TARQUINIUS (ylpeästi): Kuka ajaa _meidät_ maanpakoon?
TULLIA: Kansa!
TARQUINIUS: Rooman roskaväki?
TULLIA: Minä en tiedä, mutta kaupunki on heidän hallussaan. — Sanotaan,
että senaatti istuu ... pidetään juuri kansankokousta forumilla...
TARQUINIUS: Nyt? Illalla?
TULLIA: Soihtujen valossa. — Ja puhujalavalle on asetettu ruumis...
TARQUINIUS: Ruumis? Kenen?
TULLIA: Lucretia Collatinan, joka on saanut surmansa omasta kädestään.
— Brutus puhuu kuin ukkosen jumala! Tuliset lieskat sinkoilevat hänen
kieleltään.
TARQUINIUS (kokonaan hämmästyneenä): Brutus? — Mitä tämä on? Kuinka on
tämä kaikki ymmärrettävä?
TULLIA: Minä en tiedä. — Kaikki huutavat ja huitovat kuin
mielenvikaiset. — Kukaan ei pääse ulos eikä sisälle kaupunkiin.
TARQUINIUS: Mutta sinä?
TULLIA: Minut noudettiin väkisin palatsista. — Pois! Pakoon! Pakoon!
Pelkään, että he voivat katua päätöstään ja ajaa takaa meitä!
TARQUINIUS: Mitä päätöstä?
TULLIA: Että sinä et ole kuningas enää, että me olemme ajetut
maanpakoon! — Pois! Nopeasti!
(Näyttämö on edellisen aikana hämärtynyt. Pilvi kaupungin päällä iskee
tulta. Nyt yhä kasvavaa ukonjyrinää.)
TARQUINIUS (kauhistuneena): Onko sitten maailmanloppu? Valitaanko uutta
kuningasta?
TULLIA: Ei. "Ei mitään kuninkaita enää!" "Kansa itse hallitkoon nyt
itseään!" — Näin he huutavat.
TARQUINIUS: Ei mitään kuninkaita —? Kansa itse —?
TULLIA: Niin. Luulen, että jo huomenna tasavalta julistetaan...
TARQUINIUS: Häh? Tasavalta? Ei mitään kuninkaita enää? — (Kuin
itsekseen.) Sitten on meidän aika todellakin tarttua mieron sauvaan.
(Peittää kasvonsa vaipallaan. Pitkä vaitiolo.)
TULLIA (hiljaa): Armaani! Meidän on nyt lähdettävä. Yö yllättää,
raju-ilma on kohta meidän päämme päällä. — (Ukkosta ja salamoita.)
Etkö kuule? Pois, nopeasti, jostakin vuorenkolosta tahi ystävällisestä
majasta turvaa etsimään!
TARQUINIUS: Vuorenkolosta! Voinko _minä_ turvautua jumaliin?
Ystävällisestä majasta? Voinko minä turvautua ihmisiin?
SEXTUS (äkkiä): Isä! Mutta on sinulla sotajoukko! Onhan sinulla
voitollinen armeija takanasi!
TARQUINIUS: Poikani! Minun uljas poikani! — (Syleilee häntä.) Miksi et
sitä minulle ennen sanonut?
TULLIA: Turhaa toivoa! Jo käyvät tällä hetkellä salaiset käskyt
kaikkialle, armeijaan, maakuntaan. Sinä olet henkipatto mies,
Tarquinius Superbus, ja kuka tahansa saa surmata sinut, jos sinut
tavataan Rooman alueella.
(Pitkä vaitiolo. _Tarquinius Superbus_ on vaipunut kokoon. Ukkosta ja
salamoita.)
TARQUINIUS: Mutta mikä tapaus on voinut olla syynä näin äkilliseen ja
yksimieliseen kansan kapinaan? — Ah! Tuo ruumis? Kenen se oli?
TULLIA: Lucretia Collatinan. Sanotaan, että poikamme Sextus on
häväissyt hänet.
TARQUINIUS: Onko se totta?