Näin pyökin, joka kohosi huimaavaan korkeuteen. Latvasta melkein alas
asti se levitteli suunnattoman suuria oksia, jotka peittivät maan
ylt’ympärillä, niin että se oli paljas; siinä ei kasvanut ainoatakaan
ruohonkortta. Jättiläisen juurelta kasvoi tammi, joka, kohottuaan
muutaman jalan ylöspäin, kumartui, mutkistui, sitten kurottihe
vaakasuoraan, sitten taas kohosi ylöspäin ja mutkitteli uudelleen;
ja vihdoin näin sen kurottavan laihaa ja paljasta päätänsä pyökin
voimakasten oksien alla saadakseen edes vähän ilmaa ja vähän valoa.
Ja minä ajattelin itsekseni: kas noin pienet kasvavat suurten varjossa.
Ketkä kokoontuvat maailman mahtavain ympärille? Ketkä lähestyvät
heitä? Eivät köyhät. Heidät ajetaan pois; heidän näkemisensä
tahraisi rikkaiden katseet. Heidät poistetaan huolellisesti heidän
läheisyydestään ja heidän palatseistaan; heidän ei anneta kulkea edes
heidän puutarhainsa läpi, jotka ovat avoinna kaikille paitsi heille,
sentähden että heidän työstä riutunut ruumiinsa on verhottu puutteen
vaatteisiin.
Ketkä sitten kokoontuvat maailman mahtavain ympärille? Rikkaat ja
imartelijat, jotka tahtovat tulla mahtaviksi, kunniattomat naiset,
heidän salaisten nautintojensa katalat kätyrit, ilveilijät, narrit,
jotka viihdyttelevät heidän omiatuntojaan, ja väärät profeetat, jotka
pettävät ne.
Ketkä vielä? Väkivallan ja kavaluuden miehet, sorron apurit,
sydämettömät veronkiskurit, kaikki, jotka sanovat: "Jättäkää kansa
meidän käsiimme, niin me vuodatamme sen kullan teidän kirstuihinne ja
sen rasvan suoniinne."
Kussa raato on, siihen kotkat kokoontuvat.
Pikkulinnut tekevät pesänsä nurmikkoon ja petolinnut korkeisiin puihin.