kädessään voi hän pitää heidät aisoissa.
Sinisilmäinen peräytyi kauhuissaan takaisin. Itse Thomas Buschkin
menetti hetkeksi mielenmalttinsa nähdessään edessään salapoliisin
tähtäävän häntä revolverilla ohimoon ja kuullessaan tämän sanovan:
"_Peli on menetetty, Thomas Busch_!"
X
LOPPUSANANEN.
Samassa kajahti kannelta kapteenin ampuma laukaus.
Sitten tuli aivan hiljaista.
Kone oli pysähtynyt.
Parooni D:llä oli kyllin mielenmalttia käsittääkseen heti täydellisesti
muuttuneen tilanteen.
Hän tarttui nopeasti Thomas Buschin oikeaan käteen ja kiersi rannetta
voimakkaasti sisäänpäin. Kimeästi kiljaisten pudotti rikollinen
revolverinsa.
"Jos liikahdatte vähääkään", huudahti Krag Buschille, "niin ammun
teidät kuin koiran."
Thomas Busch seisoi aivan hiljaa, mutta hänen silmänsä liikkuivat
levottomasti esineestä toiseen, ikäänkuin etsien pelastusta.
Sillä aikaa koetti kapteeni miehistöineen päästä salonkiin.
Lukko murrettiin ja ovi nostettiin saranoiltaan.
Seuraavassa hetkessä seisoi kapteeni Asbjörn Kragin rinnalla.
Hänelläkin oli revolveri kädessään.
Tilanne oli voitettu.
Jättiläiskokoinen kapteeni kiersi kätensä Thomas Buschin hoikan ruumiin
ympärille, ja Krag itse pani tälle käsiraudat.
Sinisilmäinen Charlie oli niin kauhuissaan, että kykeni tuskin omin
voimin pysymään pystyssä, vielä vähemmin yrittämään minkäänlaista
vastarintaa.
Kun parooni huomasi, minkä käänteen asiat olivat saaneet, purskahti hän
ääneen nauramaan.
"Very well", sanoi hän kylmäveriseen englantilaiseen tapaansa,
"oletteko hyvä ja ohjaatte laivan Bygdöhön."
"Kurssi Bygdöhön", huusi kapteeni salongin ovesta.
Samassa hetkessä kuului kannelta huutoa ja melua. Poliisivene oli
saapunut.
"Ketä siellä on?" kysyi parooni.
"Poliiseja", vastasi Krag.
"Ei, älkää antako heidän tulla tänne. Ei mitään skandaalia!"
Krag antoi poliiseille määräyksen pysyä toistaiseksi omalla laivallaan.
Parooni D. tuli nyt salapoliisin luo ja puristi hänen kättään
lämpimästi sekä lupasi hänelle runsaan rahapalkinnon. Samoin kirjoitti
hän muistiin kaikkien niiden poliisien nimet, jotka olivat auttaneet
Asbjörn Kragia tämän työssä.
Parooni katseli hymyillen rikollisia.
"Ammutaanko heidät heti?" kysyi hän, "vai hirtetäänkö heidät?"
"Ei kumpaakaan, teidän ylhäisyytenne", vastasi Asbjörn Krag, "Norjassa
ei tuomita ketään ilman tutkimusta."
"Silloin pääsee hän kyllä vapaaksi", mutisi parooni.
"Ei", vastasi Krag, "minä vastaan kyllä siitä, että hän saa
ansaitsemansa rangaistuksen."
"Mutta hänen rikoksensahan kohdistui minuun ja minä en aio asettaa
häntä syytteeseen."
"Ettekö?" kysyi Krag.
"En, sillä edellytyksellä, ettei Bomanille ole tehty mitään
väkivaltaa."
"Mutta sehän on mahdotonta, herra parooni!"
"Varjele taivas! Täytyisikö minun esiintyä todistajana? Luuletteko
minulla olevan kylliksi aikaa olla täällä niin kauan kuin oikeusjuttu
kestää ja antaa selvittelyjäni ja syytöksiäni ja Herra tiesi mitä! Aion
matkustaa Norjasta kolmen päivän perästä. Jos asiasta nousee
oikeusjuttu, lausutaan nimeni aina tämän skandaalin yhteydessä.
Sanomalehdet pistävät nokkansa yksityiselämääni ja -- arvaan kyllä,
kuinka käy. Pilalehdissä kuvataan minut luonnollisesti haraksi, jota
kaksi maantierosvoa hinaa nuorassa perässään. -- Ei, kiitos, siihen
minulla ei ole minkäänlaista halua. Sitäpaitsi -- meillehän ei ole
kenellekään koitunut tästä mitään vahinkoa! Päinvastoin olemme saaneet
kokea mielenkiintoisen seikkailun. Ja minä olen saanut varoituksen
käyttäytyä varovaisemmin vastaisuudessa. Mitä muuta? Ei mitään! Antaa
niiden lurjusten livistää!"
