Yxi Jalopeura (Lejjona) ja Kettu.
Yxi Kettu tuli kerran hikipäisä ja henkämystynnä Kuninkaansa-luolalle,
josa Lejjona kuunteli hänen alimmaistensa tarpeellisia kaipauxia. Ak!
Teidän Majestetinnä! sanoi se wiekastelewa suusta suloinen Kettu:
minä etsin minun laillisen Esiwaltani warjellusta panettelemista ja
häpiällisiä sanomia wastaan. -- Tänäpäänä, aamu-puhteella, löysin minä,
ja sain käsijni yhen trykätyn paperin: minun iloni oli sangen suuri,
sillä minä ajattelin huwittaa itsiäni, minun yxinäisyydesäni, jollain
uudella asialla; mutta Teidän Majestetinnä taita kauhistuxella kuulla,
että minä samasa kirjasa ulosmalataan ja merkitään pahimmalla tawalla
ja rietaimmilla kuwilla: minä ulos huutaan ja haukutaan wiekkaaxi,
petollisexi, kawalaxi, salawihasexi, ulkokullatuxi, ja kuka ennättää
ylös lukea kaikki ne ilkiät wiat ja wirhit, kuin minulle tygö-pannaan?
Lukekaa itte, Armollisin Kuningas! ja koetelkaat, joss ei se ansaitse
kowinta kostoa. Lejjona katto läpi kirjan: mikä on sinun nimes sano
nelijalkasten Kuningas? Mikkeli, wastais Kettu. Misäs seiso täsä sinun
nimesi, sanoi jälle Lejjona? minun nimeni -- wastais Kettu: ei minua
täsä tosin nimitetä, mutta yxi Korppi, minun ystäwäni ja krannini, on
sanonut minulle, että tämä kirjotus ja malaus on aiwan minun mukaani
ja minua tarkoitetaan. -- Woi sinuas waiwanen hullu! sano Lejjona,
etkö sinä löydä, että täsä puhutaan pahoista kujehista ylipään? ole
sijwollinen, hywän awuinen, niin pääset kaikesta soimauxesta, ja asia
ei koske sinuhun.
_Oppi_. Tiettäwä paha wika saattaa pahan omantunnon ja se on täynnä
epä-luuloja ja ajattelee aina pahoin päin.