Yxi Patus-Suutari (kenkäin-paikaaja) ja yxi Räntmästari.
Oli kerran yxi ilonen Patus-Suutari, joka tytywäisellä mielellä eli
kaikki päiwänsä, ja huwitti itsiänsä, trallaamisella, weisulla ja
leikkipuheilla. Mutta ei niin hywin ollut hänen kranninsa kansa,
waikka hänellä oli rahat ja Ränttikammari hallusa; sillä huonesaan ei
hän tainnut weisata eikä laulaa, eikä saanut lewollista unta: mutta
kuin hän huomeneltain sai wähä unta eli meni horroxihin, herätti se
ilonen ja lystinen Suutari hänen ylös usiammasti kuin sata kertaa --.
Ak! kuinga usein hän kyllä tuhannen kertaa salaa toiwotti, että unta
saataisiin osta markkinoilla, niinkuin muuta kauppa kalua, ruokaa eli
juomaa! -- koska hän nyt näillä ajatuxilla waiwais itsiänsä, joukahti
se hänen ajatuxeensa, lähettää sen weisaawan Suutarin perään. -- Tule
rakas kranni, sanoi hän, sinä elät kuin yxi Printsi: kuingas paljon
taidat wuodesa ansata hantwärkilläs? (käsityölläs) sit en tiedä,
hywin uskottu Herra, wastais Suutari; sillä en minä kirjaan ylös
pane minun sisälle tulojani, waan kuin minulla on leipä käestä niin
suuhun, ja minä niin laitan, että minun rätinkini käy tasan wuoden
lopulla, niin minä wähän ja ei ikään sure huomisesta päiwästä. Se
on hywin, sanoi Ränttimästari, mutta joss sinä tiedät, paljonkos
päiwäsä taidat ansaita, niin on se kewiä laskea mitäs wuodesa saat.
Ei se ole mahdollinen tietä, sanoi Suutari, sisälle tuloni owat
epätasaiset; sillä meillä on niin paljon pyhä-päiwiä, juhlia ja uutten
pyhäin muisto-päiwiä (arki-pyhiä) jotka saattawat yhelle köyhälle
handtwärkarille paljon estettä saadaxensa elää työstänsä. Tästä
rehellisestä ja konstittomasta puheesta piti Ränttimästari paljon, ja
pitkitti puheensa hänen kansaan.
yt minun ystäwäni, sinä olet tullut minun huoneeseeni, niinkuin
Suutari, mutta mitäs siitä luulisit, joss sinä jällensä tääldä ulos
lähdet niinkuin Keisari? ja siinä samasa laski hän hänen käsiinsä yhen
raha-kukkaron josa oli sata Tukaatia. Mene nyt tiehesi, sano hän. Tämän
minä skänkkään (kenkään, lahjotan) sinulle. Elä sen kanssa parahitten
kuins taidat.
Suutari meni pois kullan kansa, ja luuletteli ittensä niin rikkaaxi,
kuin hänellä olis ollut kaikki Peerun kulta-wuoret, jotka langeisit
hänen helmaansa. Niin pian kuin hän pääsi kotia, pani hän lukun taga
kukkaronsa, ja ynnä Tukaatien kansa kätki ja salpais kaikki hänen
elämänsä ilon ja huwituxen yhteen lippaasehen.
Siitä ajasta kuin hän oli tullut niin suuren tawaran haltiaxi, niin
ei enää ollut iloista weisua, eikä lewollista nukkumista hänen
huoneesansa; -- ei yxi kissa saanu liikkua hänen lakasansa (kokisa)
ettei hän kohta päiwitellyt, ja huunnut että warkaat on saapuilla; ja
hänen majansa oli niin täytetty ja lewottomaxi saatettu murheelta,
kateelta, ja pelwolta, että hänen elämänsä oli hänelle tullut raskaaxi
takaxi ja kuormaaxi.
Hän mäni sentähden jongun ajan perästä Ränttimästarin tygö, ja sanoi
hänelle: Rakas Herra! joss teillä on kansakärsiwällisyyttä yhden
onnettoman kansa, niin sallikaa ja suokaa, että minä jällensä saan
weisata ja nukkua, ja ottakkaa jälle pois teidän sata Tukaatinna, sadan
tuhannen kiitoxen kansa päällisexi.
_Oppi_. Se köyhä mies, jolla oli ainoastansa leipä kädestä suuhun, eli
aikansa tytywäisnä, ja iloisna, ilman pelwota warkailta, yhteisiltä
eikä erityisiltä; mutta sijnä huoneesa kusa rahaa löytyy, on aina
pelko, ja se on aina nijnkuin hukasa.