"Mahdotonta! Asia joutuu oikeuteen. Poliisi on jo tehnyt tehtävänsä."
Laiva oli saapunut Bygdön merikylpylän rantaan.
Busch oli tarkkaavaisesti kuunnellut keskustelun loppua.
Äkkiä sanoi hän:
"Hänen ylhäisyytensä on oikeassa. Tästä nousee hirveä skandaali. Ja
luultavasti tulee se maksamaan yhden ihmisen hengen."
"Ihmishengen", huudahtivat salapoliisi ja parooni yht'aikaa, "mitä
tarkoitatte?"
Thomas Busch hymyili.
"Oletteko unohtaneet rakkaan ystävämme Karl Adolf Bomanin?" kysyi hän.
"Emme", vastasi Krag, -- "päinvastoin. Hänet vapautetaan aivan pian."
"Te erehdytte", vastasi Busch. "Paitsi minua, ei maailmassa ole ketään,
joka kykenisi vapauttamaan hänet. Luonnollisesti löydetään hänet kyllä
joskus, mutta pelkään, että hän on silloin jo kuollut. Hän on nimittäin
saanut niin voimakkaan annoksen nukutusainetta, että hänet täytyisi
herättää jo."
"Te olette perkele", sähisi Krag, "mutta älkää iloitko voitostanne
liian aikaisin."
"Miksi en iloitsisi, jos rohkenen kysyä?"
"Sentähden, että poliisin parhaat vainokoirat ovat liikkeellä etsimässä
Bomania."
"Sellainen poliisi -- -- --"
"Älkää olko niin ylimielinen, rakas herra Busch", sanoi Krag.
"Käsiraudat kilisevät ranteissanne. Se on 'tuo tyhmä poliisi', joka on
hankkinut ne teille."
Busch katsoi häneen, mutta ei vastannut.
Parooni astuessaan maihin kääntyi Asbjörn Kragin puoleen sanoen:
"Pitäkää vankeja silmällä sillä aikaa kun olen maissa. Neuvottelen
viranomaisten kanssa asiasta."
Asbjörn Krag kumarsi vaieten.
Hän ymmärsi, että parooni tahtoi neuvotella _oman maansa_ viranomaisten
kanssa.
* * * * *
Kävi kuten hän oli arvellutkin.
Parooni pyysi viranomaisia painamaan koko jutun villaisella. Hän tuntui
pitävän koko tapausta hauskana, romanttisena seikkailuna.
Näyttipä melkein siltä, kuin olisi Thomas Busch etukäteen ottanut
huomioon kaikki mahdolliset käänteet asiassa, sillä hän naureskeli ja
laski leikkiä koko neuvotteluajan, ja vaikka hänen kätensä olivatkin
kytketyt raudoilla toisiinsa, ei se vähentänyt lainkaan hänen
iloisuuttaan.
Kun parooni D. ei halunnut haastaa Buschia oikeuteen, ilmaisi tämä
Bomanin olinpaikan.
Kaksi poliisia lähetettiin heti Buschin ilmoittamaan paikkaan, joka
sijaitsi kaupungin lähellä ja -- Boman löydettiin todellakin eräästä
tyhjästä huoneustosta.
Hänet oli tainnutettu vaunuissa ja senjälkeen viety erääseen Buschin
monista piilopaikoista, sekä ilmoitettu, että hänet oltiin löydetty
pyörtyneenä kadulta.
Boman ei poliisien herätettyä hänet, tiennyt lainkaan missä oli, ja
kuinka oli sinne joutunut.
Hän oli hyvin väsynyt oltuaan niin kauan tajuttomana, mutta muutoin oli
hän aivan terve ja vahingoittumaton. Ja kun hänelle sitten tarjottiin
hyvä paikka parooni D:n palveluksessa, sekä suurehko summa rahaa
korvaukseksi kärsimyksistään, ei hänelläkään ollut enää minkäänlaista
halua nostaa oikeusjuttua Thomas Buschia vastaan.
Kun oikeusjutusta molempien asianomaisten luovuttua syytteestään ei
näyttänyt tulevan mitään, ei Asbjörn Kragilla ollut muuta tehtävää kuin
lähettää Busch vankilaan, jossa tällä oli vielä monta syntiä
selvitettävänään.
Salapoliisi antoikin kahden konstaapelin tehtäväksi viedä Busch
rikostovereineen poliisiasemalle. Itse lähti hän saattamaan Boman
parkaa kotiinsa, jossa tätä varmaankin jo levottomina odotettiin. Krag
näki Buschin apureineen nousevan vaunuihin ja sijoittuvan molempien
poliisien väliin. Busch nosti ivallisesti hymyillen hattuaan
salapoliisille, ja vaunut vierivät pois.
