Produced by Tapio Riikonen
KORVEN KAIKUJA
Hengellisiä lauluja
Kirj.
EFRAIM JAAKKOLA
Ei Jumalalle kelpaa ihmiseltä muuta
kuin ihmisen kelvottomuus.
Turku,
G. W. Wilèn ja Kumpp. kirjapaino,
1888.
LAULUJEN LUETTELO:
N:o
68. Ah, kuinka ihmeellisesti
52. Armon lapset ahdistetut
54. Auta, Jesus, uskomahan
38. Ei muuta kuin
27. Ei niin huonoa
36. En paeta voi, Jumala
62. Hartaasti halaa sydämen'
51. Hengelliset matkaajat
37. Henki julkein
55. Herra tässä paikassa
25. Herää, herää, älä makaa
63. Hyvin Herra kaikki teki
20. Hän, Jesus, on alku
24. Itse olet, ihminen
15. Jesus on mun terveyteni
5. Jesus sielun tavara
10. Jesukselle olkoon kiitos
16. Jesuksen kiitos, kunnia
18. Jesuksen kuolo katkera
44. Jo tänään, sielunen
61. Joka luottaa Herraan taivaan
8. Jos nähdä saisin kerran
26. Jos sä Hengen uutisista
2. Jos sä olet minussa
58. Jumala on rakkaus
14. Jumalalle olkoon kiitos
41. Kaikkinaisen kiusauksen
39. Ken Jumalast' ei luovu
53. Kerjäläiset hengelliset
69. Kiitos Herran, joka tuulee
50. Koska loppui kirkkovuos
19. Koska lupaat, armaan'
21. Kristityn vain nimi kyllä
64. Kyllä Herra huolen pitää
48. Käänny, käänny, syntinen
32. Maailman korpea matkustaissa
29. Mailma, sinust' eron ottaa
33. Mieli mull' on kirjoittaa
22. Monet määkiväiset ei
6. Mun rauhani, leponi Jesus on vain
46. Murheella muistan elämääni
59. Mä kaikkeni: sieluni, ruumihini
35. Mä olen suuri syntinen
30. Niin moni taivaan-toivonsa
47. Nyt ihmettä tuhlaajapojasta kuulkaa
42. Oikea uskon elämä
3. Oi, kuin olet suloinen
13. Oi, sä köyhä sielu kurja
28. Onneton on käsi se
4. Pelikaani poveaan
11. Riemuitkaamme suuresti
66. Ruumihini riemuitsee
57. Sanastasi kiitän sua
45. Sanoa tahtoisin
40. Sielu rukoilee
12. Sinä raukka syntinen
17. Sinä olet, Herra Jesus
65. Sitä suloisuutta, oi
49. Sodassa olen ollut
23. Sovinnosta soittaen
43. Surulliset Siionin
1. Tule, Henki taivainen
56. Tänne, Jesus, sanaas pyhää
60. Usko on se kirkko
7. Vaikka kunne kuljen, käännyn
31. Vapaakaupunkihin viiteen
67. Veisatkaamme
34. Voi, kuin nekin vaarass' on
9. Älä usko järkeä
ALKULAUSE.
Tässä lasketaan maailman korpea matkustavan käteen ennen häntä
taivaalliseen Kaanaasen päässeen, aivan innollisen matkamiehen,
Efraim Jaakkolan, laulamia hengellisiä lauluja, opetukseksi,
lohdutukseksi ja kehoitukseksi matkan vaivoissa; sillä
"Laulua hän tarvitsee
Riemuksensa täällä,
Taivaan tietä kulkeissaan
Surun sumusäällä."
Näitä lauluja ovat sanotun hengellisen runoilijavainajan omaiset
ja hengenheimolaiset mitä suurimmalla innolla, hartaudella sekä
kunnioituksella käyttäneet. Mutta suuremman yleisön käytettäväksi
ei niitä ole tähän saakka edes tarjottu muita kuin joku laulunen,
painettuna n.s. arkkiveisujen joukkoon. Syynä on ollut se, ett'ei niitä
alkuperäisessä muodossaan ole sopinut painaa, ne kun ovat melkein
puhdasta Efraim Jaakkolan kotoseudun murretta, ja hänen kotonsa oli
Uudellakirkolla, noin puoli peninkulmaa Uudestakaupungista, siis maamme
sillä äärellä, missä katkotuinta kieltä puhutaan. Tässä muutamia
elämäkerrallisia tietoja hänestä:
Uudenkirkon pitäjän Orivon kylän Jaakkolan isännällä Erik Erikinpojalla
ja hänen vaimollaan Maria Erikintyttärellä oli kolme poikaa, Efraim,
Erik ja Josef, ja kolme tytärtä, Maria, Adonika ja Annaliisa. Runoilija
Efraim Erikinpoika syntyi Toukok. 27 p. 1791. Nuoruudessaan oli hän
muun muassa palveluksessa eräällä ruotsalaisella värjärillä
Uudessakaupungissa ja oppi siellä Ruotsin kieltä. Pienen ajan oli hän
myös ollut merimiehenä, jolloin hän sukunimenään käytti Orre-nimeä.
Merimatkallaan hän jäi joksikin aikaa Saksaan asumaan ja oppi siellä
Saksan kieltä sekä puutarhan hoitoa. Venäjän kieltä hänen myöskin
sanotaan taitaneen. Naimisissa hän oli Johanna Heikintyttären kanssa,
joka oli syntynyt Toukok. 10 p. 1790. Heillä ei ollut yhtään lasta.
Vuonna 1834 kuoli runoilijan isä ja Jouluk. 8 p. 1848 hänen puolisonsa.
Hän itse kuoli Toukok. 29 p. 1857. "Elämäkertani" nimisessä laulussa
mainitsee hän viimeiseksi Kolminaisuuden päivän ja lopettaa sen
laulunsa kiitoksella kolmeyhteiselle Jumalalle, ja hän myös haudattiin
Kolminaisuuden päivänä, 7 p. Kesäkuuta.
Hänen jumalisuutensa oli yleensä tunnettu. Kun hän käveli
Uudessakaupungissa puutarhurin sakset kädessään, niin katupojat
sanoivat, häntä osoitellen: Tuo on se äijä, joka syntejä leikkaa; --
hyvin kuvaava lause hänestä, sillä hän ei juuri syntiä säälinyt.
Uskonnollisissa mielipiteissään hän liittyi enemmän Renqvistiläisiin
kuin Hedbergiläisiin. Yksinomaan Renqvistiläinen hän ei kuitenkaan
ollut; vaan hänestä sopinee paraiten sanoa, että hän oli kasvanut
täydeksi mieheksi, Kristuksen täydellisen varren mitan mukaan,
mieheksi, jota eivät kaikkinaiset opetuksen tuulet vietelleet ja
horjumaan saaneet. Hän oli luonteeltaan vilkas ja ajatuksiltaan vapaa.
Hän käytti puheessansa sananlaskuja ja sopivaa leikkiä. Jos yöllä joku
runollinen ajatus syntyi hänen päässänsä, joku runonsäe tahi muu
sellainen, niin hän nousi ylös sitä heti kirjoittamaan; sillä aamulla
ei hän sitä enää olisi muistanut. Hänellä kerrotaan olleen melkoinen
kirjavarasto, josta muut läheiset lainaskelivat kirjoja, ja kuolemansa
edellä hän teki määräyksen, että kukin lainaaja sai omanansa pitää sen
tai ne kirjat, jotka kullakin sattuivat olemaan lainassa hänen
kuollessaan. Vanhoina päivinään hän alkoi kunakin päivänä kirjoittaa
lauseen tai pari uskonnollisia mietteitään vihkoon, jolle nimeksi hän
pani: "Joka päivä jotain", ja kirjoitti siihen vielä elonsa viime
aikoinakin, vaikka hän silloin oli melkein sokea. Hän oli ainakin
vanhuudessaan ehdottoman raitis eikä myös polttanut tupakkaa. Kahvia
hän vihasi eikä maistanutkaan sitä, vaan sanoi sen synnyttävän
vesitautia, johon tautiin hän itse kuitenkin kuoli. Jossakin seurassa,
jossa kahvia runsaasti juotiin, puhkesi hän kerran sanoihin: "Kahvia
juodaan Niin paljon kuin tuodaan, Ja turmellaan ruumis Niiss' vesissä
kuumiss'". -- Maanviljelyksen ohessa oli hän uuttera ja taitava
puutarhan hoitaja. Omaan taloonsa hän perusti suuren puutarhan, ja
Uudenkirkon kirkon ympärillä olevat puut ovat hänen istuttamiaan.
