NIILO OLAVINPOIKA, Särkilahden herra. DOMINUS BARTHOLOMAEUS. KUOLEMA.
KIRVES, asemies.
Näyttämö esittää keski-aikaista suomalaista ritaritupaa. Aika:
1400-luku.
Kynttilät ovat sytytetyt. _Särkilahti_ istuu yksin shakkilaudan
ääressä, katsoen välillä tuntilasiin. Kulkuset kilahtavat ulkona. Koira
haukkuu. Pian astuu sisälle _Dominus Bartholomaeus_, hengellisen säädyn
puvussa. _Särkilahti_ rientää vastaan hänelle.
SÄRKILAHTI: Täsmällinen kuten aina, Dominus Bartholomaeus. Pääsin juuri
katsomasta tuntilasia.
BARTHOLOMAEUS kumartaa, hymyilee.
SÄRKILAHTI: Ettehän vaan liene vilustanut itseänne? Matka on pitkä
pappilasta ja taivas on pyryn jälkeen kylmäksi tähdittynyt. Pisara
viiniä, jos suvaitsette?
BARTHOLOMAEUS kohottaa juomasarven huulilleen ja laskee sen takaisin
pöydälle yhtä äänettömänä.
SÄRKILAHTI: Maljanne, ja tervetulemaan! — Kas niin, huomaan jo, että
silmänne palavat shakkipöytään. Kenties voimme heti alottaa. (Istuvat.)
BARTHOLOMAEUS viittaa häntä alkamaan.
SÄRKILAHTI: Aivan oikein, tänään on minun vuoroni alottaa. Teidän
muistonne on pettämätön. (Siirtää.) — Jaa, jaa, kuinkahan monta vuotta
me olemme näin joka lauantai-ilta tässä tuvassa toisiamme vastapäätä
istuneet? Pian neljäkymmentä, luulen minä.
BARTHOLOMAEUS nyykähyttää päätään.
SÄRKILAHTI: Ja niiden vuosien vieriessä on paljon tapahtunut. Monta
hallitsijaa on meillä ollut, monta ystävää on meiltä kuollut, piispat
ja valtaherrat ovat vaipuneet istuimiltaan, sotajoukot toisiaan
vastaan välähtäneet. Tällaista sekasortoa, mikä nykyään Suomenmaassa
vallitsee, emme me sentään vielä koskaan ole kokeneet. Mikä on teidän
mielipiteenne siitä, Dominus Bartholomaeus?
BARTHOLOMAEUS tekee ristinmerkin, siirtää.
SÄRKILAHTI: Tiedän teidän kannattavan Kristian Oldenburgilaista. Suokaa
anteeksi, siinä asiassa eroavat meidän mielipiteemme tykkänään. Minä en
todellakaan ymmärrä teitä. Kaarle Knuutinpoika Bonde on meidän oikea ja
laillinen hallitsijamme.
BARTHOLOMAEUS tekee epäävän liikkeen.
SÄRKILAHTI (kiivastuneena): Eikö? Niin minä tiedän, se on teidän
esimiehenne, piispa Konrad Bitzin ansiota. Hänen valtiolliset
vehkeilynsä ovat monta kirkasta päätä Suomen papiston keskuudessa
sekoittaneet. Mutta että tekin, Dominus Bartholomaeus!... Ahaa, te
tahdotte saada minut kiivastumaan, murhataksenne minulta tuossa yhden
talonpojan? (Pelaavat hetken aikaa äänettöminä.)
BARTHOLOMAEUS siirtää, hymyilee.
SÄRKILAHTI: Ei, minä vakuutan, te ette tule siinä onnistumaan. —
(Siirtää.) Kristian Oldenburgilaisen aika on ohitse. Vaikka Kaarle
Knuutinpoika ei enää ikinä Ruotsin valta-istuimelle pääsisikään, eivät
sen suurmiehet sentään tule Kristian Oldenburgilaista kuninkaaksi
tunnustamaan. Teidän piispanne olisi sen vuoksi parasta luopua turhista
juonistaan, jotka vaan ovat omiaan syöksemään koko isänmaamme varmaan
turmioon.
BARTHOLOMAEUS katsoo ylös korkeuteen.
SÄRKILAHTI: Näen, että te toivotte apua Jumalalta. Ja sitä onkin
tarvis, kautta Maarian, sillä olot eivät enää ole siedettävissä. Vai
mitä te arvelette? Kaarle Knuutinpoika asuu Raaseporissa ja nimittää
itseään Jumalan armosta Ruotsin, Norjan ja Göötainmaan kuninkaaksi.
Piispa Konrad Bitz asuu Kuusistossa ja pitää salaista yhteyttä Kristian
Oldenburgilaisen kanssa. Eerikki Akselinpoika Tott on valtionhoitajana
julki sodassa arkkipiispa Juho Pentinpoika Oxenstjernan kanssa, joka
äskettäin kuuluu Tanskaan paenneen.
BARTHOLOMAEUS ottaa talonpojan.
