Entiset, Aadami ja Eeva.
EEVA (Säikähtäin).
Ah armas Aabelini!
Oh nuori nopiani!
Nouse nuoroinen nopeesti;
Ylös kalliini kavaa!
KAINI.
Ei se nouse nuoroisesi,
Kavaa kalliskannettusi,
Eikä ensinkän nettusi
Vajn vanhinsynnytetty
Poika louhiin lomaan,
Manattava maanpoveen,
Mahu vaivainen manallen,
Raukka, kurja maan rakoon.
(Viskauttuu maahan).
Kata turpeilla katala,
Mätä mättäitä ylite,
Kiviraunio rakenna
Johon kovot kuolettajan
Murhateon muistukkeeksi.
MEHAALA (Langeten polvilleen Aadamin eissä).
Armoo ihana isäni!
Anna armo armas appi,
Anna anteeksi rikoksen
Johon veti veljenkiistat!
Eipä varsin vanhempasi
Tahallasa tappanunna;
Tapaturmainen tapaus
Heijät yhteen yhytti,
Yllytti yhessä ollen,
Saattoi saastaisen tekosa;
Ilman viikoista vihoa,
Paihte aineeta pahata.
(Kääntäytyy aina polvillaan Eevaan päin).
Ehin armoa emältä,
Ehin äitiltä omalta,
Pyyvän Kainin kantajalta,
Anon anteiksi anoppi!
KAINI (Ylösnousten).
Mun on murhani isompi,
Pahatekoni pahempi
Ett en tohi toivottoa,
Siitä vaatia vapautta,
Anoo armonantamista.
MEHAALA (Aina polvillaan).
Vaikka rikos vallan suuri,
Vainon vaatisi vahinko;
Niin on armosa avarat,
Enempi emämme armo,
Isänrakkaus rajaton!
AADAMI (Itkulla).
Säästä särettyy syvväntä,
Päästä päätä pyörtynyttä
Vaivanalaista vapauta!
KAINI.
Aivan suuri surman aine
Veljen verta vuuvattaissa
Oli kiivautein kirottu,
Synninsyynä, synnyntäni:
Synnyin pahasyömmisenä,
Kasvoin ilman kahtomusta,
Ojennuksita, opita,
Suultakuohkuna, kurita.
EEVA.
Tuossa tunnen tuomijoni,
Lahjan synninlangemuksen,
Pahantyöni palkan tunnen,
Koston puihen koskennasta.
AADAMI.
Tahi taivaankuritus
Helleyvestä, heikkouvesta;
Kasvattaissa Kainiamme;
Alti Aabelii ihailit,
Alti puollit Aabelia:
Toinen pikainen toraisa,
Toinen viekas, vilpillinen;
Kyy ois ollut kytkettävä,
Sisälisko siimoittava.