Huhtikuun 29. päivänä seuraavana vuonna, seitsemän kuukautta setä
Prudencen ja Phil Evansin odottamattomasta paluusta, oli koko
Philadelphia liikkeellä. Tällä kertaa ei ihmisten mielissä ollut mikään
valtiollinen asia. Tarkoituksena ei ollut panna toimeen vaaleja tai
kansankokouksia. _Go-ahead_ niminen ilmapallo, joka oli rakennettu
valmiiksi Weldon Instituutin toimesta, aikoi nyt vihdoinkin lähteä
valloittamaan luontaista aluettaan.
Ilmapurjehtijana oli kuuluisa Harry W. Tinder, jonka nimi mainittiin
tämän kertomuksen alkupuolella, ja hänellä lisäksi apulainen.
Matkustajina olivat Weldon Instituutin puheenjohtaja ja sihteeri.
Eivätkö he ansainneet tätä kunniaa? Eikö juuri heidän tehtävänään ollut
lähteä henkilökohtaisesti kumoamaan teoriat kaikista sellaisista
lentolaitteista, joissa oli otettu käytäntöön ilmaa raskaamman
periaate?
Mutta vaikka oli kulunut jo seitsemän kuukautta, he eivät vieläkään
suostuneet puhumaan seikkailuistaan. Eipä edes Frycollin, niin kova
halu kuin hänellä olikin, ollut maininnut sanallakaan insinööri Roburia
tai hänen merkillistä ilma-alustaan. Kun otetaan huomioon, että setä
Prudence ja Phil Evans olivat yltiöpäisiä ilmapallon harrastajia, he
eivät tietysti sietäneet kuulla puhuttavankaan ilma-aluksesta tai
mistään muunlaisesta lentolaitteesta. Mikäli _Go-ahead_ ei olisi ensi
sijalla ilmassa liikkuvien koneiden alalla, he eivät halunneet myöntää
minkään olevan arvokasta lentäjien keksinnöissä. He uskoivat edelleen,
he halusivat yhä uskoa, että varsinainen koje, jolla voi liikkua
yläilmoissa, oli juuri ilmapallo ja että sille yksin kuului
tulevaisuus.
Tosin enää ei ollut olemassa miestä, jolle he olivat valmistaneet
kauhean koston -- omasta mielestään niin ansaitun! Yksikään niistä,
jotka olivat hänen mukanaan, ei ollut voinut jäädä henkiin. Albatrossin
salaisuus oli nyt haudattuna Tyynenmeren pohjaan.
Mitä tuli siihen mahdollisuuteen, että insinööri Roburilla oli
tukikohta, turvapaikka, jollakin saarella tämän aavan valtameren
keskellä, niin se oli vain olettamus. Mutta sittenkin setä Prudence ja
Phil Evans päättivät myöhemmin ottaa esille kysymyksen, pitäisikö siinä
suhteessa ryhtyä joihinkin tutkimuksiin.
Vihdoinkin siis oli tullut tilaisuus suorittaa se suurenmoinen koe,
jota Weldon Instituutti oli kauan ja huolellisesti valmistellut.
_Go-ahead_ oli lajinsa täydellisin, mitä tähän asti oli keksitty
ilmapurjehdusta varten, ja se vastasi sellaisia saavutuksia kuin
_Inflexible_ ja _Formidable_ ovat laivanrakennuksen alalla.
_Go-aheadilla_ oli kaikki ne ominaisuudet, jotka tulee olla
kelvollisella ilmapallolla. Suuri koko salli sen nousta ylimpiin
ilmakerroksiin, mitä ilmapallolla suinkin voi saavuttaa; materiaalinsa
puolesta se saattoi pysyä määrättömän kauan ilmassa; se oli niin tiivis
ja tukeva, ettei tarvinnut pelätä kaasun laajentumista tai sateen ja
tuulen vahingollisia vaikutuksia; sen kantavuus mahdollisti riittävän
nostovoiman, jotta voitiin ottaa mukaan sähkökoneisto kaikkine
tarpeineen käynnistämään molemmat potkurit, joiden avulla saavutettiin
suurempi nopeus kuin milloinkaan ennen. Muodoltaan se oli pitkulainen,
mikä helpottaisi sen liikkumista eteenpäin vaakasuorassa suunnassa.
