Yhestä Waimosta ja hänen juomari-miehestään.
Yxi Waimo, jolla oli se kowa lykky, että hänellä oli juoppo-lallu
miehenä, otti hänen kerran, kuin hän oli päissään kuin sika, ja kantoi
hänen luu-karsinaan kuolluitten sekaan. Muutaman hetken perästä,
kuin hän luuli hänen jo jotain selwenneen ja kohmelosta ja wijnasta
kaljendunehen, meni hän sinne, ja kolkutti luu-karsinan owen päälle.
Kuka se on, huusi se juopunut: se on yxi, wastais waimo joka kantaa
ruokaa kuolleille. Minun ystäwäni sanoi hän, tuo tänne ennemmin jotain
juomaa eli juotawata; ja en minä ymmärrä, kuinga joku ihminen, joka
tunde minun, taita tänne tuoda ruokaa ilman juotawata. Waimo meni
sen päälle pois, ja sanoi ittexeen: minä näen kyllä, että juopumus
on saanut ylikättä hänen tykönään; minä mahdaan nijn kernaasti lyödä
peräti pois ajatuxistani, saada häntä sijtä pois.
_Oppi_. Sywästi juurtuneet tawat owat, kuin toinen luonto meisä, ja
ennemmin ihmiset rikki runtellaa taitaan, kuin nijtä jättää ja parata.