Tämän kirjoittaja, kauan asiata ajateltuaan, rohkeni vihdoin ryhtyä
vaikeaan mielityöyönsä: kokoomaan noita jo melkein unohduksiin
joutuneita Jaakkolan lauluja sekä muodostamaan niitä kirjakielen
sääntöjen mukaisiksi. Tässä nyt ovat tuon työn tulokset. Varmaankin on
monta ansiokasta laulua jo kokonaan hukkunut; sillä runoilijan
kuolemasta asti on aika saanut niitä rauhassa hajoitella, eikä hän
itsekään eläissään tainnut niitä pitää tarkasti koossa muualla kuin
muistossaan, josta hän niitä sopivissa tilaisuuksissa vilkkaalla
nuotilla lauloi ja sai siten ystävänsä niihin mielistymään ja niitä
ulkoa muistamaan. Ainoaksi todistukseksi siitä, kuinka Unholaan
joutumaisillaan nämät laulut ovat olleet, mainittakoon, että pisin
näistä ei ole ollut saatavissa muualta kuin erään miehen muistosta,
jossa se on säilynyt niiltä ajoilta, jolloin hän sitä Jaakkolan on
laulavan kuullut.
Jaakkolan laulujen ystävät soisivat, että ne painettaisiin aivan siinä
muodossa, jossa hän itse on niitä laulanut. Mutta sehän on ihan
mahdotonta; sillä muodon täytyy olla sellaisen, että muutkin niitä
käsittäisivät ja että ne uusiakin ystäviä saavuttaisivat. Mitä lukua
muutoin muodosta onkaan! Muuttukoon se kuinka hyvänsä, jos _sisältö ja
henki_ vain muuttumatta ovat; sillä
"Virret muut ne vanhenee;
Karitsaa vain yhä
Uusin virsin kiittelee
Herran Siion pyhä."
Näiden laulujen kokooja rohkenee toivoa, että nämät tässä uudessakin
puvussaan saavat hartaita ystäviä. Ainakin se ainoa henkilö, eräs
kirjallisella alalla perehtynyt ja tunnettu seurakunnan opettaja, joka
nämät tässä muodossa on nähnyt ja arvollisia muistutuksia näihin
tehnyt, on näihin hyvin mielistynyt, miten näkyy hänen seuraavasta
lausunnostaan, jonka hän on antanut luvan julkaista:
"Jaakkolan laulut ovat mielestäni _hyviä_. Tuota kallista totuutta,
että Jesus Kristus on syntivelkamme maksanut ja että Hänessä on maailma
Jumalan kanssa sovitettu, on autuuden perustuksena saarnattava ja
opetettava; sillä _muuta perustusta ei taida yksikään panna_. Sen
totuuden vankalla pohjalla näyttää Jaakkolakin olevan. Mutta se
autuaallinen totuus ei ole milloinkaan esitettävä kurittavana ja
hempeänä evankeliumina, jommoisena ei sitä Uudessa Testamentissäkään
ole esitetty, vaan sellaisena pyhänä taivasten valtakunnan
evankeliumina, joka vaatii meitä itsiöllisen armon omistamiseen,
sydämen työhän ja Jumalassa elettävään elämään. Mutta se elämä on
rukouksen-elämää; sillä rukouksessa, niin sanoakseni, tykkii tuon
ylimaailmallisen _valtakunta_-elämän valtasuoni. Jaakkolan lauluissa
kuulee tuon valtasuonen tykyttävän -- ilmaus, jota tän'aikaisissa
hengellisissä lauluissa ja laulukokoelmissa useinkin puuttuu, ne kun
kyllä tosin nousevat runollisessa mielikuvituksen rikkaudessa ehkä
Jaakkolan lauluja korkeammalle; mutta lausetavan luontevuudessa ja
suolon viljelemisessä eivät seuraa suoraan Raamattua likimainkaan
niinkuin nämät laulut. -- -- -- Nämät Kaiut ovat siksikin
huomiota ansaitsevia, että ne ovat jälkikaikua siitä vakavasta ja
todenperäisestä Johanneksen-äänestä, jota muutama vuosikymmen takaperin
kaikui kautta korpien ja salojen, vaikuttaen hengellistä herätystä
Suomen kansassa. Silloin tuommoinen Johanneksen ääni, huutavaisen ääni,
kuului 'korvessa', missä henki-elämän kasvullisuus silloin oli kuoleman
ja näivettymisen tilassa. Ääni kuului kautta koko Suomen maan; ja jos
monin paikoin korpi ja erämaa nyt iloitsee, niin älköön ilossa
unhotettako niitä vakavia ääniä, jotka pasuunan tavalla huusivat ja
herättivät 'Herran kansan' sen horrostilasta. Tämä Johanneksen-ääni
opetti herättämiänsä _rukoilemaan_, niinkuin Johanneskin opetti
opetuslapsiansa; mutta samalla kuin se painoi ihmisen maahan Herraa
kumartain rukoilemaan, samassa opetti se kohoovin silmin katsomaan ylös
mäkihin ja osoitti yletyillä käsillä Jumalan Karitsaa, joka kantaa ja
pois ottaa maailman synnit. -- Tältä kannalta (luulisin) on
Jaakkolankin 'Kaikuja' katseltava; ne ovat kasvaneet senaikuisen
herätyksen hedelmällisestä maaperästä, onpa niissä todella paljo jo
kukkaan puhjennuitakin, vieläpä hengen hedelmiäkin. Niissä kuvastuu
hengen elämän elimellistä kehkeymistä (Mark. 4: 26-29) siemenestä
alkain hedelmän tuleentumiseen asti. Mutta se elämä on metsäkukan
vaatimatonta elämää, joka kehittyy metsän huminassa ryhmyisen hongan
juurella Jumalan vapaassa ilmassa. Ei tee metsäkukka terää niin
kaunista ja prameaa kuin puutarhan ruusu, mutta tarkastelevalle
silmälle kuvastaa se luonnon sopusointua yhtä hyvin kuin keinollisesti
viljelty ruusukin, jopa 'linnea', tuo vähäpätöisen näköinen kasvi lemun
suloisuudessa voittaa komeat puutarhan kukat. -- -- Korven kaiku kulkee
jylhäin vuorien poikki, tuuheain metsäin läpi, ja vehreäin nurmien yli
se kantaa luonnon teeskentelemätöntä sointua; ei se pyri kilpailemaan
urkujen ihanain sävelten kanssa, ei pyri se innostamaan hetkeksi
juhlailevia ihmisiä häikäisevän valoisissa saleissa -- ei, se kaikuu
vaan, se kaikuu kautta korven, huomauttaen vaeltajalle, että ... kaiku
kiirii, herättää, saa kaipaamaan, antaa aavistuksia, panee arvoituksia,
rauhoittaa ... on ääni, _huutavan_ ääni korvessa.
"Siinä mielestäni on jotenkin lausuttu Jaakkolan laulujen merkitys. Ne
ovat todella korven kaikuja, kuulukoon kaiku vielä, kuulukoon moniin
sydämiin, kuulukoon todistukseksi, että 'Huutava' on Suomen kansalle
huutanut ja vieläkin äänensä kuulua antaa!
"Hyvä olisi, jos niille lauluille sopisi jollakin tavoin nuotin
ilmoittaa."
Lopuksi pyydän lausua sulimmat kiitokset niille jalon runoilijavainajan
sukulaisille, tuttaville ja naapureille, jotka ovat olleet avullisina
näiden laulujen kokoon saamisessa sekä elämäkerrallisia tietoja hänestä
antaneet. Vasta mainittua näiden laulujen taitavata tarkastajaa pyydän
myös täten sydämellisesti kiittää; sillä ilman häntä olisi näihin
muutamia pahojakin virheitä jäänyt.
Lähtekööt siis nyt nämät Korven Kaiut vanhoja ystäviänsä tervehtimään
ynnä uusia etsimään, ja tulkoot nämät monelle korpimatkailijalle
uskolliseksi toveriksi ja olkoot siten heille Jumalan avulla
ijankaikkisesti parhaaksi!
_Korven Kaikujen kokooja_.
1.
Vaeltakaamme Hengessä!
Gal. 5: 16.
(Sävel: Jolla raitis ruumia on).
Tule, Henki taivainen,
Taivahasta alas!
Sydämeni vaivainen
Lämmitä ja valas!
Tule, lahjain antaja!
Tule, köyhäin isä,
Sielun paras tavara,
Lohdutusta lisää!
Heltehessä virvoitus,
Töissä lepo näytä!
Itkeväisten kirvoitus,
Toivoni Sä täytä!
Sinä pyhin valkeus,
Täytä sydänpohjat,
Uskovaisten odotus,
Anna Hengen lahjat!
Tule, sielun virvoitus,
Lepo nääntyneiden!
Tule, köyhäin rikkaus,
Koto väsyneiden!
Tule, elon uudistus,
Rakkauden tuli!
