SIINA (Tulee MAIJUN kanssa.) Ahaa. Kylläpä täällä lystiä pidetään.
(URHO menee.)
INKERI. No kas, Siina ja Maiju! Päivää. (Kättelevät.) Mitä kuuluu?
SIINA. Kiitoksia kysymästä. Mitäpä sitä tänne. Entä kuinka siellä
isossa maailmassa menee?
INKERI. Kyllähän siellä taas. Yhtenä myllynä vaan. (Katsoo ulos
ikkunasta.)
SIINA. Niin, niin. (Lyhyt äänettömyys. Siina istuutuu vasemmanpuoliseen
sänkyyn ja katsahtaa Inkeriin, joka edelleenkin katsoo ikkunasta ulos.)
Siitä on jo tuosta Urhostakin paisunut aika pulska mies.
INKERI. Onpa tosiaan.
SIINA. Jollei ne opistot vaan olisi sitä pikkuisen pilanneet.
INKERI. Opistotko pilanneet! Mitenkä niin?
SIINA. No eihän se tee enää muuta kuin päivät päästään pyssy olalla
metsissä patuleeraa.
INKERI. Mikä paha merkki se sitten on?
SIINA. Se nyt vielä tämmöisessä variksenpesässä, mutta ei hänestä vaan
ison talon isännäksi olisi.
INKERI (Vaihtaa puheenaihetta.) Mutta missä ne toiset viipyvät?
SIINA. En tiedä. — Niin, niin, se oppi on köyhälle kuin hopealusikka
porsaalle. Sillä minä olen tätä meidänkin Maijua aina varoitellut, kun
se Urho on tätä vähän niinkuin riiastellut.