Gondolissa, melkein samanlaisessa kuin kapteenien Krebsin ja Renardin
ilmapallon alla, oli kaikkia ilmapurjehduksessa tarpeellisia työkaluja,
fysikaalisia laitteita, köysiä, ankkureita, ohjausnuoria ynnä muuta ja
sitä paitsi sähköparistoja ja akkumulaattoreita, joista saatiin
mekaanista voimaa. Keulassa oli potkuri, perässä toinen ja lisäksi
peräsin. Mutta luultavasti _Go-aheadin_ koneiden teho oli paljon
pienempi kuin _Albatrossin_.
Kun _Go-ahead_ oli täytetty kaasulla, se oli kuljetettu
Fairmont-puiston aukealle kohdalle, vieläpä samaan paikkaan, missä
Roburin ilma-alus oli levännyt muutaman tunnin.
On tarpeetonta huomauttaa, että nostovoimansa se oli saanut kaikkein
keveimmän lajin kaasusta. Valaistukseen käytettävä kaasu on niin
raskasta, että kuutiometri sitä voi nostaa ainoastaan noin
seitsemänsataa grammaa, ja painoero verrattuna ympäröivään ilmaan ei
läheskään riitä. Mutta vetykaasun nostokyvyn voi arvioida 1.100
grammaksi, ja juuri tällä kaikesta puhtaalla kaasulla, jota oli
valmistettu kuuluisan Henry Giffardin menetelmän mukaan ja hänen
erikoisilla laitteillaan, oli tavattoman kookas ilmapallo täytetty.
Koska _Go-aheadin_ tilavuus oli 40.000 kuutiometriä, sen nostovoima oli
siis kaasun avulla 40.000 kertaa 1.100 grammaa, mikä tekee 40.000
kiloa.
Mainittuna huhtikuun 29. päivän aamuna oli kaikki valmista. Kello
yhdestätoista asti keinui suunnattoman iso ilmapallo parin metrin
korkeudessa maasta valmiina nousemaan ilmaan.
Sää oli hieno ja ikään kuin varta vasten tilattu tätä tärkeää koetta
silmälläpitäen. Oikeastaan olisi kyllä ehkä ollut parempi, jos olisi
tuullut vähän enemmän, jolloin koe olisi ollut ratkaisevampi. Eihän
koskaan olekaan epäilty sitä, että ilmapalloa voi ohjata tyynellä
säällä, mutta toisin on laita, jos ilmavirrat ovat vahvoja, ja juuri
näissä oloissa pitäisikin kokeita tehdä.
Kuten sanottu, nyt ei puhaltanut tuuli, eikä edes näyttänyt siltä,
että alkaisi tuulla. Tänään sattui se merkillinen poikkeus, ettei
Pohjois-Amerikka viitsinyt loppumattomasta varastostaan lähettää
Länsi-Eurooppaan kunnon myrskyä, eikä koskaan ollut paremmin valittu
päivää, jotta ilmapurjehduskoe onnistuisi.
Tarvitseeko mainita, että Fairmont-puistoon oli kokoontunut valtava
väkijoukko; että lukuisat junat olivat tuoneet Pennsylvanian
pääkaupunkiin uteliaita kaikista lähivaltioista; että teollisuus- ja
liike-elämä oli keskeytetty, joten kaikki pääsivät katsomaan tätä
merkillistä näytelmää, isännät, palvelijat, työläiset, miehet, naiset,
vanhukset, lapset, kongressiedustajat, armeijan edustajat, virkamiehet,
uutistenhankkijat, paikalliset asukkaat, valkoiset ja mustat,
kerääntyneinä avaralle kentälle? Pitääkö kuvata tämän väenpaljouden
meluavia mielenosoituksia, selittämätöntä liikehtimistä, äkillisiä
tuuppauksia, jotka saivat kentän näyttämään lainehtivalta, paikoittain
myrskyävältä ihmismereltä? Onko tarpeellista luetella, kuinka
monesti kuului hurraa-huutoja, jotka kaikkialta räjähtivät kuin
ilotulitusraketit, kun setä Prudence ja Phil Evans ilmestyivät
gondoliin ilmapallon alle, joka oli somistettu Amerikan lipuilla? Ja
lopuksi, pitääkö mainita, että suurin osa uteliaista kenties ei
ollutkaan tullut katsomaan _Go-aheadia_, vaan ihailemaan niitä kahta
erinomaista miestä, joiden takia vanha maailma kadehtii uutta?