Tule, sielun puhdistus!
Tule, armon tuuli!
Tule, rauhan antaja,
Itkuss' ilo jalo!
Murheelliset lohduta,
Vaipuneiden valo!
Anna uskon vahvistus,
Autuas loppu anna,
Anna toivon todistus,
Taivaan iloon kanna!
2.
Minun ystäväni on minun,
ja minä olen hänen.
Jos Sä olet minussa,
Niin mä olen Sinussa,
Rakkain Jesus!
En mä muuta halaakkaan,
Kun vain sinuss' olla saan,
Kallis Jesus!
Sinä olet tavarain,
Sinua mä halaan vain,
Herra Jesus!
Sinussa on iloni
Suloisin myös toivoni,
Kaunein Jesus!
Sinä olet turvani,
Sinust' elää uskoni,
Hyvä Jesus!
Sinä olet rakkaus,
Rakkauden perustus,
Hurskas Jesus!
Sinä olet lohdutus,
Sinä olet huvitus,
Vakaa Jesus!
Auta viheliäisiä
Armon kerjäläisiä,
Armias Jesus!
Kirvoit' uskon elämää,
Ett'en Sinusta vain jää,
Puhdas Jesus!
En mä seuraa sinua,
Jos et vedä minua,
Laupeas Jesus!
En myös päästä Sinua,
Jos et siunaa minua. (1 Moos. 33: 26)
Siunaa, Jesus!
Kuoloon asti minua
Maailmasta erota,
Auta, Jesus!
3.
Ei terveet tarvitse
parantajaa, vaan sairaat.
Oi, kuin olet suloinen,
Jesus rakas, armoinen:
Sylissäsi kannat, (Jes. 40: 11)
Suuta vielä annat (Ps. 2: 12)
Häijyn syntisen!
Kyll' on syntisiä, vaan
Kaikki eivät tuntemaan
Pysty rakkauttas,
Suurta sulouttas.
Mist' tuo tulleekaan?
Siitä, että syntinen
Mielessään on entinen
Eikä mielellänsä
Myönnä sydäntänsä
Pesäks syntien.
Hänellä on povessa
Pyhyytt' omatekoista,
Hyväelee tätä
Eikä tule hätä
Hälle turvasta. (Jes. 38: 17)
Joka tuntee sydämen,
Kuinka se on saastainen,
Hän on ahkerana
Avun hakijana,
Kunnes löytää sen.
Tuota kiirein kulkevaa
Jesus vastaan kiiruhtaa,
Sylissänsä kantaa,
Suuta vielä antaa,
Armoin armahtaa.
4.
Herra on meidän Kuninkaamme,
Hän meitä auttaa.
Pelikaani poveaan
Repii rikki - kerrotaan --,
Ruoaks antaa poikasten
Verens oman lämpöisen.
Tähän riennän riemuiten
Vertaamahan Jesuksen.
Jesus rakkaudesta
Avata soi rintansa.
Siitä saan nyt imeä
Jesukseni nimeä;
Siit' ei imeä voi muu
Kuin elävän uskon suu.
Minä olin hädässä
Ryöväritten kädessä,
Ei leviitta, pappikaan
Mua tullut auttamaan;
Tältä Kuninkaalta vain
Hädässäni avun sain. (Luuk. 10: 30-35)
Monet vielä varoittaa:
"Älä huoli kirjoittaa
Juutalaisten Kuningas!" (Joh. 19: 21)
Jotta he sais kunnias;
Mutta minä laulan vaan
Kunniata Kuninkaan.
Vedä, Jesus, minua,
Nähdäkseni sinua
Kuninkaana Siionin
Kaupungissa Saalemin! (Ilm. K. 19: 16)
Siellä ijät' ilosta
Veisaan sulle kiitosta.
Jesus, rakas Josua,
Minua nyt johdata,
Kun ei Mooses huolikkaan...
Ei hän oikein kuollutkaan,
Kosk' ei häntä haudata,
Vaan hän makaa laaksossa. (5 Moos. 34: 6, Juud. 1: 9)
Laakso -- se on poveni.
Vielä nyt hän herääpi,
Jos en aina ahkeraan
Syntejä mä kartakkaan.
Pian hän mun tuomitsee,
Kun vain vian huomaitsee.
Käskee kansan kivittää,
Kansasta pois hävittää. --
Surkea on asia,
Uskovaisten seurasta
Sielu pois jos suljetaan,
Herrasta erotetaan!
5.
Minä olen A jo O,
alku ja loppu.
(Sävel: Ole, sielun', iloinen).
(Tahi: Herra, Luoja taivasten).
Jesus sielun tavara,
Ilon aarre avara,
Kaikki kaikissa Hän on,
Lohdutus myös loputon.
Jos ken mailmaa rakastaa,
Tyydytystä ei hän saa:
Kallis veri Jesuksen
Tyydyttääpi parhaiten.
Vihamies jos viekkaasti
Vihaa, vainoo, sortaapi,
Jesus auttaa tuskista,
Synnin, kuolon kahleista.
Sairaus jos saavuttaa,
Tauti tahtoo vaivuttaa,
Jesus, paras lääkäri,
Tehdä taitaa terveeksi.
Joskin köyhyys kauhistaa,
Onnettomuus ahdistaa,
Jesus antaa yltäiset
Ruoan ja muut tarpehet.
Jos maanpakoon joutuisin
Taikka muihin murheihin,
Jesus muistaa murheessa,
Varjoo siipeins suojassa,
Jos mun pilkkaa, häpeää
Täytyy kestää kipeää,
Jesus auttaa kärsimään,
Kantamaan ja kestämään.
Hunaja ja metonen
Ma'un antaa suloisen,
Makeus vain verraton
Rakas Jesukseni on.
Siis, oi, Jesus, sulhasein,
Sua halaa sydämein,
Sielu, suu ja kieleni
Ikävöi sua hartaasti.
Jesus ilo korvissain,
Silmissäni Jesus vain,
Jesus maku kielessäin,
Jesus kukka kädessäin.
Jesus ruokan', juomani,
Jesus kiitosvirteni,
Jesus kallein osani,
Ystäväni, ylkäni.
Jesus rakas, laupeas,
Kautta kipus, kuolemas
Terveyttä sieluun tuo,
Mulle ilo taivaan suo!
6.
Kuolema, kussa
on sinun otas?
Mun rauhani, leponi Jesus on vain:
Mä Jesuksen kuolosta elämän sain. (1 Piet. 2: 24)
Se sielun ja ruumihin riemuittaa,
Kun syntinen Häntä nyt nautita saa. (Joh. 6: 51-58)
Nyt murhe ja vaikea valitus jää,
Kun jäsen mä olen, ja Hän on pää. (Es. 4: 15; 5: 23)
Pää nousi, ja nousevi ruumis muu;
Siit' on ilo sieluni, veisaa suu. (1 Kor. 15: 20-22, 55-57)
Kas, rikkahat, viisahat jäävät taa,
Vaan vaivainen syntinen armon saa. (1 Kor. 1: 26-28, Luuk. 1: 53)
Ken Jesuksess' on, hän elohon jää, (Joh. 14: 19)
Kun Jesus on elämän herra ja pää.
7.
Ilman minua te ette
voi mitään tehdä.
(Sävel: Ellös ole, ihmisparka).
Vaikka kunne kuljen, käännyn,
Niin mä näännyn
Ilman Herraa Jesustain;
Joka avunpyyntiin juoksee
Muiden luokse,
Sielunsa hän hukkaa vain.
Älä uskotonna estä,
Ett'ei pestä
Jesus sydäntäsi saa
Verellänsä virtaavalla,
Puhtahalla,
Joka sielun autuuttaa!
Kuopasta Hän sielun nosti, (Ps. 116: 8)
Omaks osti,
Kantaa, hoitaa, pelastaa;
Hän on vielä virvoittanut,
Kirvoittanut
Synnin koko velasta.
Häntä huutain päivän alan,
Häntä halaan,
Tarpeeni Hän antaapi,
Hengestäni huolen pitää,
Turhaan siitä
Murhetta muut kantaapi.
8.
Meillä on vapaus mennä pyhään
Jesuksen veren kautta.
Jos nähdä saisin kerran
Avoimet haavat Herran, (Joh. 20: 29, 1 Piet. 1: 8)
Joist' antoi veren vuotaa,
Mi avun mulle tuottaa!
Nuo terveelliset haavat
Mun uskon' eloon saavat
Ja auttaa tietä kaitaa
Mua kohden taivaan maita.
Se näitä turhaan kuulee,
Ken hyväks itsens luulee,
Ei tunne turmelustaan,
Eik' äkkää kadotustaan,
On terve luulossansa,
Ei tunne tautiansa,
Ei Jesuksesta huoli,
Näin uskosta pois kuoli.
