Kun olette rukoilleet, niin ettekö tunne, että sydämenne on keveämpi ja
sielunne tyytyväisempi?
Rukous tekee surun vähemmän tuskalliseksi ja ilon puhtaammaksi: se
sekoittaa toiseen jotakin vahvistavaa ja lieventävää ja toiseen
taivaisen tuoksun.
Mitä teette maan päällä, ja eikö teillä ole mitään pyydettävää siltä,
joka on asettanut teidät sinne?
Te olette matkamies, joka etsii isänmaataan. Älkää astuko pää
painuksissa; täytyy kohottaa katseensa nähdäkseen tiensä.
Teidän isänmaanne on taivas, ja kun katselette taivasta, eikö silloin
mikään teissä liikahda? Eikö mikään kaiho teitä ahdista? Vai onko tämä
kaiho mykkä?
On niitä, jotka sanovat: "Mitä hyödyttää rukoileminen? Jumala on liian
korkealla meidän yläpuolellamme, kuunnellakseen niin heikkoja olentoja."
Ja kuka sitten on luonut nämä heikot olennot, kuka on antanut heille
tunteen ja ajatuksen ja kielen, jollei Jumala?
Ja jos hän on ollut niin hyvä heitä kohtaan, oliko hän sellainen
hyljätäkseen heidät sitten ja työntääkseen heidät kauas luotaan?
Totisesti, sanon minä teille, ken sanoo sydämessään, että Jumala
halveksii tekojansa, se herjaa Jumalaa.
On toisia, jotka sanovat: "Mitä hyödyttää rukoileminen? Eikö Jumala
tiedä paremmin kuin me, mitä me tarvitsemme?"
Jumala tietää paremmin kuin te, mitä te tarvitsette, ja siksi hän
tahtoo, että pyydätte sitä häneltä; sillä Jumala on itse teidän
ensimmäinen tarpeenne, ja kun rukoilette Jumalaa, niin alatte omistaa
Jumalan.
Isä tuntee poikansa tarpeet. Pitääkö silti pojan olla koskaan
lausumatta pyynnön tahi kiitollisuuden sanaa isällensä?
Kun eläimet kärsivät, kun ne pelkäävät tahi kun niiden on nälkä,
niin ne päästävät valitushuutoja. Nämä huudot ovat rukous, jonka ne
lähettävät Jumalalle, ja Jumala kuulee sen. Olisiko sitten ihminen
luomakunnassa ainoa olento, jonka äänen ei pitäisi koskaan kohota
Luojan korviin?
Joskus puhaltaa yli maaseutujen tuuli, joka kuihduttaa kasvit, ja
silloin näkee lakastuneiden varsien nuokkuvan maata kohti; mutta
kasteen kostuttamina ne saavat tuoreutensa takaisin ja kohottavat
raukeita päitään. On aina polttavia tuulia, jotka käyvät ihmissielun
päällitse ja kuihduttavat sen; rukous on kaste, joka virkistää sen
jälleen.