Yxi Rusthållari ja hänen Kahlet-koiransa.
Yhdellä warallisella Rusthollarilla oli yxi kööliäs kahle-koira,
jonga silmät ei menneet raskaaseen unen-wienoxeen, talonwäen
ystäwä, wierasten liehakoitsia, ja warasten peljättäwä kouko. Hänen
walppaudensa oli niin julki ja yhteisesti tuttu, ja muutamain yritysten
kautta niin koeteldu ja peljätty, ettei yxikään waras, monena wuonna
tohtinut lähestyä Rusthollia likemmä kuin koiran waino ylötty. --
Yhtenä päiwänä juttelit Isäntä ja Emäntä keskenään kaikenlaisista
talon asioista, ja kaikkein muitten seas muistu heille myös puhuaxeen
kahle-koirasta. Meillä on, sanoi Rusthollari, meidän porttimma luona
yxi kelwotoin leiwän syöjä: me kustannamme hänelle ruan, majan
(koppelin) kahleet ja witjat, ynnä ylös passauxen kansa; kaikki se
on minun mielestäni yxi hyödytöin ulospano ja kulu, tällä paikalla,
josa nyt ei moneen ajastaikaan ole kuultu puhuttawan roswoista eikä
warkaista. -- Minä olen kauwwan ajatellut sitä samaa, wastais waimo,
minun pijjoillani on kyllä muuta tekemistä, kuin holhoa ja korjata
yhtä kelwotointa luonto kappaletta: -- paihti sitä niin on minulla
minun pikku syli-koirani, joka haukku aiwan niin kiwasti kuin se paras
kahle-koira. -- Tuomio langetettiin ja se uskollinen portti-wachti
pois otetuxi. -- Mutta näpisti oli se kuollu ja kuopattu, kuin huhu
sijtä tuli ulomma, ja muutamat kälmit wälinsä neuwoa pidit kuinga he
parahitten taisit täyttää heidän pahan aikomuxensa. -- Yöllä he mursit
ittensä sisälle kartanoon, ja poiswarastit Rusthollarin kallimmat
tawarat, jonga alla se pieni rakki, se lihawa ja ymmyrkäinen syli
koira, kuorsais, makiasti nukku ja makais pehmiällä tyynyllään.
_Oppi_. Wanhoja uskollisia palweljoita, joiden hiljainen walppaus estää
waarat, ei pidä hyljättämän; ne nykysin tulleet, liehakoitsiat owat
toimesa olewanansa, mutta ei he näe edeltä waaroja: eikä he woi nijtä
poispoistaa.