Monikin järjellänsä
Lohduttaa itseänsä,
Myös luottaa lunastukseen
Ja Herran lupaukseen,
Uskoksi sitä luulee,
Ei sanaa tee vaikk' kuulee. (Jaak. 1: 22)
Se järjen usko pettää
Ja sielun kuoloon jättää.
9.
Armosta te olette autuaaksi
tulleet uskon kautta.
(Sävel: Ole, sielun', iloinen).
Älä usko järkeä,
Ano Pyhää Henkeä!
Yksin opettaa Hän vaan
Isää, Poikaa tuntemaan. (Joh. 14: 26)
Ota Jesus ilokses,
Herran haavat turvakses,
Herran veri voimakses,
Suojaksesi, muurikses!
Hyvin sitte sinun käy,
Päivin, öin ei hätää näy,
Saat myös maata turvassa
Herran armohelmassa. (Ps. 4: 9)
Vaan jos Herran unhotat,
Omin voimin ponnistat,
Niin sä näännyt, vaivut vaan,
Hukut kerran kokonaan.
Jesus Kristus, Herrani,
Vedä puolees sieluni,
Sido itses siteellä,
Rakkautes ikeellä!
Älä orvoks armostas,
Leskeks läsnä olostas
Jätä, Jesus armoinen,
Sielun sulo sulhanen!
Mikään muu ei minua
Tyydytä, ei lohduta;
Jos sä minut jätät vaan,
Kohta kaadun kuolemaan.
Jesusta ei sulompaa
Kanna taivas eikä maa;
Sitte me sen tiedämme,
Kun me Hänet tunnemme.
Hän niin mielen helläks saa,
Sydämenkin sulattaa,
Että ilomielellä
Häneen voimme tyytyä.
Oi, kuin meill' on etuja
Ihmeisiä altisna
Jesuksessa Herrassa,
Jos vain voimme uskoa!
Uskon puuttuessa me
Sinne tänne horjumme
Mielessämme ainiaan,
Jääden epäilykseen vaan. (Jaak. 1: 8)
Olisi siis tarvista
Jesust' aina katsoa,
Joka uskon uudistaa,
Verellään sun puhdistaa.
Voi nyt ihme, maailma,
Kun et usko totuutta,
Joka sinut vapahtais,
Yksin autuaaksi sais!
Se on kiinni mailmassa,
Ken ei seuraa Jesusta,
Syntiä vain harjoittaa,
Vaikka tunto varoittaa.
Jesus sinut pelastais
Työläist' ajatuksistais,
Karkoittaa Hän sulta pois
Murheet mustat kyllä vois.
Älä turhaan odottaa,
Älä turhaan kolkuttaa
Herran anna! Hyvää vaan (Ilm. K. 3: 20)
Sulle tuo Hän tullessaan.
10.
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti
maailman itse kanssansa.
Jesukselle olkoon kiitos ijankaikkisesti,
Kun Hän minun kadotukseen kaatumasta esti!
Omaisuudeks itsellensä armotyönsä kautta
Tahtoo Hänen rakkautensa minuakin auttaa.
Minä olin kadotettu ijankaikkisesti,
Vaan Hän verellään mun osti, hukkumasta esti.
Siis mä nytkin Häntä kiitän riemuisesti sangen,
Tomuun maahan kasvoilleni kunnioittain lankeen.
Mulle kelvottomalle on armo aivan suuri,
Kun saan kiitosuhrin tuoda Jesukselle juuri.
Ansaitsen vain kadotuksen, olen tomu, tuhka;
Mutta hän on laupeas, ei tuomiolla uhkaa.
Hänpä tietää, että olen suvultani savi, (2 Kor. 4: 7, Jes. 64: 8)
Jonka mikä tahans sulloo, rikkoo, runtoavi.
Pitkämielisyydellään Hän mua etsii, noutaa,
Vaikka usein mieli mulla sinne tänne soutaa.
Mua ei Hän hylkää, vaikka väsyn usein aivan,
Eksyissäni armon tieltä monellaiseen vaivaan.
Vaan Hän taas mun vahvistaa ja on niin armollinen,
Vaikka usein mieleni on varsin vilpillinen.
Sinne tänne mailmaan mielii pesänsä se tehdä
Eikä tahdo Karitsata ristin päällä nähdä.
Hän vain taivaan perintöhön perustus on pyhä
Niille, joissa armon työtä Henki tekee yhä.
Vaikka olen vaivainen ja heikko, horjuvainen,
Jesuksessa armon kautta armost' elän vainen.
Jesus raadollisiansa ihmeisesti auttaa
Rakkaudest' avarasta armotyönsä kautta.
Eikös kelpaa mun, kun Jesus turvana on mulla:
Armon avun saan mä Hältä, en voi hukkaan tulla!
Kiitos Jesukselle, joka raadollisiansa
Verellänsä omall' auttaa aivan armostansa!
11.
Kääntykää minun tyköni,
Niin te autuaiksi tulette,
kaikki maailman ääret!
(Sävel: Ole, sielun', iloinen).
Riemuitkaamme suuresti!
Jesus meidät lunasti
Kallihilla verellä,
Ristin kärsimisellä.
Syntimme Hän otti pois.
Tuomita ken meitä vois,
Kun on Jesus Herramme
Meidän hurskautemme?
Hän on veljes armoinen,
Autuas, jos uskot sen,
Sinua ei kadota
Synti, kuolo, saatana.
Rohkeana seisoa
Voit ja jaksat sotia,
Vaikka kaikki saatanan
Joukko ryntäis vastahan.
Veisatkaamme voitosta!
Jesus, meitä johdata!
Sinä suoja suurille,
Kilpi kallis pienille.
Mene matkaas, saatana!
Jesuksessa turvassa
Olen kaiken aikani;
Hän on luja linnani.
Epäusko, pakene!
Mailman huuto, vaikene!
Jesustani kuuntelen,
Tunnen oman paimenen. (Joh. 10: 14)
Laki uhkaa tuomiten,
Mutta minä pakenen
Tykös, veriylkäni,
Taivaallinen veljeni. (1 Joh. 1: 7)
Kyllä pidät puoltani,
Oma Vapahtajani,
Kilpeni ja kallioin.
Sinuun aina luottaa voin.
Siihen luottaa uskoni,
Sitä Jesus antaapi
Kaikki tarpeet hinnatta,
Ansiotta, maksutta. (Jes 55: 1)
Emmekö siis iloiten
Kiittäis Häntä, veisaten,
Vaeltain myös vakaina
Herran armon paisteessa!
Veisatkaamme riemuiten,
Että kaikuu taivaasen,
Jesukselle kiitosta,
Kun Hän auttaa kuolosta!
Näin me käymme turvalla
Herran tietä saarnalla
Syntisiä kutsumaan
Helmaan Isän armiaan.
Henkes, Jesus, meille suo,
Rohkeutta, Voimaa luo!
Sanas pyhä valkeus
Olkoon sieluin viisaus!
Amen! Herra tekee sen,
Sanoo Hän, suu totuuden.
Amen, amen! Taivaasen
Pääsen kauttas, uskon sen.
12.
Hänen haavainsa kautta
me olemme paratut.
Sinä raukka syntinen,
Joka suret itkien,
Joll' on sydän sureva,
Omatunto pureva,
Kanssani käy Golgataan
Jesustamme oppimaan!
"Isä anna anteeksi!" (Luukk. 23:34)
Näinhän Jesus rukoili
Piinaajainsa puolesta,
Nytkin vielä virkana
Häll' on esirukous,
Syntein anteeks anomus. (Room. 8: 34)
Jesus sitte saneli:
"Vaimo, katso poikaasi,
Joka sinut suojelee!" (Joh 19: 26)
Niin Hän niitä hoitelee,
Jotka Häneen turvaavat,
Ristin alle seuraavat.
Ryövärille riemuisan
Saattavi Hän sanoman:
"Tosin tänään, sanon mä,
Paratiisiin pääset sä". (Luukk. 23: 43)
Niin Hän vielä riemuittaa,
Autuudesta vakuuttaa.
Kuolon tuskiin tultuaan
Tulisessa janossaan,
Syntein etikan Hän joi, (Matt. 27: 48)
Ilomaljan meille toi,
Uuden liiton kalkista
Juodaksemme autuutta.
Olkaamme siis vaivoissa
Aina lohdutettuina!
Vaikka mailma kiukuitsee,
Sortaa, syyttää, solvaisee,
Meill' on osa ijäinen
Ansiossa Jesuksen.
13.
Tulevaista me etsimme.
Ai, sä köyhä sielu kurja, kuljetko vain yksin?
Et, vaan Jesus itse kulkee kanssas käsityksin.