SÄRKILAHTI: Te saitte talonpojan, mutta minä vakuutan, että se voitto
on käyvä kalliiksi teille, ystäväni. — (Siirtää.) Voisin salaisuudessa
kuiskata teille jotakin: olen juuri saanut tärkeitä uutisia
Tukholmasta. Mutta sormi suulle, Dominus Bartholomaeus, sormi suulle...
BARTHOLOMAEUS tekee puustavillisesti liikkeen.
SÄRKILAHTI (kuiskaten): Tottien ja Kristian Oldenburgilaisen välillä
on puhjennut sota. Eerikki Akselinpojan on pakko nyt kallistua
Niilo Sturen ja hänen johtamansa talonpoikais-liikkeen puolelle. Ja
tiedättekö, mikä on siitä oleva seurauksena? Kaarle Knuutinpoika Bonde
astuu kolmannen kerran Ruotsin valta-istuimelle.
BARTHOLOMAEUS pudistaa päätään, hymyilee.
SÄRKILAHTI: Te ette usko sitä? — Ahaa, te olette kuullut, että Ruotsin
kruunu on jo tarjottu jälleen Kaarle Knuutinpojalle, vaikka hän
erikoisista syistä ei ole suostunut sitä vielä vastaanottamaan? Uskokaa
minua, hän ottaa sen kyllä... Mitä? Te pudistatte jälleen päätänne? Te
hymyilette? Tekin olette kuullut siis?...
BARTHOLOMAEUS laskee sormen suulleen.
SÄRKILAHTI: Se on panettelua, minä vakuutan teille, sen _täytyy_ olla
pelkkää panettelua?... Mitä, Kaarle Knuutinpoika, uljain, ritarillisin
Ruotsin ylimyksistä, ihastunut yksinkertaiseen linnankomentajan
tyttäreen? Kenenkä tyttäreen, sanotte te? Abrahamin, Raaseporin
linnanherran... Hän? Mahdotonta! Kuka? Kaarle Knuutinpoika Bonde? Hän,
jonka ensimmäinen puoliso oli Birgitta Tuurentytär Bjelke ja toinen
Kaarina Kaarlontytär Gumsehufvud?... Ja nyt? Kristiina, Abrahamintytär!
— (Nauraa.) Teidän täytyy myöntää, rakas ystäväni, että tuo on tuiki
mahdotonta! — Mitä? Rakkausko?...
BARTHOLOMAEUS osoittaa sydäntään.
SÄRKILAHTI (nauraa): Kaarle Knuutinpoika ei ole nuori enää. Hän
tietää, mitä hän on omalle arvolleen ja aateliskilvelleen velkapää.
Mitä sanoisi siitä Ruotsin aatelisto? Ja mitä Suomen? Nyt juuri, kun
hän kohta kruunataan kuninkaaksi? Sillä hän kruunataan, olkaa varma
siitä! Eerikki Akselinpoika Tott on jo kokoonkutsunut valtiopäivät
Tukholmaan...
BARTHOLOMAEUS kohottaa kaksi sormea taivasta kohti.
SÄRKILAHTI: Kaikki on Herran kädessä, tietystikin. Mutta niin totta
kuin minä aion voittaa tämän pelin ... katsokaa, nyt alotan minä
hyökkäykseni ja uhkaan heti kuningasta. Shak!
BARTHOLOMAEUS siirtää, hymyilee.
SÄRKILAHTI: Te ette usko sen onnistuvan?... Hyvä, minä ehdotan pientä
vedonlyöntiä teille. Te pelaatte mustilla, minä valkoisilla. Musta
kuningas olkoon Kristian Oldenburgilainen, valkea Kaarle Knuutinpoika.
Jos musta voittaa, lupaan minä heti yhtyä piispanne Konrad Bitzin kera
Kristian Oldenburgilaisen kuninkuutta kannattamaan. Samoin lupaatte te,
jos valkea voittaa, yhtyä minuun ja tervehtiä ilolla ... huomatkaa,
Dominus Bartholomaeus, oikealla, rehellisellä sydämen-ilolla, Kaarle
Knuutinpoika Bondea ainoaksi lailliseksi hallitsijaksenne, sekä olla
hänestä enää mitään kurjia kulkupuheita uskomatta. — Kuinka on?
Suostutteko?
BARTHOLOMAEUS nyykähyttää päätään.
SÄRKILAHTI: Hyvä. — Shak!
BARTHOLOMAEUS siirtää.
SÄRKILAHTI: Shak!
BARTHOLOMAEUS siirtää.
SÄRKILAHTI: Mitä te aiotte? Te uhraatte juoksijan? — No niin, minä otan
kyllä, niitä tarjotaan. (Ottaa juoksijan.) — Ah!
BARTHOLOMAEUS ottaa kuningattaren.
SÄRKILAHTI: Siinä menetin minä kuningattareni. — Mutta minä saan
uuden... Katsokaa: minun talonpoikani tuolla ovat jo pitkälle ehtineet.