Miksi vain kahta eikä kolmea? Miksi ei myös Frycollinia? Syynä oli se,
että Frycollinin mielestä _Albatrossilla_ suoritettu retki sai riittää
turvaamaan hänen maineensa. Hän oli kieltäytynyt kunniasta päästä
isäntänsä mukaan eikä siksi saanut osaansa niistä suorastaan
vimmatuista suosionosoituksista, joilla tervehdittiin Weldon
Instituutin puheenjohtajaa ja sihteeriä.
Sanomattakin on selvää, että maineikkaan seuran jäsenet olivat
viimeistä miestä myöten saapuvilla erikoisesti varatuilla paikoillaan
köysien ja seipäiden sisäpuolella, joilla aukeaman keskusta oli
piiritetty. Siellä nähtiin Truk Milnor, Bat T. Fyn, William T. Forbes,
jonka käsivarsiin nojasivat hänen molemmat tyttärensä, neiti Doll ja
neiti Mat. Kaikki olivat tulleet läsnäolollaan vakuuttamaan, ettei
mikään voisi erottaa toisistaan ilmaa kevyemmän kannattajia.
Kun kello oli parikymmentä minuuttia yli yhdentoista, ilmoitti
tykinlaukaus, että viimeiset valmistelut olivat päättyneet.
_Go-ahead_ odotti nyt vain lähtömerkkiä noustakseen korkeuteen.
Viittä minuuttia vaille puoli kaksitoista pamahti toinen tykinlaukaus.
Silloin _Go-ahead_, jota yhä pitelivät kiinnitysköydet, kohosi noin
viidentoista metrin päähän maanpinnasta. Täten gondoli nousi syvän
mielenliikutuksen valtaaman väkijoukon yläpuolelle. Setä Prudence ja
Phil Evans seisoivat keulassa ja painoivat vasemman kätensä rintaa
vasten, mikä merkitsi, että he kaikesta sydämestään olivat yhtä kansan
kanssa. Sitten he ojensivat oikean kätensä keskitaivasta kohti, mikä
merkitsi, että suurin kaikista tähän asti tunnetuista ilmapalloista
vihdoinkin oli lähdössä valtaamaan ylimaallisen alueensa.
Satatuhatta kättä painoi silloin sataatuhatta rintaa, ja toiset
satatuhatta suoristuivat taivasta kohti.
Kello puoli kaksitoista paukahti kolmas tykinlaukaus.
-- Kaikki irti! huusi setä Prudence, jonka tehtävänä oli lausua tämä
ratkaiseva käsky.
Ja _Go-ahead_ kohosi "majesteettisesti", jollainen sanantapa on saanut
pyhityksensä ilmapalloja koskevissa kuvauksissa.
Se olikin todella suurenmoinen näky! Sitä olisi voinut verrata
valtavaan alukseen, joka juuri on jättänyt telakkansa. Eikö tämä
ollutkin laiva, joka oli työnnetty ilmamereen?
_Go-ahead_ nousi täsmällisen kohtisuorasti, mikä todisti, että sää oli
ehdottoman tyyni, ja sitten se pysähtyi 250 metrin korkeuteen.