Jesus tahtoo sieluani autuaaksi auttaa,
Sydäntäni paratuksi laittaa murheen kautta. (2 Kor. 7)
Jesus antaa pimeyden tulla ylitseni,
Että sitte saman lyhdyn otan valokseni. (2 Piet. 1: 19)
Jesus sallii uskolleni koetukset tulla,
Että voiton kruunu kallis kerran olis mulla. (Jaak. 1: 12)
Jesus käskee pysymään vain Hänen puheissansa,
Ollakseni yksi Hänen oppilapsistansa.
(Joh. 15: 4, 10, 12, Joh. 13: 35)
Kysykäämme paimenilta, miss' on Jesus vielä!
"Karitsoitaan" -- vastaa he -- "Hän kaitsee ristin tiellä".
Ristin tie on oikea ja kuolettaapi lihan,
Sillä liha himoineen ei pääse taivaan pihaan. (Ilm. K. 21: 27)
Uskoin, toivoin, rakastaen käydään ristin sotiin,
Ja kun sodat päättyvät, niin tullaan taivaan kotiin.
Taivaan koto kaunis olkoon määränämme meillä,
Niin jo tääll' on ristin alla riemu murheen teillä.
Kaikkein loppu läheneepi, matka päättyy pian, (1 Piet. 4: 7)
Voiton virttä laulain siirtyy riemu surun sijaan.
Taivaan portit avattuina ovat meille kohta,
Taivaan sali kirkkahana kunniasta hohtaa.
Uusi maa ja uudet taivaat odottavat meitä, (Ilm. K. 21: 1)
Abraham hän syliin siellä korjaa väsyneitä. (Luukk. 16: 22)
Hurskauden vaattehilla puettuina saamme
Seurata ja riemulauluin kiittää Karitsaamme. (Ilm. K 19: 6-8)
14.
Silloin näemme
kasvoista kasvoihin.
(Sävel: Etkös ole, ihmisparka).
Jumalalle olkoon kiitos:
Olen liitoss'
Kanss' Immanuelini!
Hän mun kallihisti osti,
Ylös nosti,
Kuolemasta kirvoitti.
Vaan en taida nyt näin kielin
Enkä mielin
Oikein kiittää Jumalaa.
Sinua siis, oi, Jumalani,
Auttajani,
Pyhän Hengen tavaraa!
Sinua vain, oi, armon Herra,
Jonkun verran
Armos aamukastetta!
Suuret, monethan kuin tähdet
Ovat nähdä
Armos vuoret, Jumala.
Joka anoo, että säästät,
Että päästät
Synnin siteist' irrallen;
Joka kääntyy vääryydestä,
Häijyydestä,
Jesus, veres virrallen:
Uuden voiman sille annat,
Käsiin kannat,
Ett'ei surmaan syöksyä
Täytyis sun, vaan synnin torjuis
Eikä horjuis
Myös pois kulmakiveltä. (Ap. Tek. 4: 11)
Jos ei synnistä saa estää,
Puhtaaks pestä
Herra Jesus verellään,
Ei Hän saata tulla pahaan
Asumahan,
Vaan mä auttamatta jään.
Ylkää vastaan kulkekaamme,
Ostakaamme
Öljy uskon lamppuihin! (Matt. 25: 9)
Suudelkaamme Poikaa vielä, (Ps. 2:12)
Ett'ei tiellä
Hylkäis häijyn hampaihin!
Usein täytyy mieleen tulla,
Että mulla
Paras ikä kuluikin
Muiden mailman lasten kanssa,
Kokonansa
Turhuudessa pahimmin.
Vaan ei muu kuin armo Herran
Vei mun kerran
Elon tielle joukosta.
Portti oli ahdas aivan: (Matt. 7: 14)
Synnin vaivaan
Sydän tahtoi haljeta.
Silloin hulluksi mä luultiin,
Kun se kuultiin;
Vaan se oli parhaaksein:
Käännyin tieltä lavialta,
Maailmalta
Pelastin mä sydämein.
Elin Hengen köyhyydessä,
Nöyryydessä.
Elää tahtoi lihakin;
Uskon kautta Henki voitti,
Armo koitti
Mulle vihdoin kuitenkin.
Eipä Jesus, sielun ylkä,
Tuskaan hylkää
Koskaan uskovaisiaan:
Jos he Hänen luokseen tulee,
Häntä kuulee,
Niin Hän lisää armojaan.
Armon Henki kuljettakoon,
Kiiruhtakoon
Matkamiestä matkallaan
Saastaisesta, katoovasta
Maailmasta
Kohden iki kotoaan!
Puhaltakoon purjeesenki
Armon Henki,
Että saavun satamaan!
Pidä, Jesus, itse perää,
Ylös herää
Aaltoja asettamaan! (Matt. 8: 26)
Yli virran auta kerran,
Henki Herran,
Pakolaiset Baabelin, (Ps. 126: 1-4)
Niin soi kiitos suloisella
Kantelella
Kautta koko Siionin.
Tiell' on aivan kirkas veri:
Herran veri,
Josta lapset laulelee.
Karitsan myös katsehista
Kaunehista
Suloisaan he soittelee.
Niistä sielu riemastuupi,
Kainostuupi,
Niiden säihkyyn soentuu.
Yljän armo kun on suuri,
Niin hän juuri
Kasvoillensa kallistuu.
15.
Jesus on minulle elämä.
Jesus on mun terveyteni,
Häneen, Häneen luotan vain.
Hänessä mä synneistäni
Pelastuksen varman sain.
Luota keneen tahdot sinä!
Minä luotan Hänehen:
Hän on autuus minullen.
Hän on autuus kautta ajan,
Ajallisen elämän.
Tämän kuolevaisen majan
Kuolemattomaks saa Hän.
Etsi ketä tahdot sinä!
Minä etsin Jesusta,
Rakastajaa rakkainta.
Hän on rakkaudestansa
Aikaa kuollut edestän',
Ylösnousemisellansa
Antoi toivon elämän.
Rukoile ket' tahdot sinä!
Jesusta mä rukoilen:
Hän on apu minullen.
Hän on paras auttajani
Vaivoissa tään maailman.
Hänen kauttaan tulevani
Toivon iloon taivahan.
Kulje kunne tahdot sinä!
Taivahasen kuljen mä
Raadollisna, köyhänä.
Siellä veisaan virttä uutta,
Kiittäin aina Jumalaa. (Jes. 35: 6)
Siellä tahdon oikein huutaa,
Jotta taivaat kajahtaa.
Veisaa mistä tahdot sinä!
Jesuksesta veisaan mä;
Armahin Hän ystävä.
Ei voi oma tieto auttaa
Ahtaan portin läpitsen,
Ei myös suuren opin kautta
Siitä päästä sisällen.
Kiitä ketä tahdot sinä!
Jesusta mä kiittelen,
Herran armost' iloitsen.
Armo tekee eläväksi
Hengellisen vaivaisen;
Henki tekee väkeväksi
Kulkemahan taivaasen.
Kulje kusta tahdot sinä!
Minulla on uskon tie,
Jota Pyhä Henki vie.
Kun Hän johtaja on mulla,
Läpi mailman osaan noin,
Taivaalliseen majaan tulla
Eloon autuaasen voin.
Kuolo kulloin tahdot sinä!
Minä kuolen alati: (1 Kor. 15: 31)
Sellaista mun eloni.
16.
He tulevat ilman ansiotansa vanhurskaiksi.
(Sävel: Jag gick mig ut en aftonstund).
Jesuksen kiitos, kunnia!
Mun syntini Hän kantoi,
Minulle soi Hän apunsa,
Anteeksi synnit antoi
Ja armon oven avasi
Ja taivaan mulle lupasi,
Tuon todeks vielä vannoi.
Hän ansionsa taritsi;
En tohtinutkaan ottaa,
Kun valheen henki kuiskaili:
"Ei tuo nyt ole totta".
En uskonutkaan, että saan
Tällaisna luottaa Jumalaan
Niin aivan ansiotta.
17.
Siitä me tunsimme rakkauden,
että Hän on henkensä
meidän edestämme pannut.
Sinä olet, Herra Jesus, rakkauden mehu;
Siksi sielu mielellänsä rakkauttas kehuu.
Vaan en varsin hyvin mielin saata sitä tehdä,
Ennenkuin Sä armostas suot rakkauttas nähdä.
Ah, siis anna rakkautes tulla mulle ilmiin;
Vie mua paikkaan, josta saan sen nähdä uskon silmin.
Älä minuun viheliäiseen, rakkain Jesus, suutu,
Vaikka multa vaivaiselta rakkautta puuttuu!
Totta suurest' armost' aina rakastatkin mua.
Herra Jesus, auta, että rakastaisin Sua
Sielusta ja mielestä ja koko sydämestä,
Vaikka itse alinomaa tahdon tuota estää!
