Ja käskettyään hänen istuutua, hän pani kätensä hänen silmilleen; ja
vanhus vaipui uneen, sen raskaan, synkän, kauhistavan unen kaltaiseen,
joka valtasi Abrahamin, kun Jumala näytti hänelle hänen sukunsa tulevat
onnettomuudet.
Ja hänestä näytti, että hänet siirrettiin laajaan palatsiin, erään
vuoteen ääreen; ja vuoteen vieressä oli kruunu, ja tuossa vuoteessa
nukkui mies, ja mitä tässä miehessä tapahtui, sen näki vanhus niin
selvästi kuin päivällä, valvoessa näkee sen, mitä silmäin edessä
tapahtuu.
Ja mies, joka virui siinä, kultavuoteessa, kuuli ikäänkuin leipää
pyytävän kansanjoukon sekavia huutoja. Se oli myrskyssä rantaa vastaan
murtuvien aaltojen kohinan kaltaista ääntä. Ja myrsky äityi, ja kohina
koveni; ja tuo nukkuva mies näki aaltojen hetki hetkeltä nousevan
ja pieksävän jo palatsin muureja, ja hän ponnisteli sanomattomasti,
ikäänkuin paetakseen, mutta ei voinut, ja hänen tuskansa oli ääretön.
Kauhistuneena katsellessaan, vanhus äkkiä siirrettiin toiseen
palatsiin. Se, joka siellä makasi, oli pikemmin ruumiin kuin elävän
ihmisen näköinen.
Ja unissaan hän näki edessään poikki pantuja päitä; ja avaten suunsa,
nuo päät sanoivat:
"Me olimme uhrautuneet sinun hyväksesi, ja kas tässä palkka, jonka
olemme saaneet. Nuku, nuku; mutta me emme nuku. Me valvomme odottaen
koston hetkeä: se on lähellä."
Ja veri hyytyi nukkuneen miehen suonissa. Ja hän sanoi: "Jospa edes
voisin jättää kruununi tuolle lapselle", ja hänen tuijottavat katseensa
kääntyivät erästä kehtoa kohti, jonka päälle oli laskettu kuningattaren
otsanauha.
Mutta kun hän alkoi tyyntyä ja saada hiukan lohdutusta tästä
ajatuksesta, niin eräs toinen, kasvoiltaan hänen näköisensä mies
sieppasi lapsen ja löi sen murskaksi seinää vastaan.
Ja vanhus tunsi menevänsä tajuttomaksi kauhusta.
Ja hänet siirrettiin samassa silmänräpäyksessä kahteen eri paikkaan;
ja vaikka olivatkin erillään, niin nuo paikat muodostivat hänestä vain
yhden paikan.
Ja hän näki kaksi miestä, joita, lukuunottamatta heidän ikäänsä, olisi
voinut luulla samaksi mieheksi; ja hän ymmärsi, että he olivat saaneet
ravintonsa samasta rinnasta.
Ja heidän unensa oli samanlainen kuin tuomitun, joka odottaa
kuolemanrangaistusta herätessään. Veriseen käärinliinaan verhottuja
haamuja kulki heidän ohitsensa, ja kukin niistä kosketti heitä ohi
kulkiessaan, ja heidän jäsenensä nytkähtivät taaksepäin ja vetäytyivät
kokoon, ikäänkuin väistääkseen tätä kuoleman kosketusta.
Sitten he katsahtivat toisiinsa, eräänlainen hirvittävä hymy
huulillaan, ja heidän silmänsä syyti tulta ja heidän kätensä liikahteli
suonenvedon tapaisesti väkipuukon kahvalla.
Ja vanhus näki sitten kalpean ja laihan miehen. Epäluulot hiipivät
joukoittain hänen vuoteensa ääreen, vuodattivat myrkkyään hänen
kasvoilleen, kuiskailivat hiljaisella äänellä kaameita sanoja, ja
upottivat hitaasti kyntensä hänen pääkalloonsa, jota kylmä hiki
kostutti. Ja ihmishahmo, kalpea kuin käärinliina, lähestyi häntä ja
osoitti hänelle sanaakaan sanomatta sinertävää arpea, joka hänellä oli
kaulan ympärillä. Ja vuoteessa, jossa hän makasi, tuon kalpean miehen
polvet löivät yhteen ja hänen suunsa meni kauhusta ammolleen ja hänen
silmänsä suurenivat hirveästi.
Ja tuo kauhusta tyrmistynyt vanhus siirrettiin vielä suurempaan
palatsiin.
Ja se, joka siellä nukkui, hengitti ainoastaan äärettömän
vaivalloisesti. Mutta aave istua kyyrötti hänen rinnallaan ja katseli
häntä ilkeästi nauraen. Ja se puhui hänen korvaansa, ja sen sanat
muuttuivat näyiksi tuon miehen sielussa, jota se painoi ja survoi
terävillä luillaan.
Ja tuo mies näki olevansa lukemattoman kansanjoukon ympäröimänä, josta
kuului peloittavia huutoja:
"Sinä lupasit meille vapauden ja annoit meille orjuuden.
"Sinä lupasit meille hallitsevasi lakien avulla, mutta lakeina ovat
vain sinun oikkusi.
"Sinä lupasit meille säästäväsi vaimojemme ja lastemme leipää, mutta
teit kurjuutemme kahta kauheammaksi kartuttaaksesi aarteitasi.
"Sinä lupasit meille kunniaa, mutta hankit meille kansojen ylenkatseen
ja heidän oikeutetun vihansa.