Siellä alkoi sen liikehtiminen vaakasuoraan suuntaan. Molempien
potkuriensa pyöriessä se lähti aurinkoa kohti noin kymmenen metrin
sekuntinopeudella. Tämä vauhti oli sama kuin oikealla valaalla on
meressä. Eikä muuten olekaan sopimatonta sitä verrata tähän pohjoisten
merien jättiläiseen, koska se oli myös saman muotoinen.
Alhaalta kohosi uusi hurraa-huuto taitavia ilmapurjehtijoita kohti.
Sitten _Go-ahead_ alkoi peräsintä totellen tehdä kaikenlaisia
kiertoliikkeitä ja käännöksiä, kulkien myös kaltevasti alaspäin ja
ylöspäin, välillä kieppuen ahtaassa piirissä, välillä taas kiitäen
suoraan eteen- tai taaksepäin, miten perämies milloinkin määräsi, niin
että uppiniskaisimpienkin täytyi uskoa ilmapalloa voitavan ohjata --
mikäli täällä sellaisia oli. Ja jos joku olisi sanonut epäilevänsä,
hänet olisi revitty palasiksi.
Mutta miksi tältä uljaalta kokeelta puuttui tuulta? Se oli todella
ikävä sattuma. Epäilemättä olisi tuulen puhaltaessa saatu nähdä, kuinka
_Go-ahead_ olisi epäröimättä toiminut asianmukaisesti, joko poiketen
viistoon, samoin kuin purjealus suuntaa kulkunsa tiukasti tuulen
ohitse, tai puskien ilmavirtoja vastaan kuin höyrylaiva.
Vähän ajan kuluttua ilmapallo kohosi muutamia satoja metrejä.
Tämän tempun merkitys käsitettiin hyvinkin. Setä Prudence ja hänen
seuralaisensa aikoivat tutkia, eikö ylemmissä kerroksissa olisi jotakin
ilmavirtaa kokeen täydentämiseksi. Jotta ilmapallo voisi milloin
tahansa liikkua kohtisuoraan suuntaan, oli sen sisään järjestetty ryhmä
pikku palloja, samantapaisia kuin kalojen uimarakot, joihin sopi
pumpata tietty määrä ilmaa. Sen ei siis tarvinnut koskaan heittää
maahan painolastia voidakseen nousta tai päästää ulos kaasua
tahtoessaan laskeutua, vaan painoero saatiin toimeen ilmapumppujen
avulla. Kuitenkin yläosaan oli sovitettu läppä, joka voitiin kiskaista
auki siltä varalta, että täytyisi laskeutua hyvin nopeasti. Kaiken
kaikkiaan oli noudatettu jo aikaisemmin tunnettuja järjestelmiä, mutta
täydennetty niitä äärimmäisyyteen saakka.
_Go-ahead_ nousi siis kohtisuorasti. Sen tavattomat mittasuhteet
pienenivät vähitellen katsojien silmissä, ikään kuin yhä useampien
mykiöiden läpi nähtyinä. Ilmiö olikin hyvin huvittava sille, jonka
kaulanikamat olivat vähällä taittua yläilmoihin tähystäessä.
Jättiläisvalaasta tuli pian pyöriäinen, eikä tarvinnut odottaa kauan,
ennen kuin se oli pelkkä simppu.
Nousun kestäessä _Go-ahead_ saavutti vihdoin noin neljäntuhannen metrin
korkeuden. Mutta puhdasta taivasta vasten, jota ei peittänyt pieninkään
utupilvi, se oli yhä näkyvissä.
Kuitenkin se pysyi edelleen kentän kohdalla, aivan kuin sitä
kiinnittäisivät maahan eri puolille jännitetyt köydet. Ilmakehä ei
olisi voinut olla tyynempi umpinaisessa kuvussakaan. Tuulenhenkäystä ei
ylhäällä eikä alempana. Ilmapallo liikkui vaivattomasti, näyttäen vain
pitkän välimatkan vuoksi niin kovin pieneltä kuin sitä olisi katseltu
kaukoputken väärästä päästä.
Äkkiä kuului väkijoukosta huuto, jota seurasi satatuhatta muuta huutoa.
