Yxi Marakatti (Apinia) ja Kettu.
Koska muinain yxi Jalopeura oli kuollut, tulit eläimet eli mettään
kapeet kokoon, ja tahdoit walita ittellensä Kuninkaan sen siahan.
Moni tuli waalijn; mutta muutamalla ei ollut sitä näköä, kuin yhdellä
Kuningaalla pitä oleman, muutamalla ei ollut sitä ymmärrystä, eli
sitä woimaa, kuntoa ja kelwollisuutta, kuin olis saattanut hänen
rakastetuxi ja arwoon, eli jotain muuta puuttui; mutta wihdoin edestuli
se lystillinen Marakatti ja hänen kummain ilweittensä ja käytöstensä
kautta sen matkaan saattoi, että hän sai muitten rinnalla edun, ja en
tiedä kuinga monta ääntä eli wootumia enemmän.
Kettu, joka oli itte puolestaan wagasti asioinut ja ajatellut
saadaxensa tämän kunnian, pahaxui sitä surkiasti, koska hän näki,
kuinga tämä anomus päätyi wastoin hänen ajatustaan. Sillä wälillä
arsinoi hän yhtä kälmit rekiä, ja kuiskutti kohta sitä nykysin
uloswalittua kuningasta korwaan, että hän salaa taitais tehdä hänelle
kelwoxen palwelluxen. Kaikkein armollisin Herra, sanoi hän, minä olen
ylös nuuskinut yhden salatun aarnehen yhdes paikas; mutta se on jotain
semmosta, kuin on omistettapa Teidän Majestetillenne, ja sentään en
minä ole tahtonut rikkoa häntä wastaan. Sen jälkeen johdatti hän
Marakattin ottamaan sitä samaa ylös, yhden syötin luoxe, joka oli pantu
yhteen ritaan eli kuoppaan.
Marakatti eli Apinia tarttui sijhen rohkiasti, mutta samalla loukkas
langeis, ja kuristi hänen jalkansa eli käpälänsä. Woi sinuas
kujehellinen ja petollinen kälmi, huusi Marakatti. Woi sinuas sinä
kelwotoin ja taitamatoin Kuningas! huusi Kettu: tahdotkos sinä houkka
olla toisten hallitsia, ja ei sinulla ole sen werran mieltä, ettäs otat
waarin räpylöistäs? (käpälöistäs).
_Oppi_. Korkia wirka, korkia ymmärrys. Ei kaikki kuningaaxi kelpa.