NIMISMIES (Hetken kuluttua.) Riuska, osaatteko te hyvin haukkua?
JANNE. En oikein, herra nimismies. Minä annan mieluummin suoraan köniin.
NIMISMIES. Ei, minä tarkoitan kirjaimellisesti: haukkua oikein
koiramaisesti.
JANNE. Niin no, sitä minä olen taas osannut tenavasta saakka. Mitenkä
niin?
NIMISMIES. No kun minä olen niin vaivannut päätäni sillä Vihton
aviojutulla, enkä vaan ole tahtonut keksiä keinoa sen selvittämiseksi.
Mutta nyt minusta tuntuu siltä, että poliisikoiraa tässä sittenkin
tarvitaan.
JANNE. Vai niin. Ja minunko pitäisi ruveta siihen rolliin?
NIMISMIES. Eihän meillä parempaakaan ole. Ja kun niille jo kerran on
uskoteltu, että meillä on poliisikoira, niin ei tässä enää peräytyminen
auta.
JANNE (Nauraa.) Eipä tietenkään. Mitä minun sitten pitää tehdä?
NIMISMIES (Ottaa taskustaan Siinan pudottaman huivin.) Minä sanon
kohta. Kas tässä on tällainen huivi, joka äsken löydettiin täältä
metsästä. (Antaa sen Jannelle.)
JANNE. Niin. Pitäisikö minun nyt nuuskimalla löytää tämän omistaja?
NIMISMIES. Omistaja on jo kyllä tiedossa. Nimittäin Vihton eukko. Kun
saisimme hänet nyt vaan tunnustamaan, nöyrtymään ja pyytämään ukoltaan
anteeksi.
JANNE. Siitä ei taida tulla kalua.
NIMISMIES. Se riippuu kokonaan poliisikoirasta. Minä manaan akalle
siitä ensin paholaisen seinälle. 'No, ja kun minä sitten annan jonkun
sovitun merkin, esimerkiksi rykäisen tällä tavalla, niin te ryhdytte
oven takana haukkua nalkuttamaan niin kovasti kuin ikinä jaksatte.
JANNE. Hyvä, kyllä minä äläkän nostan...
NIMISMIES. Ja ellei se vaikuta, niin on akka joko viaton tai on sen
omatunto krokodiilin nahasta. (Nousee. URHO ja INKERI tulevat kovasti
nauraen oikealta edestä.) No mitä siellä oli?
URHO. Aina tulee toistaan toprempaa. Herrat ovat päässeet riistan
kimppuun.
JANNE. Mitä? Saiko ne hirven?
URHO. Vai hirven. Lehmänraadon ne ovat kontteihinsa korjanneet.
NIMISMIES. Mitä? Raadonko?
JANNE. Niin. Meiltä kuoli eilen lehmä. Isä toi sen tänne ja nylki. Ja
nyt ovat Maljaset vohkineet siitä parhaat palat pois. (Nauraa.)
NIMISMIES. Lähdetäänpä sitten, jotta keritään kesteihin.
JANNE (Nauraen.) Niin. Ennenkuin paisti jäähtyy. (Menevät nauraen
oikealle.)
INKERI. Etkö sinä tulekaan, Urho?
URHO. Hirvihän on vielä saamatta, koe suorittamatta.
INKERI (Nauraa.) Ole hupsimatta. Leikkiähän se oli.
URHO. Vai leikkiä! Minä lupasin vakavasti ja minä täytän lupaukseni. En
minä tahdo sinua ilmaiseksi saada.
INKERI. Mutta älä viivy kauan.
URHO. En.
INKERI. No näkemiin sitten.
URHO (Tarttuu Inkerin käteen.) Ei sillä lailla.
INKERI. Mitenkä? Mitä sinä vielä tahdot?
URHO. Pienen suukon.