"Astu alas, astu alas, ja mene nukkumaan yhdessä valapattoisten ja
tyrannien kanssa!"
Ja hän tunsi, että kansanjoukko syöksi hänet alas ja laahasi hänet
pois, ja hän tarrautui kiinni kultasäkkeihin, ja säkit repesivät, ja
kulta vuoti ulos ja putosi maahan.
Ja hän oli harhailevinaan köyhänä maailmassa ja janoissaan pyytävinään
armosta juotavaa, ja hänestä näytti, että hänelle ojennettiin lasi
täynnä lokaa ja että kaikki häntä karttelivat, kaikki häntä kirosivat,
koska hänellä oli otsassaan petturien merkki.
Ja vanhus käänsi inhoten katseensa hänestä pois.
Ja kahdessa toisessa palatsissa hän näki kaksi muuta miestä, jotka
mietiskelivät kuolemanrangaistuksia. "Sillä", sanoivat he, "miten
saamme edes jonkinlaista turvallisuutta? Maa on uurrettuna jalkaimme
alta; kansat meitä kammoavat; pienet lapsetkin rukouksissaan pyytävät
illoin aamuin Jumalaa vapauttamaan meistä maan."
Ja toinen tuomitsi _kovaan vankeuteen_, se on: kaikkiin ruumiin ja
sielun kidutuksiin ja nälkäkuolemaan onnettomia, joiden hän epäili
lausuneen sanan isänmaa; ja toinen käski heittämään vankikomeroon
kaksi nuorta tyttöä, takavarikoituaan heidän omaisuutensa, koska he
olivat syypäitä siihen, että olivat hoitaneet haavoitettuja veljiään
sairaalassa.
Ja heidän väsyttäessään itseänsä tässä teloittajantyössä, saapui heidän
luoksensa sanansaattajia.
Ja toinen sanansaattajista sanoi: "Teidän eteläiset maakuntanne ovat
murtaneet kahleensa, ja niiden pätkillä ne ovat karkoittaneet teidän
maaherranne ja sotilaanne."
Ja toinen: "Teidän kotkanne on revitty hajalle suuren virran rannoilla:
sen aallot vievät mennessään niiden jäännökset."
Ja molemmat kuninkaat vääntelivät itseään vuoteellaan.
Ja vanhus näki vielä kolmannen. Hän oli karkoittanut Jumalan
sydämestään, ja Jumalan sijalla hänen sydämessään oli mato, joka kalvoi
sitä lakkaamatta; ja kun tuska uudistui tuimempana, soperteli hän
hiljaa jumalanherjauksia, ja hänen huulensa peittyivät punertavalla
vaahdolla.
Ja hän oli olevinaan äärettömällä tasangolla yksinään madon kanssa,
joka ei häntä jättänyt. Ja tuo tasanko oli hautausmaa, surmatun kansan
hautausmaa.
Ja katso! Yhtäkkiä maa järisi, haudat avautuivat, kuolleet nousivat ja
astuivat esiin joukoittain; ja hän ei voinut liikahtaa eikä päästää
huutoa.
Ja kaikki nuo kuolleet, miehet, vaimot ja lapset, katselivat häntä
vaieten; ja vähän ajan kuluttua, yhä vaieten, he ottivat hautojen kivet
ja asettivat ne hänen ympärilleen.
Ne ulottuivat ensin hänen polviinsa, sitten hänen rintaansa, sitten
hänen suuhunsa saakka, ja hän ojensi ponnistellen kaulansa lihaksia
hengittääkseen vielä kerran; ja rakennus kohosi yhä, ja kun se oli
valmis, niin sen harja katosi synkkään pilveen.
Vanhus alkoi menettää voimansa: hänen sielunsa oli tulvillaan kauhua.
Ja katso! Kuljettuaan useiden autioiden salien läpi, hän näki eräässä
pienessä kamarissa, vuoteella, jota lamppu tuskin valaisi valjulla
valollaan, vuosien riuduttaman miehen.
Vuoteen ympärillä seisoi seitsemän pelkoa, neljä toisella puolella ja
kolme toisella.
Ja yksi peloista asetti kätensä tuon iäkkään miehen sydämelle, ja hän
säpsähti ja hänen jäsenensä vapisivat; ja käsi pysyi siinä niin kauan
kuin se tunsi vähänkin lämpöä.
Ja tämän jälkeen toinen kylmempi teki samoin kuin ensimmäinen, ja
kaikki laskivat kätensä tuon iäkkään miehen sydämelle.
Ja hänessä tapahtui asioita, joita ei voi paljastaa.
Hän näki etäisyydessä, napaseuduilla, hirveän kummituksen, joka
sanoi hänelle: "Anna itsesi minulle, niin minä lämmitän sinut
hengitykselläni."
Ja jääkylmillä sormillaan tuo pelon mies kirjoitti sopimuksen,
en tiedä millaisen sopimuksen, mutta sen jokainen sana oli kuin
kuolonkamppauksen korahdus.
Ja se oli viimeinen näky. Ja herättyään vanhus kiitti kaitselmusta
siitä tiedosta, minkä se oli hänelle antanut elämän tuskista.
Ja pyhiinvaeltaja sanoi hänelle: "Toivokaa ja rukoilkaa; rukoukselle
annetaan kaikki. Poikanne ei ole hukassa; silmänne tulevat näkemään
hänet jälleen, ennenkuin sulkeutuvat. Odottakaa rauhassa Herran päiviä!"
Ja vanhus odotti rauhassa.