* * * * *
Kun Krag noin tunnin kaluttua saapui poliisiasemalle, koski hänen
ensimmäinen kysymyksensä Thomas Buschia.
Salapoliisipäällikkö katsoi hymyillen Kragia.
"Rakas Krag", sanoi hän katseessaan veitikkamainen ilme, johon
kuitenkin sekoittui hiukan levottomuuttakin, "pelkäänpä, että teidän
olisi paras ottaa hiukan virkavapautta. Busch on kummitellut
mielessänne niin kauan, että... mutta mikä teille nyt yht'äkkiä...?"
Krag oli tullut kuolonkalpeaksi ja vaipunut eräälle tuolille. Hänen
mieleensä oli äkkiä tullut hirveä epäilys, ja hän tunsi, kuinka kylmä
hiki suurina pisaroina kihosi hänen otsalleen.
"Mitä on tapahtunut?" kysyi salapoliisipäällikkö pahaa aavistaen,
"koettakaa rauhoittua."
Näytti siltä kuin olisivat salapoliisipäällikön sanat saaneet Kragin
mielenmaltin ja sen tavattoman tahdonvoiman, jonka hän omasi, jälleen
palautumaan.
Hän hypähti äkkiä pystyyn ja hänen nyrkkinsä puristuivat
suonenvedontapaisesti.
"Rauhoittua", sanoi hän värisevin äänin, "rauhoittua, vaikka joka hermo
vielä värisee kamppailun jännityksestä. Luulette minua varmaankin
hermoheikkoiseksi nahjukseksi, mutta kuulkaapa, kuinka asian laita on:
Thomas Busch on jälleen liukunut käsistämme, ja pelkäänpä, että hänen
rikostensa lukumäärä on vielä lisääntynyt yhdellä."
Hän kertoi lyhyesti salapoliisipäällikölle asiain kulun, ja nyt oli
tämän vuoro raivostua. Hän juoksi suoraan puhelimeen aikoen tiedustella
asiasta, kun puhelin samassa kilauttikin merkkisoiton. Hän tarttui
puhelintorveen.
Karkea miehenääni ilmoitti puhuttavan ajuriasemalta. Mies kertoi, että
muutamat ajurit olivat huomanneet erään isännättömän ajurihevosen
kuljeskelevan pitkin katua vetäen perässään katuloassa irtonaisia
ohjaksia. Miehet olivat pysäyttäneet hevosen, ja avattuaan vaununoven
kohtasi heidät kummallinen näky. Vaunuissa makasi kaksi tajutonta
miestä. Toinen oli puettu poliisin virkapukuun ja toinenkin oli
ilmeisesti poliisi, vaikka hänellä ei ollutkaan yllään poliisin takkia
eikä kypärää. Virkapukuisella poliisilla oli ollut ranteissaan
käsiraudat, joista hänet kuitenkin oli kohta vapautettu. Miehet oli
viety erääseen kahvilaan, jossa he olivat pian tulleet tajuihinsa
jälleen. He olivat jo tulossa poliisiasemalle jättämään raporttia
tapauksesta.
Salapoliisi heitti kuulotorven paikalleen ja kääntyi Asbjörn Kragin
puoleen, joka oli tarkkaavaisesti kuunnellut keskustelua.
"Niin, niin. Asia on nyt aivan selvä. -- Voi, herra Jumala" -- Hänen
kätensä puristuivat jälleen nyrkkiin. "Hyvin suunnattu töytäys päällä
sydänalaan -- -- -- nyt selvenee minulle koko juttu -- -- -- hänhän on
mainio nyrkkeilijä. Jo kaksi kertaa on hän jo ennen onnistunut
vapautumaan käsiraudoista. Hän on mestari käyttämään tiirikkaa ja
viilaa ja on liukas kuin ankerias. Sitten on hän hyvin yksinkertaisesti
lainannut poliisin takin ja kypärän, ja kruunatakseen vielä tekonsa, on
hän pilkallaan kiinnittänyt käsirautansa tajuttoman miesraukan
ranteisiin. Sitten on hän pyytänyt ajuria pysähtymään luultavasti
jonkun pikkukahvilan edustalle ja sanonut, että toinen vangeista on
äkkiä sairastunut ja tarvitsee jotain vahvistavaa. Luultavasti on hän
sitten tekeytyen hyvin ystävälliseksi yksinkertaista ajuria kohtaan,
saanut tämän tyhjentämään kanssaan pari lasia, jotka vaikuttivat sen,
että ajuriparka vieläkin istuu jossain nurkkakahvilan penkillä. Ja
sitten on hän luikkinut tiehensä."
