TARQUINIUS: Tullia: nyt kauhistaa sinun rakkautesi minua.
TULLIA: Miksi? — (Äkkiä, äänellä ohuella kuin tikarinkärki.) Etkö enää
rakasta minua? Etkö enää rakastaa minua tultuani kuninkaaksi?
TARQUINIUS: Tiedät, että teen sen, Tullia. — Jos tahtoisinkin, en voisi
olla sinua rakastamatta.
TULLIA (pakanallisella riemulla): Siispä olet sinä minun omani! (Lyö
käsivartensa hänen kaulaansa, syleilee ja suutelee tulisesti häntä.
_Tarquinius_ vastaa huumautuneena hänen suudelmiinsa. — _Servius
Tullius_ voihkii äänekkäästi.)