Entiset ja Eenokki. (Juosten isälleen vastaan).
MEHAALA.
Kaho pientä kaunokaista,
Kaho kultakukkaistamme,
Ihanata Eenokkiimme,
Näe itenäköistäsi,
Itemuotoistais ihaile!
Kaho, kuinka kapperasti
Hyppää vasten vanhempaasa
Nousten polviisi nojallen
Syytön syöstäksen syliisi!
KAINI.
Jos oisi omakuvasi,
Näkö käypänä näköösi,
Mult on muoto muuttununna,
Näköpääni näiventynnä.
(Kahtoo lapsen päälle, joka säikähtää).
Hirviääpä hirmutonta,
Säikähtää pahasävyistä,
Ilkiön ihailemista.
(Muut vähän eroovat hänestä).
Outo oun omassa koissa,
Outo lapsillen omillen,
Sukukuntani suruna,
Vaarrettava vanhemmilta
Irti seurasta isäni,
Emänarmosta erite,
Kirottuna kinkeristä,
Kontijo isäni koissa,
Peto synnyntäpesässä;
Vaikka vanhuuvenvaraksi
Kasvattivat Kainiasa
Niin on toivo toisin käynyt
Toivo muuttunna mureeksi,
Ei ou vanhuuven varoa
Huojennosta huolessasa
Kuin oun kummin valmistanna
Pellot kaikki pehmiäksi,
Ylöskyntänyt kytöni,
Suoni kaikki suorittanut;
Niin on töistä työläistä,
Vaikiammista vapaus.
Heitän heillen heinämaani
Vaivanalat vanhemmillen;
Aina itkeväll isällen,
Alti huolivall apellen;
Jonka jouvutin mureesen,
Saatoin vanhuuven varata,
Jonka huolellen hosaisin,
Vaikka vahingon jytyllä,
Varsin vastoin aivotusta.
Katumukset kaikki myöhät;
Veljenverenvuuvattajan
Itku ilmivalkiaksi,
Kypeneiksi kyynäleesä,
Tuska tuimaksi tuleksi.
Kolakka koti isäni,
Kylmät omat kynnykseni,
Jäinen, jäähtynyt majani
Hyhmäiset hyvimmät suojat.
Ratkon rakkaimmat siteeni
Eroon eukosta, emästä;
Yksin paeta yritän
Minne viepi villimieli,
Taluttaat pahat tapani:
Peityn petoin pesissä,
Karhun kuopassa katoan,
Kontion kivikolossa
Hukun hukan atriana:
Ehin yhtä, eikö löyvy
Joka tappajan tapaisi,
Veljen tappajan verisen,
Löisi kurjan kuoliaksi,
Haon alle hautoaisi.
(Ukkoisen jyrinä ja tuli).
En säiky pahoa säätä,
Ulkoukkoista vapise,
Tulennuolia tutise,
Kaikkivallan valkiata,
Leimuja pimiän pilven:
Kepeet ne tulikehakot,
Säästävät tulisäkiät
Omantunnon tulta vasten,
Tunnonvaivan valkiata.
ÄÄNI.
Sitä kosto kohtoapi.
Joka muita murhoapi:
Vielä Kainin kaatajallen
Seitenlainen kostonlaatu,
Seitenkaltainen katumus;
Kainin murha kauvanajan.
Murhatyösä muistukkeeksi
Kaiketi vaatiipi katua
Elinaikasa ehäite
Kuin on luotu luonnonsurmin.
(Ukkoisen jyrinä ja tuli).
Tunnusmerkiks tuomitullen
Muutan murhatun muselmat
Kainin kasvoillen asetan,
Muotoosa mureenmerkit,
Painan paiseennäköiset:
Josta kasvo kauhistuupi,
Muutan muovon murhamiehen
Kainin kasvon kauhiaksi.
(Ukkoisen tuli vähenee Kainin ympärillä).
Kauhistunna Kainin kasvo,
Kasvo ennen kaunokainen
Painunna pahatekiän
Mustaks muoto muuttununna,
Tullut hirviäks hipiä,
Että välttäävät, väjyyvät
Veljentappajan verisen.
(Ääni lakkaa ja ilma selviää,
muut likeneevät ja säikähtäävät).