Krag aikoi juuri vetää palton ylleen lähteäkseen ulos, kun käytävästä
kuului raskaita askelia. Poliisikonstaapelit astuivat sisään tehden
kunniaa.
"Meidät yllätettiin...", alkoi toinen.
Krag viittasi kärsimättömänä heitä pitämään suunsa kiinni.
"Minä tiedän sen. Tiedän, että olin aika aasi, kun luotin muihin kuin
itseeni. Mutta nyt ei ole aikaa selvittelyihin. Aluksi täytyy meidän
miehittää kaikki rautatieasemat, laivalaiturit ja tiet. Harald Brede,
Järven, oletteko siellä...!"
Viisi minuuttia myöhemmin oli koko Kristianian poliisivoima liikkeellä.
Mutta Asbjörn Kragin mieltä ahdisti omituinen tunne siitä, että hän
kaikista yrityksistään huolimatta menettäisi pelin.
* * * * *
Päivä kului ilman että Thomas Buschista tai hänen seuralaisestaan
saatiin mitään tietoa.
Kun Asbjörn Krag väsyneenä ja masentuneena illalla myöhään tuli kotiin,
näki hän hämärän työhuoneensa kirjoituspöydällä hänelle osoitetun
kirjeen.
Hän viritti valon.
Tarkastellessaan kirjekuorta hätkähti hän.
Tämän käsialan olisi hän tuntenut vaikka tuhansien joukosta. _Kirje oli
Thomas Buschilta_.
Hän avasi kuoren ja luki:
Herra Salapoliisi!
Sallikaa minun onnitella Teitä hyvin suunnitellun ja
toimeenpannun kaappauksen johdosta! Sensijaan täytyy minun
ikäväkseni tunnustaa, etten voi lausua samaa kiitosta
oppilaistanne poliiseista, jotka eivät tunnu olevan perillä
nyrkkeilytaidon alkeellisimmistakaan tempuista. Sitäpaitsi
haluaisin neuvoa Teitä. Kun ensi kerran aiotte ryhtyä taisteluun
Thomas Buschia vastaan, on Teidän välttämättä hankittava paremmat
käsiraudat, sillä ne, jotka minulla tänä aamuna oli kunnia
ottaa vastaan lahjaksi Teiltä, eivät, anteeksi suoruuteni,
kelpaa mihinkään. Sentähden lähetänkin ne Teille poliisin
mukana takaisin. En halua pahastuttaa Teitä, herra salapoliisi,
kertomalla lähemmin paostani, sillä se voisi kiihdyttää Teidän
luullakseni ennestäänkin hiukan järkkynyttä hermostoanne ja
sitäpaitsi lienette päässyt siitä täyteen selvyyteen jo ennenkuin
poliisitkaan ehtivät siitä Teille ilmoittaa. Jos olisitte ollut
vähemmän ylimielinen, olisin ehken vieläkin vankinanne, mutta
-- "ylpeys käy lankeemuksen edellä", herra salapoliisi!
Voin kertoa teille edelleen, että tätä kirjoittaessani olen jo
kaukana Kristianiasta. Kuten minulla jo oli kunnia ilmoittaa
Teille, herra salapoliisi, eivät poliisinne ole mielestäni kyllin
valppaita, ja ilman erikoisempia vaikeuksia pääsinkin lähtemään
Kristianiasta etelään menevässä pikajunassa. Arvelen olevan syytä
nuhdella poliiseja leväperäisyydestä.
Kuten ymmärtänette, herra salapoliisi, olen nyt poissa
ulottuviltanne. En luule kannattavan sähköittää
vangitsemismääräystäni maailman ääriin, sillä olen matkoillani
tehnyt sen masentavan huomion, että poliisi on jokseenkin yhtä
typerä joka palkassa. En luule lähitulevaisuudessa palaavani
Kristianiaan, etenkin koska terveyteni kaipaa lauhkeampaa
ilmastoa.
Muistanette, herra salapoliisi, varoittaneenne minua
halveksimasta poliisia. Käskitte minun muistaa, että poliisi oli
kuitenkin kyennyt kiinnittämään käsiraudat ranteisiini.
Hyvä, herra salapoliisi. Muistan sen kyllä!
Toivottavasti tapaamme vielä joskus, ja silloin saatte huomata,
ettei muistini petä!
_Thomas Busch_.
Asbjörn Krag antoi kätensä vaipua hiljalleen pöydälle ja tuijotti
miettiväisenä synkkään yöhön. Taivas kaareutui tummana ja tähdet
eroittuivat kirkkaina tummaa taustaa vastaan. Kaikki oli niin hiljaista
ja rauhallista, ettei olisi luullut mitään rikoksia olevankaan
maailmassa.
Salapoliisi oli kuitenkin vakava, sillä hän aavisti, että häntä
odottivat uudet vaarat, uudet seikkailut.