TARQUINIUS: Mutta hän voi millä hetkellä hyvänsä palata.
TULLIA: Hän ei palaja enää milloinkaan.
TARQUINIUS (säpsähtäen): Kuinka? Mitä tarkoitat?
TULLIA: Katso! — Hän ei ole ollenkaan lähtenyt kotoa pois. (Siirtyy
ensi kerran koko näytöksen aikana kynnykseltä. _Tarquinius_ menee
sisälle, viipyy kauan poissa ja palajaa vihdoin takaisin hiljaisena,
hahmo muuttuneena, käsivarret ristissä rinnan yli. Mittailee kauan
pitkin katsein häntä.)
TARQUINIUS: Miksi tapoit hänet?
TULLIA: Hän ei sopinut minulle. Eikä hän sitäpaitsi ollut syntynyt
Rooman kuninkaaksi.
TARQUINIUS: Nyt pelkään sinua.
TULLIA (iskevästi): Et, vaan sinä ihailet ja ihmettelet minua, sillä
tuon saman olisit sinä jo aikoja ennen tehnyt mielelläsi.
TARQUINIUS: Minulla ei olisi ikinä ollut voimaa siihen.
TULLIA: Sentään sitäkin kohta kysytään.
TARQUINIUS: Nyt en minä tahdo enää kuulla sinua. (Menee vitkalleen
vasemmalle, nojaa puunrunkoon ja peittää vihdoin kasvonsa vaipallaan.
Pitkä vaitiolo. _Tullia_ hiipii hiljaa hänen vierelleen.)
TULLIA (hiljaa): Tarquinius Superbus: rakastatko minua?
TARQUINIUS: Tiedät, että teen sen, Tullia.
TULLIA: Mutta minun sisareni erottaa meitä? Hän seisoo meidän
välillämme?
TARQUINIUS (tuskin kuuluvasti): Niin.
TULLIA: Myöskin sinun veljesi seisoi meidän välillämme. Nyt häntä ei
ole enää!
TARQUINIUS (tuskallisesti): Mitä vaadit minulta?
TULLIA: Että tapat ennen ensi yötä hänet.
TARQUINIUS: Mutta isäsi? Mitä sanoo sinun isäsi?
TULLIA (ratkaisevasti): _Oletko_ sinä syntynyt kuninkaaksi?
TARQUINIUS: Kansa pitää hänestä.
TULLIA: Sinulla ovat Rooman patriisit puolellasi. — (Kiihkeästi.) Juuri
nyt on otollinen hetki. Toimi siis!
TARQUINIUS: Emmekö voi lykätä sitä tuonnemmaksi?
TULLIA: Emme. — Rahvas on elonkorjuussa Rooman muurien ulkopuolella ja
vain ylhäisö jäänyt jälelle kaupunkiin. Senaatti kokoontuu huomenna...