Jo on päästy Balkanin yli, ja Plewnakin on venäläisten vastassa,
sanomattoman paljon on ollut vaivoja ja varsinaista kovaa koettavaa;
mutta vielä on kokemisiakin. Sillä Balkanin yli päästyä oli verilöylyjä
milt'ei yhtämittaisesti. Näissä oli Kaarlokin osallisina Taschissenin,
Wraschtjebnajan ja Sofian kaupungin luona.
Mainittakoon tässä erikseen eräs taistelu, jossa Kaarlo kunnosti
suuresti itseään ja saavutti majuri B:n suosion.
Kuusi tuntia tapeltiin kivääritulen rätinässä, Vähin erin lähestyessä
vihollisen patteria kohden, joka oli rakennettu vähäiselle
maantöyräälle. Venäläiset seisahtivat parin sadan askeleen päähän
vihollisen patterista, sillä heidän oli vaikea lähestyä varustusta,
syystä että aukea lakea olisi ollut pian täytetty heidän verisillä
ruumiillaan. Sen tähden seisahtuivatkin venäläiset hetkeksi vähäiseen
viitakkoon, houkutellen sinne vihollista ja luulotellen muka voimansa
niin heikoksi kuin suinkin, Mutta turkkilainen oli kyllä viisas tällä
kertaa pysymään varustuksessaan sopivaan aikaan asti. Venäläisen ei
auttanut muu, kuin kiivetä juoksujalassa, ja ampua lakkaamatta,
varustusta kohden. Kolme tuntia hyökkäsivät venäläiset alituisesti
varustusta vastaan, mutta eivät onnistuneet. Aina lyötiin he
verissäpäin takaisin. Turkkilaisia oli kahden kertainen ylivoima ja
hekin koettivat tapella uljuudella. -- Vihdoin teki Turkkilainen
ulosryntäyksen. Myrskyn tapainen taistelu syntyi nyt lakealle. Majuri
B. taisteli tapansa mukaan etimmäisenä, siten rohkaisten pientä
joukkoaan, joka myöskin koetti parastaan. -- Voitto alkoi jo kallistua
vihollisen puolelle, sillä he saivat apuväkeä, joka riensi venäläisten
kylkeä vastaan, ja oli melkein estämäisillään peräytymisenkin. Tässä
hurjassa sekasorrossa oli majuri vaarassa tulla piiritetyksi
viholliselta muutaman sadan miehen kanssa. -- Nytpä urhokas Kaarlo
sieppasi äkkiä kaatuneelta lipun ja sen kanssa riensi, rajusti
hurraten, majurin avuksi, ja häntä seurasivat peräytyvät venäläiset
uudella, karaistulla innolla eteenpäin. Mahdoton oli nyt turkkilaisten
kestää tätä villittyä rynnäystä. Muutamassa hetkessä oli vihollinen
hajoitettu -- eipä se joutunut enään varustukseenkaan pysähtymään. Kun
vihollinen oli karkoitettu kauvas, asettuivat venäläiset varustukseen
huokaamaan päivän verisestä työstä.
Iso joukko oli venäläisiä verikentällä; mutta Kaarlo oli aivan
haavoittumaton. Häntä tervehtimään tuli majuri B., suurella hartaudella
lausuen: -- Kaarlo ystäväni! aina olet ansainnut kiitosta, mutta
erittäinkin tämän päivän töistäsi. Tässä annan nyt sinulle tämän pienen
sota-aseen muistoksi tämän päivän sankaritöistäsi ... työstä, joka ei
likimainkaan ole tällä palkittu; mutta onhan se muistona. -- Jumala
olkoon ohjaajanasi ijankaikkisesti!
Suuresti liikutettuna otti Kaarlo majurin kädestä tarjotun revolverin
ja kiitti nöyrästi.