Kaikkien kädet ojentuivat kohti pistettä, joka näkyi taivaanrannalla
luoteessa.
Sinne, tummansinistä taivasta vasten, oli ilmestynyt liikkuva esine,
joka lähestyi ja suureni. Oliko siellä lintu, joka löi siivillään? Vai
oliko se meteori, joka kiiti viistosti ilmakehän halki? Oli miten oli,
mutta ainakin sen vauhti oli hurja, eikä tarvitsisi kauan odottaa,
ennen kuin se lentäisi väkijoukon ylitse.
Muuan epäluulo levisi kuin sähkövirta aivoista aivoihin läpi kentän.
Mutta _Go-ahead_ näkyi myös havainneen tämän oudon ilmiön. Varmaankin
se oli huomannut jonkin vaaran uhkaavan, sillä se oli lisännyt vauhtia
ja pakeni itään päin.
Niin, väkijoukko käsitti, mitä tämä merkitsi! Eräs Weldon Instituutin
jäsen oli lausunut nimen, jota satatuhatta suuta toisteli:
-- _Albatross!... Albatross!..._
Ja _Albatross_ se todella olikin. Robur ilmestyi taas taivaan
korkeuksiin. Ja nyt hän jättiläiskokoisen petolinnun lailla aikoi iskeä
kyntensä _Go-aheadiin_.
Kuinka se oli ymmärrettävä? Olihan yhdeksän kuukautta sitten ilma-alus
tuhoutunut räjähdyksessä, nostopotkurit murskautuneet, kansi
repeytynyt. Jollei insinööri olisi pysynyt niin kylmäverisenä, että
ehti kääntää etupotkurin pyörimään toisinpäin ja siis toimimaan
nostopotkurina, olisi _Albatrossin_ koko miehistö tukehtunut pelkästä
putoamisvauhdista. Mutta vaikka tukehtumiskuolema olikin vältetty,
kuinka hän ja hänen miehistönsä ei ollut hukkunut Tyyneenmereen?
Se johtui siitä, että _Albatrossin_ rungon jäännökset, potkurien siivet
ja kajuuttojen seinät nousivat vedenpinnalle kellumaan. Jos lintu
haavoittuneena putoaa veteen, se pysyy siipiensä varassa uppoamatta.
Samoin Robur ja hänen miehensä jäivät ensin muutamaksi tunniksi
ilma-aluksen hylylle, ja siirtyivät sitten kumiveneeseensä, jonka
olivat löytäneet valtameren pinnalta.
Haaksirikkoisten avuksi tuli kaitselmus, kuten sanovat ne, jotka
uskovat jumalalliseen väliintuloon inhimillisissä asioissa, tai
sattuma, kuten väittävät ne, jotka ovat liian heikkoja uskoakseen
kaitselmukseen.
Eräs laiva huomasi heidät muutamia tunteja sen jälkeen, kun aurinko oli
noussut, lähetti veneen heidän luokseen ja otti mukaansa sekä Roburin
miehineen että myös _Albatrossin_ ajelehtivat tähteet. Insinööri ei
selittänyt muuta kuin että hänen aluksensa oli tuhoutunut
yhteentörmäyksessä, eikä häntä vaivattu sen enemmillä kysymyksillä.
Laiva oli kolmimastoinen englantilainen _Two Friends_, kotoisin
Liverpoolista ja matkalla Melbourneen, jonne saavuttiin muutamia päiviä
myöhemmin.
Nyt oltiin siis Australiassa, mutta vielä kaukana X-saaresta, jonne
piti palata niin pian kuin suinkin.
Peräkajuutan hylyssä oli onneksi säilynyt melkoinen rahasumma, jonka
avulla insinööri saattoi hankkia miehilleen kaikkea tarpeellista,
pyytämättä mitään. Vähän ajan kuluttua hän sai Melbournessa hankituksi
pienen, noin sadan tonnin vetoisen kuunarin, jolla sitten lähdettiin
takaisin X-saarelle oman väen voimin, sillä Robur oli myös tottunut
purjehtija.
