LUCRETIA (haihduttaen hämmennystään): Mutta etkö aio riisua vaippaasi?
Olethan likomärkä aivan. — Ja etkö tahdo istua tänne lieden ääreen?
— Varropas, teen vähän tulta sinulle... Siinä on sinun hyvä kuivata
vaatteitasi. (Heittää pari risukimppua lieteen. Tuli leimahtaa
korkealle. _Sextus_ riisuu vaippansa, istuu lieden ääreen ja ojentaa
kätensä kohti sen suloista lämpimää.)
SEXTUS: Ah! — (Kuin itsekseen.) Tämä siis on Collatinuksen kotiliesi.
LUCRETIA (leikillisesti): _Näistä_ emännän velvollisuuksista olisit
sinä voinut minua muistuttaa. — Tytöt! Te saatte mennä levolle nyt. —
Ja tähän pöydälle asetan minä sinulle hiukan viiniä ja palan paistia,
jota itse äsken söimme, vaikka en tiedä, tokko se mahtanee kelvata
pojalle kuninkaan. (Puuhailee toimekkaana pöydän ääressä. _Orjattaret_
menevät. Sextus on sulkenut silmänsä uneksien. Vaitiolo. — _Lucretia_
tulee ja koskettaa häntä hiljaa kädellään.)
SEXTUS: Ja nyt? Mitä nyt aiot?
LUCRETIA: Nyt aion sanoa sinulle hyvää yötä.
SEXTUS: Kuinka? Jätätkö minut?
LUCRETIA (hymyillen): Mieleni tekisi kyllä kuulla jotakin miehestäni,
mutta näen, että olet nyt liian väsynyt viestien kerrontaan. —
(Osoittaa vasemmalle.) Tuolla on huoneesi.