Sinä olet rakastanut mua kuoloon asti,
Rakastat nyt vielä yhä aivan hartahasti.
Rakkaudella kihlasit mun itsellesi; mutta
Milloin mahdan siihen määrään saada vapautta,
Että koko sydämeni Sulle saatan antaa,
Tieni, kulkun', elämäni, kaikki huomaas kantaa;
Että tyydyn rakkautees, jos se minne ikään
Veis mun, ett'en itselleni enää eläisikään? (1 Piet. 4: 1, 2)
Usein tiesi luonnolleni kamalaksi näyttää; (Jes. 55: 8, 9)
Vaan sen kaiken mielit minun hyväkseni käyttää.
Herra Jesus, anon, että tahdot Henkes kautta
Rakkautes avaruutta tutkimaan mua auttaa!
Tee Sun rakkautes mulle oikein tuttavaksi,
Kirkasta se sydämessän' aivan kirkkahaksi!
Rakkaudestas, Herra Jesus, olkoon kiitos Sulle!
Kuuliaisuutta uutta Sua kuulemaan suo mulle!
18.
Kamalaa iloa.
Kussa synti on suureksi
tuttu, siinä on armo
ylönpaltiseksi tuttu.
Jesuksen kuolo katkera
On mulla ilon aiheena.
Myös iloitsen, kun tiedän sen,
Ett' olen suuri syntinen.
Nuo ilot kaksi kamalaa
Minua aina lohduttaa.
Kuolosta Herran kuitenkaan
En iloitse mä suorastaan,
Vaan siitä, kun mä, kahleihin
Tuomittu vanki helvetin,
Vapaaksi tulla kokonaan
Jesuksen kuolon kautta saan.
Kun etsein, kuka auttaa vois,
Ei luista tauti mennyt pois;
Ne poltti kuin luut Davidin: (Ps. 32: 3, Ps. 38: 3)
Niiss' oli myrkky helvetin.
Mut kallis veri Jesuksen
Paransi luut ja ytimen.
Minusta oli ihme vaan,
Ett' autuaaks näin tulla saan,
Kun synnit oli kauheat
Ja rikokseni raskahat.
En voinut sitä uskoa,
Ett' oli mulla auttaja.
Myös sitä ihmettelin niin,
Kun Jesus tulee syntisiin
Ja heidän kanssaan syö ja juo (Luukk. 15: 2, Ilm. K. 3: 20)
Ja avun ahdistukseen tuo;
Ei kenkään saata ilmoittaa,
Kuin suuresti se lohduttaa.
Se ihmeisin on asia,
Kun rakasti Hän minua
Jo, kun en vielä ollutkaan
Maailmaan tänne tullutkaan; (1 Piet. 1: 20)
Enks siis voi Hänen minua
Nyt rakastavan uskoa!
Lunastustyö mun Jesuksein
On aina uusi sielullein;
Siis enemmän kuin maailmaa
Mä Häntä tahdon rakastaa
Ja kiittää Häntä hartaasti
Nyt täällä, sitten ijäti.
19.
Minä tahdon teitä
jälleen nähdä.
Koska lupaat, armaan,
Niin Sä tulet varmaan (Ap. Tek. 1: 11)
Viemään minua
Kerran kotia,
Kallis Jesukseni,
Apun', autuuteni,
Toivon', eloni,
Rikkauteni.
20.
Autuaat ovat, jotka eivät
näe ja kuitenkin uskovat.
Hän, Jesus, on alku, (Ilm. K. 1: 8)
Ja Jesus on polku; (Joh. 14: 6)
Sitä polkua kuljen mä näin (Joh. 10: 9)
Ijankaikkista kotoa päin.
Ja verensä kautta
Mua aina Hän auttaa,
Kun huudan: "Jo minä nyt jäin!"
Kun hätä on mulla,
Hän tietävi tulla,
Virvoitusta tullessa tuo,
Ja siitä mun sieluni juo.
Mull' on toivo ja pelko,
Kun ei näy polku,
Jos Hän sitä nähdä ei suo.
Mä murhehdin sitä,
Ah, kuinka mä pitää
Voin tallella sen tavarain,
Kuin Jesukseltani sain.
Se -- oi! -- pian puuttuu:
Taas kaikki nyt muuttuu
Mun toivoni pelvoksi vain.
Mä uudesti pyydän,
Ja Jumalan sydän
On valmis lahjoittamaan:
Siis uuden armon mä saan.
Ja -- oi suloisuutta! --
Kun Henkeä uutta
Taas pyydän, jo senkin mä saan.
Me rukoelkaamme!
Voi, valvoa saamme,
Ett'ei Henki se sammuisikaan,
Elon tietä kun matkustetaan!
On tien joka haara,
Täys pauloja, vaaraa
Siis valppahat olkaamme vaan!
Se tie, se on kaita; (Matt. 7: 14)
Siis, sieluni, laita
Vapistuksella, pelvolla niin, (Fil. 2: 12)
Ett'et joutuisi eksyksiin!
Sua saatana, liha
Niin suuresti vihaa (Ilm. K. 12: 12)
Ja pyytävät kiusauksiin.
Ei maailma jättää
Voi viettelemättä
Tielt' elämän sieluakaan,
Kaikk' ottais allensa vaan.
Jokainen nyt luulee:
"Kyll' autuaaks tulee",
Vaikk'ei ole uskoakaan.
On -- uskoa Juutaan;
Niin moni nyt suutaan
Käyttääpi sen kerskumiseen
Vaan synniss' on ehtimiseen.
Se on Jesusta myydä.
Moni ei edes pyydä
Mitä Juudas palkinnokseen. (Matt. 26: 15)
Vaan harvassa huomaan
Nyt uskoa Tuomaan:
Hän pelkäsi toivoessaan,
Kun ei nähnyt Jesustaan.
Mut pelvon sen voitti
Se usko, mi koitti,
Kun haavoja koski hän vaan. (Joh. 20: 24-29)
21.
Juomarin ei pidä Jumalan
valtakuntaa perimän.
Kristityn vain nimi kyllä
Kullakin on kristityllä:
Mutta kristillisyys kuoli, (1 Piet. 4: 3)
Siit' ei kenkään juuri huoli;
Nythän se jo viinan kanssa
Haudataankin kokonansa.
Etkö ole nähnyt heitä,
Kuin he kulkee harhateitä?
Milloin ruumis hautaan kannetaan,
Silloin viinaa juoden iloitaan, (Jes. 5: 11, 22)
Vaikka sielu joutuu helvetin
Tulijärven iki vaivoihin!
22.
Minun lampaani kuulevat minun ääneni.
Monet määkiväiset ei
Ole oikeat lampaat:
Petos, myrkky mielessä,
Suussa suden hampaat.
Lampaan ulkomuotoa
Yllään vain he kantaa;
Vaan ei Jesus saanutkaan
Sydänt' uutta antaa. (Matt. 7: 15-20)
Sydän uusi uudistaa
Mielen kokonansa,
Todistaapi muille myös
Olemisestansa.
Itsessään on köyhä, ken
Elää Jesuksessa.
Hän ei enää eläkkään
Itsehurskaudessa.
Hän vain elää armosta,
Jonka Jesus antaa.
Tarpeistaan hän pyyntönsä
Jesukselle kantaa.
Oikeat lampaat Jesuksen
Kulkee taivaan tiellä;
Jesus heissä todistaa
Elävänsä vielä.
Oikeat lampaat Jesuksen
eivät pidä vihaa;
Siks ei sois he muidenkaan
Palvelevan lihaa.
Oikeat lampaat Jesuksen
Elää uskostansa;
Lausuvat myös totuuden
Uskon-elostansa.
Oikeat lampaat Jesuksen
Ovat muista hullut;
Heit' ei tunne muu kuin vain
Samaan tilaan tullut.
Oikeat lampaat Jesuksen
Saavat viisauden
Itse Jesukselta ja (Luukk. 21: 15)
Mielen jalouden.
Oikeat lampaat omast' ei
Huoli kunniastansa,
Antavat sen mielellään
Tavaransa kanssa.
Oikeoilla lampailla
Jesuksen on mieli; (1 Kor. 2: 16)
Sen he tuntee mielessään,
Siitä puhuu kieli.
Oikeat lampaat laulavat
Yksinkertaisesti
Jesukselle kiitosta
Ynnä vakaisesti.
Pettää eivät osaa he:
Pyhä Henki auttaa
Heitä lauluun Jesuksen
Kalliin ansion kautta.
Laulua he tarvitsee
Riemuksensa täällä,
Taivaan tietä kulkeissaan
Surun sumusäällä.
Mont' on murheen alhoa,
Myöskin tulee joki
Venheetön ja sillaton
-- Yli täytyy toki!