(Pelaavat hetken aikaa äänettöminä. Kynttilät hämärtyvät. Kulkuset
kilahtavat pihalla jälleen. Koira haukkuu. _Kuolema_, viikatemiehen
haamussa, ilmestyy ovensuuhun.)
BARTHOLOMAEUS nousee.
SÄRKILAHTI (katsoo häneen kummastuneena): Kuinka? Voitteko pahoin?
BARTHOLOMAEUS viittaa ovelle päin.
SÄRKILAHTI: Mitä? Te aiotte lähteä? Mahdotonta! Kesken peliä? Tätä ei
ole vielä koskaan meidän shakkitoveruutemme aikana tapahtunut.
BARTHOLOMAEUS hymyilee surullisesti.
SÄRKILAHTI: Te voitte siis todellakin pahoin? Mutta eihän teidän
sentähden toki liene pakko yön selkään lähteä... (Hymyilee
leikillisesti.) Myöntäkää, että tuo minun viimeinen siirtoni oli omiaan
saattamaan vatsanväänteitä teille. Niin, niin, te pelkäätte Kristian
Oldenburgilaisen puolesta...
BARTHOLOMAEUS tekee avuttoman liikkeen.
SÄRKILAHTI: Että te voitte hiukan pahoin, sen voin minä ymmärtää. Mutta
että te voisitte _niin_ pahoin, että me emme voisi jatkaa peliä, sitä
minun, suokaa anteeksi, Dominus Bartholomaeus, on luvalla sanoen vaikea
ymmärtää... Kuinka? Jättää kesken shakkipeli? Mitä te ajattelettekaan?
— Tiedättekö, rakas ystäväni, _jos minä olisin teidän sijassanne,
nousisin minä vaikka kuolinvuoteeltani pelaamaan vielä viimeisen pelin
teidän kanssanne_. (Kuoleman viikate kohoaa vitkalleen.)
BARTHOLOMAEUS astuu tuskallisena askeleen ovelle päin.
SÄRKILAHTI: Kuinka? Te aiotte todellakin lähteä? — (Tyytymättömänä.) Te
olette siis sairas? Mutta jos te olette niin sairas, teidän on paras
jäädä tänne yöksi.
BARTHOLOMAEUS pudistaa päätään.
SÄRKILAHTI: Te ette tahdo? Sallikaa minun sanoa teille: teidän lähtönne
näyttää sangen merkilliseltä. — No niin, minä tahdon uskoa, että joku
äkillinen pahoinvointi on kohdannut teitä. Mutta jos te vielä olette
niin voimissanne, että te ylipäänsä jaksatte lähteä pappilaan, pyydän
teitä uhraamaan vielä edes viisi minuuttia minulle ja shakkipelillemme.
BARTHOLOMAEUS pudistaa päätään, osoittaa tuntilasiin.
SÄRKILAHTI: Kolme minuuttia! Minä omasta puolestani lupaan siirtää
nopeasti.
BARTHOLOMAEUS pudistaa päätään.
SÄRKILAHTI: Kaksi minuuttia!
BARTHOLOMAEUS pudistaa päätään.
SÄRKILAHTI: No, minuutin te voitte ainakin myöntää minulle? Tahdon
todistaa olevani oikeassa.
BARTHOLOMAEUS pudistaa päätään yhä hätäisempänä.
SÄRKILAHTI: Ettekö sitäkään? — (Yhä suuttuneempana.) Huomatkaa: minä
pyydän meidän vanhan shakkitoveruutemme nimessä. Ja minä sanon, että
ellette te, Dominus Bartholomaeus, nyt heti myönnä itseänne voitetuksi,
on tämä oleva viimeinen peli, mikä minulla on kunnia pelata teidän
kanssanne.
BARTHOLOMAEUS nyykähyttää päätään hänelle.
SÄRKILAHTI: Te myönnätte? (Ystävällisesti.) Niin, teidän asemanne
oli todellakin epätoivoinen. Katsokaa itse: siitä ei ole enää mitään
pelastusta.
BARTHOLOMAEUS kumartaa jäähyväisiksi.
SÄRKILAHTI (tarttuen hänen käteensä): Te ette siis tahdo jäädä yöksi
meille? — Mitä? Teidän kätenne on jääkylmä! Dominus Bartholomaeus...
Ja teidän silmänne sulkeutuvat! Te horjutte, te kaadutte ... sallikaa
minun tukea teitä.
BARTHOLOMAEUS nojaa häneen.
SÄRKILAHTI (kasvavalla kauhulla): Herra Jumala! Tehän olette kalman
kalpea kasvoiltanne. Jaksatteko puhua enää? Mitä? Ettekö? Teidän
huulenne sinestyvät... Te kuolette, te olette jo kuollut. Teidän
sydämenne ei lyö enää. Ah! Nyt vasta huomaan: ettehän ole koko aikana
puhunut sanaakaan!
(Kuoleman viikate välkähtää. Näyttämö pimenee. _Dominus Bartholomaeus_
ja _Särkilahti_ katoavat. Kulkuset kilisevät ulkona. Koira haukkuu.
Sitten hetkisen syvä hiljaisuus.)