Silloin hänellä oli mielessä vain yksi pakkomielle: kosto. Mutta kostoa
varten täytyi rakentaa toinen _Albatross_. Se olikin helppo tehtävä
sille, joka oli rakentanut ensimmäisen. Siinä käytettiin hyväksi
kaikki, mikä oli vielä kelvollista entisessä ilma-aluksessa, sen
potkurit ja muut laitteet, jotka oli jäännösten mukana lastattu
kuunariin. Koneisto valmistettiin uudestaan paristoineen ja
akkumulaattoreineen. Eikä kulunut kuin kahdeksan kuukautta, kunnes koko
työ oli päättynyt, ja uusi _Albatross_, aivan samanlainen kuin
räjähdyksen tuhoama, yhtä voimakas ja yhtä nopea, oli valmis
liitelemään ilmakehässä.
Oli itsestään selvää, että miehistö oli sama, että kaikki olivat
raivoissaan sekä erityisesti setä Prudencelle ja Phil Evansille että
yleensä koko Weldon Instituutille, eikä sitä tässä tarvitse painottaa.
_Albatross_ lähti liikkeelle X-saarelta huhtikuun alussa. Tällä
ilmalennollaan se ei tahtonut kenenkään saavan tietää siitä millään
kohdalla maanpintaa. Siksi se lensikin melkein koko ajan pilvissä.
Saavuttuaan Pohjois-Amerikan kohdalle se laskeutui maahan eräässä
Kaukaisen Lännen suhteellisen asumattomassa kolkassa. Siellä insinööri,
joka tietysti tarkoin piti salassa, kuka hän oli, sai tietoonsa erään
asian, joka ilahdutti häntä erinomaisesti: Weldon Instituutti kuului
aikovan tehdä koelennon _Go-ahead_-nimisellä ilmapallollaan, jonka oli
määrä lähteä liikkeelle Philadelphiasta huhtikuun 29. päivänä, ja
mukana olisivat setä Prudence ja Phil Evans.
Mikä mainio tilaisuus toteuttaa kosto, joka paloi Roburin ja kaikkien
hänen miestensä sydämessä! Siitä tulisi kauhea kosto, jota _Go-ahead_
ei voisi välttää. Julkinen kosto, joka samalla todistaisi ilmaa
raskaamman lentoaluksen vievän voiton kaikista ilmapalloista ja muista
sentapaisista laitteista.
Niinpä _Albatross_ tänään ilmestyi kuin saalistaan tavoittava
korppikotka yläilmoista Fairmont-puiston kohdalle. Helposti sen
tunsivat nekin, jotka eivät koskaan olleet sitä nähneet.
_Go-ahead_ pakeni yhä kauemmas. Mutta pian se käsitti, että sen oli
mahdotonta päästä turvaan kulkemalla vaakasuoraan suuntaan. Siksi se
yrittikin paeta kohtisuoraan välttäen maata, sillä ilma-alus olisi
voinut siltä katkaista paluutien. Se nousi niin korkealle, ettei toinen
ehkä jaksaisi seurata sinne asti. Se oli hyvin uskalias, samalla
kuitenkin järkevä suunnitelma.
_Albatross_ alkoi kuitenkin ajaa sitä takaa yläilmoihin. Ilmapalloa
paljon pienempänä se näytti valasta tavoittavalta miekkakalalta, joka
aikoo upottaa siihen pistimensä, tai panssarialusta kohti kiitävältä
torpedolta, joka maalinsa tavoitettuaan räjähdyttää sen yhdellä iskulla
palasiksi.
Aie älyttiin alhaalla, ja katselijat odottivat jännittyneinä. Vähän
ajan kuluttua ilmapallo oli noussut viisituhatta metriä, ja ilma-alus
oli seurannut sen rinnalla ja alkanut sitten kierrellä sen ympärillä,
kehän käydessä yhä pienemmäksi. Nyt se olisi voinut yhdellä ainoalla
hyökkäyksellä tuhota ilmapallon, puhkaista hauraan kuvun. Setä Prudence
ja hänen seuralaisensa olisivat huimaavan korkealta syöksyneet maahan
ja ruhjoutuneet muodottomaksi massaksi.
