Kultalehti.
Kun oli ennätetty kappale matkaa erämaahan, katseli muukalainen
ympärilleen, nähdäkseen olivatko he yksinään, ja siirti kätensä vyölle,
josta pistoolinperä kiilsi.
-- Minä toivon, rakas vieraani, sanoi Abdallah, että annat anteeksi
lapsen epäkohteliaisuuden, kun häiritsi atriaasi.
-- Jos se naisorja olis ollut minun, vastasi matkustaja, olisin antanut
hänelle aika selkäsaunan.
-- Täytyy olla kärsivällinen semmoisten kanssa, jotka rakastavat meitä,
sanoi Abdallah. Kafur luuli suuren vaaran olevan edessäni, ja
pelastaaksensa minut siitä luullusta vaarasta, hän vasten tahtoaan
loukkasi sinua. Pakoittamalla sinut syömään suolojani, hän on tehnyt
meidät ystäviksi elämässä ja kuolemassa. Eikö ole niin tapana teilläkin
siellä Syriassa?
-- Minun heimokunnassani, vastasi kauppias, kestää keskinäinen yhdistys
kokonaisen päiväkauden. Mutta jos toinen päivä kuluu ilman että
pistetään käsiään samaan maljaan, niin suola kadottaa voimansa ja
meillä on silloin täysi vapaus vihata toisiamme niin paljon kuin
tahdomme.
-- No niin, rakas vieras, sanoi Abdallah naurahtaen, saatathan siis
tappaa minut huomenna sittenkun olen henkesi pelastanut. Siihen asti
olen sinun suojeluksessasi; siihen asti olet sinä velvollinen
puolustamaan minua ketä vastaan tahansa.
-- Niinpä tulenkin tekemään, vastasi matkustaja ja vaikeni sitten. --
Nuotpa ovat kummalliset sanat, ajatteli hän. Mutta beduiini on
oikeassa. Minun ei käy häneltä henkeä ottaminen, niin kauan kuin
minulla vielä on kestiystävyyden suola vatsassani; se olisi rikos.
Odotetaanpa iltaa. Auringon laskettua sopii sanoa että uusi päivä
alkaa; silloin on minulla täysi oikeus tehdä mitä tahdon.
Koko ajalla ei hän ottanut silmiään pois Abdallahista, joka pystypäin
ja levollisella katsannolla astui hänen vierellään. Beduiinin pistoolit
eivät olleet viritettynä, ja keihästä kädessään käytti hän vaan tueksi
astuessaan.
-- En saata muuta sanoa kuin että miehen luottamus tuntuu minulle
haitalliselta, sanoi muukalainen; mielelläni ammun vihollisen, mutta
lammasta en saata teurastaa. Viisituhatta duroa seikasta tuommoisesta
on mitätön palkka. Kernaammin siis puoleen sitä summaa tappaisin tuon
Omar koiran.
Auringon jo painuessa laskulleen kiirehti kauppias kameeliaan,
laittaakseen aseensa reilaan Abdallahin sitä näkemättä; sitten veti hän
kätensä mekkonsa alle ja seisahtui.
-- Tuumasta toimeen, ajatteli hän, hetki on tullut. Hänen kääntyessään
päin meni Jussufin poika hänen luoksensa, pisti keihään kenttään ja
levitti kaksi mattoa hiedalle.
-- Veli, sanoi hän tuntemattomalle, rukouksen hetki on läsnä, ja jos
meillä ei ole vettä millä pesemme itsemme, niin suvaitsee profeeta,
niinkuin tiedät, että otetaan erämaan tomua sen sijaan.
-- Älkäämme tarpeettomasti hukatko aikaa, sanoi muukalainen, minä en
tahdo seisahtua tähän.
-- Etkö siis olekaan moslemi? sanoi Abdallah, katsellen häntä uhkaavin
silmin.
-- Ei ole Jumalata paitse Jumala ja Muhamed on hänen profeetansa,
kiirehti kauppias lisäämään. Mutta kauppias paralla jommoinen minä
olen, on mutkattomampi uskonto kuin jalolla beduiinilla niinkuin
sinulla. Minä en rukoile, sen tähden että tottapa Jumala tekee mitä
tekee; minä en pese kasvojani, sentähden että katson paremmaksi käyttää
aavikon vettä janoni sammutukseen; minä en anna almuja, sentähden että
itse tarvitsen rukoilla niitä; minä en paastoa ramadan aikana,
sentähden että kaiken vuosikauden olen nälkään kuolemaisillani; enkä
tee minä yhtään pyhiin-vaellusta, sentähden että koko maailma on
Jumalan huone. Semmoinen on minun uskontoni. Jos se loukkaa
herkkätuntoisempia sieluja, niin se on asia, jota minun on mahdoton
korjata.
-- Sinä hämmästytät minua, rakas vieraani, jatkoi Jussufin poika.
Tunnustan että minulla oli sinusta kokonaan toinen ajatus. Eikö ole
sinulla niinkuin minullakin käsivarressasi taikakalu, joka karkoittaa
pahan hengen kiusaukset? Etkö tiedä että se sisältää ne kaksi
pelastavaa lukua?
-- Joo minulla on taikakalu, sanoi matkustaja. Äitini antoi sen minulle
kuolinvuoteellaan kaksikymmentä vuotta tätä ennen. Se ainoa kalu, jota
pidän arvossa. Useammin kuin kerran, luotien vinkuessa ympärilläni, on
se pitänyt kuoleman loitolla minusta.
-- Oletko unhottanut ne sanat, joissa sen kalliin kalun voima on?
-- En ole koskaan huolinut hankkia niistä likempää tietoa; vastasi
tuntematon; äitini valitsi ne minulle, hän tiesi mitä minä en tiedä.
-- Kuuntele siis niitä, sanoi Abdallah juhlallisella äänellä.
Eläessämme näiden hietalaineiden keskellä, jotka vähäinen tuulenleuhka
voi nostaa ilmaan, on hyvä kun saa rukouksella lähetä häntä, joka
yksinään vaaraa ohjaa.
Ja käytyänsä polvilleen, kasvot Mekkaan päin, lausui Jussufin poika
mielenkuohuisella äänellä seuraavat sanat: