SANTERI. Ampukaa se konna! (Sieppaa pyssyn selästään ja pudottaa
samassa silmälasinsa, joita ryhtyy etsimään.) Turkanen, silmälasit
putosi...
VIHTO (Vetää huivin povestaan.) Herra nimismies! Tässä olisi nyt
koirallenne haistamista. (Antaa huivin nimismiehelle.)
NIMISMIES. Mitä? Oliko ne niitä?
VIHTO. Sanokaa muuta. Ja, tuota, vielä kehtaavatkin! Niin että, tuota,
ero tästä pitää tulla ja tänäpäivänä.
NIMISMIES. Koetetaan, koetetaan. (Menevät toisten jälkeen. SANTERI
etsii yhä silmälasejaan ollen kontallaan kuusen oikealla puolella.)
KALLE (Hiipii lakki kädessä vasemmalta perältä, itsekseen.) Se oli
saakelin fiksu konsti. Suin päin pajukkoon vaan ja toiset ohi niinkuin
vihuri.
SANTERI (Konttoa peremmälle, itsekseen.) Ei pahuksia löydy. (Räpyttää
silmiään ja koettaa katsoa.) Erotan tuskin omaa nenääni. (Hakee.)
KALLE (Istuu kuusen juurelle.) Huh-huh, olipa melkein henki mennä. Se
Siina-vietäväkin on aika Kolehmainen. (Ottaa eväslaukustaan pullon ja
ryyppää.) Hik... (SANTERI säpsähtää ja koettaa katsoa kuusen oksien
läpi. Kalle juo taas.) Hik...
SANTERI (Kyyristyy ja tarttuu pyssyynsä, itsekseen.) Siinä se roisto
on taaskin. Nyt ei se paholainen ainakaan pääse livahtamaan. (Hiipii
lähemmäksi kuusta.) Ja ellei osuisi, niin tulevathan toiset avukseni.
KALLE. (Juo.) Hik...
SANTERI (Itsekseen.) Kunpa näkisin vähän paremmin. (Koettaa tirkistää
kuusen läpi.) Ahaa, tuolla on. (Tähtää.)
KALLE (Juo.) Hik. (SANTERI laukaisee, Kalle kaatuu ja valittaa käheällä
äänellä.)
SANTERI (Kiiruhtaa Kallen luo.) Mitä? Isä?! Isäkö?
KALLE. Oih! Auttakaa!
SANTERI (Laskeutuu polvilleen.) Voi minua onnetonta!
KALLE. Voi kurjaa poikaa... Tapoit isäsi...
SANTERI. Isä kulta, älkää kuolko...
KALLE (Kiemurrellen tuskissaan.) Oih... kuolen... kuolen...
SANTERI. Hyvä Jumala, mitä minä tein.
KALLE. Kirottu poika... Surmasit oman isäsi...