Kauhusta mykistyneen ja läähättävän yleisön oli vallannut hirvittävä
jännitys, joka ahdisti rintaa ja vapisutti polvia, kun silmien edessä
joku putoaa hyvin korkealta. Nyt oli tulossa ilmataistelu, jossa ei
ollut edes sen vertaa pelastumisen mahdollisuutta kuin meritaistelussa
-- ensimmäinen laatuaan, mutta varmaankaan ei viimeinen, koska edistys
kuuluu tämän maailman lakeihin. Ja kun _Go-aheadilla_ oli kyljissään
Amerikan värit, oli _Albatross_ sen sijaan nostanut tankoon oman
lippunsa, jonka kankaassa oli keskellä Robur Valloittajan kultainen
aurinko.
Silloin _Go-ahead_ yritti päästä eroon ahdistajastaan nousemalla
vieläkin korkeammalle. Varalta mukaan otettu painolasti heitettiin
maahan, ja pallo kohosi tuhat metriä lisää. Nyt se näytti vain
pisteeltä avaruudessa. _Albatross_, joka seurasi sitä edelleen
nostopotkurit täydellä teholla pyörien, oli häipynyt katselijoiden
silmistä.
Äkkiä puhkesi kentällä kauhunhuuto.
_Go-ahead_ suureni silminnähden, samalla kun taas näkyviin tullut
ilma-alus laskeutui sen mukana. Nyt oli tapahtumassa maahansyöksy.
Yläilmoissa liikaa laajennut kaasu oli puhkaissut kuoren, ja puoleksi
tyhjentynyt ilmapallo putosi melko nopeasti.
Mutta _Albatross_ hiljensi nostopotkuriensa tehoa ja laskeutui samaa
vauhtia, saavuttaen _Go-aheadin_, kun se oli enää vain noin 1.200
metrin korkeudessa. Silloin ilma-alus syöksähti aivan kiinni ilmapallon
gondoliin...
Aikoiko Robur tehdä siitä lopun? Ei, vaan hän tahtoi auttaa, pelastaa
_Go-aheadin_ miehistön!
Ja se tehtiin niin taitavasti, että Harry W. Tinder ja hänen
apulaisensa voivat hypätä _Albatrossin_ kannelle.
Päättivätkö setä Prudence ja Phil Evans siis hylätä Roburin avun,
kieltäytyä pelastautumasta, kun se oli Roburin ansiota? Niin he kyllä
olisivat suutuksissaan ehkä tehneet. Mutta insinöörin miehet
hyökkäsivät heihin käsiksi ja raastoivat heidät väkisin _Go-aheadin_
gondolista _Albatrossille_.
Sitten ilma-alus vetäytyi syrjään ja jäi paikalleen samalla kun kaiken
kaasunsa menettänyt ilmapallo putosi aukeaman laidalle metsikköön ja
jäi roikkumaan puiden latvoihin kuin jättiläiskokoinen vaatekasa.
Tyrmistyneet katselijat olivat ääneti. Näytti siltä kuin kaikkien sydän
olisi pysähtynyt. Hyvin monet sulkivat silmänsä, etteivät näkisi
lopullista tuhoa.
Setä Prudence ja Phil Evans olivat siis taas joutuneet insinööri
Roburin vangeiksi. Aikoiko hän heidät käsiinsä saatuaan lähteä
uudestaan kiidättämään heitä avaruuden halki, siellä, missä häntä oli
mahdotonta seurata?
Se oli todennäköistä.
Mutta _Albatross_ ei lähtenytkään nousemaan yläilmoihin, vaan näkyi
painuvan maata kohti. Aikoiko se todella laskeutua maahan asti? Siltä
näytti, ja väkijoukko väistyi syrjemmälle tehdäkseen sille tilaa
aukeaman keskellä.
