Juhlamarssi raikahtaa. Neljä asemiestä, soihdut peitsenkärjissä,
astuu sisälle ja asettuu kuhunkin huoneen neljään nurkkaan. Heidän
jäljestään neljä ritaria asettuen heidän vierelleen, niin että
ovensuusta näyttämö-partaasen kummallekin puolen huonetta kaksi riviä
muodostuu. Jälleen sisälle neljä airutta, jotka asettuvat ritarien
vierelle. Kaikista edellisistä on kaksi mustaa, kaksi valkeata. Mustat
ovat asettuneet oikealle, valkeat vasemmalle, asemiehet (tornit)
äärimmäisenä.
Airuet puhaltavat torviinsa, Valkea kuningas ja valkea kuningatar
tulevat ja asettuvat valkean rivin keskikohdalle, kaikkien ritarien
syvästi kumartaessa. Airuet puhaltavat jälleen. Musta kuningas ja
musta kuningatar tulevat ja asettuvat oikealle edellisiä vastapäätä.
Kuninkaat tervehtivät toisiaan miekoillaan.
Kuninkaiden jäljestä kahdeksan paria talonpoikaisrahvasta, poikia ja
neitoja, neljä mustissa, neljä vaaleissa puvuissa; asettuvat kahteen
riviin edellisten eteen. — Kansan karkelo.
Talonpoikais-parit hajaantuvat. Mustat ja valkeat asemiehet vaihtavat
paikkojaan. Airuet rientävät edes takaisin näyttämöllä saattaen sanoja
kuningasten ja ritarien välillä. Ritarit astuvat esiin. — Miekkatanssi.
Osa esiintyvistä on siirtynyt perälle. Rivit ovat harvenneet, jälelle
on jäänyt vain joku asemies, ritari ja rahvaan edustaja. Mustia seisoo
vaikeiden puolella ja valkeita mustien. Hetkisen näyttää täydellinen
hajaannus ja sekasorto vallitsevan. Kuninkaat ja kuningattaret astuvat
esiin. — Menuetti.
Valkea kuningatar pyörtyy. Hänen kruununsa putoaa. Ritarit ja
asemiehet rientävät häntä tukemaan, valkea kuningas näkee valkean
talonpoikaistytön mustien äärimmäisellä sivustalla oikealla, kruunaa
hänet entisen kuningattaren kruunulla ja jatkaa tanssia taukoamatta.
Kansa puhkeaa riemuhuutoihin. — Soihdut sammuvat, näyttämö pimenee.
Koira kuuluu ulkona haukkuvan harvakseen.
Näyttämö valkenee. Kynttilät palavat kuin kuvaelman alussa.
_Särkilahden herra_ istuu shakkilautansa ääressä, pää kätten varaan
torkahtaneena. _Kirves_ astuu sisälle kiireesti.
KIRVES: Herra Niilo! Herra Niilo! Herätkää! Tulen juuri pappilasta...
SÄRKILAHTI (herää huudahtaen): Dominus Bartholomaeus! — Missä hän on? —
Luulen hiukan uinahtaneeni.
KIRVES: Dominus Bartholomaeus on kuollut.
SÄRKILAHTI: Kuinka? Hän kuoli todellakin? Hän ei siis ehtinyt kotiin?
KIRVES (katsoo häneen): Minä en ymmärrä, mitä herra Niilo tarkoittaa.
Tietysti hän kuoli kotiin. Dominus Bartholomaeus ei ole ollenkaan
liikkunut tänä päivänä huoneestaan.
SÄRKILAHTI: Mitä te sanotte? Ei liikkunut! Mahdotonta! Hän oli täällä!
Hän pelasi minun kanssani.
KIRVES: Milloin?
SÄRKILAHTI: Nyt juuri. Mutta sitten kohtasi äkillinen pahoinvointi
häntä...
KIRVES (vakavasti): Te olette nähnyt näkyjä, herra Niilo. Dominus
Bartholomaeus ei pelaa koskaan enää. Hän on kuollut. Kuollut omassa
vuoteessaan.
SÄRKILAHTI: Kummallista! — Voitteko sanoa, millä hetkellä hän kuoli
siis?
KIRVES: Hän veti viimeisen henkäyksensä juuri lähtiessäni pappilasta.
Tulen suoraan sieltä. — Muuten on minulla tärkeitä uutisia kerrottavana
teille, herra Niilo.
SÄRKILAHTI (kuin itsekseen): Kummallista! Kuinka voi kuolla kesken
kerran alotetun shakkipelin? — (Kuin heräten.) Mutta kenen kanssa minä
pelasin sitten? Kuka istui tuossa minua vastapäätä? Kuka siirsi! Tehän
näette itse: peli on keskeneräinen.
KIRVES: Te olette pelannut yksin tahi hänen haamunsa kanssa, herra
Niilo. — Mutta minä en tuo teille terveisiä vain pappilasta, mutta
myös Turusta ja Tukholmasta. Poikani palasi tänä aamuna sieltä ja minä
riensin heti teidän kanssanne neuvottelemaan...
SÄRKILAHTI (häntä kuulematta): Hän nousi siis todellakin
kuolinvuoteeltaan! Hän tahtoi tulla vaikka haudan tuolta puolen,
täsmällisesti, täyttämään lupaustaan. Uskollinen Dominus
Bartholomaeus...
KIRVES: Herätkää, herra Niilo, herätkää! Te puhutte itseksenne, te
näette olemattomia. — Kuunnelkaa minua! Asia koskee koko Suomen
aatelia. Kaarle Knuutinpoika on lähtenyt Raaseporista...
SÄRKILAHTI (säpsähtäen): Mitä?
KIRVES: Hän on nyt juhlallisesti julistettu Ruotsin kuninkaaksi.
Eerikki Akselinpoika Tott on luopunut valtionhoitajan virasta ja saanut
koko Suomen läänityksekseen. Kristian Oldenburgilaisen pyyteet Ruotsin
kruunuun nähden ovat ijäksi rauenneet.
SÄRKILAHTI (kuiskaten): Ja tuo nainen?
KIRVES: Kuka?
SÄRKILAHTI: Kristiina Abrahamintytär?
KIRVES: On seurannut Kaarle Knuutinpoikaa Tukholmaan. Sanotaan hänellä
olevan hyvät toiveet valta-istuimelle.
SÄRKILAHTI: Niinkö? — (Kuin itsekseen.) Dominus Bartholomaeus! Siinä
tapauksessa lienee parasta, että julistamme _remis_'ksi tämän pelin.
(Kaataa shakkipelin. Samassa retkahtaa hänen päänsä taaksepäin. Hän
kuolee ja jää jäykistyneenä nojatuoliinsa istumaan.)
KIRVES (kumartuen hänen ylitsensä): Herra Niilo! Herra Niilo! —
Kuollut. Suuri shakkimestari tuolla ylhäällä on siirtänyt samalla aikaa
laudan ulkopuolelle vanhat vastapelaajat.
(Ristii kätensä äänettömään rukoukseen. Katoolisen kuorolaulun sävel
näyttämön ulkopuolelta täyttää ilman.)
Esirippu.