KAINI.
Kaikki kanhistuut minua
Sävytöntä säikähtäävät.
O! avioni armas,
O! vaimo vaivaisen,
O! lapset langenneen!
Voi! vanhat vanhempani!
Ah! suojat suojaisat
Kuin alti armaat,
Ihanat, iloisat!
Nyt huolen huoneiksi
Nyt surun suojiksi
Murheessani muuttuneet!
Nyt jätän jäähyväiset
Ja yksin yritän
Vaeltaa vaivassani:
Vaikk ero vaikia
Läheisien luota lähtö:
Vaan vaiva vanhemmill
Oun muistutus mureen.
MEHAALA.
Empä erkane sinusta,
Luovu luotasi omani,
Jäisi jättäinkän jälellen
Joska painaisit pakoon;
Aina ehin askelesi,
Yhä jälkesi yhytän,
Yhä yhteen yhymmä,
Saamma samoillen tiloillen
Aina toisemme avuksi,
Toisen turvaksi tulemma.
KAINI.
Kuinka tahot kultaiseni
Erota emäsi luota,
Irti luopua isästä;
Kurjan kulkukumppaniksi?
Ohakkeet ja orjanruoskat
Minun poluissain poloisen,
Kurjakulkuisen kuluissa:
Jälissä pakojäniksen
Polut polkemattomia.
Mehaala.
Kuin oun kerran kumppaniksi
Sullen suotu, suostunutkin
Olla onnessa omasi;
Ounpa suotu, suostunnakin
Olla onnessa kovassa,
Varsin vastenkäymisessä
Tarvis hyväntahtoisuutta.
Mitä osautuu osaksi,
Sullen suinkin sattuneepi
Kaikki kannamma yhessä,
Kahenkesken Kainiseni!
Avuksi akankin toimi,
Helpotukseks heikommankin,
Huolenpito huonommaisen.
Ei ole eloniloa,
Toista toivoa minulla,
Kuin sun kulkusi mukana:
En elä erottuasi
Enkä hengi heitettyä.
KAINI.
Etpä eukkoni epäile
Erota emäsi luota,
Irtautuu isäsi koista.
Ansaihteisit ainoani
Osakseis paremman onnen
Myöskin vankat vanhempamme
Avun aina tarvihteisi:
Elä suinkan heitä heitä
Vanhuuvessa vaalimata.
Tuossa paikassa tuloovi
Minun paikalta paeta
Kautta kauhian tekoni
Oman pääni päätöksellä
Omantunnon tuomiolla.
Että täysin täytetyksi
Kova tuomio tulisi;
Poisi poiketa pitääpi,
Paeta pahatekiän,
Muillen maillen murhamiehen,
Synkkyyten syvimmän korven
Joss ei päivä päällen paista
Kirkkaus kirotun päällen.
MEHAALA.
Ihanat isäni armot,
Äitin armot armaammat,
Siunattu asunsiani
Sisärkunta siunattava,
Heitettävä hellinmielen,
Surulla rakas sukuni,
Kaikki kalliit jäsenet:
Vaan on varsin vanhemmista
Velka veljestä erota,
Siirtäytyy sisärten luota,
Elinaikaiseks eroksi
Jätän heillen jäähyväiset:
Laitan lapseni kulullen
Avioni askeleihen.
KAINI.
Tokko tohin, tokko toivon
Teitä teilleni suvaita
Manatuillen matkoilleni?
MEHAALA.
Minne heittäisit minua,
Minne heität heikot lapset,
Kennen kahtoa katalat?
Vanhemmillen vastukseksi,
Murheitasa muistukkeeksi.
KAINI.
Enkä heitä heikkopäitä,
Huonopäiväsii hopuksi,
Murhatyöni muistukkeeksi,
Vanhenneillen vanhemmillen.
Jätä sinä jäähyväiset,
Heitä sinä siunaile
Jonk on siunaukset jotakin,
Joka tohit toivottoa,
Vaatii onnee vanhemmillen;
Tohit toivoa itellen.
Min en tohi toivottoa,
Siunata sitä vähemmin;
Pahan toivotus pahaksi,
Häjyn siunaus häpeeksi.