Jännitys oli äärimmillään.
_Albatross_ pysähtyi kahden metrin päähän maanpinnasta. Sitten kajahti
insinöörin ääni syvän hiljaisuuden halki.
-- Yhdysvaltojen kansalaiset, hän lausui, -- Weldon Instituutin
puheenjohtaja ja sihteeri ovat taas minun vallassani. Pitäessäni heidät
vankeinani toimisin vain sen oikeuden mukaan, joka minulla on kostoon.
Mutta siitä suuttumuksesta, jonka _Albatrossin_ menestys on sytyttänyt
heidän sisimmässään, on minulle selvinnyt, etteivät ihmiset ole vielä
valmiita siihen suurenmoiseen mullistukseen, jonka kerran ilmojen
valloitus aiheuttaa. Setä Prudence ja Phil Evans, te olette vapaita!
Weldon Instituutin puheenjohtajan ja sihteerin, samoin kuin
ilmapurjehtijan ja hänen apulaisensa, tarvitsi vain hypätä kannelta
päästäkseen maahan.
Sitten ilma-alus heti kohosi kymmenisen metriä väkijoukon yläpuolelle,
ja Robur jatkoi:
-- Yhdysvaltojen kansalaiset, minun kokeeni on suoritettu loppuun;
mutta tästä lähtien on mielipiteeni se, ettei edistystäkään saa liiaksi
kiirehtiä. Tiede ei saa mennä tapojen edelle. Ihmisten tulee harrastaa
kehitystä eikä kumouksia. Sanalla sanoen, ei saa tulla, ennen kuin on
aika. Nykyään minun olisi ennenaikaista ilmestyä ratkaisemaan
ristiriitoja vastakkaisten etujen välillä. Kansakunnat eivät vielä ole
kypsyneet yksimielisyyteen. Minä lähden siis ja vien salaisuuteni
mukanani. Mutta ihmiskunta ei siltikään menetä sitä. Se tulee ihmisten
omaksi silloin, kun he ovat kyllin kehittyneitä käyttääkseen sitä
hyödykseen ja kyllin viisaita ollakseen koskaan käyttämättä sitä
vahingokseen. Hyvästi, Yhdysvaltojen kansalaiset, hyvästi!
Ja _Albatross_, jonka 74 nostopotkuria samoin kuin molemmat
vetopotkurit oli pantu pyörimään täyttä vauhtia, katosi näkyvistä
itään päin myrskyisten ja tällä kertaa vilpittömästi ihailevien
hurraa-huutojen kaikuessa.
Setä Prudence ja Phil Evans oli perinpohjaisesti nöyryytetty, kuten
myös koko Weldon Instituutti heidän mukanaan, ja he tekivät sen mikä
enää oli tehtävissä: kiiruhtivat kotiinsa ja mielensä nopeasti
muuttanut väkijoukko hyvästeli heidät mitä häijyimmillä ja muuten hyvin
ansaituilla pilkkapuheilla.
Ja nyt voidaan uudelleen kysyä: -- Mikä tämä Robur oli miehiään?
Saadaanko sitä koskaan selville?
Jo nyt se tiedetään. Robur on tulevaisuuden, ehkä jo huomispäivän
tiede, joka varmasti odottaa ihmiskuntaa.
Mitä tulee _Albatrossiin_, niin voisi kysyä, lentääkö se yhä maapallon
ilmakehässä, pitkin sitä aluetta, jota kukaan ei voi siltä riistää.
Sitä ei sovi epäillä. Ilmestyykö Robur Valloittaja joskus uudestaan,
kuten hän ilmoitti? Kyllä. Hän tulee takaisin ja antaa silloin
haltuumme salaperäisen keksintönsä, joka voi muuttaa yhteiskunnalliset
ja valtiolliset olot koko maailmassa.
Mitä taas tulee ilmaliikenteen tulevaisuuteen, niin se kuuluu
ilma-alukselle eikä ilmapallolle.
Ilmojen valloittaminen jää lopullisesti _Albatrossien_ tehtäväksi.