Moni myöskin laulaa, ken
Omin venein kulkee;
Mutta laulu loppuu, kun
Herra oven sulkee.
Mutta Herran valitut
Kaupungissa taivaan
Voiton virttä veisaavat
Ihanasti aivan. (Ilm. K. 19: 6, 7. Ilm. K. 7: 9, 11)
Jesus, Pyhä Henkes suo,
Joka mua auttaa
Lastes seuraan suloiseen
Veres voiman kautta!
Suo mun taivaan salissa
Sua kiittää sitten
Kanssa kaikkein valittuin
Ynnä enkelitten!
Teille, lapset Jesuksen,
Yhteisesti sanon,
Nöyrimmästi armoa
Isältämme anon.
23.
Me voitamme Hänen kauttansa,
joka meitä on rakastanut.
Sovinnosta soittaen,
Herran Hengell' voittaen
Maahan lyökäämm' maailma,
Survokaamme saatana!
Meitä Jesus johdattaa,
Neuvoo, auttaa, vahvistaa.
Niin on kukin näkevä,
Ett' on veri väkevä
Niissä, jotk' on halussa
Niinkuin ennen alussa.
Rohkeasti, riemuiten
Sodi, lauma piskuinen!
Minä veisaan iloiten:
Siitä ilost' iloitsen,
Jok' on Jesuksessani
Mulla, ystävässäni.
Jos sen muutkin tietäisi,
Samaan riemuun rientäisi.
Osan, edes pienen vain,
Ottaisi he ilostain. --
Sydämessä uskovain
Asuu, johtaa Jesus vain. (Joh. 14: 23)
Paljon on se sanottu,
Mutta totuus puhuttu.
En mä mailman ilosta
Huoli ilman Jesusta.
Itse helvetissä en
Syliss' itke Jesuksen. (Room. 8: 38 39. Ap. Tek. 2: 27)
Joka Hänet omistaa,
Hän sen tietää todistaa.
Eija! Mutta tavara
Jesuksess' on avara.
Maailma on ahdas, vaan
Tuosta en mä huolikkaan.
Ihmiset saa ahtaaks tään:
Jumalist' ei kärsikkään.
Et sä, mailma, minulta
Ensinkään saa kiitosta.
Siitä kiitän taivaassa,
Että pääsin sinusta.
Iloitse sä täällä vain!
Mull' on ilo Herrassain.
Mailma elää uskossaan,
Kehuu siitä kulkeissaan,
Huolimatta hädästä
Sekä liiton verestä.
Itse olet, ihminen,
Kadotuksees syyllinen.
24.
Tämän maailman jumala on
uskottomain taidot sovaissut.
Itse olet, ihminen,
Syynä kadotuksees,
Jos et turvaa Jesukseen (Joh. 3: 18, 36)
Vaan sun parannuksees.
Jos sä turvaat uskoon
Häneen, niin Hän auttaa
Ja sun syntis anteeks suo
Kuolemansa kautta. (Ap. Tek. 6: 31. 1 Joh. 1: 7)
Vaikka vasken heleän
Lailla äänes soisi;
Vaikka uskos ihmeitä
Paljon tehdä voisi; (1 Kor. 13: 1, 2)
Vaikka paljon pyytäisit,
Jos et armost' ano, --
Niin ei tekoos, pyyntöös Hän
Amentansa sano.
Yksi turvaa Jesukseen
Ilman katumusta,
Toinen uskomatta vain
Tekee parannusta.
Näin nyt jumalisuus on
Juuri jutuks tullut;
Joiss' on Henki Jumalan,
Ne on muista hullut. (1 Kor. 2: 14)
Vihdoin viepi perkele
Silmätkin pois päästä: (Luukk. 22: 31)
Silloin tiedottomaksi
Tullaan niinkuin häästä.
Himohauhalt' toisellen (4 Moos. 11: 31-34)
Moni kokee juosta,
Syöksee sielun ijäisen
Kuolon hautaan tuosta.
25.
Heräjä sinä, joka makaat,
ja nouse kuolleista, niin
Kristus sinua valaisee!
Herää, herää, älä makaa;
Nouse, käänny Herran luo!
Nouse, ole valpas, vakaa,
Ett'ei nielis synnin suo!
Armon ajan suloiset
Päivät, hetket viimeiset
Ovat vielä kädessäs,
Ijäisyys on edessäs.
Ijäisyydestä ei kukaan
Ole koskaan palannut,
Sitä toivonut vain hukkaan;
Sen on Jesus sanonut. (Luukk. 16: 26)
Sillä näin on säädetty:
Kaikk' on sinne jätetty.
Se on päätös Jumalan,
Muuttumaton ainian.
26.
Vanhurskaan pitää
elämän uskosta.
Jos sä Hengen uutisista
Täällä maistat suloisista,
Pidä mitä sulla on!
Ett'ei kruunuas vie kukaan,
Ett'et itse joudu hukkaan,
Pidä mitä sulla on! (Ilm. K. 3: 11)
Tuomari on tulossansa
Kaikkein pyhiensä kanssa. (Juud. 1: 14)
Pidä mitä sulla on!
Joka kätens auraan laskee,
Kyntääkkin sen Jesus käskee. (Luukk. 9: 62. 2 Tim. 2: 5)
Pidä mitä sulla on!
Syvään kynnettämän pitää,
Sitte siemen juurtuin itää. (Matt. 13: 5, 6, 20, 21)
Pidä mitä sulla on!
Kyllä silmät kyyneliä
Vuotain kastaa siemeniä. (Ps. 126: 5, 6)
Pidä mitä sulla on!
Herran ijestä ken kantaa,
Sille voimaakin Hän antaa. (Matt. 11: 29, 30)
Pidä mitä sutta on!
Kengät jalkaan taivaan tiellä
Käyville Hän lupaa vielä. (Luukk. 15: 22)
Pidä mitä sulla on!
Sormuksen myös sormeen antaa: (Luukk. 15:22)
Näin he Hengen lahjat kantaa.
Pidä mitä sulla on!
Pidä lamppus palamassa,
Ole valpas valvomassa! (Matt. 25: 1-13)
Pidä mitä sulla on!
Penseän, jok' uinahtaapi,
Jesus suustaan oksentaapi. (Ilm. K. 3: 16)
Pidä mitä sulla on!
Valvo siis ja rukoele! (Luukk. 21: 36)
Itse Hän niin kehoittelee.
Pidä mitä sulla on!
Tietämättä tulee hetki,
Milloin alkaa kuolon retki.
Pidä mitä sulla on!
(1 Tess. 5: 2, 3. Matt. 24: 42-44.
Ilm. K. 3: 3. Luukk. 21: 35)
Vaan ken rupee rukoukseen,
Ruvetkoon myös parannukseen. (Matt. 15: 8)
Pidä mitä sutta on!
Eihän paitsi parannusta
Herra kuule rukousta. (Jaak. 4: 3)
Pidä mitä sulla on!
Pahaks sanoi aikaa Paaval'
Pahempi se tällä haavall'.
Pidä mitä sulla on!
(Es. 5: 16. 1 Tim. 4: 1. 2 Tim. 3: 1-8)
Pahempi se ihmisistä,
Jotka eivät huoli mistään.
Pidä mitä sulla on!
Parannusta ei tee kukaan, (2 Piet. 3: 3)
Armon aika kuluu hukkaan,
Pidä mitä sulla on!
Monta ajalla nyt tällä
Eksyy opill', elämällä. (Matt. 24: 11, 24-26)
Pidä mitä sulla on!
Uskovia -- kyll' on noita,
Vaan niin harvat oikeoita. (Jaak. 2: 19, 26)
Pidä mitä sulla on!
Monta kuolee uskossansa
Vaan ei elä uskostansa. (Habak. 2: 4)
Pidä mitä sulla on!
Moni kuolee himoissansa,
Kun ei eroo himoistansa.
Pidä mitä sulla on!
Näin jo täällä eläissänsä
Lopettaa hän elämänsä. (Jaak. 1: 15. Room. 6: 23)
Pidä mitä sulla on!
37.
Ei jokaisen, joka sanoo minulle: Herra, Herra,
pidä tuleman taivaan valtakuntaan.
Ei niin huonoa,
Halpaa, vaivaista,
Jok' ei Jesuksen
Kelpaa taivaasen. (Matt. 5: 3)
Surutonna vaan
Älä luulekkaan
Sinne pääsevän
Pahan, ilkeän! (Ilm. K. 21: 27)
Se on uskon työ,
Joka maahan lyö
Vihollisiaan
Hengen miekoin vaan. (Es. 6: 17)
Järjen oma tie
Taivaasen ei vie;
Sillä maailmaa
Järki rakastaa. (1 Joh. 2: 15)
Vaan ei uskoa
Ole kaikilla,
Jotka luulossaan
Ovat uskossaan.
Monet luulevat,
Että uskovat;
Vaan ei tuomiollaan
Herra tunnekkaan. (Matt. 7: 22, 23)
28.
Jolla Jumalan Poika
on, hänellä on elämä.
Onneton on käsi se,
Joka luottaa lihaan,
Kun ei liha himoineen
Pääse taivaan pihaan. (Jer. 17: 5, 7. Ps. 118: 8)
Sillä liha himoitsee
Aina Henkee vastaan. (Gal. 5: 17)
Lihan himo vieroittaa
Sielun Jumalastaan.
Mutta meidän menomme
On jo taivahissa (Fil. 3: 20)
Eikä enää huviaan
Löydä katoovissa.
Mailma kaikki katoaa
Hänen himoinensa. (1 Joh. 2: 17)
Pian huonon lopun saa
Hänen suuruutensa.
Vaan se, joka Herrassa
Elää ja myös uskoo,
Hänelle on koittanut
Taivaan aamurusko.
Aamuruskon perästä
Alkaa uusi päivä:
Iloon synnin hädästä
Päästään; surut jäivät. (Ilm. K. 21: 4)
Usko armost' eläväs
Vielä kuollessaskin!
Jesus on sun elämäs
Jälkeen kuolemaskin. (Joh. 11: 25)
Täysin täytti Jesus lain,
Kun Hän tuli lihaan; (Matt. 5: 17, 18. Room. 10: 4)
Minäkin siit' osan sain;
Leppyi Isän viha.
Kolme täällä todistaa:
Henki, vesi, veri: (1 Joh. 5: 8, 11)
Jesus minut omistaa,
Sielu taivaan perii.
Teurastettu Karitsa,
Kiitos Sulle aina! (Ilm. K. 5: 12)
Synnit ei nyt minua
Enää yhtään paina.
29.
Joka tahtoo maailman tietävä olla,
hän tulee Jumalan vihamieheksi.
(Sävel: Etkös ole, ihmisparka).
Mailma, sinust' eron ottaa
Tahdon, jotta
Et sä pettäis minua.
Erokirjas on jo tehty,
Kun on nähty
Sulla sulaa petosta.
Sinä etsit maailmasta
Katoovasta
Itsellesi iloa;
Paras riemu olis mulla,
Jos mä tulla
Eroon voisin sinusta.
Sinä itses koristelet,
Peseskelet;
Minä pesen kyynelin.
Jumala ne leiliins lukee, (Ps. 56: 9)
Minut pukee
Hurskauden vaattehin. (Luukk. 15: 22)
Kunniassas kuljet sinä,
Mutta minä
Pyydän sulta pilkkaa vain.
Elon ehtoo kohta tullee;
Silloin mulle
Kunnian suo Jumalain.
30.
Henki on se, joka eläväksi
tekee, ei liha mitään auta.
(Sävel: Sun haltuus, rakas Isäni.
" Kun aamull' uuden päivän näen).
Niin moni taivaan-toivonsa
Kadotti kuolon virrassa,
Piteli kyllä poveaan,
Ei löytänyt vaan ollenkaan.
Näin taivaan portist' taivaan tie
Helvettiin vielä monta vie.
Voi uskoa kavaltavaa,
Mi sielun viimein kuolettaa!
Se Jesuksess' ei elänyt
Eik' elossa siis säilynyt.
Ei tullutkaan se kuulosta
Vaan varsin harhaluulosta. (Room. 10: 17)
Siis kukin koetelkohon,
Häll' usko eläväkö on;
Sill' ilman uskon henkeä
Ei usko ole elävä. (Joh. 6: 63)
Ei kuollehella uskolla
Saa ijankaikkist' autuutta. (Jaak. 2: 14, 20, 20)
Jos rakkaus on uskon myöt',
On siinä myöskin hyvät työt. (1 Joh. 3: 17, 18)
Jos Jesuksess' on elämä,
Niin usko myös on elävä,
Ja Henkikin sen todistaa. (Room. 8: 14-16)
Ah, autuas, ken Hengen saa!
Ei oma elo elätä:
Ei siinä ole henkeä.
Ken hylkää Hengen Kristuksen,
Se menee Herran ohitsen.
Omiinsa hukkuu kuollessaan,
Ken tääll' ei huku omistaan.
Ei Jesuksess' saa elämää,
Jos kaikki oma pois ei jää. (Matt. 22: 11-13)
31.
Ei yhdessäkään toisessa ole autuutta.
(Sävel: Etkös ole, ihmisparka).
Vapaakaupunkihin viiteen (5 Moos. 19: 1-10)
-- Kanssa niitten
Rientäkäämme kiirehin,
Jotka löysi lunastuksen,
Pelastuksen --:
Jesuksemme haavoihin! (Jes. 53: 5)
Sillä kuolo kolmenlainen,
Uhkaavainen
Ompi muutoin osamme, (Room. 6: 23)
Vihastuupi kovin kerran
Henki Herran,
Kun ei muutu mielemme.
Kuolo pian silloin tulee,
Kun en luule,
Armon ajan lopettaa;
Tuomion pitää pian aivan
Herra taivaan;
Raamattu sen opettaa. (Matt. 24: 36-51)
Ei nyt enää ole aikaa
Tässä paikkaa
Pahuudessa paatua:
Nyt on aika synnin suosta
Nousta, juosta,
Kalliolle kohota. (Room. 13: 11, 12)
Ainoastaan hätäisiä,
Rientäviä
Auttaa Herra armoineen;
Niitä, jotka tuskissansa
Jesustansa
Itkein etsii avukseen. (Ps. 50: 15)
Sillä ne on sopivaiset,
Kelpaavaiset
Saamaan hältä apua,
Jotka uskoin isoo, janoo,
Kaipaa, anoo
Syntein anteeks saamista.
Herran kalliin veren hintaa
Niiden rinta
Silloin saapi tuntea;
Silloin on he Golgatassa
Katsomassa,
Kuinka kuolee Karitsa.
Pyhän Hengen saa he siellä
Sitte vielä,
Joka varmaan vakuuttaa,
Ett' on täysi maksu tuotu,
Anteeks suotu
Kaikki, mikä rasittaa.
Silloin sielu riemuin huutaa
Eikä muuta
Saata pyytää riemuissaan;
Silloin elon virran juovat
Vettä tuovat,
Sulut kaikki avataan.
Kalliosta autuutemme,
Jesuksemme
Kyljestä ne virtaavat. (1 Kor. 10: 4)
Elon vettä pakolaiset
Parkuvaiset
Riemuin niistä nauttivat.
Anoa ja avuks huutaa
Tulee, muuta
Tässä vielä tarvitaan.
Oma viisaus on tiellä.
Pyydä vielä:
Jesus, joudu auttamaan!
Rakas Jesus, revi rikki,
Halki, poikki
Järjen juonet kaikkineen!
Pyhä kätes perustakoon,
Varustakoon
Minut kaikkeen hyvyyteen!
Pyhä kätes pelastakoon,
Puhdistakoon
Mua aina pahasta!
Suo sun kylkireikäs olla
Aina mulla
Sielun suoja suotuisa!
Siellä se kuin kyyhkyläinen
Lentäväinen
Levon, turvan löytää näin.
Anna myös Sun jalkas vielä
Taivaan tiellä
Aina käydä edelläin!
Sillä se on varma, että
Ei se pettää
Voi, ei myös vie eksymään;
Se vie suoraan kaikkialla,
Polkee, tallaa
Rikki vanhan käärmeen pään. (1 Moos. 3: 15)
Käärme -- niin, tuo tahtoo totta
Vallan ottaa;
Herra Jesus tappaa sen. (Ilm. K. 12: 9 ja 20: 10)
Hartaasti, oi, sielu, siitä
Häntä kiitä!
Halleluja riemuiten!
32.
Tämän nykyisen ajan vaivat
eivät ole sen kunnian vertaa.
Maailman korpea matkustaissa murheinen on mieli;
Vaan kun minä pääsen taivaasen, niin riemuun aukee kieli.
(Ps. 126: 1-3)
Sidottuna kieleni täällä on ja kahlittu sangen kovin;
Vaan kylläpä kahleet aukenee, kun pääsen taivaan hoviin.
(Jes. 35: 6)
Mun usein pimeys saavuttaa nyt, kun olen täällä vielä;
Vaan kirkkaus paistaa kaunoinen, kun kerran ollaan siellä.
(Ilm. K. 21: 23)
Tuo kirkkaus, tuo ei himmenny vaan loistokkaana hohtaa.
Odottaos, sieluni, hiukan vain, nyt ylkä jo saapuu kohta!
(Ilm. K. 3: 11; 22: 30)
33.